Mainos

Huhuketju

  • 5 298 326
  • 13 940

Sämppäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Jotenkin musta tuntuu, että tuo Kampin screenikin on osa vedätystä. Siitä paljastuu taas jonkun muun naama ja kaikki jätetään suu auki taas hölmöttämään mitä vittua fiiliksellä. Lopulta Valle ratsastaa jollain valkosella hevosella paikalle kun kaikki on aloittamassa ranteiden viiltelyn.
 

julB

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Jos/kun Filppula julkaistaan, houkuttelisiko se meille lisää astetta kovempia vahvistuksia?
Varmasti. Filppula tuo paljon muutakin kuin pelillisen panoksen (uuden tulemisen keulakuva, kausareita, pelipaitamyyntiä yms). Lisäksi aivan jäätävä piristysruiske koko suomalaiselle seurakiekkoilulle. Käsittämätöntä.

Uskottavuus kohti Liiga-paluuta saa aivan erilaisen merkityksen tämän myötä.
 

Rautapohkeet

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Kampin screenin video alkaa, kun hieman hämärässä huoneessa oleva hahmo istuu sohvalla tuijottaen takanreunusta. Siellä on Stanley cup sormus, olympiakultaa, mm-kulta, Sveitsin mestaruus pytty ja chl pytty. Kuva kääntyy takaisin hahmoon ja tällä kertaa kuva tarkentuu. Valle tuijottaa kohti takanreunusta vakavalla ilmeellä, kääntää kasvonsa kohti kameraa ja sanoo "jotain puuttuu vielä" samalla kasvoille leviää Ottomainen virne ja Valle päättää videon kapteenin paita päällään sanoihin "täältä tullaan liiga!".
 

Perandori

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
.
 

Liitteet

  • Screenshot_20240814_223841_Chrome.jpg
    Screenshot_20240814_223841_Chrome.jpg
    86,4 KB · kertaa luettu: 245

Tiki30

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Riemu
En halua paljastaa Jokerien aikeita, mutta sanotaan näin kun nämä näemmä tuppaavat aina lähtemään laukalle: kun asia virallistetaan, se tehdään tyylillä. En käyttäisi sanaa spektaakkeli, mutta myöskään jokin yksi tylsä tiedotus lehdistölle ei todellakaan ole kyseessä.



Ohi em. lainauksen yleisesti kaikille: Jokerit haluavat leikkiä tiiseröintipeliä tämän kanssa. Pelataan me mukana ja odotetaan seuraavaa vihjettä, se kyllä tulee.

Halusin tykätä tästä viestistä, mutta sillä oli just 51 tykkäystä...
 

Varis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, KiVa, EK65
Kampin screeni oli kyllä pikantti yksityiskohta. Menee hienosti siihen viestinnän lupaukseen, että Jokerit ei ota itseään liian vakavasti. Mennään isolla, mutta pilke silmäkulmassa. Ihan loistava veto.

Yritin miettiä että milloin viimeksi sitä olisi yhtä merkityksellinen paluumuuttaja saapunut suomalaisiin sarjoihin? Loistavia pelaajia on tullut Jokereihinkin ja monet seuralegendat saapuneet kotiin. Kapanen Kuopiossa, Immonen Jyväskylässä, Kukkonen Kärpissä. Löytyyhän noita, mutta onko kukaan koskaan omalla saapumisellaan nostanut seuran ja koko sarjan uskottavuutta kuin Filppula tullessaan tekisi? Ihan poikkeuksellinen tapaus on kyseessä suomalaisessa jääkiekossa. Koko helvetin valtakunnan menestynein pelaaja tulee suoraan parin vahvan Sveitsin vuoden jälkeen divariin nostamaan omaa seuraansa takaisin pääsarjaan? Eihän sellaista tapahdu kuin Jagrin Kladnolle Tsekissä.

Muistan olleeni vähän kateellinen Espoolle Huhtalasta. Saivat tyylikkään paluumuuttajan peilliseksi johtajaksi ja tuomaan projektille kasvot. Paloposti on huikea tyyppi, mutta nyt painitaan vielä pari pykälää isommassa sarjassa ja kateudelle ei ole hirveästi enää syytä.

Ihan uskomaton juttu.
 
Viimeksi muokattu:

Yön Kärppä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Yritin miettiä että milloin viimeksi sitä olisi yhtä merkityksellinen paluumuuttaja saapunut Suomalaisiin sarjoihin? Loistavia pelaajia on tullut Jokereihinkin ja monet seuralegendat saapuneet kotiin. Kapanen kuopiossa, Immonen Jyväskylässä, Kukkonen Kärpissä.
Mielestäni suurin ero Filppulalle näiden kolmeen mainittuun ovat omaisuus ja puoliso. Vaikka jokainen noista onkin tienannut paljon rahaa pekkaputkimieheen verrattuna, niin mistään törkykasasta rahaa ei voida puhua. Filppula sai NHL:stä kuitenkin sen verran enemmän rahaa, että ei tarvitse enää miettiä rahallisia ansioita. Kapaselle, Immoselle ja Kukkoselle kuitenkin Liigaan tullessaan oli varmasti myös tarvetta lisärahalle, jotta sukanvarteen jäisi riittävästi uran jälkeen. Filppulan ansioilla lienee ihan sama tienaako rahaa Liigassa tai Mestiksessä. Toinen on tosiaan puoliso: Jokaisella mainitullasi pelaajalla on (tai oli) suomalainen puoliso palatessaan, Filppulalla on kanadalainen. Lisäksi en tiedä puhuuko olympiakullan aikoihin syntynyt lapsi edes suomea. Tuollaista perhettä ei niin vain Suomeen tuodakaan. Jo itsessään Liiga-joukkueelle Filppulan hankinta olisi ollut todella iso: olympia- ja MM-joukkueen kapteeni sekä SC-voittaja. Mestikseen ei tietenkään tulla ikinä saamaan tällaisia nimiä ellei kyseessä ole rakkaus seuraa kohtaan.

Huhuna tämä on niin valtava, että minä uskon vasta kun näen. Sen verran iso juttu olisi.
 

Kiekoton Mies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit ja Alasarjat sekä suomalaiset maailmalla
Kyllä nyt alkaa näyttää hyvältä kun kattoo noita postauksia nii niissä on kaikissa lukenu Jokerit.FI eli eihän se FI lukis siellä ilman syytä.

Toisaalta Kampin Screeni voi olla vain veto osoittaa faneille ettei tälläkään kertaa ole tiedotettavana kuin ylihypetetty pettymys.

Mutta eiköhän se vakavammin taida olla tuloillaan ihan todella. Huominen julkaisupäivänä sattuu olemaan 15.pva eli kääntäen 51. Olisko kelloaikakin sit jotain luokkaa 15:15 tai 15:51.

Huhuilen ihan mutuillen, että ennen siirtorajaa voi olla tarttunut muitakin isoja nimiä leikkimään seuraa johtajaa. Suuri johtaja on saapunut.
 

petzku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Penguins & Patric Hörnqvist
Ei huono haku, mutta todellisuudessahan tämä ei ole edes niin kryptinen. 13 = Vallen Stanley Cup-finaalisaldo. 1 voitto kolmessa esiintymisessä. 8 = se määrä, jonka Jokerit esiintyy Eliteprospects -sivulla urasivulla. 2 = kohdannut kahdesti Pittsburgh Penguinsin finaaleissa. 0 = mestaruuksien määrä Jokereiden edustuksessa. 24 = kausi, kun Valle tulee kotiin.

Enkä voi pitää sattumana sitä, että tuo @Rampage huhuilu tuli eetteriin klo 20:20. Minä vuonna Valle aloitti viimeisen kautensa NHL:ssä? Aivan.
Täähän siis oli ihan selkee keissi.

Mä olen aamupäivästä lähtien ollut enemmän tai vähemmän shokissa ja mitään ei varsinaisesti olla edes vielä julkistettu. Tulkoot kaveri sitten ekaan harjotusmatsiin tai vaikka kauden ekaan kotimatsiin, niin on sellainen asia, jota en Ilarin silmäniskuviestistä lähtien olisi ihan heti uskonut tapahtuvaksi. Olettaen, että se siis tapahtuu.

Ja jos ei tapahdu, niin olisi ehkä sadistisinta paskaa ikinä Jokereilta.
 
Suosikkijoukkue
Jokerit, Detroit Red Wings
Uskomaton mylläkkä sekä palstalla että sydämessä. Samaan aikaan hekottelen meidän kaikkien onnelle ja tälle kreisille pöhinälle ja pelkään ettei tämä olekaan totta.

Olispa totta...
Yleensä jos asiat kuulostaa liian hyvältä ollakseen totta, niin ne eivät ole.

Kunnes muuta sanotaan, ni mä valmistautuisin oman mielenterveyteni kannalta yhteen matsiin ja uran lopetukseen tai omistajaportaaseen liittymiseen ja tribuuttipeliin alkutalvesta tms.

Tää on hei Mestis.
 

Kiekoton Mies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit ja Alasarjat sekä suomalaiset maailmalla
Yleensä jos asiat kuulostaa liian hyvältä ollakseen totta, niin ne eivät ole.

Kunnes muuta sanotaan, ni mä valmistautuisin oman mielenterveyteni kannalta yhteen matsiin ja uran lopetukseen tai omistajaportaaseen liittymiseen ja tribuuttipeliin alkutalvesta tms.

Tää on hei Mestis.
Järki sanoo asian olevan näin. Mut sit ku kelaa asiaa tarkemmin, niin ei vain ole mahdollista ryssiä näin pahasti asiaa kuten kuuluisan screenin aikaan. Ei vain voi. Ei sitten millään. Jos ei ole Filppulan koko kauden soppa, niin viestintä on epäonnistunut massiivisesti. Johan tälle nauraisi sen jälkeen kaikki.

Pimeä marraskuu. Turistibussin ikkunasta kimmeltää sormus. Siellä ahtaiden penkkien välissä puutunein jaloin matkaa herra 51 kohti Rovaniemeä. Tää on hei Mestis!
 
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit, Red Wings, #65
Mut sit ku kelaa asiaa tarkemmin, niin ei vain ole mahdollista ryssiä näin pahasti asiaa kuten kuuluisan screenin aikaan. Ei vain voi. Ei sitten millään. Jos ei ole Filppulan koko kauden soppa, niin viestintä on epäonnistunut massiivisesti.
Muistetaan nyt kuitenkin, että on kyse Jokereista ja makkaraperunoista. Kaikki on
siis täysin mahdollista.
 

Rampage

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Yleensä jos asiat kuulostaa liian hyvältä ollakseen totta, niin ne eivät ole.

Kunnes muuta sanotaan, ni mä valmistautuisin oman mielenterveyteni kannalta yhteen matsiin ja uran lopetukseen tai omistajaportaaseen liittymiseen ja tribuuttipeliin alkutalvesta tms.

Tää on hei Mestis.
Jos nyt kyseessä olis vaan yks matsi, niin miksi Lemberg joutuisi vaihtamaan numeron jo treenipeleihin ja vielä erikseen koko kaudeksi?
Ei käy järkeen, mut ei käy kyllä Vallen tulokaan mestikseen. No hyvä pöhinä on ainakin saatu aikaiseksi!
 

JokerMaker

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Kaikesta päätellen uusi sometiimi seuraa Jatkoaikaa ja muita kannattajakanavia melko tiiviisti. Täällä alkoi kaikkien aikojen kalabaliikki jo tuosta Lembergin numeronvaihdosta. Jos ounastelut Filppulan tulosta olisivat täysin vääriä ei yksikään täysijärkinen sometiimi olisi jatkanut illalla seuraajien kiusoittelua tuolla screenikuvalla. Tästä uskaltaa mielestäni vetää aika vahvan johtopäätöksen siitä, että Filppula todella on kokoonpanossa kun kausi alkaa.
 

Hande75

Jäsen
Suosikkijoukkue
LiverpoolFC, Jokerit, suomalaiset NHL:ssä ja Lauri
Ettei nyt vaan kävisi sillai taas, että Kampin screenille ilmestyy joku " mestiksen joonas rask vol kaks". Jäitä hattuun nimittäin. Toivossa on hyvä elää, kuitenkin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös