Kahdeksan vuotta sitten MacGyver oli oikea F1(?)-kuski. Aikamoinen urapolku, nyt toimiii ihmemiehenä Phoenix-säätiössä.
Mihinkähän se on hassannut F1-rahat, menikö samaa tietä kuin Karalahden NHL-palkat? Vai onko tallessa säästötilillä. Ei ainakaan tunnu leveilevän rahoillaan juuri koskaan.
Ja se Hans Visser on muka voittanut formula 1 -mestaruuden tai ainakin yhden kisan v. 1980. Katsoin juuri googlesta ja ei pidä paikkaansa! Vai sijoittuuko MacGyver johonkin rinnakkaistodellisuuteen, niin sitten ehkä voisin hyväksyä tuon. Olisi jakson käsikirjoittaja voinut vähän miettiä tuota taustatarinaa, että varmasti tulee kritiikkiä aiheesta jääkiekkoaiheisella keskustelupalstalla!Kahdeksan vuotta sitten MacGyver oli oikea F1(?)-kuski. Aikamoinen urapolku, nyt toimiii ihmemiehenä Phoenix-säätiössä.
Mihinkähän se on hassannut F1-rahat, menikö samaa tietä kuin Karalahden NHL-palkat? Vai onko tallessa säästötilillä. Ei ainakaan tunnu leveilevän rahoillaan juuri koskaan.
Pontiac Firebird Trans Amista.
Ekassa jaksossa Pete joutuu eräänlaiselle fat campille eli MacGyverin esteradalle todistaakseen kenttäkelpoisuutensa.
Ei varsinaisesti vaikuta miltään klassikkojaksolta alun perusteella (omat muistikuvatkin aika hatarat tästä).
No ehkä näinkin, mutta toisaalta kertoohan se nykyisestä prime timen viihdetarjonnasta kun MacGyver on keskinkertaisimmillaankin parasta mitä on heittää pöytään. Ja ei siinä, hyvin tämä on kestänyt aikaa.Lapsuudesta jäänyt mieleen että MacGyver on pommeja, laskevia digitaalilukemia, kemiallisia reaktioita ja muita virityksiä.
Totuus on kuitenkin se, että liian moni jakso mennään jollain tylsällä tunnelarppaus-teemalla.
Kyllä. Tämä on se miksi Agnuksen suurfaniksi en koskaan noussut. Hieno sarja ja unohtumaton lapsuuden/teini-iän muisto, mutta niitä lässyjä jaksoja oli liian paljon. Alkukausiin sijoittuu muistini mukaan ne parhaimmat ja unohtumattomimmat.Lapsuudesta jäänyt mieleen että MacGyver on pommeja, laskevia digitaalilukemia, kemiallisia reaktioita ja muita virityksiä.
Totuus on kuitenkin se, että liian moni jakso mennään jollain tylsällä tunnelarppaus-teemalla.
Pöh. Aikamoinen väite. Eikai Ritari Ässässä ole kuin joku muutama eri jaksoidea mitä kierrätetään neljän kauden ajan.Ritari Ässä sen sijaan, pelkkää jännitystä ja hyviä jaksoja. Ainakin melkein koko ajan, itselle se ykkössarja tuolta aikakaudelta.
Heh.. vähän kieli poskessa tuon kirjoitin ja kieltämättä noinhan ne jaksot aika pitkälti menee. Kuten sanoin, MacGyver on hieno ja unohtumaton sarja, mutta minulle Ritari Ässä on ykkönen.Pöh. Aikamoinen väite. Eikai Ritari Ässässä ole kuin joku muutama eri jaksoidea mitä kierrätetään neljän kauden ajan.
1. Michael yritetään tappaa
2. Michaelin ex heila tulee takaisin
2. KITT yritetään varastaa tai tuhota
3. KITT joutuu vääriin käsiin eli joku hillbilly tai lapsi vahingossa ratissa
4. KARR tai muu paha versio KITTistä
5. KITT ja Michael osallistuu johonkin ralliin
Kaikki jaksot loppuu myös aina turboboostiin, joten kyllä Macissä sentään on vähän enemmän variaatiota.
Niin että.
Noh, eikai tuo nyt mikään ongelma ole, kyllä MacGyverin kelkkaan pääsee hyvin vaikka ei alusta asti olisikaan katsonut. :)Aikaisemminkin täällä mainitsin, mutta tälle kierrokselle en ehtinyt MacGyveriä seuraamaan, toivottavasti sitten kun ensi kerran esitetään alusta asti.
Mutta MacGyver tosiaan kulki sieltä lapsuudesta alkaen mukana ja kovin paljon en varmaan valehtele jos sanon että tuon 90-luvun lopun uusintakierroksen jälkeen sarja uusittiin sitten vielä muutaman vuoden päästä uudelleen ja heittäisin mutulla että vuodesta 2005 alkaen tuo sarja on oikeasti tullut lähes tauotta telkkarista. Joitain taukoja toki siellä täällä on ollut mutta yleisesti ottaen ei siellä pitkää pätkää ole ollut siinä kun tämä sarja on ollut poissa tv-ruudusta. Subilla itse asiassa joskus tuli niin että kun viimeinen jakso tärähti ruutuun niin joko samana iltana tai seuraavana päivänä tärähti pilottijakso sitten näkyville.
2002
Juu, kesällä 1997 Ihmemies tuli tosiaan Maikkarilla ensimmäisestä jaksosta alkaen joka arkiaamu ja syksyn tullen maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin. Vuodenvaihteessa MacGyver poistui ohjelmistosta, mutta kahtena seuraavana kesänä eli 1998 ja lopulta -99 uusintakierros saatiin päätökseen.
SubTV:llä Ihmemies uusittiin vuonna 2002, joten sitä taustaa vasten pitkä sarja on tuskin vielä ihan heti uusintaan tulossa...
2005
SubTV:n syysohjelmistossa MacGyver palaa ruutuun. Luvassa on 36 jaksoa syksyn aikana lauantain alkuillassa ja sunnuntaiaamussa. Lisäksi sunnuntaiaamupäivän ratoksi saamme seurata legendaarista Katuhaukkaa.
http://www.spotti.mtv3.fi/servlet/a...koko_ohjelmakartta_index.html&selectedweek=35
2006
Macin lähetysajat ovat taas muuttuneet: lauantaisin klo 17 subtv:llä ja sunnuntaisin klo 16.15. Huomenna Mac ja Dalton ovat taas vauhdissa. Daltonia esittävä Bruce Mcgillhän on aivan huikea näyttelijä. Ihan vahingossa näin tänään tullen jakson. Suorastaan ikimuistoinen oli kohtaus, jossa Mac kertoo kuinka häntä on jäänyt kaivelemaan jääkiekon lopettaminen ja se, ettei hän tiedä kuinka hyvä hänestä olisi voinut tulla. Ei tarvinnut Richard Dean Andersonin paljon näytellä kyseisessä kohtauksessa.
2007
Subtv alkoi ilmeisesti uudelleen näyttämään MacGyverin kaikkia jaksoja ja tuotantokausia. Ainakin jaksokuvauksessa väitettiin sen olevan aloitusjakso. Kovasti MacGyver ainakin muuttuu tuosta ensimmäisestä jaksosta. Thornton oli vielä vain pikkuroolissa, phoenixiä ei tainnut vielä edes olla tuossa (ei ainakaan mainittu) ja MacGyver oli enemmänkin ylimielinen jenkkisankari kuin "vähän" tavallista tallustajaa fiksumpi kuolevainen. Nyt pitääkin katsella näitä alkupään jaksoja kun on edellisinä kertoina jäänyt väliin.
2008
Jäi vähän myöhäiseen, mutta tänään tulee siis Subilta kaikkien aikojen ensimmäinen Macgyver-jakso. Muistaakseni tässä jaksossa Macgyver käyttää myös asetta. Kannattaa katsoa vaikka nää uusinnat uusinnan perään on aika turhia... paitsi tietenkin Macgyverin kohdalla;)
2012
Tänään alkaa taas!
TV5 klo 19:00-20:00
Joka arkipäivä tämä siis toivottavasti alusta loppuun. Uudelle sukupolvelle ihmeteltävää taikka sitten nostalgiaa meille vähän vanhemmille.
Noh, eikai tuo nyt mikään ongelma ole, kyllä MacGyverin kelkkaan pääsee hyvin vaikka ei alusta asti olisikaan katsonut. :)
Pääsis varmaan, mutta mielummin aloitan alusta, eikä nyt ole muutenkaan oikein aikaa. Vai löytyyköhän jaksot jostain nettipalvelusta?
Ritari Ässä tuli muistaakseni joskus 90-luvulla uusintana, mutta sen jälkeen en ainakaan itse ole huomannut että olisi esitetty. Onneksi löytyy DVD boxi niin voi fiilistellä kun siltä tuntuu.
Joo tämä on kova jakso ja kovat kasarimusat musikaalissa. Murdocin naamio meni kyllä täysin läpi lapsena. Niin ovela konna se on. Toinen hyvä musiikkijakso on vitoskauden 10 jakso Two Times Trouble kun Mac menee katsomaan naisrokkaria jota kaksoissisko yrittää murhata.Tänään nähdään ensimmäisenä kolmas Murdoc-jakso eli Cleo Rocks. Muistaakseni tämä jakso on ihan mukiinmenevä. Vaikka lähtökohtana onkin musikaali, jonka pääosaan Penny Parker hakee ja jonka ohjaajana naamioitunut Murdoc toimii.
Oluet valmiina jääkaapissa illan koitosta varten!