Mainos

HPK pudotuspeleissä 2019

  • 187 406
  • 1 137

Musta_Kyy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Samaan tahtiin eteenpäin, mutta parannusta näihin:
- Enemmän maskia Vehviläiselle ja vetojen jälkeen hanakasti ripareihin.
- Enemmän laukausten ohjauksia, sillä ne ovat maalivahdille todella vaikeita.
- Pientä huolellisuutta tekemiseen. Pelirohkeutta pitää olla, mutta turhaan uhkapeliin ei pidä lähteä.
Liikuttavan yksimielistä on ollut asiantuntijoiden ja JA-asiantuntijoiden ajatukset, että mitään ei HPKn tule muuttaa. Ja jos muutetaan niin noita kolmea asiaa, jotka olet maininnut, se on selvä, että noita olisi oikein kiva ja välttämätöntäkin saada lisättyä. On mielenkiintoista nähdä, jatketaanko näillä finaali-ketjukoostumuksilla vai syyhyääkö Pennasen kuviot vielä ketjurulettia. Olisiko Innala-Lucenius-kaksikko kuitenkin palautettava yhteen, voisiko ne tehot sieltä vielä pulpahtaa? Varmasti tässä on peluutusasia vastustajaan nähden, eikä tätä nähdä.

Jotenkin koen olevani vanhan liiton mies suhteessa siihen, että toi taas alkaa vähän enemmän häiritsemään, kun kaikki on niin reilua. Pennanen ja Manner on semmoiset halinallet keskenään, etten ole ennen nähnyt. Vähän sentään tuomareille kitisevät. Ei näy missään ketään Antti Aarniota tai Janne Kolehmaista, joka ajaisi Hakanpäätä kuin vierasta sikaa (nykysäännöillä lienee liian riskialtista, eikä moista pelimannia oikein löydy rosterista + Karjalainen taitaa olla nykyisellään liian arvokas uhrata). Tämä herra itse kumppaneineen tekee sen Turuselle ja Kerhon taitureille pelistä toiseen, ja osaltaan pillien taskuun meno on sen mahdollistanut. Pienet mediapelit ja kulisseissa kuiskuttelut, niin on saatu linja tällaiseksi. Kyllähän Vehviläinen, Manner ja Hakanpää on ne tuon joukkueen tukijalat, niin hassua kuin se onkin, vuorineuvokset hyökkäyspäässä ovat aseettomiksi pelattuja toisin kuin Karvinen ja Sailio, tai siis tuo kaksikko on jopa Kärppien kärkilaituripari. Jaa-a, jotenkin sitä vaan vielä toivoisi, että kaikki keinot olisi käytössä, ei se sitten lohduttele paljon kun kaveri nostelee kannua, että oltiin rehtejä ja pelillisesti parempia. Ehkä ne kaikki toteuttamisen arvoiset toimenpiteet onkin käytössä, kunhan tuli mieleen, että reilu peli voi joskus olla perseestä, etenkin jos harrastat sitä itse enemmän ja otat takkiin osin sen takia.
 

lartama24

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kivikova - Stenhård / Kerho
Ennen haettiin asetelmia hämmentämällä ja pienellä myllyllä. Ei enää taida olla sellainen mahdollista, mutta saattaisin harkita sitäkin, sillä torstaina pitäisi ottaa:

1. Voitto
2. Henkinen yliote

Kärppien ylivoimakin on ollut niin paska että saattaisi olla harkittavien lääkkeiden valikoimassa.
 

Orange Hockey

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Ei viitsisi negailla, kun muut näkevät Kerhon vissiin pelanneen erinomaisesti viime pelin, mutta kirjoitetaan nyt kuitenkin. Lähes viimeiset 100 min nyt on pelattu nollalla itse tehdyllä maalilla. Omasta mielestäni hyvä suoritus on sellainen 1 tehty maali per 20 min eli maali per erä ja tuolla määrällä olisi lähes 100 minuuttiin pitänyt tulla 5 tehtyä maalia. Mutta tuli 0 (tai 1). Tuo kertoo mielestäni siitä, että hyökkäysalueen hyökkäyspelaaminen ei tuota riittävästi maaleja. Siihen taas näen suurimpana syynä sen, että ei voiteta kaksinkamppailuja vastustajan maalinedustalla, joten ei tule ripareita, kun ei saada kunnon maskeja kuin ajoittain ja Vehviläinen näkee kiekot, eikä saada ohjureita. Välillä ei saada myöskään viivasta kiekkoa toimitettua maalille tai ainakaan maalia kohti. Painottomat pelaajat hyökkäysalueella ei aja keskelle, vaan pysyy omilla laidoillaan, kun pitäisi ajaa keskelle. Lisäksi ei saada sekoitettua Kärppien peliä yhtään esim. taklauksilla, jos ei taklata. Toisessa pelissä vielä taklattiin, mutta ei vissiin enää. Kiekkoa kyllä hallitaan, mutta laidoilla. Siellä voidaan vetää karusellia vaikka koko erä, mutta se ei tuota mitään, jos ei karusellin päätteeksi päästä keskustaan maalipaikalle tai saada maskivetoa viivasta, vaan menetetään vain kiekko vastustajalle. Toki kiekko pitää ensin voittaa usein siellä laidan vieressä, mutta sen jälkeen pitäisi päästä maalipaikalle ainakin jossain vaiheessa.

Viime pelissä pakit pelasi oman pään melko hyvin ja Kärppien maalipaikat oli tiukassa, myös hyökkääjät pelaa oman pään aika hyvin. Oman pään pelaamiseen olen ihan tyytyväinen kokonaisuutena koko ottelusarjassa, siellä on mm. kovuutta maalinedustalla, mutta hyökkäyspäässä pitäisi saada tehtyä maaleja. Pakit olleet melko hyviä, mutta hyökkääjillä olisi parantamisen varaa ja Larmi pelannut puolet peleistä hyvin.
 
Viimeksi muokattu:

Musta_Kyy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Ennen haettiin asetelmia hämmentämällä ja pienellä myllyllä. Ei enää taida olla sellainen mahdollista, mutta saattaisin harkita sitäkin, sillä torstaina pitäisi ottaa:

1. Voitto
2. Henkinen yliote

Kärppien ylivoimakin on ollut niin paska että saattaisi olla harkittavien lääkkeiden valikoimassa.
Niin, se tässä vähän harmittaa, että aseet >1 olisi pitänyt ottaa käyttöön eilen, joista nro 3 olisi ollut fyysinen yliote, joka kuulostaa vaikealta verrattuna siihen mitä näkee. Tietysti parempi luistelukin on sitä fyysistä, mutta tässä tarkoitan muuta. Nyt pitää tavoitella pakosti sitä 1-kohtaa, eikä kaikki keinot toimi kovin hyvin veitsi kurkulla.
 

Kelloparho

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pallokerho
Vappuaurinko paistaa suur-Hattulassa ja katseet alkaa kääntyä huomiseen kutospeliin. Kotiyleisön edessä ei kahta peliä peräkkäin hävitä. Nenonen alkaa laittaan tyhjistä sisään ja Almari sekä Larmi palaa Tappara-sarjan tasolleen, niin ei oo hädän päivää. Kaiken kaikkiaan mestaruuteen tie on varsin yksinkertainen. Ei tarvitse voittaa kuin kauden viimeinen peli.
 

fezr0

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Pittsburgh Penguins
Kuudes finaaliaamu ja keli on täysin erilainen kuin parin edellisen kotimatsin aikaan, omaan silmään viime kotimatsissa kerho näytti hieman väsähtäneeltä joten toivotaan että viileämpi keli siivittää maalihanojen aukaisuun ja isosti. Tänään pelit tasoihin ja paketoidaan kausi lauantaina Oulussa. Cama Kerho!
 
