HPK:n otteet runkosarjassa 2020–2021

  • 459 855
  • 5 448

Ralph

Jäsen
Erikoinen fiilis alkukaudesta. Osasin odottaa, että Kerholla menee huonosti, mutta silti on todella pettynyt fiilis. Lähtökohdat minulla oli, että alakerta on aivan paska, mutta hyökkäys kunnossa. Puolustus on toiminut kuten odottaa sopikin, mutta hyökkäys on tässä ollut se pettymys. Odotin, että HPK tekee suht koht paljon maaleja, mutta päästää vain enemmän. HPK on tehnyt tällä hetkellä 11. eniten maaleja per peli ja se on pettymys.

Mutta sitten toisaalta Kontiolalla on piste per peli ja samoin kesken kauden tulleella Vesalaisella sekä Puustisella se on jopa yli. Innalla puoli maalia per peli. HPK:lla on siis tehokas hyökkäys, mutta HPK tekee silti vähän maaleja? Kuten mainittua, todella erikoinen tilanne.
 
clayman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, MASO
Kerholla on muutama tehokas hyökkääjä, mutta hyökkäys kokonaisuudessaan on aika tehotonta.
Potentiaalia olisi parempaan. Syksyn aikana on ollut ykkösketju ja muut. Muilta ketjuilta tulee liian epätasaisesti pisteitä. Ruokonen ja Monto ovat onnistuneet viime aikoina, mutta se ei muuta faktaa miksikään - Kerho on liian riippuvainen ykkösen tehoilusta. Sen kun vastustaja saa pimennettyä, on helpompi voittaa. Siihen päälle vielä esim. Konnan pakkomielteinen tarve syöttää neliön läpi Innalalle ja kas, maaleja ei synny.

Ongelmakohtia:
1) Mikäli pelikirja toimisi, olisi tuo hyökkääminenkin monipuolisempaa.

2) Mikäli tarkoituksena olisi pelata kontrollikiekkoa, tulisi sitä pelata ihan eri tavalla. Nyt esim. lähdöt ovat liian hitaita. Puolustaja nostaa jalalla ja muut joutuvat odottamaan. Hyökkäys pysähtyy keskialueelle ja siitä usein seuraa vastustajan vastahyökkäys. Silloin kun puolustaja avaa hyökkääjälle, tapahtuu sekin usein myöhässä, eikä päästä hyökkäämäään vauhdilla.

Maaleja ei synny...
 
Old hockey

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK. New York Rangers
Katsomoon näyttää siltä, että siellä on kaikki puhallettu ulos, puuttuu intohimo ja tappamisen kiilto silmistä, miksi ?!? Huomasiko joku, että Nenonen pelas eilen, minä en. Konnalle ne kapteenin natsat, jos ne noin paljon vaikuttaa äijän peliin tai sitten voi jo nyt lähteä takasin sinne Jyväskylään, jos on noin kauhee koti ikävä tai ei kiinnosta pelata logolle.
 
Viimeksi muokattu:

WhoisJohnny

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins (Liigassa HPK, TPS)
Laittaisin C- kirjaimen Tommi Tikalle. Piste.

Tätä vaihtoehtoa pohdittiin poikain kanssa eilen matsia katsellessa. Tikka jättää joka vaihdossa 110% kentälle. Seiskpelin maali nevö forget, mutta Nessulla ei ole mitään annettavaa jengille tällä hetkellä. Kuten joku aiemmin totesi, niin eihä sitä edes näkynyt. Muistan sen yhden vetoyrityksen viiden äijän läpi ja seuraavaksi sitten näkyi kun meni huilaamaan jäähyä liian monesta pelaajasta jäällä.

Helvetillistä sekoilua koko ajan, jokainen syöttö tulee kavereille jalkoihin ja kaikki maalipaikat mitä saadaan luodaan yksilötaidolla.

Posit matsissa:
+Tarmo Reunanen. Pelasi tunteella, näytti kovuutta kun sitä tarvittiin. Nauratti jopa se paini kolmea tepsin kaveria vastaan peräjälkeen maalinedustilanteen jälkeen. Tare ei ole myöskään vajonnut vielä Tiilikaisen "pelikirjan" synkkyyteen. Tämä oli eka matsi mitä katsoin Taren saapumisen jälkeen ja sen perusteella todella kova ammattilainen.

