Mainos

Huhut, mutut ja muut fantasiat

  • 2 420 662
  • 10 427

Tuima

Jäsen
Jatkosopimushan sieltä todennäköisesti tulee teaserin perusteella. Ei esimerkiksi Papin uran loppumisella etukäteen mehusteltaisi, vaikka Sportin viestintä osaakin välillä yllättää sekoilullaan.
Hieman pärskähti kahvit suusta. Mutta todettakoon, että täysin mahdollinen skenaario meidän viestinnältä.

Itse toivon Hankin jatkoa.

Juusolalle peukku.
 
mirasane

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Penguins, sympatiat Ässille ja IFK:lle
Ja tällainen kaveri hommattiin RD:n kouluun? Kaveri on viltissä ekan treenipelin jälkeen. Me ollaan hävitty tää kausi.

Huomionarvoista oli kuitenkin se, että haasteista huolimatta Juusolalla oli SaiPan paras +/- -lukema. Ilmeisesti hyvä liike nimenomaan auttoi puolustuspelissä pysymään vastustajien iholla. Kyllä hän on ihan kehityskelpoinen aihio. Tuo huikea liike on sellainen vahvuus, minkä päälle on hyvä rakentaa. RD voi hyvinkin kaivaa Juusolasta vielä lisää potentiaalia esiin.

Lappeenrannassa asenteet Juusolaa kohtaan oli vähän kaksijakoiset. Jotkut olivat valmiit hyvästelemään kaverin heittämällä ja osa olisi halunnut nähdä häntä vielä ensi kaudella. Virta päätti jättää käyttämättä optiovuoden - ehkä myös siksi, että siinä palkka olisi noussut, eikä tän kauden suorite oikeuttanut korotukseen.
 
Backster

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport, Flyers, Chelsea

Joo tarkoitus ei ollut dissata Juusolaa. Lähinnä viittasin RD:n suhtautumista pelaajan X joka on kusessa tai edes mokaa omissa kerran tai kaksi. Nanne, Canade + omat junnut menneeltä kaudelta oivina esimerkkeinä. Stereotyyppisin oli treenipeli Ässiä vastaan kun Canade teki huikeita nousuja pitkin peliä pakin tontilta. Menetti kerran kiekon ja Ässät rokotti. Penkkikomennus ja tais jäädä viimeiseksi peliksi. Westermarck purki Nannen perseen kautta omiin ja sama lopputulos Nannen kohdalla.

Jos Juusola pystyy nokittamaan Liuksialasta ja tuomaan vähän tehoja niin tervetuloa mun puolesta. Minkälainen laukaus kaverilla on?
 
mirasane

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Penguins, sympatiat Ässille ja IFK:lle
Jos Juusola pystyy nokittamaan Liuksialasta ja tuomaan vähän tehoja niin tervetuloa mun puolesta. Minkälainen laukaus kaverilla on?

Laukauksesta ei ole jäänyt erityistä mielikuvaa, eli ei ainakaan ole mikään pelote. Ranteella ja maalin läheltä tainnut tehdä ison osan osumistaan, mutta en ole nähnyt läheskään kaikkia pelejä tältä kaudelta joten joku paremmin tietävä voi tarkentaa.

Tässä muuten hyvä esimerkki, miten Juusola 1vs1-tilanteissa voi nopeudellaan haastaa pakkeja. Mestiksessä tämä oli helpompaa, Liigassa jo vähän haastavampaa:
 
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä, Bunch of Jerks
Juusolan luisteluvauhdista ei tosiaan SaiPassa jatkaminen jäänyt kiinni. Tehtyjen maalien lisäksi oli melkoinen määrä tilanteita, joissa "pakkia kiertämään" lähtenyt Juusola ei päätynytkään maalin taakse, vaan kurvasi ulkokautta koukaten maalin edustalle. Saa nähdä miten homma toimii RD:n komennossa, ainesta on vaikka mihin.
 
Mustakotka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Täältä myös varauksellinen peukku. Jotta jotain menestysmahdollisuuksia ensi kaudella olisi, niin Sportin pitää löytää kärjen taakse hintalappuunsa verraten ylisuorittavia pelaajia, ja Juusolalla on mahdollisuus osoittautua hintalaatusuhteeltaan erinomaiseksi hankinnaksi - tietysti olettaen että sopimus on Sportin kannalta hyvä. Joukkue tarvitsee ratkaisuvoimaa kärkeen ja jos sen hintana on Talajan ja Erikssonin kaltaisten konkareiden vaihtuminen halvempiin ja nimettömimpiin kavereihin, niin ainakin minä tervehdin tätä ilolla. Toki tuo vanhuksista vapautuva raha pitää ensin osata käyttää viisaasti, mutta nyt ainakin periaatteen tasolla mennään oikeaan suuntaan jos puheet joukkueen nuorentamisesta pitävät kutinsa.
 
Ferris

Jäsen
Sitä ei vielä tainnut kukaan sanoa, että Juusolan maaliluku on ihan kiitettävä siihenkin nähden, että kaikki maalit syntyivät 5vs5-pelissä eikä ylivoima- tai alivoimavastuuta tullut käytännössä ollenkaan. Mutulla sanoisin, että suurimman osan peleistä pelasi myös kolmos-nelosketjussa, etenkin silloin kun joukkueesta ei ollut tyhjennyksen alkaneet.
 
Sundomstå

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Viime viikolla kuulin eräässä vaasalaisessa kaupassa erikoisen puhelun, jossa noin kolmekymppinen mies puhui kovaan ääneen aika alentavasti Sportista ja kehui taas JYPiä.

Mielestäni lausui myös Masicin nimen muutamaan kertaan. En tietenkään voinut olla tappituntumalla kovin kauaa kuuntelemassa, joten tähän se jäi.

Nyt kun @Mustakotka kirjoitteli toisessa osiossa Masicista, laitanpa tämänkin huhun tänne. Voi olla, että tein kuulemastani myös ihan vääriä päätöksiä. Olisiko siis Masic menossa myös JYPiin Vidgrenin tavoin...
 
Golffari

– Masic pelasi ei vain yhden, vaan kymmenen vakuuttavaa peliä. Hänellä on luisteluvoimaa, ja hänen pelinlukutaitonsa yllätti meidät, Jämsä sanoo.

Nuo Jämsän kommentit kertoo paljon..
 
Kiuru

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pimeä Aitio ja vuosiluvut 1923 & 1897
– Masic pelasi ei vain yhden, vaan kymmenen vakuuttavaa peliä. Hänellä on luisteluvoimaa, ja hänen pelinlukutaitonsa yllätti meidät, Jämsä sanoo.

Nuo Jämsän kommentit kertoo paljon..
Tosiaan, kertovat ainakin sen ettei Jämsällä ja valmennuksella ole tiedossa nuorten pelaajien taso tai kehityspolku. En ihmettele jos haluaa siirtyä muualle.
 
Tuima

Jäsen
@Sundomstå :n viestin jälkeen JYP-osiossa on jo vahva huhu Masicin siirtymisestä sinne.
Itse kuulin täysin toisenlaista asian tiimoilta, eli ei ole lähdössä Huutokauppakeisarin maalaiskuntaan.

Taisi tuohon "Vaasan Sport kaudella 2022–2023" -ketjuun jo Oulun suunnaltakin tulla samanlaista viestiä...

Hold your horses.
 
Sundomstå

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Sehän oli siis keskustelu, jossa verrattiin jollain tapaa Sportia ja JYPiä. Voi aivan hyvin olla, että se oli joku vanhempi opiskelija/ex-pelaaja, joka vertaili ja spekuloi kuten me. Puhui kuitenkin asioista aika tietävän oloisesti.
Tai sitten se oli pelaajakoordinaattori.... :)
 
mike owen

Jäsen
Suosikkijoukkue
tepsi, hjk ja kiisto
– Masic pelasi ei vain yhden, vaan kymmenen vakuuttavaa peliä. Hänellä on luisteluvoimaa, ja hänen pelinlukutaitonsa yllätti meidät, Jämsä sanoo.

Nuo Jämsän kommentit kertoo paljon..
Ehdottomasti herralle soppari 1 + 1 vuotta. Annetaan kaverille kunnon mahdollisuus näyttää kykynsä mieluiten Vaasassa.
 
Kiuru

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pimeä Aitio ja vuosiluvut 1923 & 1897
Ehdottomasti herralle soppari 1 + 1 vuotta. Annetaan kaverille kunnon mahdollisuus näyttää kykynsä mieluiten Vaasassa.
Tätä minäkin toivon, voisi olla molemmille win-win.

Riston nuorten vihamielisyys on myös hieman palstalegendaa, onhan RD nuoria ajanut aika paljon eteenpäin, se toki totta että nuoren pitää olla RDn alaisuudessa joukkuetta hyödyntävä pelaaja, RD ei aina soliaaliminuutteja muutakuin omille luottopelaajilleen.
 
Raju Erkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport & Vegas Golden knights & Jokerit
IS (Huttunen) huhuilee, SaiPasta Mikko Juusolaa meillä ja Talajaa Poriin.

Olisko lappeenrantalaisia kertomaan minkälaisesta sepästä kyse? Itselle ei sano mitään (muuta kuin nimi), että minkälainen pelimies kyseessä.

Juusola kelpaa kyllä hyvin. Nuori kaveri ja aika hyvät statsit jo ekalla liigakaudella. Yksi Liigan nopeimpia pelaajia, niin on kyllä hyvä haku kun nopeutta täältä puuttunut.

Samoin Asplundin jatkolle peukku. Siinä on aika takuuvarma 30 pisteen suorittaja ja hyvä lisä erikoistilanteisiin. Sportin mittapuulla hyvä 2-3 sentteri. Tuon lisäksi jo Holmström kun löytyy niin 2-3 ketjuissa aika hyvä tilanne keskikaistalla. Ykköseen ja neloseen vielä jotkut niin alkaa näyttää hyvältä.

Ilmeisesti siis Johansson, Talaja, Vidgren, Keränen, Vauhkonen lähdössä varmasti pois. Erikssonin ja Pettersonin kanssa vielä mietitään ja Mäkelä, Westermarck, Heikkinen kolmikon suhteen ei ole kuulunut mitään. Masicilla huhujen mukaan jatkot jo tehtynä.
 
magnum37

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tulevaisuuden Sport
Riston nuorten vihamielisyys on myös hieman palstalegendaa, onhan RD nuoria ajanut aika paljon eteenpäin, se toki totta että nuoren pitää olla RDn alaisuudessa joukkuetta hyödyntävä pelaaja, RD ei aina soliaaliminuutteja muutakuin omille luottopelaajilleen.

Näin minäkin olen asian ymmärtänyt. Ei pelaajan nuori ikä itsessään ole Ristolle mikään ongelma, mutta hän odottaa junnun kykenevän luonnostaan kypsään peliin ja joukkueessa toimimiseen, koska se pelaajan opastaminen ammattilaisuuteen ei varsinaisesti ole RD:n valmentamisen parasta osaamista.

Masic lienee juuri tällainen nuori, joka ei aiheuta Ristolle ylimääräistä työnsarkaa.
 
Kiuru

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pimeä Aitio ja vuosiluvut 1923 & 1897
Näin minäkin olen asian ymmärtänyt. Ei pelaajan nuori ikä itsessään ole Ristolle mikään ongelma, mutta hän odottaa junnun kykenevän luonnostaan kypsään peliin ja joukkueessa toimimiseen, koska se pelaajan opastaminen ammattilaisuuteen ei varsinaisesti ole RD:n valmentamisen parasta osaamista.

Masic lienee juuri tällainen nuori, joka ei aiheuta Ristolle ylimääräistä työnsarkaa.
Ainoastaan jos olet tasoa Barkov tai Vatanen RD voi antaa nuoren lipsua suunnitelmasta. Muuten nuorilla pätee samat lainalaisuudet kuin muillakin, pidä pelisuunnitelmasta kiinni ja ole hyödyksi. Mikäli tuohon pystyy ei RDlle ole väliä oletko 15 vai 35, todennäköisesti kuitenkin tuo 35v ei tee "junnumokia" ja pystyy työstämään pelitapaa paremmin. Tämä syy, miksi kokemus RDn joukkueissa korostuu, kyseessä ei ole nuorten vihaaminen, miten palstalegendasta voisi uskoa.
 
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport, VPS
Jos tuo Jämsän lause pitää paikkansa Masicista, jossa hän sanoi: "hänen pelinlukutaitonsa yllätti meidät".

Jos on ammattaitoinen osaava urheilutoimenjohtaja sekä samalla tarkkailee markkinoita ja kun on vielä oman seuran junnusta kysymys, niin eikö kaikkia seuran junnuja ainakin U16:sta > U20:iin pidä seurata jatkuvasti, sieltähän niitä potentiaalisia talentteja löytyy ja niitä pitää emoseura Sport kiinnittää jatkumoa ajatellen ihan joka vuosi?

Mikähän lienee tilanne/kiinnitys erittäin kehityskyisellä puolustaja Juuso Vesalalla, vai onko jo napattu muualle?
 
Harppuuna

Jäsen
Suosikkijoukkue
Islanders/Kraken ja Doro Wierer
Jos ei kertaakaan käydä U20 pelejä katsomassa, niin yllättäähän se.
Maalintekijöitä odotan ja eiköhän niitä tule.
 
Lentokeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport
Vauhkonen ig:ssä kiittää jälleen vaasan sportia, eli ei oo jatkamassa täälä.
 
Backster

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport, Flyers, Chelsea
Alkaahan se kevät tulemaan meillekin kun muuttolinnut alkavat visertämään:

Masic, Heikkinen ja Hank jatkamassa.

Ruotsistakin on tosiaan tulossa uutta kaveria. En tiedä onko @Juomari Turmio mainitsema olkipukki, mutta melkoisen pätevää kaveria on tosiaan Gävlen maalta tulossa. Reippaasti alle kolmekymppista NHL-varattua laituria tulossa. Kuulemani mukaan se on nimenomaan Stålberg joka on avainasemassa näitä ruotsalaisia hommaamassa.
 
Mustakotka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Ruotsistakin on tosiaan tulossa uutta kaveria. En tiedä onko @Juomari Turmio mainitsema olkipukki, mutta melkoisen pätevää kaveria on tosiaan Gävlen maalta tulossa. Reippaasti alle kolmekymppista NHL-varattua laituria tulossa. Kuulemani mukaan se on nimenomaan Stålberg joka on avainasemassa näitä ruotsalaisia hommaamassa.
Brynäsista ei oikein löytynyt ketään noihin tuntomerkkeihin sopivaa pelaajaa, jolla olisi sopimus katkolla. Olisiko sitten Gävlen kasvatti Jens Lööke:

Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös