HPK:n peliesitykset kaudella 2013–2014

  • 314 928
  • 1 271

Akai

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Ihan hyvältähän tuo jo näyttää, lukuunottamatta oman pään luutijoita.

Etenkin hyökkäyspeli on pidemmän aikaa jo toiminut melko hyvin, nyt kun vielä Vihko on saanut ns. ketsuppipullon auki, niin meillä on kaksi kenttää joilta odottaa pinnoja illasta toiseen. Rendulicin peli on hienoa katsottavaa, vaikka edelleen mies pitää kiekkoa hallussaan välillä liian pitkään.

Puolustuspäähän tarvittaisiin Laakson tilalle joku, herra ei saa mitään oikein aikaiseksi. Bruun on parantanut hieman tasoaan, nyt menee jo yksi kolmesta syötöstä omien lapaan. Hienoa nähdä, kuinka Nikkilä on pystynyt ottamaan vastuuta, siinä on yksi tulevaisuuden kova nimi, jos vaan jatkaa samalla tasolla.

Maalivahtipelistä tuskin tarvitsee sanoakaan mitään, Niemen haluaisin edes kerran nähdä tolppien välissä.
 

lätkämies

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Columbus Blue Jackets
Tapaus Laakso on kyllä ihmeellinen. Viime keväänä oli mukana maajoukkueen leirillä ja taisteli kisapaikasta viimeiseen asti, mutta nyt taso on kamala. Kova on ollut tasonpudotus.
 

Ritarisydän

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Philadelphia Flyers, Real Madrid
Kyseenalaistaisin myös valmennuksen puuhastelut ylivoimakokoonpanojen suhteen. Ymmärrän, että Laakso otettiin eilen kolmannessa erässä kakkosyv:stä pois, mutta en todellakaan sitä, että tilalle laitettiin OPG. Nikkilä pelasi ainakin viime kaudella todella mallikkaasti A-nuorissa yv:n pyörittäjänä (ns. takakolmion keskellä), joten miksei Nikkilää voisi peluuttaa myös edustuksen ylivoimassa?
 

expertti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Brodeur, Hughes bros., Dawson Mercer, NJD, HPK
Nikkilä pelasi ainakin viime kaudella todella mallikkaasti A-nuorissa yv:n pyörittäjänä

Eikös tällä ihan samalla perusteella Laakso ole ansainnut paikkansa yv:llä? Kun viime kaudella veteli mallikkaasti?

Eiköhän ne reeneissä näe, kellä tällä hetkellä on huonoista yv-pakeista parhaat edellytykset...
 

J.Petke

Jäsen
Nkkilässä on mielestäni se ongelma, että hän sukeltelee ja höntyilee vielä liikaa pelatakseen YV:n "pyörittäjänä". Hän ei ihan vielä tiedä, että mihin tilanteeseen liigassa kannattaa sukeltaa ja mihin ei. Ja tämän takia joku kokeneempi kaveri onkin turvallisempi ratkaisu ylivoimalle. Voihan Nikkilää kokeilla joissain kolmen maalin johtotilanteessa mutta ei tiukoissa tilanteissa mielellään.
 

VIpelaaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
-nopea ensimmäinen syöttö
-viivan pitäminen
-kiekon toimittaminen maalille

Mielestäni kerhosta ei löydy oikeastaan yhtään puolustajaa, joka hallitsisi nämä osa-alueet yhtä hyvin kuin monet takavuosina kerhossa nähdyt puolustajat (Mäenpää, Porseland, Laamanen). Schirakin hautoo välillä liikaa kiekkoa, toki valtaosassa peleistä on näissä riittävän hyvä. Hänen takanaan tasonpudotus on kuitenkin liian jyrkkä, lähimpänä lienee Tuulola.

Joku voisi sanoa, että neljännen hyökkääjän peluuttaminen viivassa yv:llä olisi riski, mutta niin on näiden nykytasoisten pakkienkin: eilenkin Kärpät pääsi 2-1 -hyökkäykseen minuutti ennen pelin loppua ja trendi on ollut samanlainen muissakin viime peleissä. On oikeastaan ihme, ettei av:lla ole juurikaan rokotettu, niin paljon hyviä paikkoja kerho on vastustajalle tarjoillut.

Eli oma lääke olisi, että esim. kakkos-yv:lle Kiilholma, Vänttinen tms. maskimieheksi ja Vihko viivaan vaikka Tuulolan kanssa. Ei niitä ylivoimahyökkäyksiä, rankkareita jne. nyt oikein enempää voi tulla. Vai?
 

Ralph

Jäsen
Tuli käytyä läpi vähän kuun pistepörssiä. Kuusi ottelua pelasi Kerho ja kahdesta ensimmäisestä kentästä vain yksi jäi alle piste per peli -tahdin, aika hyvin.

Jere Sallinen (1+5) - Ville Viitaluoma (4+2) - Borna Rendulic (4+2)
Jesse Saarinen (2+4) - Juha Kiilholma (1+4) - Joonas Vihko (3+4)

Hyvässä tikissä siis oli kärkikentät, niin kuin pitääkin. Nämä kuusi peliä tuottivat siis viisi voittoa ja kaksi nollapeliä, eri molareille. Jokerit-peli siis ainoa tappio.
 

PalloJofa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho
Mielenkiintoinen ja ilahduttava tilasto kahden ensimmäisen hyökkäysvitjan osalta. Pakkien pisteitä joulukuulta ynnäilin ja sain seuraavia lukuja:

Tuulola 1+3
Schira 1+2
Laakso 0+2
Nikkilä 0+1
Grönholm 0+1

Kyllähän nuo pakkien tehot voisi huonommatkin olla ja varmasti muiden kuukausien osalta ovatkin, mutta kyllähän sieltä sitä tulitukea kaipaisi vähän laajemmalta rintamalta. Toisaalta ketäpä siellä on sellaisia, joilta voi odottaa pisteitä? Itse en ainakaan odota nähtyjen otteiden perusteella muuta kuin Schiralta, Tuuskilta ja ehkäpä Nikkilältä. Huomionarvoista on, että Tuuskin tämän kauden kaikki pisteet tuli joulukuun kuudesta matsista (yht. 14 matsia tällä kaudella), miten jatkuu tammikuussa? EHT-Laaksoon on usko jo täysin mennyt (vaikkakin 0,33p/peli joulukuussa) eikä jossain yhteydessä kiekolliseksi pakiksikin tituleerattu Bruun tule tällä menolla montaakaan merkintää saamaan.
 

TJ MACKEY

Jäsen
Mutta hei niin paljon kuin itsekkin olisin halunut nähdä Tuukan täällä niin ei olisi tuonut kauheasti uutta tähän junaan, mutta ainahan me voidaan ensi viikolla hankkia se Honkasen Jani.
Ex-Kerholaiset ketjusta lainattua. Miliisi Honkanen olisi aivan liian fyysinen ja rosoinen pelaaja nykyisen Kerhon puolustukseen, samoin olisi ollut myös Tuukka Mäkelä.

HPK on parantanut roimasti kauden edetessä monellakin osa-alueella, mutta oman maalinedustan pelaaminen on aivan naurettavan pehmeää. En edes lähtisi syyttämään siitä valmennusjohtoa vaan meidän pakisto nyt vaan on nallipyssyosastoa joka tavalla. Räikeimmin tämä tulee esille kovuuden puutteena.

Kerhon puolustus on kyllä erittäin pienikokoinen, mutta se ei voi olla selitys äärettömälle pehmeydelle oman maalin edessä. Esimerkiksi Grönholmilla ja Schiralla voisi olla edellytyksiä olla kovempia maalin edessä, nyt kaverit ovat kuitenkin kuin valiumia syöneitä lampaita. Nikkilä on hukannut uhmakkaan ja sikamaisen asenteensa liigaan astuessaan, Bruun on yksinkertaisesti paska ja Kärmeniemi ja Laakso ikäänkuin alleviivaavat kuinka oman maalin edessä EI tulisi pelata.

Vaikea on kaiken tämän keskellä nähdä, miten ihmeessä Laukkanen ei näkisi käyttöä Mäkelälle tai Honkaselle? Mäkelä on kuulemma yksipuolinen, kertokaa nyt perkele arvon palstaveljet ne HPK:n laadukkaat yleispuolustajat, siis ne joilla on sekä kovuutta että kiekollista taitoa? Puolustuksen ongelmat sekä ylivoimapelissä että oman maalin varjelussa ovat olleet jo pitkään niin akuutteja, että niiden takia on menetetty paljon pisteitä. Ainoa järkeenkäypä selitys kaiken maailman Kärmärin, Eerolan ja Franssilan (?) peluuttamiselle on seurajohdon täysin tyhjä kassa.

Milloin HPK:n puolustaja on viimeksi istunut jäähyn, joka on aiheutunut liian kovasta pelistä oman maalin edessä?
 

BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Kärpät on tähän mennessä tappanut HPK:n pelin ihan totaalisesti, peli on mennyt ihmelliseksi roiskimiseksi ja omassa päässä ovat avauksien kanssa aivan pissassa, mitään logiikkaa tai pelikirjan poikaistakaan en ole tuolla nähnyt. Mielestäni ei edes voi piiloutua pakkien tason tms. taakse, vaan kyllä nyt täytyy ihan aiheesta kysyä että onko valmennuksen eväät jo tässä vaiheessa syöty? Kyllä pitäisi pystyä reagoimaan pelin sisällä ja muuttamaan taktiikoita kesken pelin jos vastustaja pelaa tyylillä X. Idioottikin scouttaa tuon HPK:n ainoan avauksen, varsinkin YV avauksen ja on scoutannut jo. Ja näille lyötiin vuoden jatkopahvia kouraan.

On tuo pyristely vain aivan karmeaa katseltavaa, siellä annetaan kiekkoa metrin passeilla, vastuuta vältellen ja kellään ei ole mitään ideaa miten tuolla edes voisi pelata niin ettei vastustaja näyttäisi aivan ylivoimaiselta. Eikä ne Kemppaiset ja Donskoit nyt oikeasti ole mitään sen tason pelaajia, että niiden alla pitäisi pakkien olla järjestään pissat housussa.
 

Santsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, LiPu
Meidän hyökkäys kärsii aikalailla tuosta kun pakit eivät saa nopeasti peliä auki. Itse en tosin näe, että asiat nyt noin huonosti on mitä BW sanoo, mutta kyllä täytyy sanoa, että meillä paino jalka aikasen paljon tässä matsissa vielä kun otetaan huomioon, että puolustus oli tänäänkin Tuulolaa, OPG ja Schiraa lukuunottamatta tasoa Mestis joten miksi odottaa tuon parempaa avauspelaamista oli sitten sielä penkin takana kuka.

Mutta nyt onkin taas se tilanne, että parista seuraavasta pelistä pitäisi voitto raapia vaikka väkisin.
 

#76Sally

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Olihan Kärpät hallitsevampi osapuoli eikä Kerho saanut hyökkäyspeliään lainkaan käyntiin mutta tasapeliinkin pitää olla tyytyväinen. Itse ainakin odotin, tai oikeastaan pelkäsin, suurinumeroista tappiota.

Nyt on sitten takana tauon jälkeiset neljä kovaa peliä Jokereita ja Kärppiä vastaan. Itse ennakoin, että kolme pistettä näistä pystytään ottamaan ja näin myös kävi. Tietysti enemmänkin olisi tarvittu mutta, kun otetaan huomioon miten Kärpät ovat pelanneet ja Jokerit ovat Valtosen alaisuudessa parantaneet peliään niin ei hirveän pajlon enempää voitu odottaa. Positiivista on se, että nämä pisteet pystyttiin ottamaan Kärpiltä, oli sitten Kärpät iskussa tai ei.

