Huuhkajien uusin mahdollisuus arvokisoihin – karsinnat EM-kisoihin 2020

  • 225 981
  • 1 425

Zoidberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi 2019
Iltalehti hehkuttaa hyvää arpaonnea, mutta minä en kyllä näe että Suomella olisi käynyt onni. Ainoastaan C ja F lohkot olisivat olleet hankalempia. D ja H lohkot olisivat sitten olleet helpompia.

Serbia saattaa selvittää tiensä kisoihin suoraan. Norja ja Skotlanti ei välttämättä pääse suoraan. Jos näin kävisi niin silloin Norjassa pelattaisiin välierä ja finaaliin tulisi vastustaja Skotlanti - Bulgaria ottelusta.
 
Barney

Jäsen
Ei mikään huippulohko, mutta ei mielestäni huonokaan. Kaikki mahdollisuudet on vieläkin mennä suoraan karsinnoista kisoihin. Jos mietitään yksi maa kerrallaan, niin:

Italia: huippumaa, joka on kompuroinut viime vuosina. Maalin tekeminen Italiaa vastaan voi olla vaikeaa, mutta kotona esimerkiksi 0-0 tasuri on ihan mahdollinen. Toisaalta Italia tulee todennäköisesti "antamaan" pisteitä myös Suomen päävastustajille. Italia voittaa kaiken järjen mukaan lohkon.

Bosnia & Herzegovina: Mielestäni ihan voitettavissa etenkin kotona. Toivottavasti kohtaamiset olisivat mahdollisimman myöhään, sillä esimerkiksi Dzeko on vuosi vuodelta vanhempi. Pjanic pelottaa kyllä vähän, mutta ihan luottavaisella mielillä voidaan lähteä mielestäni Bosniaa vastaan. Kotona voitto ja vieraista tasuri.

Kreikka: Varmaan pahin mahdollinen joukkue neloskorista. Toisaalta Nations Leaguessa Suomi pelasi ihan hyvin Kreikkaa vastaan. Kotona voitto ja vieraista tasuri.

Armenia ja Liechtenstein: Niputan nämä samaan koriin, sillä täydet pisteet pitää ottaa molemmista. Mkhitaryan voi aiheuttaa harmaita hiuksia ja Liechtenstein on ollut vittumainen vastustaja aiemmin.

Italialta piste, Bosnia & Herzegovinalta neljä, Kreikalta neljä, Armenialta kuusi ja Liechtensteiniltä kuusi, niin jatkopaikka pitäisi tulla. Ihan mahdollinen skenaario, mikäli joukkue jatkaa positiivisia otteitaan.
 
IceWalker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HJK, K-Kissat, PiTa
Iltalehti hehkuttaa hyvää arpaonnea, mutta minä en kyllä näe että Suomella olisi käynyt onni. Ainoastaan C ja F lohkot olisivat olleet hankalempia. D ja H lohkot olisivat sitten olleet helpompia.

Suomella ei ole koskaan helppoa lohkoa. Mikään arvotuista lohkoista ei olisi ollut Suomelle helppo, koska historia. Vain kultainen sukupolvi olisi mennyt heittämällä sisään, jos... Joka tapauksessa, paljon olennaisempaa on se, että lohko ei ole mahdoton. Ei tullut Saksaa ja Hollantia yms. Ruotsi olisi meille täydellinen painajainen, samoin Venäjä tai Tanska jne. Bosniaa vastaan ei ainakaan ole häviämisen kulttuuria.
Kisapaikka täytyy ansaita. Jokainen yllättäjä on mennyt kisoihin lyömällä ennakkoon kovempia maita, samoin on Suomen tehtävä.
 
Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Ei tuo nyt ihan hirveältä näytä jos ei nyt aivan unelmaltakaan. Kreikkaa jaksetaan työntää Suomen kanssa samoihin lohkoihin, se on ikävää. Luotetaan nyt kuitenkin, että Kanervan porukka jatkaa positiivisia esityksiään.

Hankalahan se kisapaikka olisi ottaa mistä tahansa lohkosta. Ei Suomen taso kuitenkaan massiivisesti ole ylöspäin mennyt.
 
Undrafted

Jäsen
Uteliaisuudesta katselin miten lohkon maat oli rankattuna. Italia 8/10, Bosnia-H 3/10 ja Kreikka 3/10 omassa korissaan, ihan kiinnostava lohko kaikkiaan, missä mahdollisuuksia löytyy.
 
Tjapalala

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, FC Honka
Nyt kun tuota otteluohjelmaa katsoo ni tuli tällänen mieleen miten käy. Italiaa ja Bosnia-Hertsegovinaa tappiot ja Armenia tasuri kolmesta ekasta pelistä. Lichtesteinia vastaan nihkeä 1-0 voitto. Kreikka tasuri ja Italia vastaan tappio ja on jo aika varmaa ettei EM-kisoihin päästä. Sitten Suomi voittaa loput pelit ja jää pisteen päähän EM-kisa paikasta.

Todistakaa että olen väärässä Huuhkajat

E: karsinnat vaihdettu kisoihin
 
Viimeksi muokattu:

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Muutama tunti siinä meni ja nyt on sitten otteluohjelma julki. Tuo Vaduz nyt on ainakin saletti, mutta muuten ei oikein hyvältä näytä.

Jos Kreikka ilmoittaisi pelaavansa jossain muualla, niin lähden ehkä, muuten en.

Armeniaan on lennot hankittuna, Italiaan en mene.
 
El Gordo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Italialta piste, Bosnia & Herzegovinalta neljä, Kreikalta neljä, Armenialta kuusi ja Liechtensteiniltä kuusi, niin jatkopaikka pitäisi tulla. Ihan mahdollinen skenaario, mikäli joukkue jatkaa positiivisia otteitaan.

Italialta ei mittään, Kreikalta piste (vierastasuri, mutta kotipelistä yllättäen karvas tappio), Bosnia-Herzegovina 3 pistettä, Armenia 4 (hyvistä tilanteista huolimatta tasuri vieraissa), Liechenstein sentään hoidetaan 6 pisteen arvoisesti tällä kertaa. Tuollaisetkaan tulokset ei yllättäisi juuri ketään, ja jatkopaikka jäisi haaveeksi.
 
Baldrick

Jäsen
Montas joukkuetta lohkosta pääsee kisoihin?

Itseäni vähän Italia jännittää, sillä aivan varmasti ovat sisuuntuneita mm-kisojen ulosjäännistä.

Suomella on mennyt hyvin, mutta vähän peljättää, että Liechtenstein jää taakse ja Armenian kanssa jäädään tasapisteisiin. Italia voittaa lohkon, sitten B&H, Kreikka, Suomi/Armenia, Liechtenstein.
 
DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN

Kaksi pääsee joka lohkosta. Suomi on toki tuon kolikonheiton (siis kun tuli GRE eikä CYP) jälkeen lohkon nelossuosikki, mutta marginaalit Italian jälkeen suhteellisen pienet.
 
benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Olkun ykkös-yv: Stenkku-Tare-Repo-Janrikki-Morand
ja jatkopaikka jäisi haaveeksi.
Jatkopaikkahan ei voi jäädä haaveeksi kun se on jo taskussa. Kisapaikka taas vaatii joko sen parikymmentä (?) pistettä lohkosta tai ne kaksi voittoa kevättalvella 2020.
Ihan ok lohko Suomelle. Ykköskorista keskimääräistä parempi arpaonni, kakkoskorista keskimääräinen, neloskorista keskimääräistä huonompi, loput Suomea huonompia ja odotusarvo 6p joka tapauksessa. Myös otteluohjelma suosiollinen, tai lähinnä ajattelen että Italia on nykytilassaan parempi kohdata vieraissa heti, versus karsintojen lopussa.
 
DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Ihan ok lohko Suomelle. Ykköskorista keskimääräistä parempi arpaonni, kakkoskorista keskimääräinen, neloskorista keskimääräistä huonompi, loput Suomea huonompia ja odotusarvo 6p joka tapauksessa.

Muuten joo, mutta veikkaisinpa kyllä, että Armenialta _odotusarvo_ on 4 pinnaa. 6 pinnaa pitää ottaa, mutta ei Suomi ole yli 50% suosikki voittamaan kummatkin.
 
pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Muuten joo, mutta veikkaisinpa kyllä, että Armenialta _odotusarvo_ on 4 pinnaa. 6 pinnaa pitää ottaa, mutta ei Suomi ole yli 50% suosikki voittamaan kummatkin.

Tämäkin taas riippuu jonkun verran mitä siellä on odotettavissa. Vaikka kenttä on molemmille sama, niin joku aivan naurettava perunapelto saattaa odottaa missä on vaikea pelata. Toivottavasti historian painolasti ei vaikuta nykypelaajiin. Ei kai sitä kukaan muistele.
 
DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Tämäkin taas riippuu jonkun verran mitä siellä on odotettavissa. Vaikka kenttä on molemmille sama, niin joku aivan naurettava perunapelto saattaa odottaa missä on vaikea pelata. Toivottavasti historian painolasti ei vaikuta nykypelaajiin. Ei kai sitä kukaan muistele.

Kenttä toki vielä tasaa eroja, joissa kuitenkin ehkä odotusarvoisesti Suomi on pieni suosikki. Mutta kun tosiaan odotusarvosta puhuttiin, 6 pinnaa ei ole yli 50 % tn:lla missään tapauksessa tulossa.
 
benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Olkun ykkös-yv: Stenkku-Tare-Repo-Janrikki-Morand
Kenttä toki vielä tasaa eroja, joissa kuitenkin ehkä odotusarvoisesti Suomi on pieni suosikki. Mutta kun tosiaan odotusarvosta puhuttiin, 6 pinnaa ei ole yli 50 % tn:lla missään tapauksessa tulossa.
Juu ei toki. Tarkoitin ehkä sellaista "kun tästä kisoihin mennään niin paljonko pitää pisteitä tulla"-odotusarvoa.
 
pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Juu ei toki. Tarkoitin ehkä sellaista "kun tästä kisoihin mennään niin paljonko pitää pisteitä tulla"-odotusarvoa.

Laskukonetta tärkeämpää olisi hoitaa kotipelit selkeästi ja kunnialla. Näissä kohtaamisissa kotipelin merkitys on aivan valtava, kun ei tarvitse pelata jossain ties missä. Vaikka pelaajat ovatkin ulkomailla ja tulevat mistä tulevat, niin kotona on silti helpompaa ja kivempaa.

Sen pitää sitten näkyä siellä tulostaululla.
 
VT

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Nämä pisteet kun otetaan vastustajilta, niin mennään kisoihin ja jäisi ikimuistoiset Kansojen liigan välierät kokematta:
Italia: 1
B&H: 3
Kreikka: 4
Armenia: 6
Liechtenstein: 6
Pisteet: 20

Todellisuudessa näkisin mahdollisuudet seuraavasti:
Italia: 0-3 (kotivoitto mahdollinen ja tasuri pitäisi saada, mutta kaksi tappiota oletusarvo)
B&H: 1-4 (kova vastus, mutta pisteitä otettava vähintään 2, jos kisoihin meinataan)
Kreikka: 1-4 (Kreikka edelleen Suomea kovempi, mutta kotona pitäisi ottaa voitto ja vieraista tasuri)
Armenia: 3-6 (ei todellakaan toivevastus, mutta kaksi voittoa otettava)
Liechtenstein: 6 (ei varaa kompastua)
Pisteet. 11-23
 
stiflat

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, HIFK
Muistissa on vieläkin turhan hyvin miten siellä 2004 karsinnoissa "pärjättiin" Italialle ja lupaan syödä hatullisen maksalaatikkoa, jos pistekin heiltä napataan. Toki aikaa on kulunut ja jotain voi olla muuttunut, mutta yleisesti heidän pelityylinsä ei sovi ollenkaan Suomelle. Sieltä tullaan jollain yksilösuorituksella maalipaikkaan niin että heilahtaa ja topparit katselevat kenen mies. Toinen vastaava on ollut Venäjä ja osittain Ruotsi. Ei mitään palaa. Vastakohta olisi esim. Saksa, jonka hidas, jauhava tyyli sopii Suomen puolustusmuodostelmalle hyvin ja nolla-nolla-tasuri olisi nyhjättävissä, varsinkin kun siellä on nyt vähän lama.

Kreikan olisin kyllä mielelläni vaihtanut uuteen vastukseen.
 
..kyllähän siinä kylmät väreet kutittelevat selkäpiitä, kun Fratelli d'Italia pärähtää soimaan Ratinan ämyreistä. Siellä minäkin olen, Kuningas Tottin pelipaita päällä.

Mistä otetaan Gli Azzurrin kannattajien marssi?
 
Fordél

Jäsen
Todellisuudessa näkisin mahdollisuudet seuraavasti:
Italia: 0-3 (kotivoitto mahdollinen ja tasuri pitäisi saada, mutta kaksi tappiota oletusarvo)
B&H: 1-4 (kova vastus, mutta pisteitä otettava vähintään 2, jos kisoihin meinataan)
Kreikka: 1-4 (Kreikka edelleen Suomea kovempi, mutta kotona pitäisi ottaa voitto ja vieraista tasuri)
Armenia: 3-6 (ei todellakaan toivevastus, mutta kaksi voittoa otettava)
Liechtenstein: 6 (ei varaa kompastua)
Pisteet. 11-23

Pari napsua pudottaisin sen suhteen, missä menee realistinen maksimi:
Italia: 0-1
B&H: 0-3
Kreikka: 1-4
Armenia: 4-6
Liechtenstein: 6
Pisteet. 11-20

Täydet pisteet Armenia- ja Lichtenstein- matseista on oikeastaan elinehto Suomen kisoille menoon.

Edit. Laskelmat oikein.
 
Viimeksi muokattu:

DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Pari napsua pudottaisin sen suhteen, missä menee realistinen maksimi:
Italia: 0-1
B&H: 0-3
Kreikka: 1-4
Armenia: 4-6
Liechtenstein: 6
Pisteet. 11-23

Täydet pisteet Armenia- ja Lichtenstein- matseista on oikeastaan elinehto Suomen kisoille menoon.

Kyllä Bosnialta neljä pinnaa on kuitenkin maksimissaan otettavissa. Kotivoiton voi ottaa kaikista muista paitsi Italiasta ja Riven taktiikka on osoittanut, että nihilisminollaa osataan pelata. Todennäköistä se ei välttämättä ole, mutta kyllä se mahdollinen on. Odotusarvo on toki varmaankin 1-3.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös