Mainos

Hymistely loppuu nyt

  • 9 887
  • 63

Gagne

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kaikenlaiset pörröiset maskotit, kahdella.
Missä mättää?

Joo, pisteitä lähti. Paljon. Kokemusta sekä yhdessä pelattuja pelejä meni. Ymmärretään. Junnuilla voi kädet jäätyä paikassa. Ymmärretään.

Mutta perkele. Jos jäädään illasta toiseen melkolailla nollille pelissä nimeltä jääkiekko, on jotain pahasti pielessä. "Me ajetaan systeemiä sisään." Ajakaa vaan, mutta jos ei kerran ole käsiä, pitää mennä maalille ns. romulla. Meneekö kukaan? Missä ovat ne liigaa kuusi vuotta or so tahkonneet jätkät, joilla olisi nyt näytön paikka? Louhi hei! Lehdessä puhuttiin syksyllä maalintekemisestä ja yrityksestä. Oliko kieli poskessa kun sitä tehtiin? Sama pätee kyllä muihinkin ns semikokeneisiin.

Tavoitteeksi asetettiin ennen kauden alkua olla kova kotijoukkue. Pitääkö nyt asennoitua siis siten, että vieraissa ei tehdä yhtäkään ja kotona hurlumhei? Kun olisi sitten edes sitä, mutta kun kotonakin rämmitään kuin Molla Hietasen aikana.

Kaikista huolestuttavinta on se, että välillä näyttää siltä, että meillä ei jalat riitä. Jo on aikoihin eletty että Kerholta luistellaan karkuun. Tämän illuusion voi tarjota myös se, että syöttäminen on ylitsepääsemättömän vaikeata. Siis ainakin kotipeleissä. Metrin syöttö kaksi metriä taakse. Tappaa varmasti vauhdin keskialueen ylityksestä.

P.S. Kirjoitus on laadittu suunnattoman vi*utuksen vallassa, antakaa anteeksi.

P.s.P.r. Kuinka paljon voi odottaa Vladimiria/Vladimirilta?

PsPionk. Senttereitä vaihtoon.
 

St103

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Tällä menolla tästä ei tule yhtään mitään...

Tämä ei perkele vieköön ole enää yhtään kivaa!!! Taas tänään nolla tehtyä maalia #!$¤

Kerhon hyökkäyskalusto ei nyt niin helvetin paljon huonompi ole kuin viime vuonna, kun mitä maalintekotilastoista voisi päätellä. Eikä ole todennäköistä, että kaikilla kärkimiehellä kipsi iskisi yhtä aikaa, etunenässä Kuha, Boström, Laakkonen. Samoilla jätkillä, ja mukana ei alkusyksystä ollut vielä edes Voutilaista, parista ekasta pelistä saatiin megamäärä maaleja ja hirveet yv-tehot yms. Ja nyt ei pitkää aikaan ole saatu aikaiseksi yhtään mitään. Kulmapörräämistä kyllä ja "pelin hallintaa", mutta ei maalin maalia. Puolustus ja etenkin Tallas on meidät pelastanut toistaiseksi totaalilta häpeältä.

Pääkoppaan hiipii väistämättä ajatus, että muut joukkueet ovat tavalla tai toisella oppineet blokkaamaan Kerhon koko pelisysteemin pihalle. Kyse ei ole enää pelkästä yksilösuoritusten heikkoudesta vaan että koko pelitapa kusee, ja pitäisi keksiä uudet lääkkeet. Eli jos halutaan asioita yksinkertaistaa ja hakea yhtä syyllistä, niin minusta katseet kääntyvät J.Jaloseen päin.

Hyökkäyskalusto on varmasti kykenevä nykyistä paljon parempiin suorituksiin, JJ:n on nyt näytettävä omat tehonsa.
 
Viimeksi muokattu:

expertti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Brodeur, Hughes bros., Dawson Mercer, NJD, HPK
eteenpäin, sano...

En tiedä onko tämä nyt vaan klisee vai muuten vaan scheissea, mutta joukkue tarvitsee juuri nyt myös kannattajia. Toivottavasti niitä myös nähdään torstaina selkäänpuukottajienritarihallissa...

Itse aion ainakin riekkua Pekkojen vaihtopenkin takana ihan perkeleesti. Kyllä se vielä aukeaa, uskokaa ny...pliis...
 

ervatsalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
ХПК ja Tuukka "T-73" Mäkelä
Teuraita kentälle!

Niin, itse olen sitä mieltä, että Kerho tarvitsee tällä hetkellä eniten ilkeyttä.

Jos ei kerran kiekollinen peli kulje, niin yksinkertaistetaan sitä ja ruvetaan pelaamaan telaketjukiekkoa.

Ei siis mitään kahvausperseilyä, mutta painetaan molempien maalien edustalla kuin perseeseen haavoitettu sonni.

Oman maalin edustalla telotaan varoitukseksi pari vihollisjannua heti ekassa erässä mustelmille. Tätä jatketaan sitten koko pelin ajan eikä sitten suoristella missään vaiheessa selkiä.

Vihollismaalin eteen painetaan kuin venäläiset Berliiniin vuonna 1945, eli säälittä ja täyttä vauhtia. Jätetään se kulmissa nysvääminen vähemmälle ja kaikki kiekollinen toiminta pyritään kohdistamaan kohti maalia. Kiekko hakataan vaikka veskan hanskasta maaliin, oppiihan ainakin veska pelkäämään, vaikka maali hylättäisiinkin.

Tämä tietysti aiheuttaa jäähyjä, mutta oppivathan ainakin vastustajat pelkäämään. Pelko saa ihmisen arastelemaan ja tekemään sittemmin virheitä.

Tyydynkin siis loppukaneetiksi kiteyttämään ajatukseni hihkaisuun: TEURAITA KENTÄLLE; PERKELE!



Ps. Kaikki Kerhofanit tietysti tukevat joukkuetta tulemalla normaalisti peleihin. Itse tosin jätän luultavasti Pelikaanipelin väliin, mutta poisjäämiseni aiheuttaakin muu syy, kuin jääkiekolliset asiat ja asianhaarat.

Mainittakoon, että en tarkoita kenenkään haaroja tahi haaroväliä, eli haarukkaa.
Tosin olen kuullut, että erään henkilön peliintulo oli torpedoitua erään toisen henkilön haaroväliin tässä takavuosina, sillä kerralla tosin selvittiin säikähdyksellä ja ko. jannu nähtiin jo 2. erässä lauteilla. Tämä tapaus tosin sattui jo viime vuosikymmenellä.

Täältä tähän
 
Viimeksi muokattu:

wilco

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK,LiPu
Re: Tällä menolla tästä ei tule yhtään mitään...

Viestin lähetti St103
Pääkoppaan hiipii väistämättä ajatus, että muut joukkueet ovat tavalla tai toisella oppineet blokkaamaan Kerhon koko pelisysteemin pihalle.

Nimenomaan, kun Kerhon pelinrakentelun kimppuun käydään kovalla karvalla, ei siitä tule mitään. Näissä häviöpeleissä on melkein järjestään ollut tämä ongelma. Lukko, TPS ja HIFK tulivat kaikki todella kovaa päälle, melkein kahdella miehellä, tällöin alkaa avauksissa kädet äijillä täristä.

Että silleen...
 

Timbit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, BC Lions
Viestin lähetti expertti
En tiedä onko tämä nyt vaan klisee vai muuten vaan scheissea, mutta joukkue tarvitsee juuri nyt myös kannattajia.
Taitaa olla niin, että Pelicans-peliin lähtemistä harkitsen vasta sitten, jos VV tekee paluun kentälle tuossa pelissä. Haluan nimittäin nähdä, miten hän on pitkän tauon jälkeenkin joukkueen paras pelaaja, vaikkakaan se ei tuossa nykyisessä rytmiryhmässä kummoisia vaadi.

Jokohan Jalosella on munaa ottaa vitutuksen kautta motivaatiota tuovat harjoitteet käyttöön? Pistäisi koko jengin pelaamaan 80-luvun sählymailoilla ja rantapallolla seuraavissa treeneissä. Tämän jälkeen kokoonnuttaisiin pukuhuoneeseen, jossa jokainen lukee vuorollaan kaksi sivua ääneen Sarasvuon Sisäistä sankaria, muiden kuunnellessa hipihiljaa.
 

Procamp

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Jalonen

Viestin lähetti Designer


Jokohan Jalosella on munaa ottaa vitutuksen kautta motivaatiota tuovat harjoitteet käyttöön?
Olisi ehkä ansainnut oman ketjunsakin, mutta koska kunnon pohjustukseen ei ole aikaa, menköön nyt tähän.
Nyt taitaa olla se aika käsillä, jolloin aletaan mittaamaan Jalosen kyrväkkeen pituutta. Tähän asti JJ on enimmäkseen johtanut ryhmää, jossa on kaikki ollut jotakuinkin kuosissa. Viime kauden alussa toki oli ryömintää, mutta eipä tainnut tuolloinkaan olla neljää voitotonta peliä putkeen..? Korostetaan nyt vahvasti sitä, että en ole asettamassa mitään epäluottamuslausetta valmennuksen suhteen... ainakaan tässä vaiheessa... vaan aidosti kiinnostunut Jalosen kyvyistä luotsata joukkuetta vaikealla hetkellä. Karismaattiset johtajat ja valmentajat hoitavat tavalla tai toisella tällaiset tilanteet himaan, miten Jalosen ja Lehkosen duo?
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Itselläni hiipii pelko perseeseen siitä, että Jalosen Jukka on jotenkin samanlainen valmentaja, kuin Teisa. Kun peli kulkee ja joukkue voittaa, se kanssa voittaa. Mutta kun peli ei kulje ja joudutaan tappiokierteeseen, ei löydy keinoja asian korjaamiseen.

Teisa saavutti kaksi pronssia joukkueella, joka taisteli Suomen mestaruudesta. Kolmantena vuonna joukkueessa oli edelleen sen verran leveyttä että ainakin playoffs-paikka olisi pitänyt saavuttaa. Mutta kun ei kulkenut, ei kulkenut. Eikä Teisa saanut hommaa pelittämään.

Jalosen Jukalla tuntuu olevan sama homma. Parin viime kauden tähtisikermä on mennyt, mutta tilalla on erittäin nimivahva joukkue. Ongelmana on nyt että peli on sekaisin, eikä Jukallakaan tunnu olevan aseita sen korjaamiseen.

Mitä tehdä? Vittuuntua ja odottaa.
 

TOPI

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Kysyisin mikä tekee tästä joukkueesta "erittäin nimivahvan".
Joukkue on sillä paikalla mihin se sarjataulukossa kuuluukin eli keskitason alapuolella .Viimekauden menetyset ovat todellakin niin kovat ,ettei niitä korvata nykyisellä miehistöllä vaikka valmentajana olisi kuka hyvänsä.

Tähtäin kymmenen joukossa on realistinen.
 

Jomppa

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Viestin lähetti TOPI
Kysyisin mikä tekee tästä joukkueesta "erittäin nimivahvan".
Joukkue on sillä paikalla mihin se sarjataulukossa kuuluukin eli keskitason alapuolella .Viimekauden menetyset ovat todellakin niin kovat ,ettei niitä korvata nykyisellä miehistöllä vaikka valmentajana olisi kuka hyvänsä.

Tähtäin kymmenen joukossa on realistinen.

Mielestäni joukkueessa on potentiaalia parempaa maalintekoon kuin mitä nyt on nähty. Lisäksi omiin on mennyt vähän maaleja, joten joukkueen sijoitus pitäisi olla korkeampi ja pisteitä pitäisi olla enemmän plakkarissa.

Tässä on turha enää puhua ketsuppipulloilmiöstä, kun vika näyttäisi olevan muualla. Omasta mielestäni vika on tällä hetkellä pelaajien ASENTEESSA. Kuten moni on jo eri ketjuihin kirjoittanut, niin Kerhon pelaajilla ei ole halua mennnä sinne maalineteen tekemään maskia ja tappelemaan niistä irtokiekoista. Vastuuta siirretään koko ajan kaverille ja silloin kun lauotaan, niin vedot ovat olleet luokattomia. Hommasta puuttuu nöyrä työnteko ja uhrautuvaisuus, jota tarvitaan myös hyökkäyspäässä.

Mielestäni on aivan turha odottaa, että Vujtek olisi joku sateentekijä tai mies joka avaa kaikki solmut. Ei joukkue saa olla niin riippuvainen yhdestä pelaajasta. Se herätys on tapahduttava noissa pelaajissa, jotka siellä tällä hetkellä pelaavat.

Ainakin Hämeen Sanomissa Jukka mainitsi, että nyt on aika istua joukkueen kanssa alas ja miettiä mikä mättää. Hyvä näin, sillä enää on turha vain odotella.
 

Musta_Kyy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Paniikki?

Minulla ei ole vielä, monella jo ilmeiseti tässä tilanteessa on. Sekä kentällä että katsomossa. Se tulee meikäläisellekin, jos sama meno jatkuu pitkälle marraskuuhun, luulisin.

Kääntäisin asian kuitenkin positiiviseksi:
Viime kaudella emme oppineet häviämään, kun kuljimme voittokulkua merkityksettömän runkosarjan metsästäen Lintumäen vaalinumeroa. Lopulta häviämisen pelko ja tietty nöyryyden puute sai loppujen lopuksi kaatumaan loppupeleissä. Tänä vuonna, opimme EHKÄ jotain häviämisestä ja tappioiden kääntämisestä voitoiksi ja olemme niin katsomossa kuin kentälläkin henkisesti voimakkaampia. Lopussa kiitos seisoo? Malttakaa!
 
F

Flonaldo

X ongelmaa vaatii Y ratkaisua

Kerholla on melkoisen paha sentteriongelma (josta enemmän toisessa ketjussa), joka on haitannut joukkueen alkusyksyn peliä merkittävästi. Se on kuitenkin vain yksi monista ongelmista. Jos sentteriprobleemiin löytyisi tuosta noin yli yön ratkaisu, niin ei silti kovin pitkälle olisi pötkitty.

Senttereiden ulospotkiminen / vaihtaminen taas toisi lisää ongelmia. Vaihtuvuus kesken kauden ei ole joukkueelle koskaan helppo asia. Nämä ukot on ajettu sisään, niiden taidot ja ominaisuudet tiedetään. Uusista ei olisi mitään takuita.

Pelkästään sentterit eivät ole flopanneet. Yhtä lailla poispotkittavien (jos kerran poispotkimalla luullaan asioita ratkottava) listalle voisi laittaa Louhen, Laakkosen ja pari muutakin kaveria.

Hyökkäyspelissä on rakentavaa laatua oleva ongelma eikä se liity mielestäni siihen, että muutamat kaverit pelaavat pahasti alle tasonsa tai siihen, että pisteitä lähti NHL:ään. Hyökkäyksessä ei ole mitään kantavaa ideaa!

Kaikki pelaavat vähän kaikkea, kellään ei ole määriteltyjä rooleja. Hyökkäyssiniviivan ylityksen jälkeen menee sormi suuhun. Aiemmilla kausilla on ollut selvä idea: "nyt tehdään maali". Nyt siitä ei oikein ota selvää, mitä ne kaverit siellä pyöriessään yrittävät. "Yritetään olla menettämättä kiekkoa"?

Maalivahtipelissä ei ole ongelmaa, ellei Puurulan loukkaantumista sellaiseksi lasketa.

Puolustuksessakaan ei suurta ongelmaa ole. Tosin sitten ratkaisupelejä silmällä pitäen yhtä miestä huutaisi, kiekollista kaveria. Ei kuitenkaan juuri tämän hetken asia. Tällä hetkellä nopeat hyökkäyksiinlähdöt ovat kiven alla, kun pakeilta eivät avaukset lähde. Se ei ole pelkästään pakiston vika, vaan näkisin sen vähintäänkin yhtä lailla hyökkääjien syynä.

Lopputulemana tästä höpinästä siis:

- Ongelmia on, sentteriongelma niistä vain yhtenä. Ulostamisilla siihen ehkä tulisi ratkaisu, melkein näkisin yhtä mahdollisena tilanteen muuttumisen huonompaan suuntaan.

- Ensisijaisesti pitäisi ratkaista koko joukkueen ongelmat, vaikka ne vaikeampia ja vähemmän konkreettisia ovatkin. Jos jokaista yksittäistä ongelmaa lähdetään ratkaisemaan erikseen, niin lopputulos on fiasko.

- Kuka arvaa montako pistettä HPK:lla, sillä runkosarjan ylivoimaisella voittajalla, oli viime kaudella tähän aikaan syksystä, siis 12 pelatun ottelun jälkeen?

.

.

.

.

.

12 pistettä, yksi piste enemmän kuin nyt.

Juuri tällä hetkellä kaikki näyttää siis helvetin pahalta. Panikointi on kuitenkin kaikkein paskin ratkaisu eikä missään nimessä tarkoituksenmukaista.
 
F

Flonaldo

Viestin lähetti TOPI
Kysyisin mikä tekee tästä joukkueesta "erittäin nimivahvan".
Joukkue on sillä paikalla mihin se sarjataulukossa kuuluukin eli keskitason alapuolella .Viimekauden menetyset ovat todellakin niin kovat ,ettei niitä korvata nykyisellä miehistöllä vaikka valmentajana olisi kuka hyvänsä.

Tähtäin kymmenen joukossa on realistinen.
Totta kai viime kauden menetykset olivat kovat, mutta niin ovat kovia uudetkin nimet. Ja sehän juuri tekee joukkueesta "erittäin nimivahvan", kun nimet ovat vahvoja.

Virta, Voutilainen, Vujtek, Burström ovat todellakin kovia nimiä. Kyllä noilla paikataan jo vaikka minkälaisia menetyksiä. Ja nuo nimet ovat kevättä ajatellen hyviä nimiä, sillä joukossa on kaiken kokeneita veteraaneja.

Pakisto pysyi samana. Maalivahtiosasto vahvistui erittäin selvästi.

Jos viime kauden joukkueella oltiin runkosarjan kingejä, niin nykyinen joukkue on nimiensä perusteella myös runkosarjan kingejä - varsinkin kun muut kilpailijat ovat pääosin heikentyneet.
 

Lsh

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Tappakaa ne!

Niin, HPK todellakin vaeltaa tällä hetkellä tuloksellisesti varjojen mailla. Toheltaminen kulminoituu pitkälti johtaviin senttereihin; Kucharcikiin ja Burströmiin.

Kuhan taidot tiedämme kaikki - nyt vain se sähäkkyys ja hyvä kiekon suojaaminen on poissa, ja tilalla on se vanha, koomaileva Ässä-Kucharcik.

Burström ei ole huono, mutta ei myöskään läheskään tarpeeksi hyvä. Oiva vääntäjä, rouhija ja aloittaja, mutta hyökkäysvoittoisen ketjun johtaminen ei näemmä tälle miehelle sovi. Väittäisin - noin yleisesti - että Burström on liian hyvä kolmoseen, mutta liian kohelo kakkoseen.

Ennen kauden alkua Jalonen tokaisi, että tämän kauden HPK ei kykene samaan kiekolliseen dominointiin kuin edellisillä kausilla - ja tämä todellakin on totta. Kiekon pitäminen on täysin eri asia kuin sen "dominoiminen".

Ketju voi pyöriä nurkassa kiekollisena hyvinkin pitkään, saamatta kuitenkaan aikaan muuta kuin maitohappoja. Tätä voimme kutsua 'kiekon pitämiseksi' sen laimeassa merkityksessä. Kiekolla tehdään se, mihin pystytään.

Dominointi taas on ylivoimaista hallintaa. Luodaan maalipaikkoja, murtaudutaan kulmista maalintekosektoriin, liikutaan muuallakin kuin yhdessä nurkassa. Dominoinnissa kiekolla tehdään mitä halutaan.

SMS-ketju pelasi myös paljolti nurkissa. Tämä ketju kuitenkin pystyi omalla yhteispelillään sekä yksilötaidollaan murtautumaan ulos nurkkamyllyistä, suoraan maalintekopaikoille. Santalan loistava kyky pelata laitureilleen tilaa, Miettisen häikäilemätön tilannekovuus sekä Somervuoren nopeus olivat niitä kulmakiviä, joihin tämän ketjun peli nojasi.

Nyt sitä taitoa - ja kykyä - ei todellakaan ole käytettävissä edellisen kauden malliin. Vujtekin uskon elävöittävän eniten HPK:n todella pahasti ontuvaa ylivoimapeliä. Kucharcikin hillitön kipsi tappaa miehen luovuuden alkutekijöihinsä, Laakkonen ei tällä hetkellä osaa tehdä kiekon kanssa mitään, eikä Virta vain yksinkertaisesti sovi syöttökoneen paikalle - Virran loistavalle laukaukselle on toki käyttöä YV-kuvion toisella puolella. Tasaviisikoin Vapahtajan vaikutus jäänee kuitenkin muutamien yksilösuoritusten tasolle per peli. Näillä kikoilla Elvis kuitenkin luultavasti kykenee rikkomaan vastustajan veskarin nollan, joten tyystin ilman maaleja emme enää jää - toivottavasti.

HPK:n materiaali ei täysin sovi "Laidat ryskymään ja veskaria turpaan" - linjalle. Varsinkin puolustuspäässä jo Armageddon Heinon läsnäolo vesittää koko konseptin rajuotteisesta puolustuksesta. Tähän kun vielä lisätään Sicakin epävarmat otteet, alkaa soppa olla valmis. Positiivisina mainintoina löydän pelkästään Isäntä Tuulolan sekä Eskelisen. Nämä kaverit osaavat pääasiassa luutia omaa päätä puhtaaksi ajamatta itseään pihalle heti ensimmäisessä tilanteesssa (*vink* Mäkelä *vink*). Tuukan suoritusten taso voisi nousta, jos JJ jakaisi tälle kourallisen pameja ennen jokaista matsia - näin päästäisiin niistä silmittömistä ryntäyksistä. Niitata pitää, kun sille on hyvä sauma. Tuukka taas rykii aina, vaikka onnistuminen olisi epätodennäköisempää kuin täysosuma lotossa.

Vaikka kokoa ja muskelia ei olisikaan riittävästi muodostamaan uutta tuomiopäivän legioonaa, ei fyysistä peliä sovi jättää lapsipuolen asemaan. Kaikki on pitkälti kiinni omasta päästä - heiveröisempikin hyökkääjä kykenee röyhkeydellä ja kovalla vauhdilla horjuttamaan kookastakin puolustuskalustoa. Pääasiana näkisin sen, että kun jotain päätetään tehdä, se pitäisi tehdä röyhkeästi ja täysillä.

Lsh
 

Tilatiili

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Metaani CH
Ei muuta tarvita. Siinä on semmonen peli

Proosaa, Väinö Linna. TPTA osa 2 s. 269-270.

Vaihtakaa "lentolaitteen" ja "Rahjan" tilalle Vlado.

Tässähän tilanne oli semmoinen, että sisällissodassa Axel K:n porukka paleli lumihangessa itseluottamus maassa, kuolemanpeloissaan ja toivoi jostain ihmepelastajaa.

"- Sakkia tulee niin perkeleesti. Ryssät toivat tykkiäkin.
- Nuohoojien komppania marssi juur sivutte.
Päivemmällä kun he seisoskelivat maantiellä, alkoi taivaalta kuulua surinaa.
- Kattokaa pojat. Lentolaite lentää.
Taivaanrannalla näkyi todellakin musta piste, joka vähitellen suureni. Kaikki katselivat innokkaina. Toiset puhuivat lentolaitteesta ja toiset ilmalaivasta. Kone lensi heidän ylitseen rintaman suuntaan, ja joku huusi:
- Se on Rahja. Nyt lahtarin kävi huonosti.
Maantiellä oli tamperelaisia, ja heidän joukossaan olivat asiantuntijat.
- On se Rahja... Eppu painaa pojaat... Hei se on Rahjan Eppu... Se menee antaan vähän karamellia lahtareille.
- Ei muuta tarvita. Siinä on semmonen peli. Se menee paneen lahtarin kaupunkit palaan.
- On se tavallisen hurjapäinen sälli. Se on ryssän rintamalla ollut lentäjänä.
Lentokone aiheutti riehakasta uhoa.
- Joko pian rupee paukkuun?
Odotettiin jännittyneinä, mutta kone hävisi pakkastaivaan sineen eikä minkäänlaista pauketta kuulunut.
- Rahja painaa Vaasaan saakka."
 

Twite

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hämeenlinnan Pallokerho
Re: X ongelmaa vaatii Y ratkaisua

Viestin lähetti Flonaldo
- Ensisijaisesti pitäisi ratkaista koko joukkueen ongelmat, vaikka ne vaikeampia ja vähemmän konkreettisia ovatkin. Jos jokaista yksittäistä ongelmaa lähdetään ratkaisemaan erikseen, niin lopputulos on fiasko.
Ja tuo lopputulos poikkeaa nykytilanteesta miten?
Viestin lähetti Flonaldo
- Kuka arvaa montako pistettä HPK:lla, sillä runkosarjan ylivoimaisella voittajalla, oli viime kaudella tähän aikaan syksystä, siis 12 pelatun ottelun jälkeen?
.Juuri tällä hetkellä kaikki näyttää siis helvetin pahalta. Panikointi on kuitenkin kaikkein paskin ratkaisu eikä missään nimessä tarkoituksenmukaista.
No, kuinka monta kertaa tuo joukkue viime kaudella oli jäänyt maaleitta? Tarkoituksenmukaista panikointia ei ole olemassakaan. 'Nyt kannattaa panikoida'-lausetta tuskin koskaan kuullaan vakavissaan keneltäkään. Ei se kannattavuudesta ole kiinni. Minua pelottaa, että HPK on Hämeen Blues.
 

Twite

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hämeenlinnan Pallokerho
Re: Teuraita kentälle!

Viestin lähetti ervatsalo
Kaikki Kerhofanit tietysti tukevat joukkuetta tulemalla normaalisti peleihin. Itse tosin jätän luultavasti Pelikaanipelin väliin, mutta poisjäämiseni aiheuttaakin muu syy, kuin jääkiekolliset asiat ja asianhaarat.

Mainittakoon, että en tarkoita kenenkään haaroja tahi haaroväliä, eli haarukkaa.

Mitä mitä? Ja unholaanko jää kuukausia vaalittu poikaporukassa tuhrittu lakana? Käsittääkseni olet säästänyt sitä kuin Monica tuhrittua mekkoaan, ja nyt kun on näytön paikka niin tulos on no show... Vai onkahan minulta henkilöt, tahrat, lakanat ja jäähallit sekaisin?

Ja mainittakoon epäselvyyksien lisäämiseksi että tietojeni mukaan kenenkään haarukka ei liity lakanan tuhrimiseen, toisin kuin tuon kuuluisan mekon tuhrimiseen.
 
F

Flonaldo

Re: Re: X ongelmaa vaatii Y ratkaisua

Viestin lähetti Twite
Ja tuo lopputulos poikkeaa nykytilanteesta miten?
Se poikkeaa siitä siten, että senttereitä vaihtelemalla ehkä löytyisi jonkinlainen ratkaisu juuri kyseiseen ongelmaan. Se ei kuitenkaan varmaan lämmittäisi sinua tai minua juurikaan, jos maalisaldo yhä näyttäisi joka matsissa nollaa, kun laiturit uivat ihan yhtä syvällä ja koko joukkueen hyökkäyspelitapaa sukkaa.

Kun ensin laitetaan koko ryhmän peli kuntoon, niin sitten voidaan tosissaan ryhtyä puimaan niitä alisuorittajia ja katsoa mikä vaikutus sillä on joukkueen peliin.
Viestin lähetti Twite
No, kuinka monta kertaa tuo joukkue viime kaudella oli jäänyt maaleitta? Tarkoituksenmukaista panikointia ei ole olemassakaan. 'Nyt kannattaa panikoida'-lausetta tuskin koskaan kuullaan vakavissaan keneltäkään. Ei se kannattavuudesta ole kiinni. Minua pelottaa, että HPK on Hämeen Blues.
Ei ollut jäänyt kyseinen ryhmä kuin kertaalleen ilman maaleja. Tähän sitten sopiikin mattinykäsmäisesti, so not?

Silloin joukkueen maaliero oli +-0, nyt se on neljä plussan puolella.

Silloin joukkue oli päästänyt 15 (!!) maalia enemmän noissa 12 ottelussa. Aivan järkyttävän suuri ero. Silloin oli mielestäni vielä kokoluokkaa suuremmat ongelmat puolustus- ja maalivahtipelissä kuin nyt hyökkäyspelissä.

Tuolloin tappiot (subjektiivinen tulkinta) tulivat "ansaitusti", siis siten että Kerhon ei olisi kuulunut niistä pinnoja saadakaan. Nyt tappioita on tullut sellaisissa peleissä, joista kenttätapahtumien perusteella kaiken järjen mukaan olisi pointseja Kerholle kuulunut.

Minä en ole ketään kieltämässä panikoimasta. Se on jokaisen fanin oikeus ja täysin ymmärrettävä tunteellinen reaktio, jolle ei mitään voi. Minä en sen sijaan tykkää sen paniikin levittämisestä.

Tämän vuoden HPK:n tilanne on parempi samalla ajan hetkellä kuin viime vuoden HPK:n. Viime vuonna ei esimerkiksi tässä vaiheessa ollut pahoja, peliä haittaavia loukkaantumisia toisin kuin nyt (W, Voutilainen, Lahti, Puurula).

Se joukkue teki kuitenkin kaikkien aikojen piste-ennätyksen. Mitä sopii siis tältä kaudelta odottaa, jos kerran nyt ollaan paremmassa tilanteessa kuin silloin?

Kumpi siis tosiaankin on realistisempi vaihtoehto, ykköstilasta kilvoittelu vai kymmenennestä sijasta taistelu?

Eivät ne HPK:n tärkeimmät pelaajat noin vaan ole kesän aikana unohtaneet miten maaleja tehdään. Itseluottamus kohdilleen, roolitus kohdilleen, ketjut loksahtavat => kaikki kunnossa, täältä tullaan kärki.
 

Twite

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hämeenlinnan Pallokerho
Re: Re: Re: X ongelmaa vaatii Y ratkaisua

Viestin lähetti Flonaldo
Minä en ole ketään kieltämässä panikoimasta. Se on jokaisen fanin oikeus ja täysin ymmärrettävä tunteellinen reaktio, jolle ei mitään voi. Minä en sen sijaan tykkää sen paniikin levittämisestä.
Erittäin hyvä linjaus, yritän pitää itsekin mielessä! Ja muutenkin oli hienosti perusteltu tuo näkemyksesi joukkueen tilasta. Kunnioitettavaa kirjoittamista.
 

Daemon

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Juventus, FC Slayer
Tuntuu, että liian monella on jo tässä vaiheessa loppunut usko joukkueen materiaaliin. Itse uskon, että nykyinen hyökkäys on kärjeltään tylsempi, mutta sitäkin tasaisempi ja laajempi. Periaatteessa hyökkääjistöstä pystyy kokoamaan ainakin kolme ketjua, jotka pystyvät kantamaan vastuuta molempiin suuntiin.

En näekään ongelmana pelaajaryhmää, enkä näin ollen usko ratkaisun löytyvän pelaajavaihdoilla. Jos alisuorittajia laitetaan vaihtoon, joutuu Arvuuttaja pelaamaan yksin. No joo, mutta tällä hetkellä joukkue ei pelaa tasollaan. Siitä kaikki on varmasti samaa mieltä. Ainoa apu löytyy kierrättämällä pelaajia ketjuissa. Onnistuminen ei nyt tunnu löytyvän näillä ketjuilla, joten turha junnata samaa latua.

Touhu on nyt kiinni pääkopasta, sillä kukaan ei voi väittää, etteikö peli jollain tapaa jo kulkisi. Ei siis PANIKOIDA. Lähes kaikissa peleissä HPK on alusta lähtien osoittanut pelaavansa selkeästi parempaa kiekkoa, kuin kulloinenkin vastustaja. Tehottomuus on vain kutsunut sen kuuluisan apinan sinne harteille. Pelejä hallitaan, mutta niin kuin eilenkin Tappara pelissä, tuskastuminen ja hermoilu näkyvät ratkaisupaikoissa.

Hoki on pienestä kiinni. Yksi runsaslukuinen voitto alle ja homma saattaa aueta. Samaan syssyyn kun V ja V alkavat kuntoutua niin ilme kirkastuu. Vaikka ykkös- ja kakkossentterit eivät pinnoilla olekaan mässäilleet, niin kaksikossa on potentiaalia.

Ennen kautta uskoin seuran haalivan ykkössentterin, sillä en uksonut joukkueen uskovan Kuhan pystyvän pelaamaan samalla tasolla, pisteiden valossa siis. Kuha on loistelias sentteri, mutta ei välttämättä optimi ykköseen. Siksi Buran hankkiminen hiukan ihmetytti. Siinä on toinen selkeästi kakkos/kolmossentteri. Meillä on siis loistavat kakkos/kolmossentterit, mutta selkeä ykkönen puuttuu. Toivotaan että Voutilaiselle kelpaisi tämä pesti. Näin Kuhalle ei asetettaisi niin paljon paineita pisteiden teosta ja Bura junnaisi kolmosessa. Mies olisi loistava siihen paikkaan. Nelosessa Max ja Ylli tappelisi ajasta päivän kunnon mukaan.

Yhteenvetona ja vaikeaselkoisen pointin selkeyttämiseksi todettakoon, että minä näen syyn ihmisten panikointiin, mutta en itse panikoi. En vielä. Rosterista homma ei ole kiinni, en siis odota muutoksia. Kunhan ryhmä saa homman kuntoon, on meillä enemmän pleijarikiekkoa silmällä pitäen kasattu joukkue, kuin vuosiin. Kyllä tuolla mennään pitkälle, kunhan yksilöillä se oma taso löytyy. Ingen panik.
 

Kuznetsov

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Paniikkiin ei toki ole aihetta eikä minun mielestäni tässä kukaan ole panikoinutkaan. Ne, joiden mielestä muutoksia ei kannata vain tehdä, ovat ottaneet esiin panikoimisen. 10 ottelua 1,5 maalin keskiarvolla ja avainpelaajien kykenemättömyys kantaa vastuuta ovat täysin riittävät perusteet aloittaa keskustelut joukkueen uudelleen muokkaamisesta. Se ei ole panikointia, vaan objektiivisesti tilannetta seuraavan reaktio joukkueen pelaamiseen. Sama reaktio on tapahtunut myös HPK:n sisällä. Toistaiseksi käytännössä vain yksi kehiin palannut mies on antanut eräille toisille lisäaikaa. Tosiasia kuitenkin on, että HPK tarvitsee riveihin yhden pätevän hyökkäyssuuntaan pelaavan miehen. Mikäli Voutilainen ei kykene ottamaan kakkosketjun sentterin pestiä, niin sitten tuo posti on täytettävä joukkueen ulkopuolelta. Anders Burström ei kyseistä roolia pysty täyttämään. Eikä keskenkuntoinen Vujtek voi häntäkin pelastaa, Kucharcikin herättämisessä on jo ihan tarpeeksi.

No se siitä tässä ketjussa.
 

Jussih

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Miksi asiat ovat oikeasti ihan hyvin

Tässä muutama perustelu siihen, miksei Kerho ole oikeasti niin pahassa (jos ollenkaan) kriisissä kuin esim. Veikkaajassa kirjoitetaan. Veikkaajasta en malta olla toteamatta, että kylläpä sitä nyt ollaan iloisia kuin kaikkien analyysien vastainen Kerho-menestys vihdoinkin näyttäisi päättyvän. Olisi poikien kuitenkin kannattanut jättää riemunkiljahdukset myöhempään. Siis ne luvatut syyt:

1. Joukkue ainoastaan paranee jatkossa (ellei lisäloukkaantumisia satu). Voutilainen ja Vujtek eivät ole kunnon ja pelituntuman osalta omalla tasollaan. Jokainen pelattu peli on tässä suhteessa kuin panisi rahaa pankkiin.

2. Alisuorittajissa piilee enemmän potentiaalia kuin monen joukkueen tyhjissä ulkomaalaiskiintiöissä. Kylmä (matemaattinen) tosiasia on, että Kerhon hyökkäys on edelleen liigan kolmen parhaan joukossa.

3. Vilkaiskaapa Kuhan aiempia Hämeenlinnan kausia niin huomaatte, että puolen tusinan pelin pisteetön putki on sattunut hänelle joka vuosi. Useimmiten nimenomaan alkusyksystä. Kuhan suhteen (=sentteripelin) ei siis kannata vielä menettää toivoaan.

4. Burström on ensimmäistä kertaa urallaan Ruotsin ulkopuolella. Paineet ovat kovat ja tottuminen uuteen pelityyliin ottaa aikansa. Burström on kuitenkin pelaajatyyppinä nimenomaan pleijareihin sopiva kiekkoilija ja siten olisi turhaa heivata hänet ulos tässä vaiheessa. Odotettavissa on panoksen dramaattinen koheneminen kevääseen mennessä. Elleivät tehot löydy ennen vuodenvaihdetta, asia uuteen harkintaan.

5. Burströmin surfailun loppuminen auttaisi myös Token omalle tasolleen. Nykykiekossa kukaan ei voi dominoida peliä ilman ketjukavereiden tukea. Ellei sitä löydy muuten, kannattaisi antaa vastuuta takaa tuleville nuorille, lähinnä kokeilisin Yli-Junnilaa Token sentterinä.

6. Puolustus on yllättänyt positiivisesti.

7. Tallas on osoittautunut pelimieheksi. Ainoa huolen aihe on miehen liiallinen peluuttaminen, mutta se ongelma ratkennee piakkoin HJ:n palatessa kehiin.



Jos nyt kuitenkin halutaan tehdä jotain niin....


1. Pudotetaan Jyrki Louhi kolmosketjuun ja haetaan lisää tehoja kakkoseen.

2. Lähetetään Skyttä vaikka Tsetsenian liigaan, jotta esim. Olli Sillanpään ei tarvitse olla ylimääräisenä hyökkääjänä.

3. Koitetaan löytää jostain yksi voimahyökkääjä tai sitten istutetaan Tuukka Mäkelä laitahyökkääjäksi.
 

mikkoz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho
Samaa liirumlaarumia

- mielestäni joukkueella ei ole hädän päivää, kunhan paikoista tehdään maali.

- Ifotan kanssa samaa mieltä, Tuukka sopisi hyvin myös hyökkääjäksi. Tosin haluaako itse hyökätä vai haluaako keskittyä pakkina olemiseen?

- Skyttä pihalle
 

Axel K.

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Re: Re: Miksi asiat ovat oikeasti ihan hyvin

Viestin lähetti ifota
Edit: Mun mielestä paras ratkaisu, jos maaleja ei synny on armottoman kusipääkiekon pelaaminen. Kaikki vedot maalia kohti, kaikista paikoista veto ja kaikki mahdolliset hyökkääjät aina maalia kohti. Lunta veskarin maskin sisään, tökkimistä maalin edessä jne. Jos ei vanhat temput tepsi niin jo on kumma. En tosin ole sitä mieltä, että tähän tarvisi vielä mennä. Mutta suoraviivaisuutta jengiin täytyisi saada.

Henk. koht olen jo hieman ihmetellyt, miksi näin ei ole jo alettu pelata? Oliko se juuri viime vuonna, kun tälläisellä metodilla saatiin hieman lukossa ollut peli aukeamaan. Voihan olla että meidän jengissä ei ole tarpeeksi kusipäitä? Joku kunnon rottahaalariketju olis kyllä kiva nähdä.

Maalinteko-ongelmien mahdollisen ratkeamisen lisäksi ratkeaisi toinenkin "ongelma": Matseissa olisi ainakin kivaa vaikka maaleja ei syntyisikään liukuhihnalta. Varsinkin lauantai-iltaisin on aina kiva seistä piippuhyllyllä Salmiakkikossussa ja huutaa "AJA!" tai jotain muuta epämääräistä ölinää, kun maalin edessä on säpinää. Otteluissa tapahtuisi jotain, ei pelattaisi pikkunäppärää, neppailuvirkamieskiekkoa.
 

Twite

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hämeenlinnan Pallokerho
Pikkusika

Vasta nyt ymmärsin että Summasen lausunto Santalasta ja Miettisestä olikin suuri kehu eikä suinkaan haukku.

En muista muita pelaajia SM-liigasta pitkään aikaan kuin Tuomo Ruutu ja Antti Miettinen jotka taklasivat silloinkin kun itsellä oli kiekko. Siis ikäänkuin ottivat taklauksen vastaan taklaamalla takaisin. Se jos mikä on reilua pelaamista ja taklattavan vastuu on kunnossa. En tiedä osasinko selittää tätä kunnolla. Mutta tarkoitan jotakin tällaista: http://www.tuomoruutu.com/img/galleria/hit6.mpg

En syty ajatukselle että lähdetään päättömästi taklailemaan. Ei se niin helppoa ole. HPK:sta taklauksia saisi lisätä Tuomas Eskelinen, joka osaa taklata. Ja niin, eihän sitä tietysti harjoittelematta opi...

Ja hymistely loppuu minun osaltani tässä asiassa: Perkele Vujtek ÄLÄ SUKELLA!

PS. Jatkuva häviäminen se vasta tylsää onkin. Jotkut meistä muistavat sellaisenkin ajan.. 'tärkeintä että pelataan viihdyttävästi'.. paskat.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös