Mainos

Huhut, mutut ja muut fantasiat

  • 2 421 715
  • 10 429

muuttohaukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport, Wasa Royals
Boldaukset omat. Itse kallistun tähän hahmotelmaan ihan realismin perusteella. Kolme selkeästi kalliimpaa vahvistusta on huhuttu, ja ne ovat mielestäni Viitaluoma, Nenonen ja Kankaanperä. Valitettavasti Koskirantaan ei enää eurot riitä. Pari puuttuvaa palasta ja samalla jatkajaa lienevät Westermarck ja Manninen.

Todennäköisesti näin, vaikka pieni toivon kipinä, että Manninen vaihtuisi vähän valmiimpaan. YV:lle pitäisi välttämättä löytyä pakki, joka saa kiekon maalille asti suoraan syötöstä.

En muuten yllättyisi vaikka Riskalle olisi tehty kolmen vuoden sopimus, mikäli siis on tulossa. Varmaankin olisi valmis sitoutumaan ja näin voisi kausikohtaista palkkaa hieman laskea.
 
Suosikkijoukkue
Vaasan ylpeydet, punavalkoiset & Voittamaton Vaasa
Mä en kyllä ihan aina ymmärrä tätä Mannisen dissaamista.
Jätkä on 24-vuotias, teknisesti hyvä ja omaa hyvän liikkeen.

Ei hän nyt loppupeleissä paljoa Peltolasta poikkea, muuta kuin että maksaa huomattavasti vähemmän ja siten paljon parempi hinta-laatusuhde.

Peltola riplaili kiekon kanssa melkein yhtä paljon ja omissa soi vähän turhankin usein. Vertaan Mannista siis Peltolaan, joka oli vielä pari kautta takaperin juuri ja juuri Ipan pelaavassa kokoonpanossa, josta sitten jostain käsittämättömästä syystä treidattiin Narreihin kesken kauden ja alkoikin putki kulkeen.

Ihan, kuten Arska viime kaudella, tai Peltola tuolloin pari kautta sitten, Manninen voi ottaa yht'äkkiä yönyli sen seuraavan stepin. Olihan eka kausi Liigassa kuitenkin ihan hyvä monellakin mittarilla, eikä vähiten pisteiden (5+9=14) valossa.

Low risk, high reward pelaaja edelleen.

Vaimon duuni Sportin "vihjeenantajana" pitää pariskunnan varmuudella Vaasassa jatkossakin, halusitte tai ette. Itse haluan nähdä sen seuraavan stepin häneltä, enkä sitä että joku muu nauttii maidän kehittämästä pelaajan palveluista puoli-ilmaiseksi.
 

Diablo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vimpelin Veto, Urheilullisesti avoimet sarjat
Alakertaan tosiaan toivoisi ehdottomasti Kankaanperän lisäksi vielä jonkun kiekollisen/yv-pakin!

Mannista ei täten IMO tarvitsisi pitää. Rotaatioon olisi sitten 7. ja 8. pakeiksi Salo ja Väkelä.

Koskirantaan ei taida valitettavasti eurot riittää? Muutoin tuo Kuparikotkan sommitelma näyttää helvetin hyvälle.

EDIT: Nojoo Patilta toisaalta yläpuolella ihan hyvät pointit Mannisesta.. En mä nyt pelihousuja revi jos se jatkaa, mutta en myöskään jos ei..
 

Kuparikotka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport, VPS ja Royals
Vahvasti samaa mieltä kaikesta mitä Pat kirjoittaa Mannisesta. Viime kauden alkuhan meni muistaakseni pilalle kun Manninen sai kiekon naamaan pre-seasonilla ja pelasi alkukauden sillä lasimaskilla jonka takaa oli selkeästi vaikea hahmottaa kiekkoa ja se ei Manniselle sopinut. Joutuikin sitten poppareille. Kevättalvella kun sai enemmän peliaikaa niin otteet paranivat selkeästi ja luisteluvoimaahan tällä entiseltä hyökkääjältä löytyy. Ensi kaudella olisi mahdollisuus nousta rohkeasti kiekollisena Kankaanperän parina kun Kanki hoitaa oman maalin edustan. Näen Mannisella ensi kaudella samat kehitysaskeleet kuin Gröndahlilla oli Pukan parina.
 

stairox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Wanha kunnon divariajan Vaasan Sport, Liverpool FC
Loppukausihan oli todella hyvä Manniselta ja seuraava askel kehityksessä tullee ensi kaudella. Hinta/laatusuhde olisi todellakin kunnossa jos kehittyy niin kuin 24-vuotiaalta voi odottaa.
 
Suosikkijoukkue
Vaasan ylpeydet, punavalkoiset & Voittamaton Vaasa
Seuratkaapa nyt tota Kangen toimintaa alivoimalla. Äijät vaihtuu, Kanki jää.
Ihan alkoi jo naurattaa ääneen, kun muisteli Brennanin ja Peltolan seikkailuja, hötkyilyjä ja kiekonperässä juoksemista ja kun vertaa sitä Kankaanperän edesottamuksiin. Ei ole kyllä kiire, ei minnekään. Tekee vain ja ainoastaan oikeita liikkeitä. Hyvin marginaalisia ja ainoastaan erittäin harkittuja. Ammattilainen!

Siinä on kyllä kiva pelata vierellä vähän heikommankin kaverin. Tuosta, kun osaa ammentaa, kehittyy aivan saatanasti.

Tapparan alivoima pleijareissa kevyet 90% ja tästä luonnollisesti suurin kiitos juuri Kankaanperän ja toi äijä meillä ensi kaudella Pukan kanssa? Ei saatana!
 

MrMacmanaman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Mannisella ei vain ole mitään ominaisuuksia, joilla voisi loistaa tällä tasolla. Tasapaksu puurtaja jonka rooli tulee olemaan maksimissaan kolmosparissa sen ajan mitä Liigassa saa pelata. Jos olisi edes keskivertoa parempi liike, kuten Laaksolla tai tekisi oivaltavia ratkaisuja kiekon kanssa, niin voisi odottaa nousua seuraavalle tasolle, mutta kun ei vain irtoa. Pat vertasi Peltolaan, mutta itse kyllä ennustaisin Niko Tuhkasen kaltaista urakehitystä.

Mikäli pakkihankinnat nyt jäävät Kankeen, niin Salolle vain isot minuutit heti harkkapeleistä lähtien ja yksilöllistä valmennusta, jotta saadaan kantamaan vakiominuutteja jo ensi kaudella. Samalla voisi jatkaa sopimusta jo parilla kaudella.
 
Suosikkijoukkue
Vaasan ylpeydet, punavalkoiset & Voittamaton Vaasa
No onhan Manninen nyt yksi teknisimmistä pakeista, mitä meillä oli viime kaudella. Aivan älytöntä sanoa, ettei ole mitään ominaisuuksia. Parhat kädet Laakson kanssa heittämällä ja luistelutekniikka hyvää tasoa.


Edit: veikkaan, että Mannisen soppari tulee ulos viikonloppuna. Ensi viikolla Riska, sitten Koskirannan jatko ja viimeisenä Kanki. Soon siinä sitte, lukuunottamatta myöhemmin kiinnitettävää laituria.
 
Viimeksi muokattu:

MrMacmanaman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
No onhan Manninen nyt yksi teknisimmistä pakeista, mitä meillä oli viime kaudella. Aivan älytöntä sanoa, ettei ole mitään ominaisuuksia. Parhaat kädet heittämällä ja luistelutekniikka hyvää tasoa.
No eipä ole noita maagisia käsiä juuri nähty. Se mitä minulle jäi parhaiten mieleen Mannisesta oli kuskaukset punaviivalle ja kiekko päätyyn ja lämärit viivalta päätyverkkoon. All-round pakki, joka kelpaa jos muuta ei löydy, mutta Sportin tapauksessa sitä muuta löytyy ja vapaana olevaan rooliin on liian heikko.

Miettikää nyt, jos Laakso ei pysty pelaamaan koko ensi kautta sillä viime syyskauden tasolla ja junnuista ei ole vielä vastuunkantajiksi, niin aika kovaa saa Newton suorittaa.
 

Raju Erkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport & Vegas Golden knights & Jokerit
Melkein antaisin Salolle mielummin minuutit kuin Manniselle. Salon on aika ottaa steppi liigaan ja jos osoittautuu liian kevyeksi vielä, niin Mannisen tasoisen pelaajan löytää kyllä kesken kauden.
Jos Manninen kuitenkin jatkaa, niin toivottavasti osoittaa epäilijöille, kuten itselleni, että pystyy ottamaan roolia liigassa.
 

SPORTTIKOTKA

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Janne Lahti? Voi hitto jos näin sattuu käymään. Olisiko tuo mahdollista? Kyllä täälä viikko saisi komian lopetuksen.
 
Viimeksi muokattu:

muuttohaukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport, Wasa Royals
Mä en kyllä ihan aina ymmärrä tätä Mannisen dissaamista.
Jätkä on 24-vuotias, teknisesti hyvä ja omaa hyvän liikkeen.

Mitä tässä nyt on dissattu? Totesin, että Sport kaipaa YV:lle viivapelotetta ja sellainen Manninen ei ole. Laakso on pitkälti saman profiilin pelaaja ja käytännössä joka osa-alueella Mannista hieman edellä. Varmasti Åke voi vielä kehittyä, mutta kehityspakkien paikat vie tällä hetkellä Salo ja Växä. En siis oikein löydä Manniselle sopivaa roolia joukkueesta. On toki mahdollista, että Åke jatkaa, eli ottaa käytännössä Peltolan paikan, ja tämän pystyy varmasti hoitamaan kelvollisella tavalla. Edelleen se viivapelote jää silloin hankkimatta, mutta onhan toki mahdollista, että AG ja/tai Newton vielä nousee uudelle tasolle.
 

Mustakotka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Janne Lahti? Voi hitto jos näin sattuu käymään. Olisiko tuo mahdollista?
Niimpä, voi hitto. Olisihan se nyt iso antikliimaksi, jos perjantaina julkaistaisiin Janne Lahden nimi. Onneksi näin ole kuitenkaan tapahtumassa, vaan kyisenen pelaaja teki tällä kaudella enemmän maaleja kuin Janne Lahti kahden viime kauden aikana.
 

Nebelwerfer

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Niimpä, voi hitto. Olisihan se nyt iso antikliimaksi, jos perjantaina julkaistaisiin Janne Lahden nimi. Onneksi näin ole kuitenkaan tapahtumassa, vaan kyisenen pelaaja teki tällä kaudella enemmän maaleja kuin Janne Lahti kahden viime kauden aikana.

Ja teki tällä kaudella enemmän maaleja, kuin Lahti pisteitä....(jos Nenonen).

Tä Nenonen täytyy olla todella tehokas kaveri, teki 14 kaappia jo kausi 13-14, peliaika per peli ei varmaan (silloinkaan) ollut mikään hirmu-minuutteja, todennäköisesti 10 min paikkeilla, eli ei paljon, silti 14 maalia..... Ai että! (mun teksti-tv skouttaus diggaa tämä tapaus)
 

Ralph

Jäsen
Janne Lahden nimikirjaimet on aika hakemalla haetut. Miksi nimikirjaimet kirjoitettaisiin niin, että välissä on kauttamerkki? Jos Lahtea haettaisiin, niin joku "10. ja 12." olisi parempi.
 

keskipohja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Se Spårt joka ei vielä ole olemassakaan.
Mitä tässä nyt on dissattu? Totesin, että Sport kaipaa YV:lle viivapelotetta ja sellainen Manninen ei ole. Laakso on pitkälti saman profiilin pelaaja ja käytännössä joka osa-alueella Mannista hieman edellä. Varmasti Åke voi vielä kehittyä, mutta kehityspakkien paikat vie tällä hetkellä Salo ja Växä. En siis oikein löydä Manniselle sopivaa roolia joukkueesta. On toki mahdollista, että Åke jatkaa, eli ottaa käytännössä Peltolan paikan, ja tämän pystyy varmasti hoitamaan kelvollisella tavalla. Edelleen se viivapelote jää silloin hankkimatta, mutta onhan toki mahdollista, että AG ja/tai Newton vielä nousee uudelle tasolle.

Eikö Newton saapunut hieman sillä statuksella , että hänestä olisi se viivapelote saatu?

Ja harjoitusotteluissa väläyttikin lämäriään....jopa Kortelainen "en pidä Sportista" kehui miehen laukausta.
 

MrMacmanaman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Eikö Newton saapunut hieman sillä statuksella , että hänestä olisi se viivapelote saatu?
Tuntuu vain laukovan varsin harvoin suoraan syötöstä.

Kaksi neljän hyökkääjän yv:tä, joihin Newton ja Laakso pakeiksi ja sitten toivotaan, että molemmat pelaavat ehjän kauden. Saloakin voi kokeilla yv:llä, kun on pelannut sitä paljon junnuissa ihan maajoukkuetta myöten ja tehnyt muutaman maalinkin lämärillä.

E: Salosta puheenollen, sieltä lähti ihan kohtuullinen lämäri yläpeltiin, vaikka menikin ohjauksesta. Oli niin minimaalinen kosketus, että olisi todennäköisesti mennyt muutenkin.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Vaasan ylpeydet, punavalkoiset & Voittamaton Vaasa
Syntynyt 12. lokakuuta 1981. Englanniksi toki 1981/10/12

En tosin usko hetkeäkään, että Sportilla riittäisi rahat Viitaluomaan, Nenoseen sekä Hossaan.

No ei tietenkään riitä massit, mutta hassutellaan vielä lisää.
Päivämääränähän tuo osuisi myös, kuin nenä päähän myös René Bourquen kohdallekin. :)

Jos Sport onkin lyömässä nollan budjetin perään. :)
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös