Enpä oikein usko sitä, että vasemmalta kannattaa tarttua hukkumassa olevien ja hukkuvaa auttavien avunpyyntöihin, ja arvioida niitä semanttisesti puoluepoliittisen hyödyn toivossa.
Kyllähän tämä ratkaisu oli selvä viimeistään viime viikon aikana, mutta aikaa menee siihen, että kaikkien tahojen kanssa keskustellaan, jotta Katainen voi modernina johtana ilmoittaa päätöksensä diskurssiivisen analyysin jälkeen. Ja toisaalta Ikelle olisi ollut parempi erota itse. Ehkä Ike halusi jättää takaportin paluulleen seuraavissa vaaleissa, teemalla: "Ota kantaa Voima-lehden, Helsingin Sanomien ja Helsingin YLE:n pyhään kolminaisuuteen?"
Mistä sen nyt tietää, istuuhan Eduskunnassa rikoksiakin tehneitä (kuten on kansassakin), mitä tämä teko Iken osalta ei ollut, oltiimpa baarikeskusteluissa joukkohysterian vallassa mitä mieltä asiasta tahansa. (Tosin enemmistö galluppien mukaan tuki Ikeä, miettikääpä sitä! Meillä saattoi taas olla viisaampi kansa kuin median puhetorvet, vrt. 1970-luku)
Tärkeintä perusoikeuksien näkökulmasta on todeta seuraavaa: Ike ei eronnut/menettänyt luottamustaan sen takia, että vonkasi heteromiehenä piparia. Eikä siihen loppujen lopuksi oleellisesti vaikkuttanut myöskään vonkausviestien sisältö.
Sellaiseen jeesusteluun tai perusoikeuksien vastaiseen hurskasteluun ei 2000-luvulla Suomen suurimmaksi puolueeksi tähtäävä kokoomus lähde, vaikka median feministit ja homososiaalisista verkostoista kiinnostuneet olisivat mitä mieltä tahansa. Puhumattakaan traditionaalisista kristillisistä tai muslimeista. Raja kulkee jossakin, ja se kulkee tässä. Se piirretään siihen uudelleen Vanhasen oikeudenkäynnin yhteydessä, näin ennakoin.
Vaikka Ike sotkikin asiansa omilla puheillaan, niin siltikin on todettava siitä, että median käytös vaarantaa nykyisellään kansanvallan ja perusoikeuksien toteutumisen, Helsingin Sanomat aitamurtoineen on tästä valitettavan osuva esimerkki.
No se mikä ei tapa, vahvistaa.