Suosikkijoukkue
Ikuiset sydämen jääriitteet. Elementti: Pimeä aine
Kuudes finaaliaamu ja keli on täysin erilainen kuin parin edellisen kotimatsin aikaan, omaan silmään viime kotimatsissa kerho näytti hieman väsähtäneeltä joten toivotaan että viileämpi keli siivittää maalihanojen aukaisuun ja isosti. Tänään pelit tasoihin ja paketoidaan kausi lauantaina Oulussa. Cama Kerho!
Pendo oli antanut taktisesti vappuaaton vapaaksi, mutta eilen Kerho veti työn merkeissä.

Jos Kepa voittaa mestaruuden, on se Liiga-historian ainoa toukokuussa pelejä voittanut joukkue. Olisi kova suoritus seuralta, joka on aiemmin mm. pudottanut Jokerit sarjasta.

PS. Täällä Kuopion suunnalla oli äsken näyttävä tapaus, kun hävittäjä laskeutui suoraan yltä Rissalan kentälle. Vahvat Tunnari-vibat äänestä. VAMOS!
 

Gagne

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kaikenlaiset pörröiset maskotit, kahdella.
Ei mulla ole oikeaastaan enää mitään sanottavaa. Kaikki, korostan KAIKKI, on Kerholla omissa käsissä. Koko Oranssi-kööri on osoittanut jo moneen kertaan että tämäkään vuori ei ole liian korkea. Kaikki eväät sen valtaamiseen ovat olemassa. Uskoa, työtä, veljeyttä.

Seistään tai kaadutaan, tänään koko mökki on vielä kerran tillilihan takana!
 

clayman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Ei se ollut ehkä kaunista mutta jumalauta mikä taistelu. Tai siis kaunista oli omalla tavallaan se, miten puolustettiin. Lisäksi se Puustisen maali.

Voitto nyt on aina kaunis asia.

ORANSSIKEVÄT - CAMA!!!!
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Se on nyt kerrasta poikki. En oikeastaan olisi tässä kohtaa edes kovin yllättynyt jos Kerho kampeaa game 7:ssä jatkoajalla voiton itselleen...
 

M.O.R.O

Jäsen
Suosikkijoukkue
1922
Hieno taistelu HPK, seuraavaksi se isoin mahdollisin ryöstö raksilasta, pystytte kyllä siihen. Lykkyä tykö...
 

T70

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tulevaisuuden HPK
Innalaa, Innalaa, nyt sitten seiska peliin herätys, jookos? Nyt tarvitaan koko joukkuetta. Taistele Kerho!
 

Heitinga

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Tuleva seiskapelihän on helppo! Ei tarvitse mitään muuta kun pelata kuin huomista ei olisi ja tämän jälkeen lähteä pytty mukana kohti etelää.

VAMOS ORANSSI!
 

Orange Hockey

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Kaikki oli paskaa paitsi kusi.. No, ei vaiskaan :)

Tasaista ja vähämaalista toistaiseksi on, Kerho puolusti erinomaisesti ja Larmi oli tosi hyvä tänään. Puustinen on ollut kyllä pirteä koko playoffit. Tärkeän maalin teki tänään. Nyt oli mielestäni vähän taklauksiakin, ainakin ajoittain, hyvä!
Hieno taisteluvoitto!
 

TJ MACKEY

Jäsen
Kun ei oikein enää tiedä mitä sanoisi? No ne oli nyt selkä seinää vasten.. sitten tulee sarjan paras Kärpät ja silti Tillilihajengi vetää sen sielun kentälle ja vie sarjan seiskapeliin.

Jos diggailee vähänkään urheilusta ja kauniista tarinoista, niin voiko tohon Kerhoon olla ihastumatta? Kerta toisensa jälkeen se on vastannut huutoon. Realismin ja vanhat uskomukset se on heittänyt romukoppaan aikaa sitten.

Lauantaina, vielä kerran pojat, koko sielu kentälle.
 
Suosikkijoukkue
Kerho
Kärpistä käytettiin adjektiivia ´tyly´ otsikoissa edellispelin jälkeen.

Jos Kerhosta ei käytetä Kielitoimiston sanakirjan ´epäystävällinen, töykeä, ynseä, sydämetön´ -luonnehdintoja otsikoissa tämän päivän pelin jälkeen, olen ihmeissäni.
 

Mikel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Liverpool
Oikein ISOT onnet Hämeenlinnaan!! Nyt vaan kannu sinne Vanajaveteen uimaan! Enpä olisi ikinä uskonut, että game seven tulee ja finaaleissa pelaavat Kärpät ja HPK.

Kevät 2006 on puolestani jo unohdettu (vaikka Laamasen lällättelytuuletus ottaa pannuun vieläkin) ja ottakoon Kerho toisen mestaruutensa tällä vuosituhannella.

Hämeenlinna on muutenkin mukavan tuntuinen kaupunki, vaimon kanssa vietettiin vieraananne laatuaikaa talvella yksi viikonloppu. Vaakuna on kiva mesta.

Nauttikaa hämeenlinnalaiset perhana!! Olen kateellinen, mutta väliäkö sillä.

HPK!
 

Heitinga

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Kärpistä käytettiin adjektiivia ´tyly´ otsikoissa edellispelin jälkeen.

Jos Kerhosta ei käytetä Kielitoimiston sanakirjan ´epäystävällinen, töykeä, ynseä, sydämetön´ -luonnehdintoja otsikoissa tämän päivän pelin jälkeen, olen ihmeissäni.

Tuo "sydämetön" voisi olla hieman harhaanjohtava. Toi joukkuehan nimenomaan on täynnä sydäntä, vaikkakin vain omia kohtaan.
 

Rinksu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Olihan se viimeinen kymppi aivan hirveätä näin katsojan näkökulmasta. Ei tommosta montaa kertaa fanin sydän kestä.

Ny sitten rokottivat varmaan ainoasta kunnon paikastaan ja Larmi hoiti loput. Lauantaina ei pysty hengittään.
 
Suosikkijoukkue
Kerho
Sydämetön vaikuttaa olevan tylyn synonyymi.

Paitsi että Kerho oli tänään täynnä sydäntä: nolla päästettyä maalia!
 

PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Onneksi tässä omakin kausi kuitenkin huipentuu tällä tavalla, ihan hyvät sävärit tästäkin saa, kun sydämeni suuri sympatiaseura HPK onkin päättänyt saattaa kiekkokevään ihan kunnon kliimaksiin

Kerron pienen anekdootin: kuusi vuotta sitten, Hämeenlinnassa asumiseni vuosina, makasin itkien Voudin Kellarin lattialla. Olin siellä katsomassa homman ratkaissutta Ässät-Tappara kuudetta finaalia, ja muistan vain miten pääsin jossain vaiheessa lattialta ylös (kiistän humalatilan, ainakaan kovin pahan, menin kuitenkin aamulla normaalisti töihin), ja varmaan jokainen kapakassa ollut halasi minua. En muista paljonko siellä oli paikalla sellaisia Ässien puolella olleita, mutta meitä ihan aitoja porilaisia ei varmaankaan ollut kuin minä. Sanotaan näin, että tuolloisen hetken merkitys minulle ei jäänyt kenellekään varmaan epäselväksi, ja onneksi tuntemattomat halusivat jakaa sen kanssani..

Tuollaisten tunnekokemusten äärellä aika moni ihminen on kuitenkin hyvin harvoin, joten niistä kannattaa todella taistella. Uskotaan näin myös Kerhon lauantaina tekevän..
 

Läskisalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, HauSi, NJD, Barça
Ei mitään hätää. Uutta matoa koukkuun. Omalla hommalla, omalla tekemisellä kaikki on mahdollista. Hyvä tästä tulee.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös