Jotakuinkin näin. Ikävää tietysti, mutta ei minulle tuntemattomien ihmisen menehtyminen aiheuta sen isommin tunnereaktioita.
Ymmärrän mitä tarkoitat ja itsekään en kauheasti koe suuria tunteita tuntemattomien poismenojen vuoksi.
Ei se tietysti tarkoita, etteikö ne jotenkin kosketa, vaikka olisikin kaukainen asia itselle. Tämä toki riippuu paljon mitä on tapahtunut. Ikävä tapaturma tottakai ja olisi ehkä voitu välttää oikeilla varusteilla, mutta ei tuo nyt mieleen jää pyörimään sen enempää. Toivoo silti, että tulevaisuudessa näiltä vältyttäisiin!
Vanhempana tietysti monet lapsia koskevat jutut vihlaisee enemmän kuin muut.
Oikeastaan ainut isompi tunteellinen juttu on ollut Venäjän hyökkäys ja varsinkin ne ekat viikot, kun oli lomalla ja kipeänä sopivasti, jolloin oli ihan liikaa aikaa seurata tapahtumia. Kaikki ne lattiaan sulaneet lapset yövaatteissaan, nostatti jopa raivoa...joka on aika harvinaista minulle.
Sitten taas Aira Samulin kuoli ja pakko myöntää, ettei aiheuttanut mitään reaktiota. Varmaan juuri siksi, että kyseisellä henkilöllä ei ollut mitään kosketuspintaa meikäläisen elämässä.
Toinen oli Severi Lahtisen raiskaushommat, joka aiheutti monilla tunteen purkauksia joka suuntaan.
Mitä siihenkin voi sanoa? Ääliö mikä ääliö, mutta minkä minä sille voin?