IFK:n vieraspelit Bassoradiosta

  • 17 155
  • 75

Ioota Rhoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
The Broad Street Bullies
Vihdoin saadaan kuulla HIFKin otteluita myös punalasien läpi.

HIFK:n jääkiekon SM-liigan vieraspelien selostukset kuullaan tänä keväänä Bassoradiosta. HIFK tehnyt sopimuksen keväälle 2007 runkosarjan ja pudotuspelien vierasotteluselostuksista, kertoo hifk.fi.

Rokkihenkinen HIFK on valinnut mielenkiintoisen yhteistyökumppanin, sillä Bassoradion ohjelmisto koostuu lähinnä elektronisesta musiikista. Kanava lähetetään radioaaltojen lisäksi stremina. Osoitteesta www.basso.fi. lisää tietoa.

En tunne selostajaa, Harri Hinkkasta, mutta on kuulema hoitanut selostukset aiemmin Metrolla, joten laatu ei ainakaan huonone.

Ja tuosta nettikuuluvuudesta, ei voi muuta kuin antaa iso plussa.
 
Viimeksi muokattu:

Koira

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ioota Rhoo kirjoitti:
En tunne selostajaa, Harri Hinkkasta, mutta on kuulema hoitanut selostukset aiemmin Metrolla, joten laatu ei ainakaan huonone.

Heh, Harri Hinkkanen nyt on mielenkiintoinen tuttavuus. Iso läjä hymiöitä. Metrollahan kaveri tosissaan ennen pelejä selosteli. Kaveri on aina kauhean innostunut, ja melkoisen vahvat punalasit on silmillä. Suomirap -genre jos on tuttu, niin Harrihan on tunnettu myös nimellä kehäkettu.

PS. jos haluaa Kehäketun räpäytystaitoja kuunnella niin paras biisi mikä mieleen tulee on Kaipiroskaa, vernet brankkoo ja sitä rataa
 

scholl

Jäsen
Hinkkanen on ihan ok. En ole kyllä koskaan kuullut tuollaisesta radioasemasta. Edelleen kun saisi ne kotipelien lehdistötilaisuudet kuultaviin jonnekin. Vaikka edes jälkikäteen IFK:n sivuille niin olisi jees. Nyt on aika lumiukkofiilis, kun ei kuule valmentajahaastatteluja.

Niin tietääkö joku tuon bassoradion htv-taajuutta?
 

Baarimikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
KHL
Jokseenkin merkillistä, että juuri Bassoradiosta tulee HIFK:n otteluselostuksia, koska kanava muuten ei ole urheiluvaikutteinen, eikä siellä soiteta edes HIFK:n näköistä musiikkia. Ei tuomita etukäteen Sävelradion manttelinperijää, mutta vaihtoehdot olivat ilmeisesti todella vähissä.
Hinkkanen selostaja on OK, kaveri ei jää sanattomaksi ainakaan.
Metro FM:ää en jäänyt edes kaipaamaan.
 

kaizu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Canucks
Helvetin hyvä juttu. Kerrassaan loistavaa, että nimenomaan vierasottelut tulee selostettuna. Hyvä bassoradio, josta kuulen nyt ensimmäistä kertaa :)
 

TheSirPena

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pentti Matikainen
Loistava homma!

Tätä ollaankin jo kaivattu pitkään ja nyt se vihdoin toteutui. Aikaisemmin jos on halunnut kuunnella vierasmatseja radiosta niin on pitänyt aina etsiä joku hikinen paikallisnettiradio, jossa pauhaa joku oman kaupungin jengin fani. Itse pidän Hinkkasesta erittäin paljon. Hienoa, että saatiin vielä kunnon HIFK-henkinen äijä selostamaan!

Kiitos!
 

Colin

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Hemmetin hienoa, että nimenomaan vieraspelit saadaan kuulumaan. Tätä onkin odotettu, ei tarvitse enää kuunnella Taurua ja muita veijareita. Hinkkanen on tosiaan tuttu jo metron ajoilta ja on mielestäni erittäin hyvä selostaja. Nimenomaan HIFK faneille, koska värilasit on MELKO vahvat.
 

leivoja

Jäsen
Suosikkijoukkue
St Pauli - Non established since 1910
Siis mitä vi**ua. Kehäkettu selostaa. Eikös sillä ollut MoonTV:llä joku urheiluproggis, tai jossain muuallakin. Ei siinä mitää, propsit sinne...taagi meininki...

Davo ja Ukki kommentoimaan, niin räpäytys-scene on kohillaan...
 

pettter

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mulla on pari kaveria kehunut tätä asemaa joskus aiemmin. Itse tosin en silloin löytänyt stereoista kyseistä kanavaa ollenkaan, johtuikohan se jostain kaapelijutuista tms.

Tosi hyvä juttu että nyt taas voi kuunnella Hifkin matseja radiosta. Ja vielä kun on kyseessä vierasmatsit, niin se ei vie katsojia kotimatseista.
 

J-Ko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
leivoja kirjoitti:
Siis mitä vi**ua. Kehäkettu selostaa.
Käsittääkseni kaverin nykyinen räp-skene nimi on Edu Kehäkettunen. Ihan ok selostaja, värilasit sallitaan paikalliskanavan selostajalle. Ainoa asia mikä häiritsee on se, että kaveri yrittää väkisin tunkea stadin slangia selostukseen. Nimenomaan se häiritsee että tuon väkisin yrittäminen kuuluu läpi. Hagman joutui Edua joskus ojentamaankin.
Tästä pienestä epäkohdasta huolimatta olen onnellinen että HIFK:n vierasmatsit kuuluvat radiosta.
 

Kyynikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK / HJK + Porin Ässien sympatiakannattaja
Hyvä juttu todellakin. Itse musiikki on sellaista että en kuuntele vaikka maksun saisin, mutta nämä otteluselostukset ovat tervetulleita!
 

Feenix

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Phoenix ja San jose
Hyvä homma tosiaan, kun vieraspeleistä on aina tavalla tai toisella vähän pihalla. Kotimatseihin kerkee aina.
 

Bedrock

Jäsen
Loistavaa! Kehäraakki on oiva valinta jatkamaan selostuksia. Bassoradio on erittäin hyvällä asenteella liikkeellä oleva radioasema, joten suosittelen tutustumaan muutenkin. Mitkä soittolistat?
 
Suosikkijoukkue
HIFK
No joo, eihän siellä ole (kai) soittolistaa mutta oma sapluunansa kylläkin; musiikkia jota en vapaaehtoisesti kuuntele. Vaan valitukset hiiteen: vierasmatsit radiosta, helvetin hienoa!
 

Kummasetä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, V. Vandy, suomalaiset NHL:ssä
Hieno homma. Tarkentaisin vielä sen verran tuota Bassoradion musiikklinjaa että kyseessä ei ole ainakaan enää "hiphop-radio" vaan soittavat paljoltikin elektronista musiikkia melko laajalta skaalalta. Kannattaa tutustua.

Ei, en ole kyseisessä paikassa töissä :)
 

scholl

Jäsen
Kummasetä kirjoitti:
Hieno homma. Tarkentaisin vielä sen verran tuota Bassoradion musiikklinjaa että kyseessä ei ole ainakaan enää "hiphop-radio" vaan soittavat paljoltikin elektronista musiikkia melko laajalta skaalalta. Kannattaa tutustua.

Eli sähkökitarameininkiäkö? Pitkätukkia sanon minä. No pääasia, jos se HTV taajuus löytyy niin viritän sen stereoihini pelejä varten.
 

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Bassossa on tullut käytyäkin. Olisiko tässä yhteistyön paikka? Hallituksen puheenjohtajalla on varmasti kaikenlaisia kontakteja.

Hinkkanen muistetaan kyllä. Mitäpä siitä ainakaan pahaa sanomaan. Hienoja selostuksia. Jos luet tätä, niin samaan malliin vain, tuskin ainakaan menetät kuuntelijoita.
 

Vale

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
pernaveikko kirjoitti:
Bassossa
Hinkkanen muistetaan kyllä. Mitäpä siitä ainakaan pahaa sanomaan. Hienoja selostuksia. Jos luet tätä, niin samaan malliin vain, tuskin ainakaan menetät kuuntelijoita.

Juuri näin, ja kun saataisiin siihen vielä The Hakki pienessä laitamyötäsessä kommentoimaan.

Trollit mukaan lukien Scholl, varmaan näppäränä kaverina löytää www.google.fi
Ja sinne vaan taiteilemaan sanoja??? :o /,,/

/,,/
 
Viimeksi muokattu:

RedRebel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK, Sunderland AFC

Tommy

Jäsen
Suosikkijoukkue
#17
Ehdottoman sympaattinen selostaja, aluksi otti tuo puusilmäisyys korvaan mutta hyväksytään Espoon kasvatille.

Ilmeisesti "ainoita" Olarin rap-skenen hemmoja jotka vielä asuvat Olarissa. Respektit siitä.
 

Feenix

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Phoenix ja San jose
No niin tänään sitten radio auki ja Basso päälle!!!!
Tänään siis TPS vs. IFK bassoradiosta klo 18.30.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös