Tärkeämpää kuin valokuvaaminen on ne muistot omassa päässä.
Kopioidaan tuolta jalkapalloketjusta, ettei mene siellä ihan offtopiciksi.
Olen ajatellut aina samalla tavalla, ja ennen jopa ärsytti nuo jokapaikan valokuvaajat. Heitin viitisen vuotta sitten tuollaisen pitkän Aasian vaelluskierroksen kaverini kanssa, josta itse en ottanut yhtään valokuvaa. Kaverini kuitenkin napsi kuvia jatkuvalla tahdilla, milloin videoita ja milloin tapaamistamme ihmisistä. En silloin niin välittänyt asiasta, kukin tavallaan.
Nyt kuitenkin jokunen kuukausi sitten poikkesin kahvilla kyseisen kaverin luona ja päädyimme katsomaan noita reissukuvia. Lopultakin tajusin sen kuvaamisen idean! Niiden kuvien avulla muistin sellaisia asioita, paikkoja, ihmisiä ja tuntemuksia reissun varrelta, jotka olin jo unohtanut täysin.
Eli se valokuva ei välttämättä suinkaan ole tapa yrittää taltioida se hetki yhteen kuvaan, jonka voi näyttää muille, vaan muistuttaa itseä siitä hetkestä ja tuntemuksista silloisesta hetkestä.
Nyt suunnitellessani toista pitkää reissua, päätin valokuvata huomattavasti enemmän. Itseäni varten.