Hyvinvointiyhteiskunnan mahdollisesta romahtamisesta on keskusteltu mediassa ja muissa arvovaltaisissa instituutioissa jo pitkän aikaa. Kuntien köyhyydestä puhutaan paljon. Hoitohenkilökonta joutuu raatamaan pienellä palkalla. Vanhuksien hoitotilanne on huono. Poliiseilla koittaa miehistöpula. Opetusmäärärahoista joudutaan tinkimään. Opintotukea ei nosteta. Karpollakin on asiaa.
Haluan tässä nyt kertoa esimerkin elävästä elämästä. Esimerkin, jossa ensimmäistä kertaa havaitsin elämän raadollisuuden tai ainakin sen, että miten tietyt epäkohdat saattavat heijastua ihmisen hyvinvoinnin vastaisesti.
Oli näet juhannus 2006. Vietin sen kaupungissa, enkä kadu vaihtoehtoa. Ilta oli näet erittäin mukava. Poistuin Klubi -nimisestä baarista kolmelta yöllä. Lähdin kävelemään kohti asuntoani pitkin erästä Tampereen pääväylistä. Katu, jota pitkin kävelin, tunnetaan nimellä "Itsenäisyydenkatu".
Siinä sitten havaitsin edessäni erään pariskunnan pysähtyneenä kadulle. Heidän jaloissaan makasi noin 15-vuotias pojankloppi tiedottomassa tilassa. Edes pulssia ei tuntunut. Tämä johtui kuitenkin vain pariskunnan ja minun huonoista ensiaputaidoista, hätätilannetta ei periaatteessa syntynyt,kaverin hengitys nimittäin pelasi hyvin.
Joka tapauksessa päätimme, että olemme kunnon kansalaisia, ja soitimme 112 -numeroon ja kerroimme tilanteesta. Kuinka ollakaan, puhelin kertoi julmaa kieltä: "Numero on ruuhkautunut, odottakaa hetki". Siis, hätäkeskus on ruuhkautunut! Mielestäni tämä ei ole terve merkki. Kun puhelu pääsi läpi, keskuksesta kerrottiin, että asiasta on jo tullut tieto, ja apua on tulossa.
Meni noin vartti edellisestä. Edellisen puhelun oli soittanut tämän pariskunnan miespuolinen edustaja. Odottelun takia päätin varmistaa, että apua on tulossa, ja soitin itse ensimmäistä kertaa elämässäni tähän kuuluisaan numeroon. Nyt pääsin läpi. Keskuksessa sanottiin kuolemattomat sanat: "Asiasta on tieto, ja sinne tulee poliisipartio. Tässä voi kuitenkin mennä yli tunti, joten voitte ihan huoleta lähteä nukkumaan.". Siis hälytyskeskuksen mukaan voimme jättää tiedottomassa tilassa olevan kaverin kadulle ja poistua paikalta. Hyvä homma.
No ei siinä mitään, me päätimme harrastaa kansalaistottelemattomuutta ja olla noudattamatta hälytyskeskuksen neuvoja. Emme jättäneet teinipoikaa kadulle, vaan tarkkailimme tilanteita. Paikalle kurvasi taksi ja kysyi, onko apua tulossa. Kertoi jopa soittaneensa hälytyskeskukseen jo aikaa sitten ennen meidän ensimmäistä soittoa. Eipä vaan apua kuulunut.
Hetkistä myöhemmin paikan ohi käveli ilmeisesti järjestyksenvalvojana toiminut herrasmies, joka sai kuin ihmeen kaupalla kaveriin sen verran eloa, että saimme hänet talutettua istumaan viereisille portaille. Siellä teinipoika kuitenkin nuokkui tiedottomassa tilassa, eikä pystynyt kommunikoimaan kanssamme.
Reilun puolen tunnin kuluttua poliisi vihdoinkin kurvasi paikalle. Siinä vaiheessa kyseinen vittumarko selvisi sen verran, että pystyi kertomaan osoitteensa. Poliisikyydillä matka kuitenkin taittui kotia kohden.
Mitä tästä päivästä opimme?
1. Hälytyskeskus ruuhkautuu
2. Hälytyskeskus voi ehdottaa teitä jättämään kadulle sammuneen oman onnensa nojaan
3. Poliisilla voi kestää kaupungissa 45 minuuttia paikalle saapumiseen
Mitä mieltä olette, palstasisaret ja -veljet? Oletteko havainneet vastaavia ongelmia tai tilanteita? Keksittekö keinoja niiden korjaamiseen, vai mennäänkö näillä? Vai mitä tässä pitäisi tehdä?
Haluan tässä nyt kertoa esimerkin elävästä elämästä. Esimerkin, jossa ensimmäistä kertaa havaitsin elämän raadollisuuden tai ainakin sen, että miten tietyt epäkohdat saattavat heijastua ihmisen hyvinvoinnin vastaisesti.
Oli näet juhannus 2006. Vietin sen kaupungissa, enkä kadu vaihtoehtoa. Ilta oli näet erittäin mukava. Poistuin Klubi -nimisestä baarista kolmelta yöllä. Lähdin kävelemään kohti asuntoani pitkin erästä Tampereen pääväylistä. Katu, jota pitkin kävelin, tunnetaan nimellä "Itsenäisyydenkatu".
Siinä sitten havaitsin edessäni erään pariskunnan pysähtyneenä kadulle. Heidän jaloissaan makasi noin 15-vuotias pojankloppi tiedottomassa tilassa. Edes pulssia ei tuntunut. Tämä johtui kuitenkin vain pariskunnan ja minun huonoista ensiaputaidoista, hätätilannetta ei periaatteessa syntynyt,kaverin hengitys nimittäin pelasi hyvin.
Joka tapauksessa päätimme, että olemme kunnon kansalaisia, ja soitimme 112 -numeroon ja kerroimme tilanteesta. Kuinka ollakaan, puhelin kertoi julmaa kieltä: "Numero on ruuhkautunut, odottakaa hetki". Siis, hätäkeskus on ruuhkautunut! Mielestäni tämä ei ole terve merkki. Kun puhelu pääsi läpi, keskuksesta kerrottiin, että asiasta on jo tullut tieto, ja apua on tulossa.
Meni noin vartti edellisestä. Edellisen puhelun oli soittanut tämän pariskunnan miespuolinen edustaja. Odottelun takia päätin varmistaa, että apua on tulossa, ja soitin itse ensimmäistä kertaa elämässäni tähän kuuluisaan numeroon. Nyt pääsin läpi. Keskuksessa sanottiin kuolemattomat sanat: "Asiasta on tieto, ja sinne tulee poliisipartio. Tässä voi kuitenkin mennä yli tunti, joten voitte ihan huoleta lähteä nukkumaan.". Siis hälytyskeskuksen mukaan voimme jättää tiedottomassa tilassa olevan kaverin kadulle ja poistua paikalta. Hyvä homma.
No ei siinä mitään, me päätimme harrastaa kansalaistottelemattomuutta ja olla noudattamatta hälytyskeskuksen neuvoja. Emme jättäneet teinipoikaa kadulle, vaan tarkkailimme tilanteita. Paikalle kurvasi taksi ja kysyi, onko apua tulossa. Kertoi jopa soittaneensa hälytyskeskukseen jo aikaa sitten ennen meidän ensimmäistä soittoa. Eipä vaan apua kuulunut.
Hetkistä myöhemmin paikan ohi käveli ilmeisesti järjestyksenvalvojana toiminut herrasmies, joka sai kuin ihmeen kaupalla kaveriin sen verran eloa, että saimme hänet talutettua istumaan viereisille portaille. Siellä teinipoika kuitenkin nuokkui tiedottomassa tilassa, eikä pystynyt kommunikoimaan kanssamme.
Reilun puolen tunnin kuluttua poliisi vihdoinkin kurvasi paikalle. Siinä vaiheessa kyseinen vittumarko selvisi sen verran, että pystyi kertomaan osoitteensa. Poliisikyydillä matka kuitenkin taittui kotia kohden.
Mitä tästä päivästä opimme?
1. Hälytyskeskus ruuhkautuu
2. Hälytyskeskus voi ehdottaa teitä jättämään kadulle sammuneen oman onnensa nojaan
3. Poliisilla voi kestää kaupungissa 45 minuuttia paikalle saapumiseen
Mitä mieltä olette, palstasisaret ja -veljet? Oletteko havainneet vastaavia ongelmia tai tilanteita? Keksittekö keinoja niiden korjaamiseen, vai mennäänkö näillä? Vai mitä tässä pitäisi tehdä?