Ihmettelen suuresti, että miten meidän tekemiset voi kiinnostaa naapurin rouvaa niin paljon.
Pientähän tuo vielä onneksi on, ja jos yhtään lohduttaa niin perin tavallista. Aktiiviaikojaan muistellut Hannu Karpo kertoi joskus, että erilaiset naapuri- ja raja-asiat olivat ylivoimaisesti tavallisin yhteydenoton syy, kun Karpolle ehdotettiin juttuaiheita.
Menneisyydessä olen harrastanut vastaavaa ihmettelyä. Asuin aikoinaan kolmannessa kerroksessa kerrostalossa, jossa oli neljä kerrosta muttei hissiä. Kakkoskerroksessa asunut rouva avasi usein oman ovensa melkein heti, kun olin lähdössä ulos ja saanut oman oveni auki. Naapurin ovi pysyi auki yleensä muutaman sekunnin, joskus pidempäänkin. Yleensä kuulostelu jatkui sen aikaa, että porraskäytävän äänistä selvisi mm. onko vakiasukkaiden seurassa vieraita ihmisiä. Kun lähdin laskeutumaan portaita alas, niin naapuri tietenkin sulki ovensa aina ennen kuin olin näköetäisyydellä.
Sisääntulijoiden ratsaamisessa oli samaa meininkiä. Silloin rouvan kyttäämistä helpottivat ikkuna ja parvekke. Jos tulossa oli tuttua porukkaa, niin silloin riitti mulkaisu ikkunasta. Jos taas mukana oli joku vieras, niin silloin ratsaaminen jatkui porttikäytävän puolella. Eli ovi auki ja korva höröllä, ja ovi tietysti kiinni ennen kuin ylöspäin kiipeävät tulevat kohdalle.
Joskus kävi tietenkin mielessä, että viihdyttäisin rouvaa juttelemalla rappukäytävässä hivenen levottomia. En sitten viitsinyt kiusata ihmistä, joka noin muutoin oli aina korrekti ja tervehtikin pihalla, eikä millään muulla tavalla hankaloittanut kenenkään elämää. Minkäpä yksinäinen ihminen uteliaisuudelleen mahtaa.