Mainos

Huhuketju

  • 5 298 485
  • 13 940

Giroux

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit, Philadelphia Flyers
Tuli katsottua Liigan finaalit viime keväänä, enkä kyllä muista nähneeni Aaltoselta mitään selänsuoristeluita vaikkei ihan omassa roolissa ollutkaan. Tuntuu tämä narratiivi surffailevasta JMA:sta jääneen päälle jostain IFK-ajoista, vaikka todellisuudessa on tuon jälkeen toiminut tosiaan Jukureiden kapteenina pelaten myös alivoimaa.

Kädethän tällä toimii edelleen ja luistinkin liikkuu hyvin. Olisi aivan törkeän kova ukko Mestikseen.
 

DomBBa-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Ensin pitäisi hankkia puolustajat ja maalivahti. Sitten sen jälkeen voidaan miettiä Pihlströmejä ja Aaltosia.
Juurikin tämä, hyökkääjiä on rotaatiossa jo nyt tarpeeksi, lisäksi omat junnut eivät saa näytön paikkoja vaikka se taisi olla ideana. Maalinteko ei ole ollut ongelma tähän mennessä, omiin menneet sen sijaan on. Jos tässä lähdetään sille mentaliteetille, että tehdään 10maalia ja toivotaan ettei kaveri tee 11 niin heikolla pohjalla ollaan.
 

massaonvoimaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Ensin pitäisi hankkia puolustajat ja maalivahti. Sitten sen jälkeen voidaan miettiä Pihlströmejä ja Aaltosia.
Ensin pitää dumpata puolustajia pois tuolta. Siellä on nyt diilit jo lukumäärällisesti hyvälle määrälle pakkeja. Ongelma on siinä, että puolia ei uskalla tai voi laittaa askiin. Mutta kyllä, tarvitaan jerkkua alakertaan. Alivoimalla Salmela-Forsblom kantaa liian isoa ruutua, koska muita sinne ei uskalla laittaa.
 
Suosikkijoukkue
Jokerit, Jyp, Leon Draisaitl
Hyvää vääntöä täällä ja kivaa lukea mielipiteitä ja anlyyseja mahdollisista pelaajista, mutta voisiko huhuketjun pitää huhuille ja enemmät spekulaatiot johonkin toiseen ketjuun? Vaikka nämä väittelyt nyt liittyvätkin huhuihin niin olisi kiva lukea huhuja huhuketjussa ja analyysia vaikka tuolla kausiketjussa tai vastaavassa.
 

Valle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit, SJK, Jussittaret
Ensin pitää dumpata puolustajia pois tuolta. Siellä on nyt diilit jo lukumäärällisesti hyvälle määrälle pakkeja. Ongelma on siinä, että puolia ei uskalla tai voi laittaa askiin. Mutta kyllä, tarvitaan jerkkua alakertaan. Alivoimalla Salmela-Forsblom kantaa liian isoa ruutua, koska muita sinne ei uskalla laittaa.
Jep. Jalosen sopimus oli kyllä aivan käsittämätöntä hätäilyä Yrjänheikiltä. Aivan turhaa vei yhden paikan. Ei tuo nyt ole ratkaisu omiin eikä ylöspäin. Kyllä tuolta puuttuu se selkeä ykköspakki yv:stä myös. Mistä sellaista enää löytää?
 

Loorz15

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit | Huuhkajat | Teuvo Teräväinen
Miksi ketään kiinnostaa pelata Jokereissa? En tiedä myöskään mistä tämä "jos sattuu nappaamaan"-mantra tulee. Aaltonen veti nelosen laidassa finaaleja Pelicansissa 6kk sitten. Lemberg pelasi samaan aikaan pleikkaria kotona.
Minkä takia ei sitten jatkettu sopparia vaikka soppari ensi kaudelle Pelsuihin oli voimassa? Ja - varoitus! nyt tulee sitä fiilispohjaista mutuilua - se että kaveri pelasi viime kaudella kolmessa eri seurassa, ja lopuksi sopimus purettiin, ei kuulosta sellaiselta jota Jokerit tähän hätään tarvitsee. "Jos sattuu nappaamaan"- mantra tulee siitä kun on seurannut kaverin uraa ja pelejä.

Jopa Määttä huomasi puutteet ja istutti kaverin katsomoon. Toisekseen jonkun Aaltosen perustaso on helvetisti korkeampi kuin Lembergin. Tai Heikkisen. Tai oikeastaan yhdenkään laitahyökkääjän Jokereissa. Mitä villevainikaiselle tai ristodufvalle merkkaa nousu? Aaltonen on edelleen tähän Jokereiden poikalaumaan verrattuna ammattilainen. Ja aika kova sellainen.
Varmasti on perustasoltaan parempi, sitä en kiistä. Mutta on myös aina ollut helvetin ailahteleva. Olisiko pokkaa heittää (Mestis-tasolla oletettavasti) kallista ja vanhaa vahvistusta poppareille mikäli tarve vaatii? Jos haetaan vahvistuksia, ne pitäisi mielestäni olla luokkaa "tiedetään mitä saadaan", tyyliin Niko Hovinen tai Valtteri Filppula, eikä riskialtis ja ailahteleva 39-vuotias. Ja tuohon "tiedetään mitä saadaan" kategoriaan laittaisin myös Dufvan ja Vainikaisen.

Monta peliä olet nähnyt Aaltoselta kahdelta edelliskaudelta? Itse olen nähnyt reilut 20kpl. Jokereiden joukkue ja se Lemberg nimenomaan on pelannut edellis ja valitettavasti tämänkin kauden osittain siten että tuntuu kliffalta. Ja se näkyy jääajassa, joka on 13-14minuutin tienoilla, koska kaveria ei uskalla laittaa askiin ratkaisuhetkillä.
Varmaan about kymmenen, uskoisin. Viime vuonna katsoin playoffit, enkä muista Aaltosen erottuneen joukosta hyvässä tai pahassa.

Lemberg harjoittelee olemaan ammatilaisen alku, Aaltonen on kokenut ammattilainen. Siinä on pienehkö ero.
Tämä pitää paikkansa.

Tiedätkö kuinka Aaltonen on harjoitellut? Epäilen, että et vaan luot täysin tyhjästä aivan höpöhöpö narratiiveja, koska et pidä Aaltosesta. Sano mieluummin se suoraan kuin suollat tällaista huttua, missä ei ole minkäänlaista perää.
Tämä on sitten taas aivan täyttä paskaa :D Sata kertaa sadasta prime Aaltonen vs. prime Pihlström. Mua on aina sytyttänyt Aaltosen kaltaiset taiteilijat.

Loppuun sanoisin että Jokereiden tämä hetken tarpeet ovat muualla kuin hyökkäyspäässä, joten siksi mieluummin Hovinen ja Pihlström kuin Aaltonen. Eli tässä tilanteessa mieluummin Pihlström sitten vaikka viemään sen Lindin peliaika kuin Aaltonen viemään Kuuslan peliaika. Mutta kaikista mieluiten Hovinen ja joku jykevä puolustaja.
 

massaonvoimaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Tämä on sitten taas aivan täyttä paskaa :D Sata kertaa sadasta prime Aaltonen vs. prime Pihlström.
Kerro sitten toki lisätietoja siitä Aaltosen heikosta tekemistä jään ulkopuolella kun sitä tietoa tuntui olevan? Millä tavalla se on siis huonoa? Ilmenikö se Jukureissa kun mies oli kapteenina esimerkki jäällä ja sen ulkopuolella? Kerro nyt kun sen nostit esille.
 

Loorz15

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit | Huuhkajat | Teuvo Teräväinen
Kerro sitten toki lisätietoja siitä Aaltosen heikosta tekemistä jään ulkopuolella kun sitä tietoa tuntui olevan? Millä tavalla se on siis huonoa? Ilmenikö se Jukureissa kun mies oli kapteenina esimerkki jäällä ja sen ulkopuolella? Kerro nyt kun sen nostit esille.
Ei mulla ole siitä mitään tietoa, se oli siinä mielessä tyhmä nosto joka perustuu kaverin tekemiseen jäällä ja maineeseen. Onhan hän itsekin haastatteluissa sanonut että asenne ei ole ollut parhaasta päästä. Toivottavasti on sitten parantunut iän myötä, mielelläni olen väärässä jos hän meille saapuu.

En kyllä tosin tiedä miten ylläoleva mitenkään liittyy tuohon tekstin pätkään jonka viestistäni lainasit. Siis siihen jossa tiesit minua paremmin kummasta pelaajasta tykkään enemmän.
 

massaonvoimaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Ei mulla ole siitä mitään tietoa
Tässä oleellinen.
Aaltonen tuskin täällä pelaa, joten ei enempää aiheesta.

Maalivahtien osalta muidenkin kuin Hovisen perässä ollaan. Haussa on kokeneempi ykkönen. Mallia hoviskolppanen. Ei välttämättä kuitenkaan suomalainen, mutta katsotaan mitä sieltä tulee...Heikkerin osalta ikävää, koska uskon, että kaveri Mestistä pystyisi vetämään. Mutta oikea päätös Jokereilta.

Pihlströmin osalta miehellä on pelihaluja, mutta ei kiinnostusta lähteä pk-seudulta kovinkaan kauas, joten vaihtoehtoja ei ole kovin montaa.

On siellä eräs kokenut kiekollinen pakkikin huhuissa pyörinyt, mutta en usko tähän. RD:n tuttuja.

Pääkokkina toimii RD.
 

Loorz15

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit | Huuhkajat | Teuvo Teräväinen

Aake

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit vuodesta 1983, HJK
Jokereiden historiasta on hyvä muistaa sellainen seikka että olemme saavuttaneet h-tin paljon menestystä kun on sekoitettu joukkuetta pitkin kautta ja hankittu ex-tähtiä väärille pelipaikoille. Sen takia on hyvä tarjota sopparia kaikille joita agentit tarjoaa.

Kannattaisikohan nyt rauhoittaa tilanne vähäksi aikaa ja antaa Dufvan sekä jengin harjoitella pelisysteemiä? Iso, vahva ja kokenut pakki on tarvelistan nro 1 jos nyt on jotain hankittava. Ei sen tarvitse olla mikään yv-nero.
 

Huopis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, HJK, Detroitin jengit, Puotinkylän Valtti
Jos koodinimiä ”aaltonen”, ”pihlström” päätyy Jokereihin (aika iso jos), niin itse uskon motin olevan nimenomaan se, että voi olla mukana nousutaistelussa, joka urheiluromanttisesti on eurooppalaisessa palloilukulttuurissa aika iso asia. Rahalla tänne ei tosiaan noita nimiä houkutella, ja kummallekaan tuskin tulee yllärinä, mitä se Mestis-arki on. Kumpaakaan herraa en tunne, niin en lähde arvioimaan, kiinnostaako heitä tällainen projekti ja ovatko ollenkaan sen luontaisia kundeja, että tällaista mahdollisuutta kannattaa pitää realistisena. Sisään, jos mahdollista, mutta epäilen vahvasti, että ainakaan molempia Jokereissa enää nähdään.

Toisaalta en mä hetkeäkään uskonut Vallenkaan meillä enää pelaavan. Onhan tää Jokereiden uusi tuleminen urheilutarina vailla vertaa - toivotaan, että kentälle löytyy sen arvoiset kynäniekat kirjoittamaan sen onnellisen lopun. Vaikka alkuperäinen Rocky on helposti paras, niin toivotaan silti, että meidän kausi on Rocky II.
 

Kims85

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Kristian Näkyvä on kai tekemässä paluuta kaukaloihin jossain vaiheessa loukkaantumisen jälkeen, on myös tuttu Dufvalle, mutta vahvasti osastoa en usko ennen kuin näen ja ei tule toteutumaan. Olisi toki myös Liiga Jokereihin oikein mitat täyttävä viivapelote. ;)
 
Viimeksi muokattu:

penis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Vimpelin Veto
Oululaisena ja monia satoja Aaltosen pelejä nähneenä, olisi kyllä typeryyttä olla ottamatta Aaltosta Mestis joukkueeseen pelaamaan.

Viime kaudella Aaltosen lähdettyä Tsekeistä, en olisi Kärppiin ottanut, mutta keväällä olisin mielelläni nähnyt Kärpissä.

Kärppien tavoitteena viime keväänä oli kuitenkin voittaa SM-liiga ja kaataa Tapparan tasoisia joukkueita. Nyt Jokereiden pitää voittaa IPK:n ja HPK:n tasoisia joukkueita. Esim. nyt IPK:n kärkipelaajia on Jeremi Tammela, joka pelasi viime kaudella Tapparan A-junnuissa, joten tasoero on oikeasti suuri.

Varmasti Aaltosellakin tulee niitä pelejä, kun ei kulje ja ei kiinnosta luistella omaan päätyyn, mutta kukaan ei muista niitä pelejä sitten keväällä, kun Aaltonen ratkaisee jokaisen pleijari- ja karsintaottelun.

Aaltonen on myös sen verran arvaamaton kaveri, että eihän sitä tiedä jos Jokerit ei suostu ottamaan ja sitten ihan vittuillakseen menee johonkin K-Vantaaseen ja tiputtaa Jokerit jo Mestiksen pleijareissa ulos.
 

Virgil Kane

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit
Kristian Näkyvä on kai tekemässä paluuta kaukaloihin jossain vaiheessa loukkaantumisen jälkeen, on myös tuttu Dufvalle, mutta vahvasti osastoa en usko ennen kuin näen ja ei tule toteutumaan. Olisi toki myös Liiga Jokereihin oikein mitat täyttävä viivapelote. ;)
Niin ja tämä jätkähän oli ainakin JYP-fanien mielestä parempi kuin Erik Karlsson. Jos on saatavilla, niin ehdottomasti jengiin!
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös