Mainos

Ilveksen joukkueen rakennus kaudelle 2024–2025

  • 232 094
  • 1 219

Kyle

Jäsen
Voidaan puhua. Mutta edellinen sopimus ja pelit olivat siis AHL:ssä. Ja kuten jo kirjoitin, tätänykyä ajatus, että pelannut ECHL:ssä --> huono pelaaja SM-liigaan, on täysin vanhentunut. Katsotaan vaikka pistepörssin kärjestä muutamia pohjoisamerikkalaisia

Kyllähän lähtökohtaisesti kuitenkin pitää eritellä, että odotusarvoisesti kovimmat pelaajat tulee AHL:sta ja sitten ECHL:sta tulee enemmän niitä kokeiluita. Ehkä suurin ero tulee rutiinitasosta, jos molemmat floppaa niin todennäköisesti AHL-hankinta pystyy huonoimmillaankin Liigan vauhdissa kun taas ECHL-hankinnat näyttävät Mestis-pelaajilta. Parhaimmillaan molemmista liigoista voi saada kovia pelaajia, mutta kyllä sanoisin että farmin farmista tulee todennäköisiä floppeja monin kerroin AHL-jyriin nähden. Motivaatio ja päänsisäiset jutut ovat kuitenkin monesti se ratkaisevin tekijä.

Tästä uudesta kaverista nyt ei ole mitään mielipidettä, annetaan kaverin näyttää. Sen verran itsellä on luottoa kuitenkin, että eiköhän siellä ole kuitenkin ihan kunnolla taustatyöt tehty ja ainakin liikkeen puolesta pärjää vauhdissa mukana.
 

ADX_03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Aika kovaa hankintaa saa pukata sisään jos Stranskyn meinaa pihalle potkia ja edelleen pärjätä. Asenne ei aina ole kohdallaan mutta pelipäällä ollessaan hän on aina joukkueen parhaimmistoa, ja oli tätä myös viime keväänä pudotuspeleissä.

En tiedä minkälainen meriitti tämä on, kun kaikki muut olivat aivan lampaanperseitä. Ei paljoa vaatinut olla paras.
 

Satunnainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Kyllähän lähtökohtaisesti kuitenkin pitää eritellä, että odotusarvoisesti kovimmat pelaajat tulee AHL:sta ja sitten ECHL:sta tulee enemmän niitä kokeiluita. Ehkä suurin ero tulee rutiinitasosta, jos molemmat floppaa niin todennäköisesti AHL-hankinta pystyy huonoimmillaankin Liigan vauhdissa kun taas ECHL-hankinnat näyttävät Mestis-pelaajilta.
Totta kai odotusarvo on aina sitä parempi, mitä kovemmasta liigasta pelaaja tulee. Mutta nähdäkseni ECHL:n status on muuttunut aika paljon niistä ajoista, kun ajateltiin, että farmin farmista voi saada korkeintaan täytemiehiä. Onko sitten kyse siitä, että ECHL:ssä taso on noussut, vai SM-liigassa laskenut, vai sekä että, mutta joka tapauksessa viime vuosina sieltä on tullut varsin hyviäkin pelaajia. Toki useimmiten sellaisia, jotka ovat pelanneet osin sekä siellä että AHL:ssä.
 

Trick9

Jäsen
Suosikkijoukkue
-..'
En tiedä minkälainen meriitti tämä on, kun kaikki muut olivat aivan lampaanperseitä. Ei paljoa vaatinut olla paras.

Mitä ajat takaa? Pitäisikö myydä paskemmat?

Oli silti hyvä. Kuten sanoin, jos tavoitteet on korkeammalla kuin mihin viime vuosi päättyi niin ihan ok laittaa pihalle jos parempi tulee sisään. Erikoinen valinta kun katsoo floppilistalla korkeammalla olevia pelaajia mutta miten vaan.
 

Mortal

Jäsen
Suosikkijoukkue
ILVES
Tuo hyökkäys on kokonaisuudessaan ollut nallipyssyjä täynnä. Tehty puolustajien runsaista maaleista huolimatta 12/16 eniten maaleja.
 

Ziggy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Viestini "Tämä arpa ei voita." lähettäminen on peruttu toistaiseksi. Huomenna taas liipasin valmiina ECHL-miehelle.
Tillu raaputti tällä kertaa arvasta voiton..
Ei vaan, ihan hyvältä tuo vaikutti näin ekassa pelissä, toivottavasti ei ollut mikään suonenveto vaan taso pysyy hyvänä.
 

Mortal

Jäsen
Suosikkijoukkue
ILVES
Oli terävää liikettä, terävää laukausta ja hyvää kiekonkäsittelyä. Tehojen ulkopuolellakin hyvää tekemistä.

Tekee kaikin puolin hyvää mikäli tämä ei jää suonenvedoksi. No sitä ajatusta eivät silmäni puolla.
 

Ilvessydän

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves. TUTO
Stranskylle kenkää. Vaikka alkukauden otteet ei vakuuttaneet, niin yllätti ratkaisu.
 

Satunnainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Koskela toteaa: "löysimme yhdessä molemmille osapuolille sekä urheilullisesti että taloudellisesti sopivan ratkaisun", joten eiköhän tässä Stranskyn loppukauden palkka säästy, ja siten pitäisi olla pelimerkkejä korvaajan palkkaamiseksi.
 

#28

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves (Ässät & Hifk)
Eipä tässä nopeasti tiedä mitä mieltä olisi. Ihan ensiksi tulee mieleen kiistaton taito jolla kännetään yksittäisiä otteluita. Toisaalta taas mieleen tulee nämä aallonpohjat kun mies hävisi useaksi otteluksi peräjälkeen.

Ehkä ymmärrän tämän, mutta muistelen kyllä Stranskyä hyvällä. Liigassa on harvoin pelaajia jotka uskaltavat yksin haastaa kahta tai kolmea pelaajaa kiekkoa pitäen. Kyllähän nuo tietysti useasti yritykseksi jäi, mutta silloin kun onnistui niin oli kyllä areenalle tulemiselle vastinetta.
 

kananlento

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Pittsburgh Penguins, ManU, NP Ice Hawks
Ehkä ymmärrän tämän, mutta muistelen kyllä Stranskyä hyvällä. Liigassa on harvoin pelaajia jotka uskaltavat yksin haastaa kahta tai kolmea pelaajaa kiekkoa pitäen. Kyllähän nuo tietysti useasti yritykseksi jäi, mutta silloin kun onnistui niin oli kyllä areenalle tulemiselle vastinetta.
Samat fiilikset. Stransky on niitä harvoja pelaajia, joilla on luontainen taito lukea vastustajan liikkeitä ja tietää miten nuo reagoivat omiin liikkeisiin. Tommosta pelaajaa vastaan on ihan pirun vaikea pelata kun se tuntuu olevan aina päineen askeleen edellä. Saa toisinaan vastustajan näyttämään suorastaan hölmöltä.

Toisaalta samaan aikaan tuommoinen pelaaja voi olla laiska kuten Stransky selkeästi oli. Jos peli ei maistu niin sitten mies näyttää vain hengailevan kaukalossa. Ei sinällään yllätys että tämä ei Niemelälle maistu.

Niemelä piti hyvä puheen joukkueelle HPK-pelin jälkeen. Tämä on nähtävissä Ilveksen mukana -youtube jaksossa. Siinä alleviivasi että on pelaajia mukana, jotka ei ole tyytyväisiä rooliinsa eivätkä tee kaikkea joukkueelle. Ei ollut yllätys keneen tällä viitattiin.

Ymmärrettävä mutta harmillinen ratkaisu.
 

Milvus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampere
Hölön kanssa ei löytynyt yhteistä säveltä? Ilveksen parhaita hyökkääjiä joka tapauksessa.


Kertonee hyökkäyksen tasosta.

Ehdottoman taidokas kynäilijä ja varsinkin Ilveksen viimeisten paniikkiajan peleissä toi kiekon varmasti hyökkäysalueelle ja piti kiekkoa hyökkäysalueella antaen muille mahdollisuuden ryhmittyä, sen jälkeen piti kiekkoa ja..kaverit ryhmittyivät ja kiersi maalin ja piti kiekkoa ja muut ryhmittyivät ja Strana piti kiekkoa ja...?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös