HPK - Tappara ti 3.1.2006

  • 10 031
  • 82

mauri

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
No niin, nyt sitten pitäisi olla luvassa jännityksenhäivää. Ainakin otaksuisin näin.
Louhi on sivussa - hänen paikkansa ottaa Mikko Laine. Näin siis 'pakon edessä' Jalonen 'joutuu' kokeilemaan uutta viritelmää ykköskenttään. Tuon tahtoisin kyllä nähdä, vaan santeri sentään, kun pitää tyytyä radioselostukseen.
Ennakosta poimittua:
"Omaa kieltään Kerhon esitysten ailahtelevaisuudesta kertoo se, että surkeat ottelut ovat olleet niitä joukkueita vastaan, jotka ovat perinteisesti Kerholle helppoja vastuksia."
Näinhän se kyllä on ollut, vaan enpä silti tuon perusteella vielä hihkuisi, että Tappara olisi kellistettävissä. Pelkkä syttyminen ei liene HPK:n viime aikaisten epätasaisuuksien takana. Ammattilaisen pitäisi syttyä pelissä kuin pelissä etenkin, kun on takkiin tullut (vrt. Pelicans).
Tappara pistää Kerhon tänään lujille, näin uskon. Vaikka uskonasiahan se ei olekaan. Jotenkin vain tuntuu siltä, että Tapparalla on tiukempi ote mailasta tänä iltana. Vaikka ei kai se tunneasiakaan ole...Joka tapauksessa HPK:n pojat saavat olla tehokkaita, skarppeja ja voitonvireessä peitotakseen Tapparan.
Näyttäisikö Nielikäinen illan matsissa vahvuutensa? Kunpa vaan ei sortuisi jäähyilemään väärään aikaan..
Lopputulos? Yhden maalin ero, saattaa mennä jatkoajallekin. Jomminkummin: 3-2 tai 2-3.

edit: Hämpylinnalaisista maalintekoon yltänevät...hmmm...Loikas, Sprukts ja Mikko. Jos hävitään, niin jätetään Loikas listalta pois.
 
Viimeksi muokattu:

Rapukäsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Tappara

34 Mika Lehto, Maalivahti AK
58 Pekka Tuokkola, Maalivahti

1. kenttä

55 Janne Grönvall, Vasen puolustaja AK
18 Tuukka Mäntylä, Oikea puolustaja AK

27 Petri Kontiola, Vasen laitahyökkääjä AK
8 Janne Ojanen, Keskushyökkääjä AK
38 Sami Venäläinen, Oikea laitahyökkääjä AK

2. kenttä

6 Marko Kauppinen, Vasen puolustaja
21 Pasi Puistola, Oikea puolustaja

37 Timo Vertala, Vasen laitahyökkääjä
44 Quinn Hancock, Keskushyökkääjä
19 Mika Viinanen, Oikea laitahyökkääjä

3. kenttä

40 Greg Hawgood, Vasen puolustaja
23 Mikko Pukka, Oikea puolustaja

24 Marko Ojanen, Vasen laitahyökkääjä
41 Stefan Öhman, Keskushyökkääjä
92 Teemu Laine, Oikea laitahyökkääjä

4. kenttä

20 Jussi Halme, Vasen puolustaja
4 Brian White, Oikea puolustaja

17 Teemu Nurmi, Vasen laitahyökkääjä
22 Jarkko Pyymäki, Keskushyökkääjä
28 Marko Mäkinen, Oikea laitahyökkääjä

Pukka näköjään kiilannut kolmospakkipariin Hawgoodin rinnalle. Ihan oikea ratkaisu näyttää amerikan avulle, että ei se pelipaikka aivan itsestään selvä asia ole. Miksi toi kolmosketju pidetään kasassa matsista toiseen, ei ymmärrä? Kahden vaiheilla, lähtiskö Hämeenlinnaan vai kattoisko töllöstä. Ehkä Ojasen hyvät pelit Kerhoa vastaan vetävät miehen kuitenkin paikan päälle ihmettelemään...tai sitten eivät.
 

D.O.C.

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
HPK:n kokoonpano tässä pelissä

Juha Toivonen, Maalivahti
Miika Wiikman, Maalivahti AK

1. kenttä
David Schneider, Vasen puolustaja AK
Jukka-Pekka Laamanen, Oikea puolustaja AK
Janne Lahti, Vasen laitahyökkääjä AK
Jukka Voutilainen, Keskushyökkääjä AK
Mikko Laine, Oikea laitahyökkääjä AK

2. kenttä
Juuso Hietanen, Vasen puolustaja
Mikko Jokela, Oikea puolustaja
Janis Sprukts, Vasen laitahyökkääjä
Ville Leino, Keskushyökkääjä
Jani Hassinen, Oikea laitahyökkääjä

3. kenttä
Tuomas Immonen, Vasen puolustaja
Kaspars Astashenko, Oikea puolustaja
Pasi Nielikäinen, Vasen laitahyökkääjä
Jani Keinänen, Keskushyökkääjä
Joni Lappalainen, Oikea laitahyökkääjä

4. kenttä
Jussi Ruohola, Oikea puolustaja
Jesse Pehu, Hyökkääjä
Hannu Väisänen, Vasen laitahyökkääjä
Juha-Pekka Loikas, Keskushyökkääjä
Iivo Hokkanen, Oikea laitahyökkääjä

Louhen nivusen parantumista odotellessa kokeillaan nyt tällaista. Mielenkiintoista nähdä, loksahtaako ykkösvitjan peli kohdalleen ja miten 2. ja 3. pakit pelaavat yhteen ja saako Astashenko peliinsä yhtään vauhtia.

Lopputulos varsinaisella peliajalla 3-3 ja voittomaalin jatkoajalla tekee Vode yhtä maukkaasti kuin pikkuleijonat viime yönä Ruotsia vastaan noin 25 s ennen jatkoajan loppua!
 
Suosikkijoukkue
Tampereen TAPPARA
No tässä otteluosiossahan tunkua on... lieneekö tapparalaisten uuden keskustelufoorumin avaus vienyt kaikki kirjoittelijat mennessään.
TV-matsi ja vastassa myös viime aikoina kontannut Kerho. Tapparalta pois Teemu Virkkunen ja kotijoukkueelta Jyrki Louhi+tietysti maalivahti Rämö. Erittäin vaikea peli veikattavaksi, mutta jos jotain pitäisi kioskille viedä niin ruksia laittaisin(3-3).

Tapparalla pelaa Lehto maalissa, itse olisin laittanut Pekka Tuokkolan välillä sparraamaan. Janne "Olli" Ojanen on perinteisesti nakutellut pisteitä HPKta vastaan toivottavasti myös tänään kun laidoilla viilettävät Kontiola ja Venäläinen. Mielenkiinnolla odotan myös "kakkosen" otteita jossa ykkösen tapaan pelaa kaksi sentteriä Vertala-Hancock-Viinanen, tämä kolmikko on vaarallinen varsinkin hyökkäyspään aloituksissa Hancockin viedessä aloituksia hyvällä prosentilla. Kolmoseen olisin vaihtanut jo aikoja sitten Ilpo Salmivirran Marko Ojasen tilalle ehkä Laine ja Öhman olisivat saaneet uutta ilmettä otteisiinsa. Toinen vaihtoehto Pomon tilalle olisi Teemu Nurmen peluutus kolmosen vasemmassa laidassa. Marko Ojasen viime aikaiset esitykset ovat olleet rasite Öhmanin ketjulle. Mies neloseen tai ylimääräiseksi hyökkääjäksi.

Niin ja tänäänhän se nähdään oikein television välityksellä opettaako Rautakorpi taas Jalosta Fläppitaulun avustuksella.
 

Niilo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara
Tapparalle tiedossa jälleen v*tun vaikea peli. Kerho on ollut aina Tapparalle todella vaikea vastustaja. Tappara on viime aikoina pelannut todella surkeasti. Ipa peli oli todella kaksijakoinen. Kaksi erää oltiin kuutamolla ja yhdessä erässä kun "huvitti" pelata, vietiin Ilvestä kuin lehmiä atrian autolla teurastamolle.

Viimeistelyssä on ollut vaikeuksia, koska pelataan tyyliin, en mä viitsi laittaa lättyä tyhjään pömpeliin, mä syötän vielä sulle ja oho, ei tullu maalia?

Jäähyaitiosta olisi syytä pysyä poissa. Ilves rokotti ankaralla kädellä Tappara jäähyistä viimeksi ja Kerhokin pystyy siihen, aivan takuuvarmasti TÄNÄÄN?

Lehto pelasi viimeksi juhlaottelunsa, ja oli täysi p*ska. Masu oli ilmeisesti kakkua täynnä. Samaan ei todellakaan ole varaa tänään. Ottelun lopputulos on aika paljon kiinni Lehdon pelivireestä

Summa summaarum, mielenkiintoinen taistelu tiedossa. Kummalta Jukalta palaa käämit ensin? Kerho vie kuitenkin ottelun 5-2?

Ilmeisesti SM-liiga on älynnyt pelin merkityksen, kun lootassa viheltää Jari Levonen!
 

tuuski

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pallo-Kärpät
Lisätään näihin Kerhon poissaolijoihin Laitisen VP, jonka poissaolo vituttaa paljon enemmän kuin Jykän. Kuka olisi viime kaudella uskonut?

M. Laine on sytyttänyt tähän mennessä joka pelissä sitä ketjua jossa on pelannut, uskoisin niin käyvän nytkin.

Suurin toivo lepää silti kakkosen harteilla, etenkin tietysti Spruktsin, Puistolan alistus viime kotipelissä porkkanoita vastaan oli kauden parasta antia. Keskellä zidanena kiekkoa suojaa Leino ja maalit tekee huikealla prosentilla Hassinen.

Tapparasta seurauksen alla on liigan yms-joukkueista kiinnostavin pelaaja, baggio, joka joutuu pelaamaan laidassa. Törkeää tuhlausta, mutta ei yllättävää.

edit. Voi vittu, tähän peliin Levonen. Hohhoijaa.
 

Twite

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hämeenlinnan Pallokerho
Vireot pyörimään, mää oon telkkaris

Tänään sitä taas saa. Saa itkeä sitä kuinka maailma on ollut paha heitettyään vaivoiksemme kuvottavan antikiekkoiluryhmittymän. Toisaalta kontrastina saa hymyillä sitä kuinka samaisessa pahassa maailmassa on vielä pilkahdus kauneutta, täydellisyyttä ja toivoa. Jing ja Jang. Viivi ja Wagner. Carins ja Tommy. Hyvä ja paha. Ikuinen taistelu aseena fläppitaulut ja kampaukset. Ja sitten kuiteskin me pohjimmiltaan tykätään toisistamme. Tai ainakin tykätään vihata.

Ääähh.. Ketä tuollakaan enää pystyy huijaamaan? Vanha kunnon varma äklö-Tapparakaan ei enää herätä tunteita. Aivan ynnämuuporukka. Jopa Marko Mäkiselle näköjään pystyy tulemaan immuuniksi. Janne Ojaselle sentään onneksi vielä ei. Se perkele rokottaa kuitenkin ainaskin kerran, kuten aina Rinkelinmäellä.

Myös kotoisempi ryhmittymä on aika ynnämuuporukka. Onneksi ovat sentään vaihtaneet kopioidut peliasut niin erottuvat vierailijoista edes jotenkin. Niin joo ja sitten tietysti silläkin erottuu että osaa voittaa pelejä.

Tai ehkä sittenkin pelissä sattuu ja tapahtuu. Ihan vaan sitä varten että tuntisi jotakin ja että olisi vaivautunut hiljaisuus autossa kotimatkalla. Tappara-mies kyydissäni, nääs.

PS. Kirjoitan jo valmiiksi otteluraportin niin ei illalla tarvitse:
Voutilainen oli potentiaalisen hyvä. Louhi oli yhtä näkyvä kuin aina. Mäkinen on mamis. Siinä 2. erän epäselvässä tilanteessa olette väärässä. Ilmiselvästi Kerhon eduksi se pitikin tuomita. Katsokaa niitä videoita silmät auki, pölhöt!
 

puuha-pete

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Minnesota, Hollanti
Päivää

Jaahas, vaihteeksi kohtaamme Tapparan. Laitinen sittenkin poissa? Luulin, että pelaa. Juuso nostettu täten Jokelan vierelle kakkoseen, ihan menettelevä korvaaja. Varmasti seuraituimpia asioita on tämän illan ykkösen peli. Louhi sivussa ja tilalla EJ!, jonka luulisi piristävän Velhon menoa, Lahtihan jo on melko mukavasti viime ajat kruisaillut.
Tänään 1petraa, kakkonen pitää varman hyvän tasonsa, Nielikäinen tekee sen mitä odotetaan ja maalivahti toimii. Tuloksena toisin esille vaihtoehtoiset luvut: Kotivoitto 3-0 ei ole kaukana, Wiikman pelaa kuin kuuluukin ja muutama kihaus Latvian ihmeeltä, miksei kaikki kolmekin?
Vaihtoehtoiset lukemat, 4-4 tasapeli. Tällöin vaaditaan kaikki maalit 1ketjulta, sekä Astan muutama liukastuminen, tietenkään unohtamatta omanpään aloitusvoittoa.
No ei siinä mitään, kunnon peli!

Kuka on illan pyrstötähti? Näemmä Japa Leponen

Edit:Lisäänpä pyrstötähden
 

mauri

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Niilo kirjoitti:
Tapparalle tiedossa jälleen v*tun vaikea peli. Kerho on ollut aina Tapparalle todella vaikea vastustaja. Tappara on viime aikoina pelannut todella surkeasti. ...
No, eipäs ole HPK:kaan mitään tasaisentappavaa meininkiä esittänyt, joten näyttää siltä, että molempien joukkueiden kannattajilla on omiensa suhteen hieman, jos ei nyt sentään ihan vallan skeptiset, niin ainakin varovaiset odotukset. Tekee ottelusta siis hieman ennalta arvaamattoman. Ihan selvää pässinlihaa illan taisto ei tule olemaan, joten sehän matsin mielenkiintoa lisääkin!
JOS viimeisten tilastojen pohjalta voi mitään johtopäätksiä tehdä, niin Tapparalla saattaa olla maalinteko harvojen käsissä: Ojanen ja Kontiola. Ja Kerholla saman pistemäärän omaavia on viisi: Janis Sprukts, Jani Keinänen, Jukka-Pekka Laamanen, Ville Leino ja Mikko Laine. Tässä valossa katsottuna voisi ajatella, että Tapparalle ei riitä seurata vain parin miehen otteita, vaan tekijöitä riittää. Vaan eiköhän manselaisillakin osaajia piisaa, joten saattaa olla, että tämä oli tarpeeton spekulointi.

edit: Noinkohan Mikon sijoittaminen ykköseen toisi kaivattua onnistumista myös Voutilaiselle... Kuulostellaanpas.
 
Viimeksi muokattu:

Rapukäsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Twite kirjoitti:
Tänään sitä taas saa. Saa itkeä sitä kuinka maailma on ollut paha heitettyään vaivoiksemme kuvottavan antikiekkoiluryhmittymän. Toisaalta kontrastina saa hymyillä sitä kuinka samaisessa pahassa maailmassa on vielä pilkahdus kauneutta, täydellisyyttä ja toivoa. Jing ja Jang. Viivi ja Wagner. Carins ja Tommy. Hyvä ja paha. Ikuinen taistelu aseena fläppitaulut ja kampaukset. Ja sitten kuiteskin me pohjimmiltaan tykätään toisistamme. Tai ainakin tykätään vihata.

Ääähh.. Ketä tuollakaan enää pystyy huijaamaan? Vanha kunnon varma äklö-Tapparakaan ei enää herätä tunteita. Aivan ynnämuuporukka. Jopa Marko Mäkiselle näköjään pystyy tulemaan immuuniksi. Janne Ojaselle sentään onneksi vielä ei. Se perkele rokottaa kuitenkin ainaskin kerran, kuten aina Rinkelinmäellä.
Kyllä se teidän perunakappa vielä vihaa ja oksennusreaktioita ainakin minussa herättää. Mestikseen kuuluisitte saatana! Mutta toisaalta tulisi ikävä niitä vitutuksen tunteita, joita jokainen Kerhon maali herättää ja sitä riemua ja vahingoniloa, kun Tappara pöllyttää teidän maaliverkkoja. Tosin särmiä hieman vuosien saatossa tasoittanut mm. Marko Palon lopettaminen ja tällä kaudella sen vittumaisen narisijan kuulutusten loppuminen. Meillä sentään on vielä Isokasi, joka tämänkin ottelun tulee Tapparalle ratkaisemaan.
 

mauri

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Niilo kirjoitti:
...Jäähyaitiosta olisi syytä pysyä poissa. Ilves rokotti ankaralla kädellä Tappara jäähyistä viimeksi ja Kerhokin pystyy siihen, aivan takuuvarmasti TÄNÄÄN?
Tjaa, Kerhon vahvuus ei ole mielestäni ollut ylivoima. Viisikkopeli on tehokkaampaa. Kerhon yv:t on liian...noh, hitaita. Siinä ehtii vastustaja sijoittumaan sen verran hyvissä ajoin puolustuskannalle, että Kerho ei oikein loista moisissa tilanteissa. Ainoana plussana ylivoimissa voidaan ajatella vain sitä, että josko av: t hieman väsyttävät vastustajaa, ainakin silloin, jos penaltya ropsahtaa usein. Vaan silti, en jättäisi mitään yv:ien varaan...Tarvitsee olla hieman suuremmat visiot pojilla voittaakseen Tapparan.
 

M10

Jäsen
Tänään olisi mukava nähdä Jukka Voutilaiselta sellainen 2+2 -ilta, enkä puhu jäähyminuuteista. Eiköhän EJML sytytä jopa Tavastia Bankin oman maskotin, Janne Lahden, liekkeihin.

On sangen ikävää miehen itsensä ja varsinkin Torinon Olympiajoukkueen kannalta, että Jyrki Louhen nivunen räjähti. Positiivista tuossa silti on se, että nyt JJ joutuu väkisin rikkomaan tuon päin persettä pelanneen ykkösvitjan.

Miika Wiikmaniin meni ripaus luottamusta taannoisella Lahden reissullamme. Tepsiä vastaan rantarolex pelasikin jo ihan mukiin menevästi, mutta tänään on se todellinen mittari. Häiriötekijöitä Wiikmanilla on paljon; Makke "maskimies" Mäkinen, Rautakorven kullankiiltoiset hiukset ja Astashenkon flegmaattinen piilomaski.

Tästä Latvialaisesta muuten sen verran, että on se nyt jo jumalauta jos ei tänään nähdä ylilyöntiä! Polvitaklauksesta on jo liian paljon aikaa, eikä sekään ylittänyt tarpeeksi uutiskynnystä.

Tapparalla on huima määrä käyttämätöntä potentiaalia. Esimerkiksi nimet Teemu Laine, Timo Hutko, Marko Ojanen, Pumppis Hancock ja Dale Clarke, aiheuttavat paniikkia taas kerran Rinkelinmäellä. Tuon vuoksi en edes uskalla tulla paikanpäälle tänä iltana.

Veikkaan tasaista ottelua, jossa 60 minuutin pelin jälkeen Mikko Lainetta ylistetään ja Puistolalle nauretaan.
 

Rapukäsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Morrow10 kirjoitti:
Tapparalla on huima määrä käyttämätöntä potentiaalia. Esimerkiksi nimet Teemu Laine, Timo Hutko, Marko Ojanen, Pumppis Hancock ja Dale Clarke, aiheuttavat paniikkia taas kerran Rinkelinmäellä. Tuon vuoksi en edes uskalla tulla paikanpäälle tänä iltana.

En voisi enempää olla samaa mieltä. Hutkolla ja Clarkella käsittämättömät 0+0 kasassa tällä kaudella Tapparan nutussa! Ei näin. Joko se teidän Santala on herännyt talviunilta?
 

Borre

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Peli tarjoillaan television välityksellä. Nämä tv-pelit päättyivät vielä vanhaan hyvään aikaan aina Tapparan voittoon, mutta tällä kaudella kamerat ovat antaneet vaisun kuvan Tapparan otteista. Ainoastaan ensimmäisessä HIFk-pelissä touhu näytti tapparalaisittain miellyttävältä jääkiekolta.

Levosen tuomarointi ei anna odottaa kovin lennokasta iltaa. Viime pelin jäähymäärää ei varmasti nähdä tänään. Jokainen joukkueiden kohtaamisista on ollut melko vauhdikas. Toivottavasti runsaan kahvaamisen ohessa vauhti silti jotenkin säilyisi, jottei tuoppi muodostu ainoaksi viihdykkeeksi, kun baarissa peliä seuraan.

Joku mainitsi Tapparan maalinteon lepäävän Ojasen ja Kontiolan harteilla. Toivottavasti ei, sillä Ojanen ei halua tehdä maaleja, vaan hakee takatolppaa joka helvetin tilanteessa. Kontiolalla on ollut tällä kaudella reilu tusina tyhjiä maaleja edessä, mutta ei uppoa. Myös lerput maalivahdin napaan ovat tulleet hyvin tutuksi. Maalinteko olisi hyvä osata edes jollain tasolla, jos Kontiola joskus NHL:ään mielii.

Öhmanille toivoisi onnistumisia. Kahden täysin jäässä olevan pelaajan välissä niitä on kuitenkin vaikea saada. Hieno yksilösuoritus taitaa jäädä ainoaksi vaihtoehdoksi. Lehdon pitää parantaa huomattavasti paikallispelin esityksestä. Luottoa löytyy, koska Lehto pelaa erittäin harvoin kahta huonoa peliä peräkkäin.
 

Rontti

Jäsen
Suosikkijoukkue
paska kiekko
Vastuuta

Jukka Rautakorpi on siitä harvinainen valmentelija, että on ottanut sydämen asiakseen, oman joukkueensa luotsaamisen lisäksi, myös vastustajajoukkueen ohjailemisen. Jo pitkään hän on yhdessä viiksekkään kollegansa kanssa ohjastanut myös tuomareita heidän vaikeissa tehtävissään.

Mitä vastuuta Rautakorpi voisi vielä lisää ottaa? Ainakin Zambonikuskit kaipaisivat ojennusta, eikä makkaran myyntikään välttämättä aina suju siihen malliin kuin mitä sen ehkä pitäisi. Ainakin kuuluttelijan, kellomiehen ja jäähyaitoitoimitsijoiden tehtävät pitäisi mielestäni myös sälyttää Rautakorven leveille hartioille. Järjestysmiehen virka nyt menee sitten siinä sivussa vihellellen.

Riian Härkä on tällä kaudella nöyryytellyt Tapparaa jo useampaan kertaan, enkä näe tämän asian suhteen mitään muutoksen tuulia ilmassa: vihulainen seinille ruusuksi, kiekko pois ja asetetaan se hillojen viekkuun levolle seitsemään eri otteeseen.

Nimim. Birkku ei ilmeisesti näe tätäkään peliä. Harmi.
 

TML

Jäsen
Tuosta Marko Ojasesta sanoisin että hän on kyllä parhaimmat pelinsä jo pelannut. Ei voi mitään. Huippukohdat olivat 2000-luvun alussa hänen pelatessaan Sashan ja Tarvaisen kanssa. Tätä nykyä ei vauhti riitä enää mihinkään. Nuori Salmivirta paikalle vain.

Illan matsista sen verran että Tapparan pelattua päin persettä muutamaa heikompaa joukkuetta vastaan, tänään saattaisi olla luvassa voitto kovaa kerhoa vastaan. Katsotaan miten käy.

Hieno ilta muutenkin tulossa. Ensin Kerho-Tappara, sitten Arse-ManU, sitten Dead Wings-Wild ja samaan aikaan vielä Team Canada-Suomi.
 

puuha-pete

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Minnesota, Hollanti
Jotenkin pelotti hitusen pelin alla, mutta kyllä nyt hymyilyttää! Voutilainenkin sai taas jotakin aikaan, luulisi kaksi onnistunutta rankkaria tuovan taas ainakin itsevarmuutta touhuun.
Nielíjä sai ilmeisesti ainakin jonkin verran jäähyjä vastustajalle, hyvällä liikkeellä? No pelissä olijat, kertokaa te paremmin sitten.
Oli muuten tuo Kerhon toinen kihaus aika häpäkkä..
 

mauri

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Ohhoh, aika liki meni etukäteisuumoiluni pelin kulusta. Helppo kohtaaminen ei tosiaankaan ollut, saivat molemmat porukat tehdä töitä ihan kunnolla palkkansa eteen. Lopputulos meni aika nappiin. Sitä se intuitio merkitsee.
Homma bueno!
 

erkki1980

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Kahva

Mihinköhän se Tappara tänäänkin kompastu?
 

Kyylä

Jäsen
pallomaha kirjoitti:
Siihen että Levosella oli pitkävedossa 1.

Juurikin näin. 3 erässä selvä Kerhon laitataklaus viheltämättä ja heti perään Tapparalle jäähy "tavanomaisesta" laitakahinasta. Näki muuten selvästi kun linjuri kävi asiasta kertomassa Levoselle tilanteen jälkeen ja löi toverillisesti kädellä kylkeen, että "ei se mitään, sattuuhan noita mokia".
 

Hoki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
puuha-pete kirjoitti:
Nielíjä sai ilmeisesti ainakin jonkin verran jäähyjä vastustajalle, hyvällä liikkeellä? No pelissä olijat, kertokaa te paremmin sitten.

Onneksi olkoon! Olette saaneet oman "Jarkko Ruudun" tekemään kuperkeikkoja.
Vai oliko kenties jäänyt luistimet teroittamatta?
 

erkki1980

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Jäähyt

.41
Tappara Greg Hawgood Estäminen 2min

12.23
Tappara Teemu Laine Koukkaaminen 2min


25.41
Tappara Janne Grönvall Estäminen 2min

28.06
Tappara Teemu Nurmi Liian monta pelaajaa jäällä 2min

30.58
Tappara Teemu Nurmi Estäminen 2min


39.57
Tappara Quinn Hancock Poikittainen maila 2min

41.24
Tappara Petri Kontiola Kampitus 2min

45.58
Tappara Pasi Puistola Korkea maila 2min

51.37
Tappara Marko Kauppinen Väkivaltaisuus 2min

52.33
Tappara Stefan Öhman Korkea maila 2min

55.33
Tappara Quinn Hancock Koukkaaminen 2min


Montako jäähyä tuli ilman mailaa?
 

H P K

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Kyllähän tosi asia on katsoo sitten millä laseilla tahansa niin Levonen oli kyllä todella huono. Kerholta jäi viheltämättä muutama jäähy mutta yhtä lailla ei uskaltanut antaa japa hpk:lle viis kolmosta vaikka oli parikin selvää tilannetta ja sitten tuli joukkoon ihan uskomattomia vihellyksiä. Ja vaikka Nielikäinen hankkikin pari jäähyä niin kyllä näköjään on eroa kuinka saa ottaa ja ketä, Nielikäistä piti ottaa vähintään kaks kertaa peräkkäin väärin ennen kuin käsi nousi ylös...
 

Torsti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
erkki1980 kirjoitti:
Montako jäähyä tuli ilman mailaa?

Ottelua näkemättä noista on 6 voinut tulla ilman mailaa. Vai mitä tällä tarkoitit? Näitkö itse ottellun?

EDIT: Ja kyllä nelosen koosteessa välähtänyt Puistolan koukku jäähyltä tulleeseen ja läpipäässeeseen Kerhopelaajaan oli törkeä. Aivan selvä kakkosen paikka, rankkari olisi ollut väärä tuomio, sillä kaveri pääsi ampumaan. Toisaalta, en ymmärrä miksi rankkaria ei voisi viheltää tuollaisessa tilanteissa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös