Huipulla tuulee – kenelle seuraavaksi JYPin pikkutakki?

  • 84 472
  • 442

david

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
"Tulemmeko keskenämme kolme kuukautta toimeen?" Oli Seppänen kysynyt RD:ltä siinä yhteydessä kun tiedusteli halukkuutta loppukauden pestiin.

Minusta tuo kertoo aika pitkälti sen että RD ei ole ensi vuoden kaavailuissa. Eikä oikeastaan pitäisikään olla.
Kuten todettua moneen kertaan, JYPillä pitää olla nyt jo pitkällä ensi kauden valmentajakartoitus - vähintään. Siihen skenaarioon ei istu pätkääkään se että katsellaan miten RD:n kanssa loppukausi menee. Hyvä olisi tietysti, jos se valmentaja olisi nyt jo tiedossa.
Se taas riippuu siitä onko JYPissä oikeasti tunnusteltu vaihtoehtoja jo aiemmin ennen kuin Merikivelle annettiin potkut. Vaikea sanoa, toivottavasti. Muuten ollaan taas pitkälti jäljessä muista liigaseuroista, paitsi ehkä Ässistä.

Oma ykkösvaihtoehtoni on Tirkkonen. Organisaation ulkopuolelta sen tarvitsee nyt ihan oikeasti tulla, jos tämän kauden rämpiminen ei ole avannut silmiä, niin sitten ei mikään.

Ja Valleniukselle on oma ketjunsa, arvon @Moderaattorit voi ehkä siirtää Akua koskevat keskustelut omaan ketjuunsa?
Ok. En tunnistanut, että tilanne on kemioiden osalta tuota tasoa. Toki RD:n olemuksesta säteilee melkoisen itsetietoinen persoona, joka varmasti kuluttaa sosiaalisia suhteita aika kovasti, joskin vastavuoroisesti vaatii paljon ja saa aikaankin. Ehkä RD on jopa parhaimmillaan tällaisessa lyhyessä projektissa, jossa ei ole tarkoituskaan rakentaa tulevaisuutta, vaan raa’asti kapitalisoida ulos kaikki mitä jengistä lähtee.

Jos ja kun RD ei ole vaihtoehto, niin toivon, että Aho/Tirkkonen olisi seuraava kaveri penkin takana kahden vuoden lapulla (ei pidempää eikä lyhyempää).
 

snake70

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins
Tapolahan on Tapparan mies, Siksi sai myös potkut Kulunista ja Kiinan liitolta kun luuivat että voisi jatkaa pitempää kun vuoden. Selin taitaa olla Ässien valmentaja. Ja onko Aho sitten se näkemys uudistumisesta, Ei ihan yhtä pitkä taka-askel menneisyyteen kun Dufvan kanssa jatkaminen mutta lähelle sitä. Sitte ne ketkä viime keväänä kieltäytyivät tuskin nekään on listalla tänäkään vuonna. Eli onko noita vaihtoehtoja sittenkään montaa
 

david

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Tapolahan on Tapparan mies, Siksi sai myös potkut Kulunista ja Kiinan liitolta kun luuivat että voisi jatkaa pitempää kun vuoden. Selin taitaa olla Ässien valmentaja. Ja onko Aho sitten se näkemys uudistumisesta, Ei ihan yhtä pitkä taka-askel menneisyyteen kun Dufvan kanssa jatkaminen mutta lähelle sitä. Sitte ne ketkä viime keväänä kieltäytyivät tuskin nekään on listalla tänäkään vuonna. Eli onko noita vaihtoehtoja sittenkään montaa
Hyviä pointteja. Tirkkosen suhtautumisesta JYPin valmentamiseen ei taida olla mitään huhuja tai sisäpiirin tietoja. Täytyy toivoa, että siitä natsaisi molempia osapuolia tyydyttävä paketti. Jos ei, niin en pidä Ahoa minään taka-askeleena. Fiksun oloinen kaveri, joka varmasti on oppinut kiertueillaan yhtä ja toista. Lisäksi organization match on jo todettu toimivaksi Jykän ja JYPin suhteessa.
 

