Karsinnat ovat ohi ja tulokset kertoivat kaiken pelityylien hyödyistä. Ns. asiantuntijat toki hammasta purren koittavat minimoida erot väittämällä, että Kanervalla oli onni puolellaan. Tämä tulkintaperinne viisastaa meitä väittämällä, että Suomi ei koskaan voita oikein. Jos voittaa, vastustaja oli huonolla pelipäällä tms, ja jos häviää, syynä oli tietenkin Suomen heikkous tms. Suomi ei koskaan häviä huonolla tuurilla.
Samapa tuo. Mutta keskustelu Suomen pelitavasta jaksaa hämmästyttää minua aina. Olettamus, jonka mukaan Suomella pitäisi olla tietty pelitapa, on kerrassaan arrogantti. Hodgson sitovasti todisti päinvastaisen, mutta häntä ei uskottu. Sen sijaan, palkattiin pari helppoheikkiä muka kohentamaan Hodgsonin aikaansaannoksia. Nähdyin tuloksin.
Nyt veli Kanerva todisti asian taas ja asiantuntijat luikkivat piiloon. Mutta ei huolta. Kyllä he taas viisauttansa pian jakavat. Jos kuulemme, että Suomen pitää aktiivisemmin, tiedämme, että ääliöt ovat taas sotapolulla. Paasikiven sanoin, olemme futispoliittisesti lahjat on kansa.
Suomella ei voi olla omaa, muista pienistä futismaista erottuvaa pelitapaa, koska materiaali ei riitä ja koska meillä ei ole nerokkaita valmentajiakaan. On nimittäin niin, että vastustaja oppii Suomen pelityylin ja jos valmentaja ei osaa varioida, pelit hävitään Mixun tapaan.
Kertauksena, Mixun opein Suomi voitti vain lampaansyöjät.
Suomen on pelattava kuten muutkin alta vastaajat, tiukasti puolustaen ja muutamasta vastahyökkäyksestä iskien.