Ylös: Sain tänään tämmöisen sähköpostin ,sori jos on vanha.
Koska olen perehtynyt Jääkiekkoon, haluan jakaa tietoni muidenkin
kanssa. Voit luottaa asiantuntemukseeni, sillä olen perehtynyt aiheeseen
varsin laajasti. Kävin 80-luvun lopussa yhdessä Jääkiekko-ottelussa
Jyväskylässä ja heti perään toisessa 2000-luvun alussa. Lisäksi olen
nähnyt Jääkiekkoa useita kertoja Tulos-/Urheiluruudussa sulkiessani
televisiota.
Jääkiekko on kamppailu-urheilua. Lajissa kamppaillaan perimmiltään
istumapaikoista. Pelissä on kaksi joukkuetta ja paljon numeroituja
pelaajia. Heille ei kuitenkaan ole varattu numeroituja paikkoja.
Paikkoja on vähemmän kuin pelaajia. Osa pelaajista joutuukin istuimen
vapautumista odotellessaan säntäilemään aidatulla kentällä. Aitauksessa
olo on tehty mahdollisimman vaikeaksi: kenttä on jäädytetty vaarallisen
liukkaaksi ja pelaajien jalkoihin on sidottu metalliterillä varustetut
kengät. Lisäksi toisen joukkueen pelaajat tönivät koko ajan.
Istumapaikkoja vartioi kunkin joukkueen Capo di tutti capi. Hän on se
huonosti istuvaan ja räikeään pikkutakkiin sonnustautunut yrmy mies, joka
jauhaa koko ajan purukumia. Hän häätää muutaman pelaajan kerrallaan
aitaukseen tuupittavaksi. Penkeille jääneet eivät haluaisi päästää ketään
lähtijöiden tilalle, vaan he hakkaavat aitauksesta tulijoita isoilla
hanskoillaan ja käyräpäisillä kepeillä, eli mailoilla.
Pelaajan on mahdollista saada istumapaikka yksityisaitiostakin, mutta
siitä joutuu tappelemaan. Yksityisen istumapaikan myöntää yleensä
näkövammainen, mustavalko-paitaan sonnustautunut mies, kutsumanimeltään
Mulkku.
Jos Mulkku ei ole päässyt aitaukseen, häntä saattaa tuurata myös Dorka,
Pelle, Vitun Sokea tai Nuija. Pelaaja saa istua privaattiaitiossa
kuitenkin vain pari minuuttia kerrallaan. Sitten hänen on taas lähdettävä
takaisin aitaukseen tönittäväksi ja kampitettavaksi.
Pelissä on kaksi pelaajaa, joita ei päästetä ollenkaan istumaan. He
seisoskelevat aitauksen eri päissä verkosta rakennettujen laatikoiden eli
maalien edessä. Heitä kutsutaan maalivahdeiksi. Aitauksessa vuorollaan
olevat pelaajat koettavat osua näihin raukkoihin mustalla kumikiekolla,
jota lyödään em. mailoilla.
Jäähallissa soitetaan usein kivaa jumppamusiikkia. Katsojilla on kaksi
tärkeää tehtävää. Ensinnäkin katsojien on tarkasti seurattava em.mustaa
kiekkoa. Jos aitauksessa oleva pelaaja ei osu kiekolla maalivahtiin, vaan
kiekko livahtaa maaliin, on katsomon reagoitava salamannopeasti. Mikäli
katsoja kannattaa sitä joukkuetta, jonka maaliin kiekko osuu, hänen on
huudettava mahdollisimman kuuluvasti "paitsio". Mikäli katsoja kannattaa
toista joukkuetta, hän voi huutaa mitä tahansa, kunhan huutaa kovalla
äänellä. Esimerkiksi "Öööh-haa-möää-haa" on suositeltava huuto. Katsojien
toinen tehtävä on tunnistaa pelissä mukana olevia vähemmistöjen edustajia.
Lajin fanaattisimmat kannattajat ovat tosi päteviä tunnistamaan
esimerkiksi joukkueisiin kuuluvia homoseksuaaleja. Pelin edetessä useaa
pelaajaa tervehditäänkin katsomosta iloisilla ja reippailla
"homoo-o-o"-huudoilla.
Nyt vain seuraamaan Jääkiekkoa! Se on todella mielenkiintoista, kun
ymmärtää pelin juonen!
Siinäpä kaikki mitä tarvitsee lätkästä tietää ja voikin pitää itseään jo tukevasti asiantuntijana.