+Ini oli taas Ini, ei siitä sen enempää.

+Konna ei saanut sydänkohtausta vaikka veteli tuplavaihtoja ja oli about koko matsin kentällä.

+Jatkoajalla poikien pelihuumori näytti oikeasti hyvältä ja sitä dominoitiin miten haluttiin. Ainoastaan ratkaisu jäi tekemättä. En tiedä mistä tuo sitten kielii, auttaako lisätila kentällä sitten kerhoa noin merkittävästi, vai helpottaako se pelaamista kun pääsee tiivistämään kentällisestä pari pelillistä mustaa aukkoa pois 3vs3:een.

Negaa:

-Kaikki muu.

PS. Tiilikaiselle kenkää.
 
Takanahka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kepa

Näimpä.

Jatkoajat ovat aikalailla yksiköiden käsissä eikä siellä koutseilla hirveästi ole painoarvoa. Tilaa on niin järkyttävästi, että jokainen sitä osaa pelata. Tietysti kokoonpanot ovat sitten eriasia, ne koutsit kuitenkin taitaa päättää..

Tiilikainen : " Jako kolmeen ja sieltä reunasta lähtee"
 
Aamuetana

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Tikka C rinnassa. Ei olisi jengissä vapaamatkustajia. Voisin kuvitella, että voisi antaa " rakentavaa" palautetta reeneissä ja erätauoilla. Nessulle A.
Mikä sitä palautetta nyt estää antamasta?

Ei jääkiekkojoukkueessa kapteenin natsat lopulta juurikaan merkitse. Jokainen ukko voi erätauolla, reeneissä tai peleissä herätellä joukkuetta tai antaa palautetta ihan niin paljon kun haluaa. Enemmän se on ihmistyypistä kiinni kuka niin sitten tekee.

Eikä tuon joukkueen ongelma ole se kuka on kapteeni tai kuka ei ole.
 
TheRikza

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hämeenlinnan Pallokerho, Florida Panthers

Pendon ekan kauden joukkueessa oli aikalailla täydellisesti roolitettu kapteenisto. Lalli itse oikeutettuna kokeneena maailmanmiehenä C rinnassa. Ei varmasti sellaista tilannetta tullut vastaan johon ei aiemmin olisi törmännyt. Keränen varakapteenina oli varmasti se äänessä oleva hengen luoja, ja Paajanen johti omalla duunillaan ja esimerkillään sekä edusti nuorempaa polvea.

Tämä siis vain esimerkkinä siitä että ei se kapteeni ole aina se eniten äänessä oleva.
 
clayman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, MASO
Nenosen kohdalla on hyvä muistaa Friman. Puolustajana erinomainen, mutta kapteenin roolissa taisi hieman epäonnistua. Monesti sai lukea täällä, kuinka herran oma pelaaminenkin kärsi kun oli väärässä tehtävässä. "Kapteenin näköinen joukkue" jne.

Nenonen on nyt aikalailla samassa tilanteessa. Siltä se ainakin näyttää.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: OPEX
Suosikkijoukkue
HPK
En muista ikinä kuulleeni, että kapteeni olisi huonojen esitysten takia vaihdettu. Onko se edes mahdollista? Tai no varmaan on mahdollista, mutta mitä hyötyä? Näkisin että haittoja voisi kyllä olla joukkueen sisällä, eli leiriytyminen, ne jotka pitää asiaa hyvänä ja ne jotka pitää asiaa Nessun syyllistämisenä. Tuskin auttaisi henkisellä puolella Nessuakaan löytämään pelillistä itseään. Mun mielestä vähän turha edes enää puhua, ens kaudelle sit parempi kapteeni.
Tiilikaisen kenkiminen taas voisi ehkä jotain auttaakin, mutta ei sitäkään tiedä ennenkuin koitetaan.
 
TheRikza

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hämeenlinnan Pallokerho, Florida Panthers
En muista ikinä kuulleeni, että kapteeni olisi huonojen esitysten takia vaihdettu. Onko se edes mahdollista?
Eikös HIFK vaihtanut viime vuonna Petrellistä Salliseen kun ei Petrellin peli kulkenut? Vai oliko tähän taustalla muita syitä?
 
Suosikkijoukkue
HPK
Eikös HIFK vaihtanut viime vuonna Petrellistä Salliseen kun ei Petrellin peli kulkenut? Vai oliko tähän taustalla muita syitä?
En tiedä mutta mun mielestä ois vähän outoa vaihtaa kapteeni peliesitysten perusteella. Tikka hoitaa sytyttämistä ilmankin konsonanttia rinnassa.
 
Sean Connery

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Kapteeni on ikäänkuin joukkueen henkinen johtaja, ei niinkään pelillinen johtaja. Ei kuten NHL:ssä nämä Franchise-kapteenit... Kapteeni johtaa joukkojaan OMALLA esimerkillään jäällä ja on luotettava persoona niin kopissa, jäällä kuin sen ulkopuolellakin. On välikapula valmennuksen ja pelaajien välillä jne jne...

No mitä Nenoseen tulee, niin hän saattaa olla kaikkea tuota PAITSI, että mielestäni hänen esimerkkinsä jäällä ei ole sitä mitä se tulisi olla. Pelaaminen on välillä laiskahkoa ja huolimatonta. Vaikka se ei olisi tietoista, siitä ei välity se periksiantamattomuus ja välittäminen, mitä kapteenius perimmiltään on. Nenonen ei ole se jätkä kuka blokkaa naamallaan sen ratkaisevan vedon tai pelaa kolmannen erän ilman jalkoja... Valitettavasti kaverista saa toisenlaisen kuvan. Olisi kiva olla väärässä.

Kapteenin ei tule olla joukkueen menestynein tai kuuluisin pelaaja. Sen ei tarvi olla ns. oma kasvatti, mutta tietyllä tapaa vierastan ajatusta "keikkatyöläisen" valinnasta kapteeniksi. Seurauskollisuus on tavallaan nykypäivänä myytti, mutta näitä "seurarakkaita" pelaajia kuitenkin vielä on. Tämän tulisi mielestäni painaa vaakakupissa! Nenosesta huokuu tällainen "lähdempä-kotiin-Jypiin-hetkenä-minä-hyvänsä"-mielikuva.. ei hyvä juttu.
 
Suosikkijoukkue
Ikuiset sydämen jääriitteet. Elementti: Pimeä aine
Nenonen on persoonana sen oloinen, että tuskin on ollut kapteeniutta ensimmäisenä vaatimassa. Ei muutenkaan ole mikään ns. perinteisen kapteenin oloinen.

Olisi kaikkien kannalta hyvä ratkaisu, mikäli Nessu luovuttaisi itse C:n (Kontiolalle), jos/kun kokee kirjaimen tässä tilanteessa rasitteeksi.
 
Suosikkijoukkue
HPK
Pari voittoa (5-6p.) tälle viikolle tekis todella hyvää.

Tikka on se suunnännäyttäjä tässä jos pääsee kakkosen keskelle.
 
Heitinga

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Juu, joka maanantai tähän saakka on käynyt tämä sama mielessä, että joskos se taas lähtisi tällä viikolla. Toistaiseksi täyttä pettymystä, mutta silti aina jaksaa uskoa, että jokos nyt...?

Eihän tässä hätää kun ollaan kuitenkin 10 ottelun kuntopuntarissa sijalla 9. Mitään muuta ottelumäärää tarkasteluun ei kannata sitten ottaakaan.
 
Rolf Paski

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Raittiuslegioona & FC Kraak
Mitä tämä tuo Kerholle?

Pirkanmaalla jossa ilmaantumisluku on 1,5-kertainen tai Päijät-Hämeessä jossa ilmaantumisluku on 2,5-kertainen Kanta-Hämeeseen verrattuna, ei nähty tarpeelliseksi rajoittaa yleisötapahtumia, mutta toisin on näköjään täällä Kanta-Hämeessä.

No odotetaan lopullisia ratkaisuja, mutta oudolta tuntuisi että Lahdessa ja Tampereella pelattaisiin suurimmilla tartuntamäärillä lätkää ja täällä ei.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös