Eli tykkäät siitä, että joku hippi pahoittaa mielesi tästä. Ok, ymmärrän kyllä pointtisi, ja joskus tykkäsin ihan vain vittuilun vuoksi vittuilusta itsekin. Nykyään vittuilen lähinnä tarkoituksella, koska olen ymmärtänyt, että omalla huvillaankin voi satuttaa toista aidosti.Aivan hulvaton läppä ainakin mielestäni. Todellakin kävisin kaljalla. Tulee aina niin hyvä mieli kun oikeamieliset mököttää. Mitä härskimpää huumoria, sen parempaa. Ei tämä varmaankaan pari kymmentä vuotta sitten olisi niin hauskalta tuntunut kuin nykyään kun nämä helvetin maailmanhalaajahipit ja muut moraalimenninkäiset valtaavat alaa.
Jossakin miesluolassa tuollainen kai menee, mutta julkisella paikalla moinen kyltti vain vittuilun vuoksi on aika urpoa ja kertoo kyllä siitä, ettei tuolla baarinpitäjällä aivan hirveästi leikkaa, kun alkaa kansanmurhasta julkista läppää vääntää. Lähinnä lapsellista, ja tilaa kyllä ihan itse mahdolliset anarkomarkojen kivet ikkunoihinsa. Ei sillä, että sitäkään hyväksyisin.
Kyllä mä näkisin, että edelleen tietyt alueet on hyvä pitää pyhänä julkisessa keskustelussa. Ja ihan tosissani sanon myös sen, että tällaisilla läpillä tasoitetaan tietä astetta radikaaleimmille teoille ja kannanotoille. Näin se on historian sivu ollut. Ja toisaalta, jos tämä on niin kovin hauskaa aikuisten tekemänä, miksipä näitä kauhistellaan muksujenkaan suusta. Pari päivää sitten viimeksi olin tekemisissä teinin kanssa, jonka mielestä neekerit pitäisi ampua. Läpällä kai se sen sanoi, meninkin puuttumaan.