Köpi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Buffalo Sabres, Green Bay Packers
Tappara on kyllä tehnyt Rautakorven kanssa sopimuksen ensi kaudesta(kin), joten en tiedä miten Tapolan potkut liittyvät hänen Tappara-suhteisiinsa ensi kautta ajatellen. Selinin suhteen on tosiaan jotain Ässä-huhuja ollut liikkeellä, mutta mitään varmaa ei siitäkään ole kyllä kuulunut.
Sitä en tiedä sitten onko Selin enää kiinnostunut JYPistä, kun asiat olivat jo pitkällä vajaat 2 vuotta sitten. mutta JYP veti pakit kun Ahvenjärvelle oli jo luvattu paikka ja Selin olisi halunnut Pikkaraisen.

Yhtä kaikki, tämän valinnan merkitystä ei voi vähätellä. Samalla pitäisi hasbeen-papoista puristaa viimeiset mehut ja myös saada JYP houkuttelevaksi vaihtoehdoksi uudelle rungolle.
 

david

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Tappara on kyllä tehnyt Rautakorven kanssa sopimuksen ensi kaudesta(kin), joten en tiedä miten Tapolan potkut liittyvät hänen Tappara-suhteisiinsa ensi kautta ajatellen. Selinin suhteen on tosiaan jotain Ässä-huhuja ollut liikkeellä, mutta mitään varmaa ei siitäkään ole kyllä kuulunut.
Sitä en tiedä sitten onko Selin enää kiinnostunut JYPistä, kun asiat olivat jo pitkällä vajaat 2 vuotta sitten. mutta JYP veti pakit kun Ahvenjärvelle oli jo luvattu paikka ja Selin olisi halunnut Pikkaraisen.

Yhtä kaikki, tämän valinnan merkitystä ei voi vähätellä. Samalla pitäisi hasbeen-papoista puristaa viimeiset mehut ja myös saada JYP houkuttelevaksi vaihtoehdoksi uudelle rungolle.
Jep. Tässä valinnassa on vähän niin kuin pakko nyt onnistua. Sellaista tötöilyä valmentajahomma on viime vuosina ollut, että kierre on saatava poikki ja järjestys palautettua.

Tätä taustaa vasten on hyvin vaikeaa kuvitella, että nimi voisi olla joku muu kuin tässä ketjussa mainitut uskottavat vaihtoehdot. Erkka tietysti, mutta sit mä heräsin. Has been Rautakalliot ja Arat eivät myöskään tule kyseeseen ja olisi se aika jäätävää, jos yleisön eteen talutettaisiin ”uusi Merikivi”, eli joku ihan tuntematon suuruus.

Tässä rekryssä ei nyt voi säästellä euroja, vaan on käytännössä maksettava se, mitä joku Tirkkonen haluaa (järjellisillä rajoissa tietysti).
 

Hexa

Jäsen
Eiköhän Tapola mene ensi kaudeksi taas Tapparan toimistolle. JYPissä tapahtuu ensi kaudella ainakin jonkinlainen nuorennusleikkaus. Ikärakennetta tullaan tasaamaan, sanoi Holtari Iltalehdessä. Aho olisi paras ratkaisu ensi kaudelle, kun joukkueessa on vielä jäljellä hänelle tuttuja pelaajia, sekä hän tuntee talon tavat jo ennestään. Ei JYP äärikiekolliseksi hetkessä muutu, joten menisin parin seuraavan vuoden jakson tutulla Aholla. Tirkkonen, Aho ja Tuokkolahan ovat melko lähellä toisiaan valmennusfilosofialtaan. Tuokkola noista ehkä muuntautumiskykyisin.
 

Hexa

Jäsen
Tässä rekryssä ei nyt voi säästellä euroja, vaan on käytännössä maksettava se, mitä joku Tirkkonen haluaa (järjellisillä rajoissa tietysti).
Mutta kannattaako se. Saman saa käytännössä Aholla. Lisäksi mestarivalmentajan status. Ja jos radikaalia pelitapamuutosta haluaa, niin kumpikaan näistä ei ole oikea vaihtoehto.
 

Huikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp Jyväskylä, Detroit Red Wings, Tre Kronor
Ville Nieminen oli tänään Tapparan pelissä. Siinä on yksi mies, jonka näkisin mielelläni JYPin penkin takana.
 

david

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Mutta kannattaako se. Saman saa käytännössä Aholla. Lisäksi mestarivalmentajan status. Ja jos radikaalia pelitapamuutosta haluaa, niin kumpikaan näistä ei ole oikea vaihtoehto.
Jos radikaalia pelitapamuutosta haluaa, niin kuka se (vapaana olevista) sitten on? Tommi Niemelä (en edes tiedä, onko vapaana ja ei paljoa kiinnostakaan)? Lauri Merikivi? Juha Juujärvi?

Minä en ymmärrä, miksi Aho/Tirkkonen eivät voisi kehittää pelitapaa. Ovatko kaverit muka niin väsyneitä reliikkejä, että eivät kykene kehittämään näkemystään oman kokemuksensa ja ympäristön muuttuessa? Näillä kokeneilla tyypeillä on kuitenkin se yksi aika priceless elementti, eli kyky johtaa joukkuetta. Jos tätä kykyä ei ole, niin pelitapa-asiat eivät paljoa auta.
 

Jape

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Jonkun verran myös JYP:n tekemisiä seuranneena suosittelisin Ahoa. Kuitenkin tuttu mies ja kannuksensa näyttänyt. Itsekin Jykän kanssa jokusen sanan vaihtaneena sanoisin, että rehti ja työteliäs mies. Jos olisin palkan maksaja, niin palkkaisin.
 

Jyväsjemmari

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, D Team
Jos radikaalia pelitapamuutosta haluaa, niin kuka se (vapaana olevista) sitten on? Tommi Niemelä (en edes tiedä, onko vapaana ja ei paljoa kiinnostakaan)? Lauri Merikivi? Juha Juujärvi?

Minä en ymmärrä, miksi Aho/Tirkkonen eivät voisi kehittää pelitapaa. Ovatko kaverit muka niin väsyneitä reliikkejä, että eivät kykene kehittämään näkemystään oman kokemuksensa ja ympäristön muuttuessa? Näillä kokeneilla tyypeillä on kuitenkin se yksi aika priceless elementti, eli kyky johtaa joukkuetta. Jos tätä kykyä ei ole, niin pelitapa-asiat eivät paljoa auta.
Tosiaan tätä minäkin olen miettinyt, että kyllähän valmentajan pitäisi pystyä tietoisesti muuttamaan haluamaansa pelitapaa ynnä muita taktiikoita. Sehän on alunperinkin ihan vain tietoinen päätös miten halutaan pelata. No, mene ja tiedä sitten.

Mutta se johtamiskyky, jämäkkyys, vaatimustaso ja kyky tsempata joukkueta niin, että rosterista saadaan kaikki irti, se "voittamisen kulttuuri" (typerä sana), on sellainen asia, jota ei noin osata. Dufva ja Aho sen varmasti tuntevat. Minä toivoisin Ahoa kahden vuoden lapulla. 2021-2022 kaudelle sitten jotain uutta.

Enkä minä myöskään ymmärrä sitä, että traktorikiekko pitäisi heivata kokonaan mäkeen. Uskon, että kyllä kunnon raatamisella, kurinalaisella viisikkopuolustuksella ja keskialueen sumpulla voi tulevaisuudessakin pärjätä. Enemmän toki pitäisi panostaa vasta- ja suorahyökkäyksiin, ja vähemmän kulmissa pyörimiseen. Mutta silti, kyllä minä näen mieluummin kiekkoa heitettävän pitkänä päätyyn ja perään, kuin että peruuteltaisiin ja haettaisiin uudet vauhdit à la Merikivi. Ehtona sille vain on, että koko viisikon täytyy myöskin jaksaa mennä karvaamaan. Papat ei oikeen nyt jaksa ensimmäisen erän jälkeen.

Uusia, nuorempia, nopeampia ja taitavempia pelaajia kuten Turkulainen ja Joonas Nättinen niin kyllä sitä vähän modernimpaa traktorikiekkoa voidaan jatkossakin peluuttaa. Tehdään siitä Valtrasta kato semmonen tractor pulling -traktori: nehän on aika vauhdikkaita :D
 

koutsikaitsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Palstalla puhutaan aika-ajoin radikaalista pelitapamuutoksesta. Ei tässä mitään isompia pelitapamuutoksia kaivata vanhaan JYPille tulosta tuottavaan ns. "traktorikiekkoon" nähden, siihen vain PIENTÄ MODERNISOINTIA ainoastaan. Tää simppeli pelitapa ("KEEP IT SIMPLE...") on tunnusomaista JYPille ja se on ilmeisesti suht. helppoa iskostaa nuorempienkin mieleen. Nythän se nähdään ja tullaan näkemään kun rehtori The RISTO on puikoissa. Minä haluan nähdä voittoja ja että JYPPI saavuttaa tulosta vaikka passiivisemmallakin ei niin kauniilla pelitavalla, enkä mitään vitun pelipaikatonta tuloksetonta kaunista rusettiluistelua ja surffailua sosiaalisen kiltin mykän "kukkahattuvalmentajan" johdolla! Kyllä penkintakana pelinaikana täytyy olla auktoritäärinen MIES joka kokoajan neuvoen tunteellisestikin joukkojaan johtaa !!!
On vertailtu Kärppien Mannerta ja JYPin Merikiveä toisiinsa ja sanottu että Merikivi on köyhän miehen Manner. Tämä ns. "samankaltaisuushan" ei pidä alkuunsakaan paikkaansa. Mannerhan on aitiossa ehdoton sanavalmis auktoriteetti RD:n tapaan, joka kokoajan johtaa pelinaikana suusanallisesti neuvoen joukkuettaan, Merikivi ei tätä ollut !
Suosikkini JYPin uudeksi valmentajaksi olisi ehdottomasti löydyttävä nelikosta TIRKKONEN / AHO / TAPOLA (jos saatavilla?) / DUFVA .
Jotenkin tuntuu että SELIN on enemmän niitä kilttejä "kukkahattu" puistotätejä...
 

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Jonkun verran myös JYP:n tekemisiä seuranneena suosittelisin Ahoa. Kuitenkin tuttu mies ja kannuksensa näyttänyt. Itsekin Jykän kanssa jokusen sanan vaihtaneena sanoisin, että rehti ja työteliäs mies. Jos olisin palkan maksaja, niin palkkaisin.

Ainakin iso yleisö tuntuu huutavan "mestarivalmentajaa" jolla paljon kokemusta penkin taakse joten saattaisi olla ihan luonollinen valinta siltä osin. Joltain osin varmaan RD tämänkauden peluutus antaisi hyvää pohjaa rakentaa Aholle joukkueetta hieman eri suuntaan taas (kenties historia toistaisi itseään).
 

Baldrick

Jäsen
Aho parin vuoden lapulla olisi kyllä hyvä valinta siinä mielessä, että nuorennusleikkauksen yli saisi uudemmille pelaajille siirrettyä JYPin organisaatiokulttuuria eteenpäin.
 

david

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Aho parin vuoden lapulla olisi kyllä hyvä valinta siinä mielessä, että nuorennusleikkauksen yli saisi uudemmille pelaajille siirrettyä JYPin organisaatiokulttuuria eteenpäin.
Tämä voisi olla aika toimiva ratkaisu. Tiedettäisiin mitä saadaan ja pystyttäisiin lukitsemaan yksi kulmapala kiinni. Samalla saataisiin ostettua aikaa pohtia strategisesti asioita.
 

HOOLIGAN_

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avtomobilist, SUOMI, 1923 (1897)
Mitään tietoa seuraava ei ole, mutta tosiaan pitäisin itse Ahoa todennäköisimpänä seuraavana valmentajana ellei tosiaan JYP ollut ennen Merikiven ja Ahon potkuja jo sopinut esim Tirkkosen kanssa tulevasta valmentajasopimuksesta.

Ja seuraava on tietoa:
Aho joutui kuitenkin aikanaan henkilökohtaisien syiden takija muuttamaan pääkaupunkiseudulle ja täten luopumaan JYPin valmennuksesta vaikka olisi halunnut jatkaa ja myös seurajohdolla oli sama tahtotila, mutta aina tuokaan ei riitä.

Ja taas spekulaatiota:
Eikä Aho huono valinta varmasti olisi, mutta syystä tai toisesta itse mielummin näkisin juurikin Tirkkosen tai Tapolan JYPin päävalmentajana, mutta Tapola tosiaan lienee ainakin poissa laskuista.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Hexa

Hexa

Jäsen
Tämä voisi olla aika toimiva ratkaisu. Tiedettäisiin mitä saadaan ja pystyttäisiin lukitsemaan yksi kulmapala kiinni. Samalla saataisiin ostettua aikaa pohtia strategisesti asioita.
Enkä nyt Tirkkostakaan pois sulje, mutta jos Aho on kerta saatavilla, niin ilman muuta hän. Jotain tuohon tyyliin ajattelin itsekin, eli Aho toimisi eräänlaisen siirtymävaiheen toteuttajana. Kyllä hän pystyy peliä myöskin modernisoimaan sen tarvittavan verran.
 

david

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Enkä nyt Tirkkostakaan pois sulje, mutta jos Aho on kerta saatavilla, niin ilman muuta hän. Jotain tuohon tyyliin ajattelin itsekin, eli Aho toimisi eräänlaisen siirtymävaiheen toteuttajana. Kyllä hän pystyy peliä myöskin modernisoimaan sen tarvittavan verran.
En toki minäkään Tirkkosta välttele, päinvastoin. Pidän häntä Ahon tavoin kärkiehdokkaana ja kumpi vain käy loistavasti. Tirkkosen halusta ja siteistä JYPiin ei vain ole mitään tietoa toisin kuin oletetusti Jykän kanssa on.
 

ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
Jos vanhukset jatkavat vielä kaksikin vuotta, tulevat he olemaan valitettavasti isoissa rooleissa. Tuolloin olisi valittava RD tai Aho viemään luokkakokous päätökseen. Pelaajaomistajat näyttävät tarvitsevan uskottavan auktoriteetin ja nimenomaan sellaisen jonka kanssa on voitettukin joskus yhdessä. Aholla jäi homma tosiaankin henkilökohtaisen tragedian vuoksi kesken ja hän voisi olla täysosuma. Uudistuminen käyntiin, mutta fokus vallitsevassa hetkessä. Eli Aho hoitaa joukkueen ja toimiston muu tonttulauma alkaa rakentamaan tulevaisuutta. Millainen JYP? Millainen pelitapa? Kuka valmentaa? Millainen pelaajapolitiikka? Mitä halutaan isossa kuvassa? Ja miten pidetään tuo saatanan talouspuoli kunnossa?

Kahdessa vuodessa pitää saada kokonaisuus kuntoon ja Holen korvaajan pitää eritoten tajuta roolinsa.
 

ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
Se on myös mainittava että tulevaisuudessa Holen korvaajan ja valmennustiimin välillä tulee vallita selkeys, johdonmukaisuus ja kunnioitus. JYPin ei tule enää koskaan julistaa kiilailukiekon ja modernisointihötön perään ilman selvää suunnitelmaa. Virtanen antoikin taannoisessa haastattelussa pienen kuitin ettei pelaajapolitiikka vastannut ihan valmennustiimin tarpeita. Ei kaikki aina tanssahdellen mene, mutta seuraavan pelitavan suhteen tulee hankintojen tukea ehkäpä sitä oikeaa modernisointia. Trendispedeily ja ylimielisyys taitavat nyt kadota kun itse Seppänen nöyrtyi ja otti koodia RD:lle. Ehkäpä nyt on oikeasti herätty. Joskus se vaatii näin kusisen tilanteen.
 

Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Aho olisi itselleni selkeä ykkösvalinta. Tiedetään mitä saadaan ja molemminpuolinen kunnioitus on jo ansaittu aiemmin.

Minun on hyvin vaikea kuvitella, että Ahon johtama joukkue epäonnistuisi pahasti rosteriin nähden. Aho kyllä pitää huolen, että lähtökohtiin nähden onnistutaan vähintäänkin kohtalaisesti. En osaa myöskään kuvitella, että Aho lähtisi liikaa himoitsemaan hänelle kuulumatonta valtaa, vaan ennemmin hoitaa päävalmentajan työt kunnialla.

Mitä tulee luonteeseen ja kurin pitämiseen, niin Aho on mielestäni jonkinlainen välimuoto RD:n ja Merkikiven väliltä. Ei lähesty kaikkia tilanteita ihan niin aggressivisesti kuin RD, mutta ei myöskään ole tunteeton ja lepsu kuten Merikivi. Aholla on malttia ja viileyttä, mutta osaa myös korottaa ääntään tarpeen tullen. Ja työmoraalihan Aholla on tunnetusti timanttia.

Jopa Porissa on yleisesti pidetty Ahon potkuja yhtenä Ässien suurimmista virheistä vuosikausiin. Ahon lähdön jälkeen se varsinainen alamäki alkoi, eikä loppua ole vielä näkyvissä.
 

Hurraa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avtomobilist, FCV, Flames, Happee, JyP, Lohi
Haluaisin nostaa keskusteluun yhden nimen lisää. Onko jollain tietoa, aikooko Kari Heikkilä viettää Kazakstanissa vielä ensi kaudenkin? Heikkilä tietää kokeneiden pelaajien metkut. Tämän kauden valmennettava poppoo on keski-iältään kuitenkin inhimillinen alle 25v. Hallihuhujen mukaan JYP kävi myös hänen kanssaan neuvotteluja viime keväänä. Heikkilässä olisi tarjolla teräksistä ammattitaitoa, täysin JYPin ulkopuolisilla näkemyksillä. Tieto taktisesta kyvykkyydestä on minulla ainoastaan tilastojen varassa.

Kari Heikkilä ei olisi varmasti hutihankinta myöskään seuran UTJ:ksi. Lähihistorian näytöt Ilveksessä, kauden mittaisella pestillä kyseisessä hommassa vakuuttaa vähintäänkin varovaisesti. Seuroja runsaasti kolunneena hänellä täytyy olla laaja pelaajatietämys.

E: Kari Heikkilä oli kengitty näemmä Saryarkasta jo syksyllä, eikä valmenna tällä hetkellä.
 

Baldrick

Jäsen
Itse lasken Kari Heikkilän lähes samaan kastiin Jortikoiden ja muiden kanssa. Karista aika on ajanut ohi ja parhaat vuodet nähty jo kauan sitten. Vuosikymmenen alussa olisi vielä voinut palkata.

Edit. Varmasti pitäisi jöötä kopissa, mutta pelillisesti en usko, että on annettavaa.
 

Tepi#45

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Holtarin lähtöön liittyen JYPin kommentointia alla. Lainaus on linkin takaa löytyvästä ksml.fi jutusta.

Jukka Holtari kätteli JYPin pelaajat - "Ihme kyllä selvisin ilman itkemistä"

"JYPin johto piti ratkaisua hyvänä.

– Tässä voittivat kaikki osapuolet, vt. toimitusjohtaja Kari Tyni luonnehti.

– Holtarin sopimus purettiin kolme kuukautta etuajassa, mutta ilman dramatiikkaa.

Tynin mukaan JYP tulee kevättalven toimeen ilman urheilutoimenjohtajan vakanssia.

– Ensi kauden joukkue on kuitenkin jo pitkälti kasassa.

– Eikä meille ole katastrofi, vaikkei uusi urheilutoimenjohtaja olisi rivissä vielä toukokuun alussa – heti kohta tämän jälkeen toki.

JYPillä riittää kartoitettavaa. Haussa on sekä päävalmentaja että urheilupomo.

– Valmentajatilanne on kiireellisempi. Hänen pitää olla tiedossa ja mukana jo 1.5., Tyni totesi.

– Nimiä on käyty läpi jo tässä kuussa.

Tyni korosti, että JYP Jyväskylä Oy:n hallitus tekee kaiken aikaa työtä uuden urheilustrategian eteen.

– Kokouksia pidetään hyvällä frekvenssillä.

– Valmentajan nimeä tärkeämpi asia juuri nyt on se, että hallitus pääsee yksituumaisuuteen siitä, mikä on JYPin urheilullinen linja tästä eteenpäin, Tyni selvitti.

Eli isojen asioiden kanssa yhtiössä ja seurassa tänä keväänä painitaan."
 

jukiapina

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP valitettavasti
Nyt pitäisi lyödä ensi kauden valmentaja lukkoon. Sen jälkeen kysyä minkälaisia pelaajia rosteriin tarvitaan. Jos tätä järjestystä muutetaan tulos on ihan yhtä paska kuin tällä kaudella.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös