Ihmettelen tätä elämän kevättä. Vaimolla on ollut jalka paketissa 12 viikkoa, kunnes vihdoin lekuri päätti leikata sen konsultoituaan ensin joitain eksperttejä. Sitä ennen poistettiin jo kipsi ja annettiin kävelylupa. Kepeillä meni siis loma, joita meille ei ole kovin montaa yhteisesti siunaantunut. Remppaakin olisi riittänyt ihan kohtalaisesti, mutta aikatauluja on pitänyt venyttää hiukan, koska yksijalkainen vaimo ei kykene auttamaan ihan niin paljon kuin terve.
No, saatiin kuitenkin keittiöremppa vielä aloiteltua, aloituksen kanssa natsasi tietenkin pojan sairastuminen viikoksi. Minä sain silmätulehduksen vaille viikko sitten ja tein keittiön pääosin kuntoon silmät sumeina, kirjaimellisesti. Onneksi kaverit auttoivat. Vaimon koipi leikattiin tänä aamuna ja remontin loppuunvienti ynnä siivoilut sun muut siirtyvät taas eteenpäin. Olin pois töistä ja nukuin puolet päivästä.
Satakunta sivua kokeita odottaa korjaamistaan ja muutenkin syksy on ollut elämäni kiireisin töiden puolesta, osittain varmaan kaikkien muiden kiireiden aiheuttamana. Rinnalla kulkee kokoajan kaksi alle kouluikäistä muksua vanhemman harrastuksen kanssa ja itsellä on muutama luottamustehtävä, joita ei oikein voi skipata. Kaikenlaista.
Kuulostaa itkuvirreltä, mutta ihan positiivinen perusvire tässä kuitenkin on. Ihmetyttää ja huvittaa, miten kaikki tuntuu kasaantuvan niskaan samaan aikaan. Mutta kai tämä on samalla kasvattavaa, eikä ehkä tule enää natistua ihan pienimmistä jutuista. Tai sitten tulee, mistä näitä tietää. Mutta pieniä vapaahetkiä ainakin osaan arvostaa entistä enemmän. Seuraavaksi haen ison kupin french roastia ja pullan, ja kampean katsomaan Kill Armania ynnä Bauerin seikkailuja. Aamulla sitten töihin ihmettelemään, mitä sijainen on saanut aikaan.
Ihme touhua.