Pisteet ovat tiukassa myös jatkossa vaikka vastukset tulevatkin toisesta päästä sarjataulukkoa. Joka peliin pitää latautua hyvin ja olla hyvällä jalalla liikenteessä. Toivottavasti puolustuksen koomailut jäävät pian historiaan ja oman pään pelaaminen selkiytyy. Toivottavasti sinne joku vahvistus vielä saataisiin.

Yhdeksään viime peliin kuitenkin tappiot vain kahdesti Jokereita vastaan ja nyt JA-tappio Kärpille, joten on joukkue jotain oikeinkin tehnyt. Ja kyllä heikompia pelejä kaikille joukkueille tulee se on selvää. Tärkeintä kuitenkin on, että huonoja pelejä ei pelata montaa peräkkäin vaan taso pystytään pitämään korkealla mahdollisimman monta peliä putkeen.
 

Aamuetana

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Täytyy ihmetellä Schiran pakkomiellettä hautoa kiekkoa. Miksi ei voi antaa sitä ensimmäistä helppoa syöttöä vaan aina pitää pyörähtää kerran pari johonkin suuntaan ja sitten koittaa pitkää syöttöä.

Tänään oli aika lähellä maali juuri tuollaisen toiminnan takia kun joku Kärppä vei kiekon Schiralta maalin takana ja Kemppainen pääsi kokeilemaan.

Hieman kun pelaisi helpommin niin hyvä tulisi. Ei AINA tarvitsi heittää sitä 20 metrin syöttöä.
 

Kuznetsov

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Yleensä kirjoitan tänne enää silloin, kun asiat näyttävät menevän päin persettä. Toisin sanoen viime vuosina olisi pitänyt olla linjoilla helvetti koko ajan. Ei pysty eikä jaksa, kun ei ole elanto hommassa kiinni. Kuitenkin - tällä hetkellä on kenenkään turha repiä hihojaan paljaaksi partaterää varten. HPK pelaa juuri sellaista kiekkoa kuin tuolla materiaalilla voi. 5 puolustajaa poissa ja ykkösmaalivahti torpedoi Kanadaa hieman eri kokoisissa kekkereissä.

Kakkosmaalivahti on ykköseen verrattuna surkea, mutta silti on saatu 5 ottelusta 6 pistettä. Kaikki tietää mitä nuo pelit ovat olleet, joten 6 pinnaa on varsin kelpo suoritus. Ja hei, Joonas Vihko on minun viimeisen ukaasin jälkeen tehnyt ainakin kolme maalia. Maalikone. Enää 20 lisää ja on oikeasti tienannut palkkansa tältä kaudelta - sitten pitäis tehdä tietysti vielä ensi kaudellakin se 25 maalia ja 40 pistettä.

HPK:lle joku 8, sija on vielä täysi mahdollinen. Yksi maalintekijä, ja erityisesti yksi kiekollinen pakki tietenkin auttaisi asiaa. Näihin ei tietenkään resursseja tällä hetkellä ole ilman pelaajavaihtoja. Kuinka huonoja HPK:n laiturit(maalintekijät) sitten ovat? Jos vastaisin asioista, tarjoaisin 3-4 vapaavalintaista laituria TPS:n Gm:lle Sextonista.

Niin huonoja ne kaikki oikeasti ovat.
 

Rolf Paski

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Raittiuslegioona & FC Kraak
Joulutauon jälkeiset neljä matsia toi 0,75 pistettä per ottelu ja samalla tiputtiin ulos sääliryhmästä, tosin peli tai kaksi vähemmän kuin viivan yläpuolella olevilla. OK, pelit oli jo etukäteenkin vaikeita, mutta venymiskykyä ei narreja vastaan sitten löytynyt edes kotona.

Seuraava viikko voi olla sitten jo jotain suuntaa näyttävää. Kohdataan päävastustajamme Ilves ja Lokit vieraissa sekä Tepsi kotona. Säälipaikkaa ei vielä kuitenkaan Kerho ensi viikolla voita, mutta se voi hyvin pitkälti sen hävitä tai ainakin olellisesti sitä tietä vaikeuttaa. Tavoitteena tulisi olla vähintään kuusi pistettä ja mielellään vielä siten, että otetaan keskinäisistä peleistä enemmän pisteitä kuin Ilves ja Lokit. Turpaan nollalla pisteellä ei saa ottaa missään tapauksessa.

Onneksi Saros palaa takaisin ja Vainiokin tiputtaa yhden varamiehen varamiehen pakistosta.
 

VIpelaaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Täytyy ihmetellä Schiran pakkomiellettä hautoa kiekkoa. Miksi ei voi antaa sitä ensimmäistä helppoa syöttöä vaan aina pitää pyörähtää kerran pari johonkin suuntaan ja sitten koittaa pitkää syöttöä.

Tänään oli aika lähellä maali juuri tuollaisen toiminnan takia kun joku Kärppä vei kiekon Schiralta maalin takana ja Kemppainen pääsi kokeilemaan.

Hieman kun pelaisi helpommin niin hyvä tulisi. Ei AINA tarvitsi heittää sitä 20 metrin syöttöä.

HPK:n puolustuksessa noita hautojia riittää enemmänkin. Bruunia kun olen tässä oikein tarkasti yrittänyt seurata, niin sen on aina pakko ottaa se pari potkua ja nostaa pää rauhassa ylös, ennen kuin voi ruveta harkitsemaan syöttöä. Silloin on jo liian myöhäistä. Aina kun pakki saa kiekon, HPK:n hyökkääjät lähtevät voimakkaasti polkemaan laitoja pitkin ylös. Pakin pitäisi syöttää heti, mutta kerhon pakit eivät siihen yleensä pysty. Sitten hyökkääjät ehtivätkin jo katveeseen ja pitää laittaa pakki-pakkia tai hakea uutta volttilähtöä tai yrittää jotain epätoivoista. Yleensä aina kun pakit onnistuvat sen ekan nopean syötön antamaan, tullaan kovaa ja jopa näyttävästi omista kohti hyökkäysaluetta. Systeemi, jopa toimiva systeemi, on olemassa, mutta heikot pakit vaikeuttavat sen toteuttamista.

Hiukan pelottaa ensi viikko. Nyt pitäisi olla sitten se playoff-vaihde jo päällä.
 

Ritarisydän

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Philadelphia Flyers, Real Madrid
Täytyy ihmetellä Schiran pakkomiellettä hautoa kiekkoa. Miksi ei voi antaa sitä ensimmäistä helppoa syöttöä vaan aina pitää pyörähtää kerran pari johonkin suuntaan ja sitten koittaa pitkää syöttöä.

Tänään oli aika lähellä maali juuri tuollaisen toiminnan takia kun joku Kärppä vei kiekon Schiralta maalin takana ja Kemppainen pääsi kokeilemaan.

Hieman kun pelaisi helpommin niin hyvä tulisi. Ei AINA tarvitsi heittää sitä 20 metrin syöttöä.

Koko joukkuetta tuntuu vaivaavan sama tauti : haudotaan silloin kuin pitäisi lähteä rivakasti ylöspäin, ja toisaalta taas joskus sinkoillaan päättömästi keskialueelle 3-4 vastustajaa vastaan, vaikka tilanteen voisi rauhottaa omiin ja hakea uutta vaihtoa ja lähtöä.

Aika kohtalokas oli se Tuulolan aivopieru, 3p olisi tullut ilman sitä...
 

Rinksu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Kuinka huonoja HPK:n laiturit(maalintekijät) sitten ovat? Jos vastaisin asioista, tarjoaisin 3-4 vapaavalintaista laituria TPS:n Gm:lle Sextonista.

Niin huonoja ne kaikki oikeasti ovat.

Saas nähdä joko ensi kaudella koitettaisiin taas laadun hakemista määrän sijaan. Määrä kun ei korvaa laatua, mutta tällaisessa rajallisten resurssien joukkueessa, kuten kerhossa, sen hankkiminen torpedoi aika tehokkaasti mahdollisuudet siihen laadun hankkimiseen.

Pääasia, kun nyt saisivat "parhaan mahdollisen" pakistonsa pian kasaan ja Saroksen luukulle. Hyökkäyspeli on sitä mitä tuolta kohkausosastolta voi odottaakin, mielikuvitusta on kun Hennes & Mauritzin aletangossa ja jokusta poikkeusta lukuunottamatta ei oikein muuta voi odottaakaan.

Simppelillä yrittämisellä sääleihin, siinä se loppukauden tavoite. Onneksi sentään ykkössena (parhaimmillaan) ja maalivahti on liigan kärkeä.
 

TJ MACKEY

Jäsen
Seuraava viikko voi olla sitten jo jotain suuntaa näyttävää. Kohdataan päävastustajamme Ilves ja Lokit vieraissa sekä Tepsi kotona. Säälipaikkaa ei vielä kuitenkaan Kerho ensi viikolla voita, mutta se voi hyvin pitkälti sen hävitä tai ainakin olellisesti sitä tietä vaikeuttaa. Tavoitteena tulisi olla vähintään kuusi pistettä ja mielellään vielä siten, että otetaan keskinäisistä peleistä enemmän pisteitä kuin Ilves ja Lokit. Turpaan nollalla pisteellä ei saa ottaa missään tapauksessa.
Näinhän se juurikin on. Todella kriittinen viikko Kerholla edessä, joka aika pitkälti näyttää suuntaa pelataanko pudotuspelejä Hämeenlinnassa keväällä 2014. Vuodenvaihteen jälkeen näytti jopa aika turvalliselta, mutta nyt Ilves onkin 4 voiton putken myötä 8 pistettä karussa. Ja mikäli Kerho ottaa tänään kuokkaan tupsukorvilta, niin väitän että Ipa on myös kauden päättyessä Kerhon edellä.

HPK:n peli on ollut ihan ok tasolla viimeisessä neljässä matsissa, muutama virhe on vaan maksanut kalliisti. Samoin jo alkukaudesta, oikeastaan jo pari kautta vaivannut älytön tehottomuus, on maksanut kalliita pisteitä.

Saros on varmasti iso apu joukkueelle, kuten myös Vainio Kerhon repaleiseen pakistoon. Jotenkin vaan tuntuu, että tämän illan Ilves-ottelu tulee liian aikaisin ainakin Sarokselle. Ehkä sitten Juuse maaliin viikon kahteen muuhun otteluun. Tuohimaa oli ihan ok Juusen ollessa maajoukkueen mukana, mutta ei Frans ikävä kyllä pystynyt pisteitä Kerholle omilla esityksillään pelaamaan.

Eli sellaisin kauhunsekaisen positiivisin mielin Kerhon tuleviin otteluihin. HPK:lla on tällä viikolla hieno sauma näyttää kyntensä ja osoittaa olevansa pelijaripaikan arvoinen. Jos nyt kyntää, niin ihan turha miettiä edes pärjäämistä pudotuspeleissä.
 

BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Taitaa allekirjoittanut aloittaa txt-tv seurannan, myös ensikaudeksi, 18 pvä:n jälkeen kun ruudun sopimus lakkaa, minä en tiedä kumpi on pahempaa, se alkukauden kyntäminen vai tämä muka pelaaminen. Kun pelaaminen ei kerran "nappaa", niin arvostaisin jos sitten ei nappais ihan kunnolla ja tehtäisiin se selväksi sitten kaikille, myös niille omille pelikavereille, että siellä ei muutama mies pelaa omalla kunnollaan ja yritä kaikkeansa samalla kun loput ja valmennus "sluibailee".

Allekirjottanutta ainakin "ottaa pattiin" tälläinen muka yrittäminen, mennään kentälle "koska työt". Ollaan juuri ja juuri sen verran ammattiylpeitä, että koska on "pakko" mennä, niin vaivaudutaan paikalle ja sitten se tekeminen näyttää juurikin siltä. Ollaan "töissä", mitä ilmeisimminkin pelaajia ei kiinnosta oma firma pätkän vertaa, saati se ainoa syy (rahan lisäksi), miksi kai jääkiekkoilijat normaalisti tämän lajin parissa työkseentekee, eli se voittaminen. Lisäksi valmennus on ilmeisen saamaton niin tsempaamisen, kuin vaatimustason suhteen, että siellä ketään laittaisi tikkua ristiin voittaakseen pelejä. Sinne mennään kentälle, koska raha ja loppu aika yritetään sitten pitää itsensä ehjänä ja vältellään pelaamista ja vastuuta.

Kiitos, tämä virkamies paska riittää allekirjoittaneelle. Minä luulin että Liiga tappaa tunteen peleistä, mitä ilmeisimminkin tällä hetkellä sen tunteen tappaa pelistä tuo joukkue ja valmennus ihan itse. Aivan oikein noille perseilijöille jos alkaa aikaiset kesälomat, oikeastaan ei edes ole, sääli että ei voi joutua karsintoihin ja Mestikseen, olisi nimittäin tuolle virkamies touhulle juuri se paikka missä voisi jokainen miettiä peilin edessä, että miksi helvetissä on valinnut lajikseen jääkiekon.

Onneksi meillä on Pantse ja co. sekä puolet tuosta lammaslaumasta kirjotettu jo ensikaudelle, kahta välivuotta tässä tekikin mieli.
 
Viimeksi muokattu:

#76Sally

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Peliä hallitaan paikoin jopa selvästi. Pelkästään ykköskentällä oli paikat ainakin 3-4 maaliin mutta, kun ei osata. Hyökkäysalueelle kiekko tuotiin paikoin jopa leikitellen mutta viimeistely aivan luokatonta. Tällaisessa pelissä sitten tarvittaisiin voittavaa maalivahtipeliä mutta, kun sitäkään ei ole niin tappiota ei tarvitse sen enempää selitellä. En silti sanoisi, että joukkue ei olisi yrittänyt tai löysäillyt. Kyllä sillä pelattiin ihan tosissaan mutta maalipaikoissa olisi pitänyt olla päättäväisyyttä iskeä kiekot maaliin.

Kyllä tekee taas joukkue itselleen vaikeaksi tilanteen. Täysin voitettavissa oleva peli sössitään tehottomuuteen. Vaikeaa tulee jatkossakin olemaan jos maalihanat pysyvät kiinni. Ei näytä hyvältä juuri nyt pleijaripaikan suhteen. Juuri tällaiset pelit pitäisi pystyä voittamaan varsinkin, kun vastustaja oli todella huono.
 

TJ MACKEY

Jäsen
Eli sellaisin kauhunsekaisen positiivisin mielin Kerhon tuleviin otteluihin. HPK:lla on tällä viikolla hieno sauma näyttää kyntensä ja osoittaa olevansa pelijaripaikan arvoinen. Jos nyt kyntää, niin ihan turha miettiä edes pärjäämistä pudotuspeleissä.
Ja tänään kynnettiin, oikein urakalla. Ilves tarjosi ensimmäisessä erässä voittoa Kerholle oikein hopeatarjottimella. Ei kelvannut, syinä ne perinteiset: mistään tilanteista ei saada maalia aikaiseksi ja sitten koomaillaan oikein urakalla omassa päässä ja lahjoitetaan maaleja vastustajalle. Kaikein hyvän lisäksi takaa ajoasemassa kolmannessa erässä HPK:n ilme oli totaallisen alistunut ja kuriton.

Kentälle kun katsoo, ei uskoisi että Kerho taistelee jo nyt pudotuspelejä sekä kentällä että taloutensa kanssa. Vaarallista leikkiä, nyt loppuviikon TPS ja Pelicans otteluista tulikin elämän ja kuoleman tapauksia. Tämän illan suorittamisella pataan tulee niin että pää tärisee.

Vai onko sitten Saros jopa niin kova jannu, että pystyy ottamaan tuon koomailevan lauman selkäänsä ja viemään pudotuspeleihin?

Vaikeaa tulee jatkossakin olemaan jos maalihanat pysyvät kiinni. Ei näytä hyvältä juuri nyt pleijaripaikan suhteen. Juuri tällaiset pelit pitäisi pystyä voittamaan varsinkin, kun vastustaja oli todella huono.
Aamen. HPK:n hyökkääjät ovat tehneet 0 maalia viimeiseen kolmeen matsiin. Maalinteko on myös asenteesta kiinni, Viitaluoman ketjulla oli tänään se 4-6 loistopaikkaa ratkaista peli. Maalinteon sijaan tyydyttiin junnumaiseen neppailuun ja näpertelyyn tekopaikassa. Vänttinen, Kerälä, Rautiainen.. Onnetonta viimeistelyä!
 
Viimeksi muokattu:

Rolf Paski

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Raittiuslegioona & FC Kraak
No niin, Ilves meni tai oikeastaan päästettiin karkuun viivalla, joten nyt soditaan sitten enää Lokkeja vastaan säälipaikan suhteen. Toivottavasti myös lauantain jälkeen...

Paniko kukaan muu merkille tuota maalinedustan sota-alueen häviämistä molemmissa päissä Ilvekselle jopa selvästi. Ilves tuli hienosti kiekon kanssa maalille miehineen, jossa oltiin jatkuvasti hukassa niin miesten kuin irtokiekon kanssa. Vastaavasti hyökkäyspäässä ei pärjätty vastaavassa painissa, jos sinne nyt joku sattui edes silloin tällöin eksymään.

Silti Ilves antoi paikkoja meillä tehdä voittoon asti tarvittavat maalit, mutta ei osata. Vänttiselle ei kolme läpiajoa näköjään riitä maalin tekemiseen. Sitten kaiken kruunaa meidän "game loser" -maalivahti, joka ei pysty hoitamaan ratkaisevia torjuntoja kolmannessa ja neljännessä maalissa. Tosin pakit niissä koomaili yhtä lailla, mutta silti...
 

Anthero

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Symp. Jukurit
Vai onko sitten Saros jopa niin kova jannu, että pystyy ottamaan tuon koomailevan lauman selkäänsä ja viemään pudotuspeleihin?

Itse uskon (ja etenkin toivon) että Saroksen rauhallisuus ja varma työskentely tarttuu muihin pelaajiin. Pakkohan siellä on joka jätkällä olla peleissä takaraivossaan että hei, meillä on maailmanluokan maalivahti, me uskalletaan kyllä viedä tämä peli astetta pidemmälle.

Vainion paluu on myös tervetullutta. Jos sitä pikkuhiljaa alettaisiin päästä normaaliin päiväjärjestykseen tuon pakistonkin kanssa.

Kyllä tästä vielä hyvä tulee. (Toivottavasti...)
 

TJ MACKEY

Jäsen
Itse uskon (ja etenkin toivon) että Saroksen rauhallisuus ja varma työskentely tarttuu muihin pelaajiin. Pakkohan siellä on joka jätkällä olla peleissä takaraivossaan että hei, meillä on maailmanluokan maalivahti, me uskalletaan kyllä viedä tämä peli astetta pidemmälle.
Ongelmana vaan taitaa olla Saroksesta riippumatta Kerhon täysin onneton viimeistelytaito.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös