Helle, helle ja helle. Tämä nyt on näitä kausiaiheita jotka palaavat vuosi vuoden perään. Itse en juuri kovista helteistä perusta, mutta se ei ole nyt olennaista. Monet ovat tästä eri mieltä, eikä se (erimielisyys) toimittajastakaan huonoa tee.
Tänä kesänä olen kuitenkin havainnut, että lukuisille toimittajille tuo hellerajan rikkoutuminen on muodostunut itseisarvoksi ja jopa jonkinlaiseksi pakkomielteeksi. "Joko helleraja rikkoutuu?", "Missä voisi rikkoutua?", "Menikö jo rikki?", "Oulussa oltiin lähellä!" Ikään kuin 25,1 asteen lämpötila olisi tyystin eri asia kuin 24,9 asteen. Minä en tällaista keinotekoisten rajapyykkien kyttäämistä ymmärrä.
Tilanne olisi hieman toinen, jos alkukesä olisi ollut sellaista mukavan lämmintä säätä, päivälämpötilat siellä 22-23 asteen hujakoilla. Silloin voisi leikkimielisesti jännätä jonkun hellerajankin rikkoutumista. Mutta jos alkukesä on värjötelty 15 asteessa, niin on mielestäni perin juurin kummallista, että toimittajat näkevät uutisarvoa vain jossain keinotekoisessa (ja tällä hetkellä varsin kaukaiselta tuntuvassa) haamurajassa, eivätkä esimerkiksi siinä, että koska siellä ulkosalla pärjää ilman takkia.