On kokoa, 188/92. Mutta ensisijaisesti liikkuu todella hyvin ja laukauskin kuuluisi olevan jo hyvällä tasolla. Partanen on 2-3. kentän pelaaja, ei nelosen grinder tms.ja jotenkin olisi sellainen muistikuva, että tolla oli kokoa ihan hyvin.
On kokoa, 188/92. Mutta ensisijaisesti liikkuu todella hyvin ja laukauskin kuuluisi olevan jo hyvällä tasolla. Partanen on 2-3. kentän pelaaja, ei nelosen grinder tms.ja jotenkin olisi sellainen muistikuva, että tolla oli kokoa ihan hyvin.
Okei, ehkä runkopakki olisi tuohon sopinut paremmin kuin rotaatiopakki.Boldaus oma. Mitenköhän porukka kuvittelee, että Mäntylä tulee johonkin 4. parin rotaatiorooliin Jokereihin ensi kaudeks? Mäntylä on hyvä ellei jopa loistava puolustaja KHL:ään Jokereiden resursseilla ja tulee aivan varmasti olemaan TOP-4 pakki tuossa jengissä varsinkin Jalosen alaisuudessa.
IFK:ssa varmasti mahtuu kahteen ensimmäiseen kenttään, mutta KHL:ssä pitää jo vähän osata pelatakin. Partasta tunnen pelaajana huonosti, mutta hänellä on takana (kohta) yksi hyvä kausi, eikä tuo 0,6 pojoa per peli vielä varsinaista dominointia ole. Pöystin saappaisiin mahtuminen on hyvä tavoite ensimmäiselle kaudelle, sillä mun mielestä Pöde on pelannut hyvin. Jos putki kulkee, niin saahan sitä tehdä Salliset ja napata isommankin roolin.On kokoa, 188/92. Mutta ensisijaisesti liikkuu todella hyvin ja laukauskin kuuluisi olevan jo hyvällä tasolla. Partanen on 2-3. kentän pelaaja, ei nelosen grinder tms.
Partanen on tietojeni mukaan lähes varmasti ensivuoden joukkueessa. Myös Järvistä on huhuiltu vahvasti, mutta itse en tuolle nää käyttöä. Zaborsky ei luonteensa puolesta mahdu minun Jokereihini.
Jalosen luottomiehistä tahtoisin yhä edelleen nostaa esiin Tuomo Ruudun. NHL ura alkaa olemaan paketissa, mutta paukkuja löytyisi vielä varmasti KHL:ään. Alkukausi kuntouttaessa pienemmässä roolissa, vähän niinkuin Joensuu tällä kaudella ja sitten kevättä kohti tason mukaan ylempiin ketjuihin.
.
Kyseessä on laitahyökkääjä.Tuomo olisi aika ideaali kolmossentteri kondiksessa, mutta mitenköhän jalka.
Kyseessä on laitahyökkääjä.
On kokoa, 188/92. Mutta ensisijaisesti liikkuu todella hyvin ja laukauskin kuuluisi olevan jo hyvällä tasolla. Partanen on 2-3. kentän pelaaja, ei nelosen grinder tms.
Erilaisten huhujen perusteella Jalonen kasaa huomattavasti nykyjoukkuetta fyysisempää hyökkäystä. Tämä on positiivinen asia ja toivottavasti ensi kaudella saadaan venäläiset hiiltymään kovaan taklaukspeliin. Jokereista voisi tulla se jengi joka kaikista vittumaisin pelata vastaan.
Aika tuskainen kausi on tiedossa, jos tuossa sarjassa lähdetään pommittamalla pärjäämään. Niin pirun vaikea ehtiä taklaamaan noin nopeassa pelissä ja isoissa kaukaloissa, että ihan mahdotonta nähdä sen olevan minkäänlaisen taktiikan runkona. Eikä tuollainen muutenkaan edusta Jukka Jalosen peliä.Erilaisten huhujen perusteella Jalonen kasaa huomattavasti nykyjoukkuetta fyysisempää hyökkäystä. Tämä on positiivinen asia ja toivottavasti ensi kaudella saadaan venäläiset hiiltymään kovaan taklaukspeliin. Jokereista voisi tulla se jengi joka kaikista vittumaisin pelata vastaan.
Ja vielä ette ole saaneet mitään noista. Kannattas ehkä sittenkin tavotella Viron ihmeitä ja Partasia. Ai niin, sä näät pelit "hieman" eri lailla kun sellaiset jotka oikeasti pelistä jotain tajuavatkin. Lisätietoja antaa teidänkin jengin fanit jotka seuraavat jääkiekkoa.+1
Kun KHL:ään lähdettiin niin uskoin ja toivoin jotain tällaista. Pari kenttää taitoa ja sirkushuveja, kolmos kenttä laadukasta peruspeliä ja neloskenttä armottomia pommikoneita. Tässä olisi kaikille kaikkia ja todennäköisesti toisi vielä enemmän jengiä halliin.
Todella tarpeellinen ja asiallinen sisääntulo taas Melko Huonolta. Edistää keskustelua todella paljon tällaiset provot, joiden sisältö on pyöreä nolla. En tiedä, onko siellä jo valmiiksi peppu kipeänä ensi kaudesta, kun Zaborsky ja Järvinen vetävät mahdollisesti narripaidat päällensä?Ja vielä ette ole saaneet mitään noista. Kannattas ehkä sittenkin tavotella Viron ihmeitä ja Partasia. Ai niin, sä näät pelit "hieman" eri lailla kun sellaiset jotka oikeasti pelistä jotain tajuavatkin. Lisätietoja antaa teidänkin jengin fanit jotka seuraavat jääkiekkoa.
Ihan vaan vastasin tuolle yhelle pellelle sillä samalla mitalla mitä se on jo pitkän aikaa hakenu. Yrittäny provota monta kuukautta. Nyt minä pienessä känässä siihen vähän tartuin. Ei sun siitä pidä herneitä vetää, mihinkään. Mitä Zaboon ja Järviseen tulee niin jos teille tulee niin sitten tulevat. Parempi sinne kun johonkin toiseen joukkueeseen SM-liigassa. Sit olis peppu kipee jos Tappara tai Kärpät ne veis.Todella tarpeellinen ja asiallinen sisääntulo taas Melko Huonolta. Edistää keskustelua todella paljon tällaiset provot, joiden sisältö on pyöreä nolla. En tiedä, onko siellä jo valmiiksi peppu kipeänä ensi kaudesta, kun Zaborsky ja Järvinen vetävät mahdollisesti narripaidat päällensä?
Ja vielä ette ole saaneet mitään noista. Kannattas ehkä sittenkin tavotella Viron ihmeitä ja Partasia. Ai niin, sä näät pelit "hieman" eri lailla kun sellaiset jotka oikeasti pelistä jotain tajuavatkin. Lisätietoja antaa teidänkin jengin fanit jotka seuraavat jääkiekkoa.
Aika tuskainen kausi on tiedossa, jos tuossa sarjassa lähdetään pommittamalla pärjäämään. Niin pirun vaikea ehtiä taklaamaan noin nopeassa pelissä ja isoissa kaukaloissa, että ihan mahdotonta nähdä sen olevan minkäänlaisen taktiikan runkona. Eikä tuollainen muutenkaan edusta Jukka Jalosen peliä.
On kokoa, 188/92. Mutta ensisijaisesti liikkuu todella hyvin ja laukauskin kuuluisi olevan jo hyvällä tasolla. Partanen on 2-3. kentän pelaaja, ei nelosen grinder tms.
Joo tossa kokoasiassa olen kyllä samaa mieltä. Nyt, kun jengistä on telakalla Huhtala, Wirtanen ja Talaja niin ei siellä isoja äijiä niin kohin montaa enää ole jäljellä. Mutta vähän pelottavalta kyllä kuulostaa noi huhut Marjamäestä tai Partasesta.Tässä fiksu kirjoitus toisesta leiristä. Siksi itse huutelin sinne neloseen / rotaatioon näitä paria pommikonetta ja muu runko voisi olla nykyisenlainen. Jalonen varmaan haluaisi kuitenkin lisää kokoa, kamppailuvoimaa ja vääntöä.
Toivotaan että siellä on ykköskorissa näitä Joensuita ja tässä on kakkoskorin reserviä ja esim Pöden/Ridan korvaajaa neloseen/Rotaatioon.Mutta vähän pelottavalta kyllä kuulostaa noi huhut Marjamäestä tai Partasesta.