Mainos

Ilveksen joukkueen rakennus kaudelle 2024–2025

  • 232 133
  • 1 219

torreira#11

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Arsenal
Perustuen mihin, että heikompi pelaaja? Näyttää osaavan aloittaa ja pelata ”nollanollaa”. Lisäksi teki runkosarjassa 11 pistettä. Nämä ovat tärkeitä asioita nelossentterille ja näistä voi Samu ”43o 2+0 -19” Bau vain haaveilla.
Kyllä oli heikkoa aloittaminen välieräsarjassa ainakin. Isoin ongelma mielestäni oli kuitenkin, ettei tuntunut pysyvän pelivauhdissa sitten ollenkaan mukana. Virheitä toisen perään, ja koko ajan myöhässä tilanteista. Aivan liian verkkainen, ainakin Ruotsin pleijareihin.
 

J.C.S.

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Minusta Bauta pitäisi kokeilla jossain toisessa ketjussa, jotta nähtäisiin olisiko hänestä enemmän hyökkäävään rooliin, nelosketjussa hän ole onnistunut, joten on aika turha häntä sinne sijoittaa.
Syksyllä harjoituspeleissä esim kolmosen keskelle ja jos ei tule mitään niin kokeillaan joko laidassa tai aletaan etsiä uuttta seuraa.
Neloseen sopii paremmin joku hieman kokeneempi pelaaja, joka ymmärtää roolinsa. Jos sellaista ei löydy joukkueesta olisi hyvä etsiä jostain muualta jo ennen kauden alkua.
 

Takapiiska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Tuli tässä mieleen, kun jotain Bauta jne. Kaavaillaan vaki rooleihin, niin kuinka usein nämä nuoret pelaajat lopulta onnistuvat pleijareissa, vaikka runkosarjassa pysyisivätkin hyvin mukana?
Ihan nyt tulee mieleen vaikkapa Räty ja Nyman joiden pleijarit menneet ihan penkin alle, vaikka runkosarjassa tekee kovaa tulosta. Löytyykö päinvastaisia esimerkkejä?
Kyllä ne ihan tärkeimmät paikat varmaan olisi hyvä täyttää jo sellaisilla pelaajilla keillä ei kädet tutise ratkaisupaikoissa.
Ja kyllä minun mielestäni neloskentän sentterin rooli on myös siihen kuuluva.
 

Mr. Smith

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Canucks
Kyllä oli heikkoa aloittaminen välieräsarjassa ainakin. Isoin ongelma mielestäni oli kuitenkin, ettei tuntunut pysyvän pelivauhdissa sitten ollenkaan mukana. Virheitä toisen perään, ja koko ajan myöhässä tilanteista. Aivan liian verkkainen, ainakin Ruotsin pleijareihin.
Valmentaja jostain syystä näkee tuolla Frölundassa Borgin pelaamisen toisin. Käsittääkseni Borg tuli kuukauden tauon jälkeen välieriin pelaamaan ja alussa sai 5-7 minuuttia peliaikaa. Tuosta vastuu on sitten kasvanut 10 minuutin kautta nyt 13 minuutin luokkaan. Omiin on mennyt kuudessa ottelussa kaksi maalia (ja tehty 1, joten -1). Jos virheitä tulee jatkuvasti ja on aina tilanteista myöhässä niin ilmeisesti Frölundan valmennus haluaa hävitä välierät? Eihän tuota mikään muu selitä miksi huonoimman pelaajan peliaika vaan kasvaa jatkuvasti.

Aloitusprosentti Borgilla on välierissä 60%.
 

Mr. Smith

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Canucks
Aloituksia 6 pelissä 20 ja voitettuja 12, eli tosiaan 60 %. Mutta näin pelejä näkemättä tuo 3.3 aloitusta per peli viitannee siihen, että pelaa laidalla eikä keskellä. Vai onko keskellä, mutta vältellään panemasta aloituksiin?
Vaikea sanoa. @torreira#11 noita pelejä oli katsonut ja väitti että aloittaminen on heikkoa. Tilastot eivät oikein tuota heikkoa aloittamista tue, kun prosentit on joukkueen parhaat.

Aiemmat pelit Borg pelasi nelosen laidassa , mutta viime peliin hänet oli huonojen peliotteiden takia nostettu kakkosen keskelle Innala ketjuun. Olisiko noi aloitukset nyt sitten viime pelistä?
 
Voi herra mun vereni.

Joo ei mennyt pleijarit nappiin Palveellakaan, mutta kyllä kaikista suurimpia alisuorittajia ovat herrat Nyman, Mäntykivi, Ikonen, Clendening. Valmennuksesta puhumattakaan.
En syytä pelaajista ketään Ilveksen kauden päättymisestä. Alivoima 86,36% (Tanska), ylivoima 0% (Merikivi), 5vs5 liigaan huipputason kiekolliset pakit laukoo kulmiin, eivät kohti maalia. Tästä voidaan pari päätä laittaa suoraan pölkylle ilman mitään selittelyitä.
 

mission16W

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, MUFC (sympatiat TPS)
En syytä pelaajista ketään Ilveksen kauden päättymisestä. Alivoima 86,36% (Tanska), ylivoima 0% (Merikivi), 5vs5 liigaan huipputason kiekolliset pakit laukoo kulmiin, eivät kohti maalia. Tästä voidaan pari päätä laittaa suoraan pölkylle ilman mitään selittelyitä.
Tämä pakkien peluutus oli kyllä sellaista saatanan sotkua että voi helvetti.

En oikeasti ymmärrä, millä ihmeen logiikalla tätä pakkien taktiikkaa pyöritettiin. Ilveksen pakit laukoivat tosi harvoin, mutta miltei aina kun laukoivat, tuloksena oli jotain positiivista. Painetta maalille, reboundeja, aloituksia hyökkäyspäätyyn. Mutta silti noita vetoja nähtiin todella harvoin ja pääosin pakit vain -- kuten sanot -- kierrättivät kiekkoa hyökkääjille tai heittivät sitä päätyyn.

Olisi todella mielenkiintoista kuulla, mikä ihmeen logiikka tuossa on takana.
 

wunderveba

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Minkähänlaiset välit mahtaa olla Risto Jalolla ja Hannu Mattilalla? Entäpäs Timo Koskelalla ja Hannu Mattilalla? Liekö jotain kaunaa taustalla?

Hankala ymmärtää tuota poikiensa mielenmaisemaa, jos kumpikaan veriviholliseen siirtyy. Kaikenlainen erityisasema, jos sellaista on ollut, häviää kyllä sen sileän tien tuollaisella ratkaisulla. Palkanmaksukyvyssä ei ole eroa, joten jossain kohtaa kasvatusta on mennyt jotain todella pahasti kieroon, kun Ilves ei näytä merkitsevän yhtään mitään.
 
Ei mikään. Kuulapää ulos.
Itseäni ihmetytti Parikan ja Latvalan sitkeä peluuttaminen parina, vaikka eivät mielestäni erityisen vahvasti suorittaneetkaan. Parikalle selvästi heikoin kausi vuosiin ja myös tilastot tukivat tätä mielikuvaa. Latvala omissa aika usein hukassa, mutta ilmeisesti en ymmärrä lajista paljoa, kun on Jalosen ryhmässä edelleen.
 

se7en

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Newcastle United, Jalkapallomaajoukkue
Gazda varmistui. Erittäin mielenkiintoinen pelaaja, koska muistan ihmetelleeni taannoin isosti, kun Myrrä ei päästänyt poikaa kentälle ratkaisupeleissä. Sen sijaan siellä surffaili Salmelaa jne.
 

puuntakaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ipa Ipandeerus
Oliko Gazda viimeksi vähän läski ja sen takia peliaika jäi pieneksi? Ihan hyvän tuntuinen hankinta, jos tulee hyvässä kunnossa ja jaksaa jauhaa ylivoimaa. Toki edellyttää, että lunastaa paikan yv-koostumuksesta.
 

se7en

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Newcastle United, Jalkapallomaajoukkue
Oliko Gazda viimeksi vähän läski ja sen takia peliaika jäi pieneksi? Ihan hyvän tuntuinen hankinta, jos tulee hyvässä kunnossa ja jaksaa jauhaa ylivoimaa. Toki edellyttää, että lunastaa paikan yv-koostumuksesta.

En tiedä mistä tämmöinen on lähtenyt liikkeelle. Hitaudesta on useampi kirjoittaja maininnut, mutta itse muistan Gazdan hyvin liikkuvaksi kiekolliseksi puolustajaksi. Ei nyt mikään Lancaster, mutta sellainen "parikka".
 

Mortal

Jäsen
Suosikkijoukkue
ILVES
Mielenkiintoinen muutos julkistuksissa. Ei isoa launchia vaan yksittäinjulkaisuja. Gazdan arvostelua en viimeksi ymmärtänyt, nyt nähdään heti kauden alusta mies askissa.
 

puuntakaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ipa Ipandeerus
En tiedä mistä tämmöinen on lähtenyt liikkeelle. Hitaudesta on useampi kirjoittaja maininnut, mutta itse muistan Gazdan hyvin liikkuvaksi kiekolliseksi puolustajaksi. Ei nyt mikään Lancaster, mutta sellainen "parikka".
Muistikuva, että oli hidas mutta kankea ja siitä mielikuva, että olisi ollut huonossa kunnossa. Saa kertoa, jos näin ei asia ollut.
 

Raymond Pearl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Mielenkiintoinen muutos julkistuksissa. Ei isoa launchia vaan yksittäinjulkaisuja. Gazdan arvostelua en viimeksi ymmärtänyt, nyt nähdään heti kauden alusta mies askissa.

Veikkaan, että tämä on tehty tietoisesti näiden jo aiemmin medioissa julkitulleiden nimien osalta. Samalla saadaan Ilveksen ympärillä vellovaa pettymyksen apatiaa vähennettyä.
 

Mr. Smith

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Canucks
Muistikuva, että oli hidas mutta kankea ja siitä mielikuva, että olisi ollut huonossa kunnossa. Saa kertoa, jos näin ei asia ollut.

Mielestäni on vähän epäreilua laittaa liikkeelle huhua, että olisi ollut viimeksi läski, jos perusteet on pelkkä mielikuva hitauden perusteella.

Gazda pelasi Tšekin liigassa 20-26 minuuttia pelistä toiseen ja Ilveksessäkin alussa sai peliaikaa 17-20 minuutin luokkaa. Tuostahan peliaika tippui viimeisissä peleissä 10 minuuttiin ja playoffeissa peliaika vaihteli melkoisesti. Vaikea varmaan pelaajankin pelata jos ensin pelaat 10 minuuttia ja seuraavassa pelissä 20 minuuttia, kuten Gazda Sportia vastaan. Kärppiä vastaan sai enää peliaikaa enää kahdessa pelissä (12 minuuttia), mutta TPS:ää vastaan häntä ei tarvittu (3 peliä, 3-6 min). Mehän oltiin TPS vastaan niin tehokkaita ettei Gazdalle varmaan nähty tarvetta.

Ehkä Gazda oli vähän hidas, mutta en itse kuntoa epäillyt silloin. Ehkä enemmän pelityyli ja pelitaktiikka (mikä?) olivat niitä mihin Gazda ei päässyt sisälle. Aluksi pelasi paremmin, kun pelasi "vanhoilla opeilla".
 

se7en

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Newcastle United, Jalkapallomaajoukkue
Ehkä Gazda oli vähän hidas, mutta en itse kuntoa epäillyt silloin. Ehkä enemmän pelityyli ja pelitaktiikka (mikä?) olivat niitä mihin Gazda ei päässyt sisälle. Aluksi pelasi paremmin, kun pelasi "vanhoilla opeilla".

Tämä alkaa Ilveksessä olla jo perinne, että uusi pelaaja on alkuun tosi hyvä. Sitten joku ehkä sanoo tai opettaa jotain ja pelin taso putoaa.

Eikö meillä anneta pelaajille vapauksia pelata omilla vahvuuksillaan? Tai sitten Tillu hankkii vääräntyyppisiä pelaajia kulloisellekin valmentajalle. Tästä tullaan siihen rakennetaanko joukkue valmentajalle vai hankitaanko valmentaja joukkueelle/organisaatiolle.

Olen viime aikoina puhunut, että Pennanen heitti Ilveksen pelillisen identiteetin roskiin ja pysyn kannassani. On mielenkiintoista seurata palataanko Niemelän kanssa Ilvekselle ominaisempaan eli ilvesläisempään pelityyliin. Veijareita ja virtuooseja, taitoa ja nopeutta?
 

Yohann

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Sens
Gazda oli hieman verkkainen luistelunsa lisäksi ratkaisuiden nopeudessa ja Liigan pelitempoon sopeutuminen oli selvästi kesken. Mielenkiinnolla odotan, mitä tällä kertaa saadaan miehestä irti.
 

Kyle

Jäsen
Yksi vähän mysteeriksi jäänyt pelaaja on Juho Rautanen. Ei nyt mikään sateentekijä, mutta virheetöntä peruspelaamista illasta toiseen. Mielestäni kuitenkin potentiaalinen nimi 6-8 puolustajaksi jos halutaan esim. luotettava pelaaja puolustukseemme oletettavasti keskimääräistä halvemmalla. Muutenkin oli sarjassamme vähä outo puolustajahaninta viime kaudella, tuli, vakuutti ja loppukausi katsomossa. Ja tiedetään, että pääsääntöisesti varmasti olikin leveyshankinta.
 

Satunnainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Mehän oltiin TPS vastaan niin tehokkaita ettei Gazdalle varmaan nähty tarvetta.
Piti oikein vilkaista noiden pelien tilastoja, ja pisti silmään, että Elorinne pelasi kaikki 6 välieräpeliä Tepsiä vastaan keskimäärin reilun vartin peliajalla, ja niistä saldona 0+0=0, 0 min, +1 -8 = -7. Mutta ei kai tosiaan ollut Myrrällä oikein käyttöä Gazdalle.
 

repalefarkku

Jäsen
Suosikkijoukkue
per aspera ad astra
Huomenna sitten ilmeisesti Björkqvistin julkistus ja myöhemmin launchin muodossa Hölö, Utunen, Pavlat + muut.
 

puuntakaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ipa Ipandeerus
Toki olemme siis kehopositiivisia. Sitä vaan, että jos Gazdan huono liike ja peliajan väheneminen viime stintillä olisi johtunut huonosta kunnosta, niin sehän olisi vaan hyvä juttu, koska hyvässä kunnossa liike ja jaksaminen voisi olla paljon parempaa. Oma mielikuva Tsekin liigasta on hidastempoiseen kaarteluun viittaava, että siellä pärjää heikommallakin Cooperin testin tuloksella. Kuitenkin hyvä saada viivalle yv-osaamista, jos uuden valmentajan systeemissä pakitkin saavat laukoa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös