Jotenkin ihan vitusti häiritsee että otsikkona on "Koivisto luotsaa Luviaa kohti Mestistä" ja alla on isohko (tai Raumalaisittain kokolias) Jarmo Kuusiston kuva. Hämmennystä lisää se, että kuvatekstinä on tosiaan "Jarmo Kuusisto ryhtyy Luvian valmentajaksi."Napakkaa tekstiä uudessa raumassa. Ei ainakaan ole mitään turhaa jätetty juttuun vaan kirjoitettu vain juuri välttämätön.
Ja jotta kaikki menisi vielä hullummaksi lainaan tähän hiukan tekstiä josta käy ilmi se, että ensimmäisen otsikon Koivisto ei ollut vain väärin kirjoitettu Kuusisto - ja kun kumminkin jossain vaiheessa menevät ja muuttavat sitä alkuperäistä artikkelia.
Kimmo Koivisto, 44, on HC Luvian uusi päävalmentaja. Koivistolla on valmentajakokemusta 20 vuotta, joista kaksi vuotta Mestiksessä (UJK), kolme Suomi-sarjassa (KooVee) ja kaksi nuorten SM-sarjassa(Tappara, Saipa). Koivisto on paluumuuttaja. Hän on toiminut myös Lukon juniorivalmentajana.
....
Luvian valmentajaksi tulee Jarmo "Maukka" Kuusisto. Marko Väkiparran kanssa on neuvottelut vielä kesken.
Pilvessä taitavat olla.