Ensimmäisen opiskelijavappuni tapahtumat vuonna 2000 vetävät kyllä pohjat tässä suhteessa. Olin samaan aikaan suorittamassa
kansalaisvelvollisuuksiani Kainuun Prikaatissa, joten meno oli kahta kertaa hurjempaa, kun nuori ori laskettiin laitumille valtion virallisesta aitauksesta.
Oikeastaan nämä tapahtumat sijoittuvat vapunaatonaattoon. Viinaa oli tietenkin tykitetty jo vapunaatonaatonaatosta lähtien, heti junan lähdettyä kolkuttelemaan kohti tuota pohjolan Ateenaa, Oulua.
No, valtion leipä on tunnetusti kapea. Rahat oli jo ryypätty ja lisää piti saada. Ravintolassa seurassani ollut ystäväni oli varoissaan, ja tietty rahaa piti lainata. Sitä ei kuitenkaan kuulemma herunut "kusipääjuopolle".
Asiasta suuresti suivaantuneena istahdin kaverini auton konepellille poistuessamme anniskeluliikkestä. Tämä kuskina ollut kaverini ei edelleenkään halunnut lainata. Minä istuin konepellillä.
Kaverini nitkautti autoansa kuulemma pelotellakseen minua. Ja kuinkas sitten kävikään, kaveri lähtikin ajamaan pitkin Uuttakatua Oulun raitilla. Saapuessamme "opiskelijaravintola" Reidarin kohdalle, istuin vielä konepellillä. Mutta sitten lennettiin katuun.
Ohi kulkeneet tytöt huusivat, "IIK ! SE KUOLI!"
En kuitenkaan kuollut. Lähinnä olin ns. kettuuntunut olutpullon hajottuani opiskelijahaalareitteni taskuun. Sitten mentiin polille tsekkaan poijjan vammoja. Lasinsiruja ei jalkaan ollut jäänyt, mutta odottaessamme pääsyä lääkärin pakeille seuraamme liittyi
elämää jonkin verran nähnyt kaiffari, joka kertoi juuri ajaneensa varastetulla taksilla tyttöystävänsä päältä. Noh, amfetamiiniäkin oli kuulemma vedetty kaksi kuukautta yhtä soittoa. Enpä kuitenkaan usko, että totta puhui, kun lehdestä ei löytynyt juttua moisesta viikon aikana.
Ei siinä mitään, jalka tutkittiin ja todettiin, ettei lasinsiruja ollut mennyt jalkaan. Kaveri loppujen lopuksi lainasikin minulle 300 markkaa, jolla juopottelin vapunpäiville asti. Sitten kutsuikin Hoikankankaan jylhät maastot ja pikkuiset viinapirut neljän päivän dokauksen jälkeen.