Laitoin siis tosiaan lemppareitakin (suosikkielokuviani) sinne loppuun, koska sain itsestäni liian masentavat vibat, jos olisin laittanut postauksen, jossa pelkkä lyttäyssanoma.
GBH ja Her siis korkeimmalta putoamisia, odotin paljon enemmän, mutta eivät sentään paskimpia ikinä. Her elokuvana vetelehti ja päähenkilö oli epäuskottavan flegmaattinen, että olisi voinut uskoa edes ex-muijan olemassaoloon. Loppuratkaisu oli vain sellainen lehmän ulospuhallus, yhtä merkityksetön kuin se, että tindermätsin kanssa juttelu vain loppuu. Sitä voisi vielä yrittää jatkaa tai olla jatkamatta. Stimulatiivisesti köyhää ja tosiaan sitä "loppua" sai vaan odottaa ja odottaa. Samoin kun olisit jaksanut taas kerran odottaa vastausta siinä tinderviestiketjussa mitään tekemättä. Toki jos elokuva metatasolla halusi todistaa ja esittää tätä merkityksettömyyttä, niin hienosti onnistui. Visuaalisesti sentään viitseliäs, joten IMDB:een kirjautui se 4.
Hieman samaa voi todeta myös mm. Avaruusmatkasta lopun osalta. Psykedeelisyyden on nakertanut ajan hammas armotta ja välillä tuli turhan youtube-videon katsomisvibat. Ei mikään ultrapaska, mutta klassikko-leima on aika kevyin substanssiperustein.
Birdman oli vain näyttelijöiden näyttelijöinäolon näyttelemistä ja se oli vaivaannuttava lähtökohta, jonka ajattelemisesta oli vaikea irtautua. Vähän sama kuin Matti Nykäsen olisi pitänyt näytellä itseään, tosin ei nyt niin räikeää, mutta selvästi huomattavissa. Oman analyysini mukaan arvostelusuosiota saavuttanut lähinnä kriitikoiden nostamisella jalustalle, josta tottakai kriitikot tykkäävät. Suht merkityksetön leffana ja tarinana, kuvaustaiteellisesti kohtuullinen. En anna arvoa, onko lähtökohtaisesti vaikeampi kuvaustekniikka vai ei, lopputulos ratkaisee.
GBH maailman turhin tarina ja ohuimmat hahmot, ei mitään hauskuutta, ei draamaa, ei mitään. Säälittävää yritys hakea jotain uutta takauma-Titanicia. Lobotomiahoito.
Noniin, nyt se angstiviesti sitten saatiin aikaan kun pyydettiin :D