Mainos

II-divisioonan lohko 4 kaudella 2018–2019 (savo-karjala)

  • 26 226
  • 40
Hienoa, että tämäkin lohko on saanut avauksensa tällä palstalla.

Lohkon joukkuemäärä todellakin kasvoi IPK-Teamin myötä, mutta taisi tuoda sarjan pelaamistavan kannalta enemmän hankaluuksia kuin helpotusta. Kaksinkertaisessa sarjassa pelimäärä jää liian pieneksi ja nelinkertaisessa taitaa kasvaa liiaan suureksi. Ehkä takavuosien tapaan taas jonkin sortin välisarjat tulossa?
 
Suosikkijoukkue
Itä- ja Pohjois-Suomen alasarjajoukkueet
Sarjan otteluohjelma on ilmaantunut liiton tilastopalveluun. Linkkaaminen suoraan ei ainakaan sivuunkirjoittaneelta sedältä onnistunut, joten kiinnostuneet saavat tehdä hakutyön itse.

Lohko 4:n runkosarja pelataan suorana nelinkertaisena 22.9.-3.3. Kuusi parasta pudotuspeleihin ja - taulukosta puuttuvasta kolmannesta viivasta päätellen - kaksi viimeistä keskinäiseen ottelusarjaan ratkomaan karsintaan joutuvaa. Joku voi paljoksua sarjan 28 kierrosta, itse pidän määrää sarjatasolle aika ideaalina ja suoraa sarjaa tietysti urheilullisena. Neljän ottelun lisä joukkuetta kohden (vrt. viime kausi) on käytännössä tuskin rasite, kun ohjelma on hyvin ehjän näköinen. Kaikki pelaavat ottelun tai kaksi per viikonloppu, eikä viheliäisiä arkipelejä ole lainkaan. Parillisen joukkuemäärän siunauksia.

Vaan onneksi ollaan vasta heinäkuun kynnyksellä, kukkasten tuoksutteluun on vielä aikaa niin rajulla rautaliigan karjulla kuin vatsakkaalla katsomon kyylälläkin.
 
Viimeksi muokattu:

JuhlaMokka

Jäsen
Suosikkijoukkue
IPK
Edellisten kommenttien jälkeen näyttää tapahtuneen muutoksia ja KaPa-51 on omiin korviin kantautuneiden tietojen mukaan luopunut paikastaan sarjassa.

Ohjelmasta nähtävästi tippuu pois KaPa ottelut kultakin joukkueelta ja pelimääräksi tulee 24.

Lapinlahdelta kuullun mukaan on poistumassa useampi kärkinimi ja Kopla tulee nähtävästi olemaan ennakkosuosikki jos yhtään pelaajalistasta voi päätellä.
IPK Teamista ei mitään hajua millaista porukkaa Iisalmeen saadaan kasaan, kun Iisalmelaiseen tiedotustyyliin joukkueesta ei kuulu mitään edes paikallisesta lehdestä.
 
Suosikkijoukkue
Itä- ja Pohjois-Suomen alasarjajoukkueet
^Tilastopalvelusta on lohkon kohdalta nyt poistettu KaPa, joten huhut lienevät todeksi todistetut. Otteluohjelmakin näyttää muodostuvan juuri ylläolevassa viestissä arvioiduksi.

Vähän kaivellen löytyy kalenterimerkintä 8.9. pelattavasta harjoitusottelusta IPK Team - LL-89. Näkyy iisalmelaisilla olevan myös virallinen (?) Facebook-profiili, jota tosin ei maaliskuun jälkeen ole päivitetty. Otsakkeesta päätellen on siipikarjatalous ryhmälle sydämen asia:
IPK-Team Big Cocks - Etusivu | Facebook
 
Suosikkijoukkue
Itä- ja Pohjois-Suomen alasarjajoukkueet
Vain pari lisäpäivää ja taas koetellaan. Nyt on lohkon tiedoista tilastopalvelussa kadonnut myös Kaja, kuin savuke Stalinin sormista. Kuuden joukkueen kaksinkertaista sarjaa tarjoaa otteluohjelmakin.

Optimisti voi toivoa jotain IT-kömmähdystä, mutta ainakin itse olen rasvainen vanha kyynikko. Molemmat katoamistapaukset sattuivat kolmosdivarin eilen päättyneen ilmoittautumisajan lopulle, josko tarkoittaisi karkulaiskaksikon siirtymistä edes sinne pelkkien muistojen kirjan sijasta.
 

TeMee_

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokp, Vegas Golden Knights
Joensuun Koplalla alkaa näyttämään hyvältä kokoonpano. Matti Koistinen, Lasse Tiilikainen, Kasimir Puruskainen, Perttu Lappalainen ja Iiro Vehmanen sopimuksiin Koplan kanssa. Kun vielä Samu Pitkänen, Teemu Holttinen tuli Jokipojista jo aikasemmin. Nemo Huhta tuli JHT:stä jossa teki viime kaudella 22 maalia. Maalivahti osastolle odottelin että Tuomas Heikkoselle olisi tarjottu jatkosoppari, pelasi kyllä hyvin kun tuli Koplaan viime kaudella.
 
Suosikkijoukkue
Itä- ja Pohjois-Suomen alasarjajoukkueet
IPK Team osallistui viikonloppuna Pyhäjärven turnaukseen. Pelattiin yksinkertainen "sarja" kaksieräisiä otteluita.

IPK Team - Urho 3-4, KuKi HT - IPK Team 1-2, Pohti - IPK Team 0-13
Urho 6 pist., IPK Team 4, KuKi HT 1, PyPo 1.

Ensi lauantaina Iisalmessa vierailee Lapinlahti, jonka muista mahdollisista harjoitusotteluista ei tietoa ole.
Warkis pelaa niinikään lauantaina, Suolahdella, josta Urho tekee viikkoa myöhemmin vastavierailun.
SuKiKa:lla on somensa mukaan "muutama harjoitusottelu".
Kopla ja PEPO sulattelevat vielä cup-taipaleitaan. Jonkinlaiset höntsät kumpaakin hyödyttäisivät, kun sarjan alkuun on vielä tovi - PEPO:n avaus on tällä tietoa vasta 6. lokakuuta.
 

RaataUkko

Jäsen
Suosikkijoukkue
SuKiKa, KalPa

Liitteet

  • sukika-leki 18_9.jpg
    sukika-leki 18_9.jpg
    79,1 KB · kertaa luettu: 428
Suosikkijoukkue
Itä- ja Pohjois-Suomen alasarjajoukkueet
Huomisen sarja-avauksen kahdesta ottelusta lienee Varkaudessa pelattava kiintoisampi. Vieraaksi saapuu isäntien viime kauden jyrän tavoin päättänyt Lapinlahti, jonka joukkueen kokoaminen on tällä kertaa ollut vaikeaa ja valmistautuminen siten vähemmän ihanteellista. Warkis on sen sijaan saanut jatkaa pitkälti tutulla, edelleen kehityskelpoisella ja jo ennestään mainiolla rungolla, jota muutamat uudet tulokkaat eivät ainakaan heikennä. Tarjoillaan osviittaa siitä, onko näiden kahden keskinäinen asetelma todella mennyt uusiksi.

Toista kamppailua isännöi IPK Team. Rautaliigan untuvikko saa vastaansa Koplan, jota on kai pidettävä piiriin lähtevistä möröistä rumimpana. Tässä vaiheessa ovat toki yllätykset herkimmässä, joten katsellaan.
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
PePoon on tullut aika paljon uusia pelaajia, suurin osa SaiPan junnuista. Heistä Toni Villa pelasi viime kaudella muutaman matsin liigassakin. Kovin nimi lienee kuitenkin puolustaja Juho Mättö, joka pelasi viime kaudella Mestistä Ketterässä ja oli isossa roolissa Imatralla vielä Suomi-sarjassa.

WarKiksella, Koplalla ja PePolla voisi kaikilla jopa olla pientä kiinnostusta nousta Suomi-sarjaan, jossa on aika isosti tyhjää juurikin täällä idemmässä. Kotkasta Kajaaniin voi vetää viivan, eikä sen itäpuolella ole yhtään seuraa. Pelaajia kyllä takuulla olisi, kun liigassa on SaiPa, KooKoo, KalPa sekä Jukurit ja Mestiksessäkin vielä Ketterä, SaPKo, Jokipojat ja IPK.
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Tainnut IPK Teamilla loppua kunto vähän kesken sarja-avauksessa... Ekat kaksi erää maaleja vuorotahdilla ja peli 5-5, mutta sitten vikassa erässä Kopla mennyt menojaan ja voittanut 5-11.

Kovia pelimiehiä on kyllä Kopla saanut houkuteltua mukaan. Puolustuksessa entinen liiga- ja Mestis-jyrä Matti Koistinen, viime kaudella Jokipojissa pelannut Rissanen ja kolme kautta Mestiksessä pelannut Lasse Tiilikainen. Hyökkäyksessä entisiä jokipoikia ainakin Teemu Heikkinen, Teemu Holttinen, Roope Hämäläinen, Samu Pitkänen ja Kasimir Puruskainen.
 
Suosikkijoukkue
Itä- ja Pohjois-Suomen alasarjajoukkueet
[..]Kovia pelimiehiä on kyllä Kopla saanut houkuteltua mukaan. Puolustuksessa entinen liiga- ja Mestis-jyrä Matti Koistinen, viime kaudella Jokipojissa pelannut Rissanen ja kolme kautta Mestiksessä pelannut Lasse Tiilikainen. Hyökkäyksessä entisiä jokipoikia ainakin Teemu Heikkinen, Teemu Holttinen, Roope Hämäläinen, Samu Pitkänen ja Kasimir Puruskainen.

Mainituista ainoastaan Holttinen ja Pitkänen ovat Kopla-untuvikkoja, ja heidän lisäkseen vain Rissanen pelasi enää viime kaudella Mestistä. Tiilikaiselle alkava Kopla-kausi on jo kolmas putkeen, Puruskaiselle yhteen laskien. Oma lukunsa on viimeksi Jokipojissa 2011 pelannut Teemu Heikkinen. Tällä tarkoitan, ettei näistä kavereista moni enää liiku Mestis-miehen statuksella - hyviä tai erinomaisia pelaajia rautaliigaan he tietysti ovat.

Päivän toisesta ottelusta Varkaudessa jäi tähtiloiste puuttumaan kokonaan. Peli nimittäin siirrettiin myöhemmälle, vierasjoukkue LaLuun iskeneestä kuumeaallosta johtuen. Kovasti on Lapinlahtea tänä syksynä koeteltu.
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Tällä tarkoitan, ettei näistä kavereista moni enää liiku Mestis-miehen statuksella - hyviä tai erinomaisia pelaajia rautaliigaan he tietysti ovat.

Juu, huomasin kyllä minäkin. Osa on kuitenkin sellaisia, jotka voisivat varmasti edelleen halutessaan pelata Mestiksessä. Muut puolestaan sellaisia, joilla on ainakin kokemusta huomattavasti kovemmista sarjoista.
 
Suosikkijoukkue
Itä- ja Pohjois-Suomen alasarjajoukkueet
Kopla - SuKiKa 10-4 (1-2 , 6-0 , 3-2)

Kehno ensimmäinen erä, terävä toinen, ja rutiininomainen kolmas kera muutaman nasakan yv-kuvion. Loppujen lopuksi melko keskinkertaisella panostuksella tööttäsi Kopla kymmenen maalia. Eri etojen isäntäpelureiden myötä oli joukkueiden lähtökohtainen ero valtava, eikä Suonenjoen arviointi tältä pohjalta oikein mielekkäältä tunnu. Vieraat toki hyödynsivät tehokkaasti harvat maalipaikkansa, mikä lausuma on tällä kertaa ihan totinen tosi eikä pelkkää alentuvaa hymistelyä.
 
Suosikkijoukkue
Itä- ja Pohjois-Suomen alasarjajoukkueet
Hupsis vaan: kaksi kokonaista kentällistä reissuun saanut LaLu otti täydet pisteet molemmista Lappeenrannan kamppailuistaan. 2-3 pelatun ottelun jälkeen ovat alkukankeat PEPO ja Warkis ainoina nollakerhossa.
 

RaataUkko

Jäsen
Suosikkijoukkue
SuKiKa, KalPa
Sarjataulukko ennen 3.-4.11 pelejä.

Viikonlopun geimit:

3.11. IPK Team - SuKiKa
3.11. KOPLA - PEPO
4.11. SuKiKa - KOPLA
4.11. LL-89 - IPK Team

JOUKKUE O V JAV JAH H TM PM ME P

Karjalan Kopla 5 4 0 0 1 38 - 24 14 12
LL-89 7 4 0 0 3 33 - 38 -5 12
SuKiKa 4 3 0 0 1 26 - 16 10 9
PEPO 6 2 1 0 3 39 - 33 6 8
Warkis 7 2 0 1 4 29 - 34 -5 7
IPK Team 5 1 0 0 4 18 - 38 -20 3
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Itä- ja Pohjois-Suomen alasarjajoukkueet
^Nuo pelit eivät muuttaneet joukkueiden järjestystä. Iisalmi otti pitkästä aikaa pisteitä (2 kappaletta Suonenjoelta), mikä tiivisti sijoja 3.-6. entisestään. Lapinlahden ero SuKiKaan sitten venähti viiteen pisteeseen, mutta Luistimella onkin pelattuna kaksi ottelua enemmän.

Juuri Lapinlahti pääsi poimimaan hedelmät viikon takaisesta Koplan ohipelistä, minkä vuoksi joensuulaiset eivät kummemmalle karkumatkalle ole päässeet. Sellaista kai useimmat joukkueelle veikkailevat, ja hyvinkin voi tuo jouluun mennessä toteutua. Vähintään kaikista muista välieräpaikoista on luvassa vuodenvaihteen tuolle puolen ulottuva tappelu.
 

swingwood

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk , Hokki, Kalpa
9. helmikuuta pelataan Varkauden Kisapuistossa luonnonjäällä. Warkiksen vieraaksi saapuu itse vastaavat pelit kahtena viime vuonna järjestänyt Kopla, joka näin saa maistaa omaa lääkettään.

Aiheesta juttua Varkauden Lehden/Savon Sanomien sivuilla:
Warkis vie kiekon Kisapuistoon – ”Köyhän miehen talviklassikko” pelataan helmikuussa.

Katos vaan, tutut on kulmat menneisyydestä, jokunen peli tullut junnuna tuolla pelattua ja monet WarTP:n matsit on siellä katsottu silloin kun Warkaudessa oli kiihkeä kilpailu kaupungin jääkiekko herruudesta WarTP:n ja Valttien välillä.
Harmi vaan että kaupungilla kesti sen jäähallin rakentaminen niin kauan. Ehkäpä kaupungin kiekko olisi nyt toisella tasolla jos halli olisi saatu pystyy silloin heti 70-80 luvun taitteeeseen. Valtit kuitenkin pelasi 80 luvulla muutaman kauden jopa 1 divaria ulkojäillä ja WarTP otatteli KooKoon kanssa divarin karsinnoissa.
Mutta kun olosuhteita ei saatu kuntoon homma hiipui.
 
Suosikkijoukkue
Itä- ja Pohjois-Suomen alasarjajoukkueet
Tämä nyt oli arvattavissa: myös Kopla ulostaa otteluitaan, ihan kaksin kappalein. Tammikuun 12. pelataan Kiteen Hutsilla Jääsudet - KaPa ja Kopla - LaLu, kahta viikkoa myöhemmin Joensuun jäähallin etupihalla vierailevat varkautelaiset. Jälkimmäisen tapahtuman yhteydessä esiintyy nuorison suosima rytmimusikantti Uniikki.

Tästä Koplan kotisivuilla:
Karjalankopla
 
Suosikkijoukkue
Itä- ja Pohjois-Suomen alasarjajoukkueet
Ollaan melko tarkoin sarjan puolivälissä, joskin joukkueiden pelattujen otteluiden määrä vaihtelee jenkkiläisittäin kalskahtavalla välillä 9-11.

Tilastopalvelu - Sarjataulukko, II divisioonan lohko 4

Tänään hoisi PEPO maalilla Kopla-kotiottelunsa, LaLu puolestaan haki naapurikaupungista runsaan voiton. Tulokset pitivät kamppailun ykkössijasta eläväisenä, Koplan ero kakkos-Lapinlahteen on nyt kuusi pistettä. Rästiotteluista riippuen voi "todellinen" ero olla muukin, samoin kuin toisen sijan haltija. Que sera, sera.

Hyvin voisi "oikea" kakkonen olla vaikkapa Suonenjoki. Karhujen kontimisessahan on nyt uutta vireyttä: valmentajaksi tuli mielenkiintoinen Risto Korhonen, ja pelaaminen on edellisvuosia laadukkaampaa. Näin uskaltaa väittää, vaikka sarjasta poisjäännit ja parin muun joukkueen uusiutuminen vertailuja vaikeuttavatkin.

Heikosta alusta tointunut Warkis on viidentenä. Ero ykköseen tuntuu isohkolta kaiken muun ollessa avoinna. Joukkueen maaliluvut 41-40 ovat sikäli erikoiset, että molemmat numerot ovat selvästi lohkon toiseksi pienimmät. Enteileekö ketsuppipullon törähtämistä? Siinä olisi muilla tietäminen.

Kuusi pinnaa varkautelaisten perässä on pahnan pohjimmainen IPK Team. Piste-eron kohtuullisuus taitaa valitettavasti olla harhaa, sillä pelattuja otteluita on kaksi enemmän, ja päällä viiden rökäletappion putki. Tilastojen ja yhden nähdyn 60-minuuttisen perusteella ei säännöllisiä voitonjuhlia ole myöskään tulossa - joitakin pisteitä ja parempaa mieltä voisi sentään hakea.

Kahtena tulevana viikonloppuna pelataan kaikkiaan kuusi ottelua. Sittenpä pidetäänkin joulutaukoa aina loppiaisen nurkille.
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
PePo saa kokemusta takalinjoilleen. Viime kaudella Ketterässä Mestistä pelannut ja urallaan kymmenkunta kautta Suomi-sarjaa pelannut Mikko Kettunen on siirtynyt PePoon.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös