Hyvät ja huonot uutiset

  • 105 035
  • 325

Fordél

Jäsen
Jos haluaa välttämättä lähteä viihteellisemmälle linajlle niin tuo Backman on hyvä vaihtoehto mutta ohjelma kärsii. Tätä ei voi verrata Uutisvuotoon jossa Tervon asiantuntemus ja ajankohtaisasioilla pelaaminen riittää, suunvuoroja tulee eniten HHU:ssa ohjelmanvetäjälle joten siinä mitataan kuinka asiallisesta ohjelmasta on kyse. Hyppönen onnistui pestissään hyvin olemalla asiallisen tietävä mutta halutessaan lähti mukaan levottomiinkin juttuihin.

Mielestäni Backman ei veisi automaattisesti ohjelmaa viihteellisemmälle linjalle. Kyse on ihan siitä millä roolilla hän vetäisi oman pestinsä. Backman pystyisi toimimaan uskottavana ja asiantuntevana juontajana, mistä hänen vierailunsa ohjelmassa antoi hyvää osviittaa. Valittiin pestiin kuka tahansa, tärkeää mielestäni on juuri tämä, että kyse on uskottavasta ja asiantuntevasta juontajasta, joka toimii vastapainona humoristisille panelisteille. Tarvittaessa toki juontajankin pitää pystyä lähtemään mukaan huumoriin.
 

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Hyppönen oli hyvä, toki vertailukohtaa ei ollut, joten hommasta muodostui hänen näköisensä. Nyt uusi tyyppi tulee väkisinkin verratuksi Hyppöseen, mikä on luonnollista mutta samalla epäreilua kumpaakin kohtaan, kun vahvasti persoonalla tuota hommaa kai tehdään, eikä puhtaasti jonkin mallin mukaan.
 

Major Julli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Puttosen, Järvelän ja Ranniston potkut
Aleksi Valavuori olisi loistava juontaja. Laaja yleistieto, kielitaito, ei vaatimattomana ihmisenä tuo omaa persoonaansa liikaa framille. Tosin on hyvin kiireinen useiden muiden megaproduktioiden kanssa joten tuottajatiimin täytyy kaivaa kuvettaan aika reilusti että Aleksi suostuu raivaamaan tälle tilaa kalenteriinsa. Mutta kuten itsekin itsensä esittelee, kallis mutta paras.
 

ernestipotsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Uutisvuoto oli aikoinaan täysin Peter Nymanin varassa. Harmi että hänellä tuskin on enää intoa vaihtaa kanavaa ja siirtyä takaisin viihdetuotannon pariin? Olisi lähes OJ Stadiin -tason sainaus.

Yksi varteenotettava vaihtoehto olisi, että joku entisistä tai nykyisistä panelisteista hyppäisi Henkan housuihin. Fordel ehdotti jo Laajasaloa, mutta minulle kaverista välittyy jotenkin turhan pehmeä kuva tähän hommaan. HHU-jäsenistä Miika Nousiainen olisi ehkä osuvin. Toisen tyyppisenä hahmona Mikko Kuustonenkin voisi toimia.

Ankkurin pitää olla fiksu tai ainakin itseään sellaiseksi luuleva ja voi myös olla joitakin jopa hieman ärsyttävä, mutta ei liikaa (kuten joku Valavuori tai Sarasvuo). Andre Wickström, Jussi Heikelä tai Tuomas Enbuske tulivat ensimmäisenä mieleen
 

jussi_j

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Ei Laajasaloa mihinkään kiitos. Jotka haluavat nähdä sen mekööt Kallion kirkkoon. Ärsyttävä toisten päälle puhuva ja itseään jotenkin parempana pitävä uskovaishörhö.
 

Fordél

Jäsen
Uutisvuoto oli aikoinaan täysin Peter Nymanin varassa. Harmi että hänellä tuskin on enää intoa vaihtaa kanavaa ja siirtyä takaisin viihdetuotannon pariin? Olisi lähes OJ Stadiin -tason sainaus.

Olen tästä täysin eri mieltä. Nykyinen Nyman olisi liian jäykkä tähän formaattiin ja näiden panelistien kaveriksi. Nymanin viimisin projekti Peter Hispaniassa näytti mikä on ilmeisesti hänen nykyinen tasonsa tai taso jos joutuu olla omillaan ilman Tabermania, Tervoa jne. Kyseinen ohjelma oli todella puuduttavaa katseltavaa. No, onneksi hän ei liene edes mahdollisuuksien rajoissakaan, koska tuskin lähtee Maikkarilta.

Yksi varteenotettava vaihtoehto olisi, että joku entisistä tai nykyisistä panelisteista hyppäisi Henkan housuihin. Fordel ehdotti jo Laajasaloa, mutta minulle kaverista välittyy jotenkin turhan pehmeä kuva tähän hommaan. HHU-jäsenistä Miika Nousiainen olisi ehkä osuvin. Toisen tyyppisenä hahmona Mikko Kuustonenkin voisi toimia.

MIelestäni tämäkään ei toimisi. Kuustosen ja Nousiaisen (ehdottomasti saatava takaisin seuraaville kausille) vahvuus on juuri siinä huumorin teossa, ei tällaisen ohjelman juontamisesta vaikka Kuustosella onkin juontokokemusta. Ainoa panelisteista, jolla kyky ja uskottavuus riittäisi sekä jolla olisi myös juontokokemusta, olisi nimenomaan Teemu Laajasalo.
 

Fordél

Jäsen
Ei Laajasaloa mihinkään kiitos. Jotka haluavat nähdä sen mekööt Kallion kirkkoon. Ärsyttävä toisten päälle puhuva ja itseään jotenkin parempana pitävä uskovaishörhö.

No melko samanlaisen kuvan moni on voinut saada myös Henkka Hyppösestä, poislukien luonnollisesti nuo uskontoviittaukset. Kyllähän Hyppösen aikana paikoin ohjelma-ajasta suuri osa kului Hyppösen luennointiin. Toki osasi myös omien pitkien osuuksien vastapainoksi antaa tilaa panelisteille.
 

ernestipotsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Hyppösen suurimpia vahvuuksia on tietty skeptisyys/kyynisyys kaikkea huuhaata kohtaan. Tässä mielessä Jussi Heikelä olisi loistava paikkaaja Henkalle.

RadioRock - Asenne on Rock

Linkissä jokin aikaa sitten tullut pätkä, jossa joku huuhaa-huijausfirman vetäjä oli Rockilla vieraana. Heikelä veti tämän mielestäni aivan loistavasti.
 

Squit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK ja KaMa
Jaakko Saariluoma olisi sopivan letkea hommaan ja juontokokemusta loytyy. Vieraana oli hyva ja toimii paljon paremmin kun jossain putouksessa.
 

Vuokralainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho! Arsenal
Mielestäni Hyppönen oli välillä jopa liikaakin äänessä. Mitäs, jos formaattia muutettaisiinkin siihen suuntaan, että juontaja olisi vähemmän äänessä ja panelisteille annettaisiin enemmän tilaa. Tällöin juontajan rooli ei olisi niin tärkeä kuin se tähän asti on ollut.
Erittäin hyvästä ohjelmasta on kuitenkin kyse ja toivottavasti sille saadaan jatkoa.
 

Ilmari Ahde

Jäsen
Suosikkijoukkue
Haukiputaan huorakuoro
Muita hyviä vaihtoehtoja voisivat olla Pauli Aalto-Setälä
Pauli Aalto-Setälä - Ihmiskorvike Mikki Hiirelle. Yhtä ärsyttäviä molemmat.

Vieläkö sillä on se äärimmäisen typerä parrantynkä alahuulen alla, eikö osaa vai eikö uskalla ajaa pois?
 
Koska Ruben Stiller on YLE:n mies, en edes ehdota häntä. Teemu Laajasalo alkaa olla melko kulunut, ja kaksoisrooli kirkkoherrana hieman häiritsee minua. Pauli Aalto-Setälällä on erittäin hyvät radiokasvot, ja näin hän saakin puolestani jatkaa Pyöreän pöydän puheenjohtajana.

Heitänkin pöytään jokerikortin, tai pitäisikö sanoa mustan pekan: Ali Jahangiri.

Mies osaa kyllä olla melko rasittava besserwisser, mutta pääsääntöisesti hän vaikuttaa kuitenkin ihan fiksulta ja sivistyneeltä ihmiseltä, jolla on hyvät puheenlahjat. Hän on jo vuosia juontanut radiossa mm. Ali ja Husu sekä Ali Show -ohjelmia. Jahangiri on myös kauppakorkeakoulun kasvatti ja Trainers Housen entisiä konsultteja, joten elämänkokemusta löytyy myös viihteen ja taiteen ulkopuolelta.
 

Fordél

Jäsen
Heitänkin pöytään jokerikortin, tai pitäisikö sanoa mustan pekan: Ali Jahangiri.

Mies osaa kyllä olla melko rasittava besserwisser, mutta pääsääntöisesti hän vaikuttaa kuitenkin ihan fiksulta ja sivistyneeltä ihmiseltä, jolla on hyvät puheenlahjat. Hän on jo vuosia juontanut radiossa mm. Ali ja Husu sekä Ali Show -ohjelmia. Jahangiri on myös kauppakorkeakoulun kasvatti ja Trainers Housen entisiä konsultteja, joten elämänkokemusta löytyy myös viihteen ja taiteen ulkopuolelta.

Ihan hyvä heitto ja allekirjoitan näkemyksesi Alista. Edelleen olen kuitenkin sitä mieltä, että ohjelma kaipaa vastapainon hauskuttaville panelisteille. Ei lisää koomikoita vaan jonkun, joka pitää ohjelman jollain tavalla kasassa ja pokkana vetää noi alkujuonnot. Alista tähän tuskin olisi. Homma menisi samanlaiseksi repeilyksi kuin Uutisvuoto Lybeckin alkuaikoina. Sekasorto olisi valmis.

Ainoa "koomikko", joka voisi homman hoitaa pestin ja jolla pään kapasitetti riittäisi, olisi Jukka Lindström. Valitettavasti Lindström on kuitekin kiinnitettynä Noin viikon uutisiin, josta en usko enkä toivo hänen siirtyvän mihinkään. Joonas Nordmaniakin mietin, mutta hänkään ei kyllä jotenkin olisi uskottava tossa hommassa. Panelistina sen sijaan mainio.
 

V-man

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Mites Jone Nikula tai Arman Alizad? Oma suosikkini olisi Riku Rantala.
 

Fordél

Jäsen
Mites Jone Nikula tai Arman Alizad? Oma suosikkini olisi Riku Rantala.

Mun mielestä nämä kaikki olisivat huonoja vaihtoehtoja. Jone Nikula olisi liian hidas rytmiltään eikä mielestäni sopisi mitenkään juontajaksi ja tällaisen ohjelman keulahahmoksi.

RIku Rantalan kohdalla homma olisi "poliittisesti" liian värittynyttä ja juonto voisi mennä liiaksi saarnaamiseksi. Fiksu kaveri, mutta ei sovi mielestäni tällaisen viihteellisen ja humoristisen ohjelman juontajaksi.

Arman Alizadia en niin ikään näe erityisen hyvänä juontajana tähän formaattiin. Hyvä omassa ohjelmassaan ja juontamaan vaikka Nenäpäivä-lähetystä, mutta ei Hyviin ja huonoihin uutisiin.
 

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Jone Nikula sopisi hyppösmäisenä besserwisserinä oikein hyvin juontajaksi. Leikkaa ihan hyvin ja kikkailee kielellä monimuotoisesti, tosin omaan makuuni välillä liikaakin. Kai sillä itseironiakin riittäisi. Arman olisi hyvä mikkokuustonen kikattelemaan taustalle, mutta juontajaksi liian kiltti.
 

Fordél

Jäsen
Jone Nikula sopisi hyppösmäisenä besserwisserinä oikein hyvin juontajaksi. Leikkaa ihan hyvin ja kikkailee kielellä monimuotoisesti, tosin omaan makuuni välillä liikaakin.

Besserwisseriys riittäisi Nikulalla ilman muuta, mutta juuri kielellä kikkailu ja siitä johtuva puheen rytmitys ei mielestäni sopisi tähän ohjelmaan. Käämit palaisi alta aikayksikön.
 

Barney

Jäsen
Sarjan ehdottoman top-3:n Hyppönen-Nousiainen-Kyrö poistuminen näkyi kyllä liikaa sarjan tasossa, ainakin ensimmäisen jakson perusteella. Pitää vielä antaa uusi mahdollisuus ensi viikolla, mutta enpä hymähtänyt eilen illalla kuin pari kertaa. Ketosesta olen monessa hommassa pitänyt, mutta ei oikein ensimmäisen jakson perusteella sopinut tuohon rooliin. Toki Hyppöstä on tuossa roolissa aika mahdoton korvata, mutta silti aika suuri pettymys. Lahtinen jatkaa, vaikka on varmaan Suomen epähauskin ihminen, Kuustonenkin aika mukahauska enkä hirveästi Norosestakaan ole syttynyt. Vuorinen oli myös ainakin ensimmäisessä jaksossa surkea, eikä Wickströmiltäkään tullut mitenkään vakuuttavaa suoritusta. Toinen mahdollisuus on annettava, mutta jos seuraava jakso on yhtä surkea, niin jää kyllä tämän sarjan seuraaminen kokonaan. Harmi, sillä parhaimmillaan tämä oli erittäin hyvää viihdettä.
 

Gemondo

Jäsen
Onneksi on Olipa kerran elämä. Korvaa hienosti vanhan ja loistavan HHU:n.
 

Sapergia

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kalpa, San Jose,Everton
Hyviä havaintoja Barney:ltä, tosin ensimmäisessä jaksossa ei ollut Paula Noronen vaan Anna Puu :)
 

Ostoskassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet, Boston Bruins, suomalaiset
Joo, kyllä se on niin, että kolmen tärkeimmän jäsenen poistuessa ohjelman taso laski. Kari Ketosella täysin mahdoton tehtävä täyttää Hyppösen saappaat, vaikkakin oli kelvollinen avausjaksossa. Wickströmiltä ehkä odotin liikaa, koska oli loppujen lopuksi aika hajuton, mauton ja väritön. Juha Vuorinen on yleensä heittänyt omaa yläaste-huumoriaan ja ilman sitä on ensimmäisen jakson perusteella aika aseeton.

Paljon kertoo, jos eniten hymähdyksiä aiheuttaa lapsellinen kiroilu siihen liittyneessä jutussa. Ja se hymähdys oli aika lyhyt, koska tosiaan ei nuo pillu-kakka -jutut oikein enää naurata. Toinen kohta, jolle tuli hymähdettyä oli Kari Ketosen handboll -heitto Wickströmin suuntaan, mutta muuten oli kyllä tosi tylsä jakso. Joskus tuli kuitenkin ihan oikeasti naurettua ohjelman jutuille.
 

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Tuskinpa tuota tulee enää katsottua, kun näiden ohjelmien tuoreus katoaa väkisinkin liian toiston sekä tietysti keskeisten hahmojen poistumisen mukana. HHU:ta parhaimmillaan ihan odotti, samoin kuin Villiä Korttia vuosi sitten. Siinä onkin muuten toinen ohjelma, joka oli parhaimmillaan loistava, mutta ei enää oikein liidä. Siitäkin lähti Kyrö pois, joten voisi kai jonkinlaisia johtopäätöksiä vetää.
 

arvee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi Fineland, North Atlantic Hawks, EU, Jokerit
Enpä hoksannut HHUn uutta alkua katsoa. Toisaalta olen vahingossa ajautunut katsomaan tuota Pitäisikö olla huolissaan? -jutskaa, POH?ia ?
Pääskysaari, en oikein tiedä, välillä varsin rentouttavakin. Hotakainen toisinaan huikea, absurdin lopetuksen mestari. Pitäisikö Minun olla huolissani? Olenko erilainen vanha?
 

Cloaca Maxima

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Philadelphia Flyers
Ei ollut HHU entisensä, sen toki saattoi jo arvatakin ennakkoon. Ketonen, vaikka pystyvä kaveri onkin, ei vain pysty Hyppöstä korvaamaan mutta itselleni kovin menetys oli jo aikanaan Nousiaisen jääminen pois ohjelmasta. Uusista panelisteista Wickström ei van sytytä millään tasolla.

Onneksi Pitäisikö olla huolissaan? -ohjelma paikkaa tätä vajetta jollain tasolla, Hotakaisen ja Nousiaisen jutut kantavat hyvinkin pitkälle.
 
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Philadelphia Flyers
Ei oikein enää ohjelma maistunut. Jäin varsinkin kaipaamaan Hyppösen ulosantia, jolla pärjäisi hyvin jopa ihan oikean uutisankkurin työssä. Varsinkin kun ohjelmassa nimen mukaisesti käsitellään uutisia, niin tuo Hyppösen ankkurimaisuus on sopinut noiden uutisten lukemiseen loistavasti.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös