Ihmiskunnan paras/tärkein keksintö?

  • 9 318
  • 97

teppana

Jäsen
Eli jossain määrin tutkanpaljastaja voidaan nähdä myös itsensäpaljastajana. Ja jotta tapani mukaan pysyisin asiassa, niin jossain ulkomailla vähän aikaa myydyt valmiiksi kuoritut banaanit olivat ihmiskunnan merkittävin keksintö.

No onhan tää Oulu vähän kaukana mutta kyllä täällä vielä Suomen passi annetaan.
 
teppana

Jäsen
No nyt. Ei ole tullut itsellä vastaan. Jollain eettisellä luennolla kylläkin Oulun yliopistolla aiheesta puhuttiin. Ihmiset olivat suuttuneet ylipalvelusta. Ja kun pirusta puhuu, on se jo ovella.

Oliskohan ollut jopa Linnanmaan Prisma missä avovaimon kanssa naurettiin sille paketille. Kaksi kuorittua banaania sellaisen mustan styroksilautasen päällä ja peitetty muovikelmulla. Eli tämä hiipii kohti yliopistoa. Kohta on ruokalassakin valmiiksi kuorittuja banaaneja käärittynä muovikelmuun.
 
teppana

Jäsen
Saattoi se esimerkki koskea kyllä Suomeakin. Tärkeä keksintö joka tapauksessa. Siinä on tuotteistaja pistänyt parastaan helpottaakseen kiireisten ihmisten arkea.

Tätä juuri mietittiin Prismassa kun asialle naurettiin. Kumpi on helpompaa, kuoria banaani omista nahoistaan vai alkaa käärimään sitä vittumaista kaikkeen tatttuvaa kelmua pois sen rasian päältä? Olihan ne banaanit jo vähän tummuneetkin. Kilohintaa en katsonut, mutta markkinatalous varmistaa sen olevan kuorimatonta korkeampi.

No, kuten sanoit. Tämän ketjun kamaa ehdottomasti.
 
pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Saako vielä valmiiksi paloiteltua HK:n sinistä. En heti keksi mitään tärkeämpää. Kohtuullisen uskomatonta kuinka tuostakin ideasta joku on saanut palkkaa.
 
vetti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, CAR, HIFK (salaa)
Saako vielä valmiiksi paloiteltua HK:n sinistä. En heti keksi mitään tärkeämpää. Kohtuullisen uskomatonta kuinka tuostakin ideasta joku on saanut palkkaa.
Mä en ole voinut/kyennyt/pystynyt syömään Sinistä siitten vuoden -88 kesän, josta lienee puolen vuoden päästä 31vuotta. 3 kesää tein ”opiskelu”rahoja. Poislukien tietysti mistä en ole tiennyt mitä syön, esim baarin jälkeiset satunnaiset makkaraperunat.

Kun on nähnyt, ja tehnyt, niin ei ikinä. Ja joo, tiedän et ne muutkin tehdään samalla tavalla.
 
Peltinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Kun on nähnyt, ja tehnyt, niin ei ikinä. Ja joo, tiedän et ne muutkin tehdään samalla tavalla.

Enempi "tämä asia ei avaudu minulle" otsikon asioita, mutta miten makkaran tekemisen näkeminen vaikuttaa se syömiseen? Jos kyse on siitä, mitä sinne makkaraan laitetaan niin itse otan kyllä kovasti kierroksia näistä jutuista. Jos se elukka on antanut henkensä ruokkiakseen ihmisiä niin kyllä sitä pitää kunnioittaa ja käyttää se sitten kokonaan eikä nenä pystyssä hienohelmaneitinä nyrpistellä "yök, en syö ainakaan nahkaa enkä kiveksiä enkä sorkkia". Varsinkin kun ne eivät lopputuotteessa mitenkään erotu. Se olisi helvetin ekologistakin kasvattaa eläin syötäväksi ja sitten heittää puolet pois teurasjätteenä.
 
Ensimmäinen kesäduunini oli lihankäsittelylaitoksella. Olihan se ainakin silloin melkoisen uskomatonta menoa, vaikka kaipa sekin on edes jonkun verran siistiytynyt. Hassusti huomasin ohi mennen Kauppalehdestä jokin aika sitten sen firman menneen juuri konkurssiin, tiedä sitten.

Eikä se mitään täyttä sekoilua edes ollut, mutta jos esimerkiksi lattialta löytyi lihan pala, niin eihän se mihinkään roskikseen tietenkään mennyt.
 
vetti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, CAR, HIFK (salaa)
Enempi "tämä asia ei avaudu minulle" otsikon asioita, mutta miten makkaran tekemisen näkeminen vaikuttaa se syömiseen? Jos kyse on siitä, mitä sinne makkaraan laitetaan niin itse otan kyllä kovasti kierroksia näistä jutuista. Jos se elukka on antanut henkensä ruokkiakseen ihmisiä niin kyllä sitä pitää kunnioittaa ja käyttää se sitten kokonaan eikä nenä pystyssä hienohelmaneitinä nyrpistellä "yök, en syö ainakaan nahkaa enkä kiveksiä enkä sorkkia". Varsinkin kun ne eivät lopputuotteessa mitenkään erotu. Se olisi helvetin ekologistakin kasvattaa eläin syötäväksi ja sitten heittää puolet pois teurasjätteenä.
Kun sinne HKn Siniseen ei laiteta lihaa. Siellä on luunpuristamo, josta otetaan ne niimeisetkin lihanoloiset ulos. Siitä tehdään massaa, josta sinun makkara tehdään.

E: ja paljon suolaa, sokeria, jauhoa.
 
Viimeksi muokattu:

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Kun sinne HKn Siniseen ei laiteta lihaa. Siellä on luunpuristamo, josta otetaan ne niimeisetkin lihanoloiset ulos. Siitä tehdään massaa, josta sinun makkara tehdään.

Yhdestä isosta lastista menin kysymään pomolta ei kai tätä nyt voi myydä. Hän sitten hieman nyrpeänä pohti ja totesi ei oikein, laita koiran jauhelihaksi.

Voi vain arvailla kuinka paljon linjojen läpi menee tuotetta mistä se merkintä piskeistä puuttuu.
 
adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Kärkisijoista taistelisi ainakin kirjapainotaito, paperi sekä sitä ennen papyrus ja mitä niitä nyt oli.
 
Jesus Shaves

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dorados de Sinaloa
Arpanet.

Ilman tuota ei tässäkään kollektiivisesti arvuuteltaisi mikä on ihmiskunnan paras / tärkein keksintö. Suomalaisten kannalta vielä erityisen hyvä keksintö - voi näet sanoa kommunikoivansa ihmisten kanssa - ja eikä tässä vielä kaikki - ilman, että näkee tai puhuu niille ihmisiksi kutsuttujen olentojen kanssa.
 
No jaa, kyllä se sitten on ennemmin World Wide Web, jos tälläinen palsta koetaan tärkeäksi.
 
Jesus Shaves

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dorados de Sinaloa
No jaa, kyllä se sitten on ennemmin World Wide Web, jos tälläinen palsta koetaan tärkeäksi.

No mistä se internet mahtoi kehittyä? WWW:llä ei varmaan tee mitään ilman internetiä itseään?

Internet toki mahdollistaa aika paljon muutakin paljon tärkeämpää kuin palstaspedeilyn - joka sekin on toki yksi ihmiskunnan merkittävimmistä asioista - yritin nyt vain jossain määrin olla hauska. Tosin ei tainnut kovin hyvin onnistua?
 
Suosikkijoukkue
Tappara, Setämiehet
Nallekarkit, suklaa ja rohypnol. Holy trinity.
 
NDT665

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Kun sinne HKn Siniseen ei laiteta lihaa. Siellä on luunpuristamo, josta otetaan ne niimeisetkin lihanoloiset ulos. Siitä tehdään massaa, josta sinun makkara tehdään.
Lihapitoisuus 43 %. Liha ja lihaan verrattavia 54 prosenttia…

Verrattavat ainesosat tarkoittavat lähinnä lehmän/sian huulia, silmäluomia ja persereikiä sopivasti jauhettuina. Mutta meitä on monta ja makujakin on kenties yhtä paljon?!
 
El Gordo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Se on vain proteiinia kaikki. No rasvaa ja suolaa taitaa makkarasta olla enemmän kuin lääkäri määrää, mutta satunnaisesti voi silti syödä. Lehmän peräreikää tuskin kannattaa luonnossa lähteä pussaamaan, mutta kyllähän tuo teollinen prosessi tappaa siitä enimmät bakteerit ja uunin kuumuus loput.

Kananmunia sen sijaan en söisi kun ne tulee kanan perseestä.
 
Carlos

Jäsen
Kananmunia sen sijaan en söisi kun ne tulee kanan perseestä.

Tässähän on muuten uuden liikeidean ydin. Kehitetään kuorettomat kananmunat, niin ei tarvitse miettiä että se kuori on ollut siellä kanan ahterissa! Kyllähän kaupoissa myydään kaikkea muutakin kuoretonta ja siemenetöntä. Täytyykin mennä kyselemään lähikaupasta. Jos ei ole, niin täytyy kehittää. Geeniteknologia varmasti mahdollistaa sen.
 
benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Nykyään yleensä otan ne kuoret pois ennen syömistä. Suutuntumahan siinä vähän kärsii.
 
Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Kirjoitustaito.
 
pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Täytyykin mennä kyselemään lähikaupasta. Jos ei ole, niin täytyy kehittää. Geeniteknologia varmasti mahdollistaa sen.

Odottele rauhassa. Keinoliha tulee ensin ja sitten keinokananmunat seuraa perässä.

Kirjoitustaito.

Ei vaan lukutaito. Eikun niin, eihän sitä olekaan keksitty. Jos ihmiset osaisivat lukea, niin Pakistanissa ei poltettaisi ketään roviolla noitana tai tehtäisi muitakaan typeryyksiä. Tai Intiassa. Tai mustassa Afrikassa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös