Mainos

HPK:n otteet runkosarjassa 2018–2019

  • 575 088
  • 3 572

Rinksu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Ohhoh Bobby on kyllä pistänyt allekirjoittaneelle jauhot suuhun. Toi Leino on se mikä tänne tilattiin. Jatkas nyt vaan samaan malliin, nyt alkanut tippua ne lätyt lapoihin ja syötöt onnistuneet neliön läpi.

Jos tarkkaan katseli, niin johan tuosta oli merkkejä viime kaudella ennen loukkiansa (toki nyt harkkakaudellakin). Silloin vaan kertun peli oli aivan mitä sattui. Nyt toimii pelikin paremmin ja Leinonkin on helpompaa työskennellä. Toivotaan toki, ettei kyseessä ole mikään alkukauden suonenveto, vaan homma jatkuu samaan malliin.
 

Ralph

Jäsen
Jos tarkkaan katseli, niin johan tuosta oli merkkejä viime kaudella ennen loukkiansa.
Joo, pääsi kahdesti viime kaudella vireeseen ja molemmat kerrat päättyivät nopeasti loukkaantumiseen. Kunhan nyt ei käy samoin.
 

Squit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK ja KaMa
Hyvä peli. Kokonaisuutta kun miettii niin kyllä vietiin peliä. Hieman loppu meni palloiluksi, jonka kruunasi Brejcakin jäätyminen oman maalin edessä. Noita ei saisi tapahtua noin kokoneelle omanpään pakille. Mutta muuten pakisto pelasi ehjän pelin, ei siellä turhia perseilty. Leinon kenttä kova ylivoimalla ja periaatteessa ykköstä ei tarvittu niin ja ikään kuin keräili voimia huomiseen. Innala oli kyllä sähäkkä. Cornet tuhri paikkoja ja helvetin hyvä että sai ohjattua maalin ennen kuin gorilla alkoi kiipeämään hartioille. Kaiken kaikkiaan kokonaisvaltaisesti hyvä peli. Olisi tosin enemmänkin voinut tehdä. Hyvä oli pelin lopun tuuletukset joita ei oikein ollut. Ammattimiehet käänsivät katseet saman tien huomiseen.
 

H P K

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Paljon sais olla Turusen peli suoraviivaisempaa niin tulosta varmaan alkais tulla. Nyt siirtelee selvistä laukaisupaikoista vielä kaverille vaikeita syöttöjä. Tippuiko Nenonen pois pelaavasta sen keskialueen taklauksen(törmäyksen) jälkeen vai enkö vaan huomannut miestä enää kentällä. Pakeille tuli myös pelin loppupuoliskolla aika helppoja virheitä, kun Ässät painoi syvälle kiinni. Ylivoimalla haetaan lähes koko ajan sitä tyhjän maalin syöttöä. Ehkä olisi siinäkin suoraviivaisuuden lisääminen tehokkaampaa. Ihan ok näköistä touhua kokonaisuudessa.
 

Lättfil

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Oli kyllä Leinolta loistavaa peliä. Yv-syöttöjen lisäksi se lahja, mikä harvoilla on, niin pystyy nyt hallitsemaan kiekon kanssa koko yv:n rytmiä. Uskaltaa pitää kiekkoa vaikka tulisi painetta ja jäädyttää/ rauhoittaa pelin tarvittaessa mainiosti.
 

Rinksu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Oli kyllä Leinolta loistavaa peliä. Yv-syöttöjen lisäksi se lahja, mikä harvoilla on, niin pystyy nyt hallitsemaan kiekon kanssa koko yv:n rytmiä. Uskaltaa pitää kiekkoa vaikka tulisi painetta ja jäädyttää/ rauhoittaa pelin tarvittaessa mainiosti.

Näin juuri. Ylivoima rauhoittuu kun Leino saa kiekon. Malttaa tosiaan odottaa, että palikat menvät kohdalleen ja alkaa sitten turhia hätäilemättä pyörittää peliä. Muutama ehkä vähän turhankin ylioptimistinen yritys noissa läpisyötöissä, mutta uskaltaapa yrittää niitäkin. Hienosti ne omien mailat kuitenkin maaleissa löytyivät.

Nyt toivottavasti pysyy ehjänä. Ja toivottavasti tuo kakkos yv:kin alkaisi löytää vähän itua. Ei oikein nyt toimi.
 

Läskisalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, HauSi, NJD, Barça
Eipä siinä kauheasti huonoa ollut. Yksi omanpään tötöily (kunniamaininta Larmin seuraavan tilanteen mailapelille) ja laukausten laatu. 65 laukausta, joista 25 ohi ja 9 blokkeihin. Laukaukset voitettiin 65-36, maalia kohti ammutut tasan. Siinä pitää parantaa ja paljon.

Muuten oli hienoa katsella kun Pata oli statisti, meinasi tulla oikein wanhat hyvät ajat mieleen.
 

AIV30

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hpk ja Pata Pori´see myös.
Kyllä tää Leino on taitava pelintekijä ja hyvä kiekollinen pelaaja. Viime kausi meni penkin alle loukkaantumisten ja joukkueen huonouden takia.
Niin kyllä viime kausikin olisi ollut varmaankin hyvä silläkin joukkueella, mutta kun kesätreenit meni miten meni. Ei voi oikein tehdä mitään taktiikkaa, muuta kuin selviytymistaktiikan, kun oltiin kolme potkua koko ajan jäljessä.
 

Ralph

Jäsen
HIFK on huomenna kova pala. Pelaavat vasta nyt ensimmäisen kotipelinsä ja tunnelma varmaan sen mukainen. Kolme vieraspeliä kauden alkuun, joissa 13 maalia. Toki kolme näistä jatkoajalla eli jokaisessa yksi. Kymmenen omiinkin.

Milloinkohan Larmi saa ensimmäisen huilinsa? Ensi viikon perjantai-lauantaina pelataan Jukureita ja Ilvestä vastaan, pääsisikö Karjalainen imuroimaan toisessa näistä? Toki mua ei haittaa, vaikka Larmi pelaisi teemulassilamaiset 56 ottelua runkosarjaa ja lopulta finaaleissa.
 

Cooley

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Pitää kehua kun kun on aihetta. Kerho vetää todella hienosti!

Jotkut tässä pohtivat mitä ihmelääkettä Lahti on syönyt. Vastaus vois olla, että nelosketjun peliajalla on vähän tuoreempi jalka koko ajan. Innalan ja Tuulolan paikkoja ketjuissa miettijät fundeeraa selvästi sitä, että kärkiketjuissa pitäis muka olla aina paremmat äijät, kuin jossain paremmuusjärjestyksessä. Eiköhän se kuitenkin roolien kautta ole haettu ja kaikkien ketjujen tasapainoa ajatellen.
 

Squit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK ja KaMa
Leinosta pitää sanoa, että hyvän ylivoima pelaamisen ohella miehen kahden suunnan peliä täytyy huomioida. Jos miestä Palveeseen vertaa, niin siinä asiassa on aivan Bobby aivan eri tasolla.
 

Rod Weary

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Oli eilen hiukan sivuosassa pelin katsominen, kun piti keskittyä kahteen asiaan yhtä aikaa. Mutta taklattiinko siellä ollenkaan? Tänään on rauhallisempi ilta tiedossa ja ehkä fyysisempi vastustajakin. Silmä kovana seuraan taklauksia.
 

M10

Jäsen
Kerholla on muuten tällä hetkellä ihan loistava neloskenttä: Krivosik - Riska - Lahti. Kolme isoa miestä, jotka jaksaa puurtaa ja vääntää maalin edessä ja kulmissa. Lahden kevyt jalka on ollut todella positiivinen yllätys. Miehen maalintekotaidot kyllä tiedetään, joten nyt nähdyn perusteella voi odottaa sellaista 15+ maalin kautta jopa, kunhan pysyy terveenä.

Tuo neloskenttä on inhottava vastustajan puolustajille, koska trion pelityyli kuluttaa pakkeja aika lailla. Erittäin hyvä voimavara.

Niemeläinen näyttäisi ottaneen hyvän askeleen eteenpäin kehityksessä kesän aikana. Oli varsinkin Tappara-pelissä hyvällä jalalla ja pelasi rohkeasti. Ja ihan kun Miro keskittyisi enemmän pelaamiseen kun pullisteluun? Näin sen pitää mennäkin, jos mies aikoo pysyä liigassa pidempään. Toki tykkäsin, että meni tökkimään ässäpelaajaa tämän kolattua jonkun kerhon pelaajan puolirumasti laitaan.

Leino - Innala on hieno tutkapari. Pelityylit ja kätisyydet täydentää toisiaan kivasti.

Hitto että on ollut tärkeä saada näin solid startti kauteen. En ihmettelisi, vaikka pedoluolasta saataisiin 1-3 pinnaa tänään. Leon huuda ne kumoon.
 

Rod Weary

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Hitto että on ollut tärkeä saada näin solid startti kauteen. En ihmettelisi, vaikka pedoluolasta saataisiin 1-3 pinnaa tänään. Leon huuda ne kumoon.
Yritetään. Saattaa tosin Kuliksessa hienohelmat hiukan säikähtää, kun kotisohvalta karjuu koko itäpuolen läpi. Viime vuonna tähän aikaan kattelin hiukan otteluohjelmaa ja yhtä pahat vastustajat oli silloin, muistaakseni (tarkistin, Kärpät x2, HIFK, Ässät, Ilves, Saipa ja 3. kerran Kärpät). Ei tullut silloin ihan yhtä heikkoa alkua kuin pessimistinä spekuloin, voitot kolmesta vikasta matsista tuosta letkasta, mutta sitten alkoi tappioputki ns. helpompia vastaan. Hyvältä kyllä näyttää, ei pelkästään pisteiden valossa, vaan ihan kenttätapahtumia katsoenkin. Pelkäsin meinaan, että tässä vaiheessa Kerholla olisi vielä pistetili avaamatta. Hyvä harjoituskausi kyllä antoi hiukan parempaa vibaa kuin vuosi sitten. En nyt sentään kirvestä kaivoon heitä, vaikka tänään ei pinnoja tulisikaan. Aika luottavaisin mielin olen tuon joukkueen suhteen.
 

#76Sally

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Hyvin on kausi alkanut ja pisteitä on enemmän kuin etukäteen osasi odotta. Mikä parasta niin piteet ovat tulleet oman pelaamisen ansiosta eikä vain vastustajan huonoudesta.

Ässiä vastaan peli oli hallussa lähes koko ottelun ajan. Toki jouduttiin välillä puolustuskannallekin mutta ei kuitenkaan mitään isompia pyörityksiä omassa päässä. Puolustuspelissä on vielä tietysti parannettavaa ja se on heikoin osa-alue pelissä. Vastustajan hyökkäykset pitäisi saaa nopeammin poikki keskialueella ettei sieltä päästä tulemaan vauhdilla alueelle. Liikkuvampaa vastustajaa vastaan on sitten omat haasteensa. Tappara sai tehtyä pidempiä hyökkäyksiä ja nämä pitäisi minimoida ja ainakin pitää pelaajat kiinni.

Hyökkäyspelissä annetaan agressiivisesti painetta vastustajan kiekolliselle pelaajalle ja irtokiekkoihinkin mennään vauhdilla. Erityisesti tykkään kaksinkamppailupelaamisesta. Tilanteita ei jätetä kesken ja kimppuun hyökätään heti, kun paikka on.

Ylivoima on ollut tehokasta ja toivottavasti myös jatkuukin sillä kyllähän hyvällä yv:llä ratkaistaan pelejä. Poikkisyöttöjä yritetään paljon ja toimiessan tuo on hyvä kuvio, kuten eilenkin nähtiin. Toisinaan liike hieman pysähtyy ja kiekko sekä pelaajat jäävät vähän paikoilleen junnaamaan. Tuosta, kun liike vielä nopeutuu niin yv alkaa olemaan mallikkaalla tasolla.

HIFK on todella paha vastus. Ensimmäinen kotipeli heille ja tulvat varmasti lujaa päälle. Muutenkin Nordis on ollut paha paikka aina pelata, joten todella kova haaste tulossa. Toivottavasti peli pysyy koko ottelun ajan koossa niin ehkä joku piste voisi olla luvassa.
 

vastaantulija

Jäsen
Suosikkijoukkue
Määrätietoisesti HPK
Tappara sai tehtyä pidempiä hyökkäyksiä ja nämä pitäisi minimoida ja ainakin pitää pelaajat kiinni.

Mielestäni vastustajan pitkien hyökkäysten minimointi ei ole mikään itseisarvo. Onhan tuo nähdäkseni myös taktinen valintakysymys, että yritetäänkö puolustustilanteessa aktiivisemmin saada kiekko vastustajalta pois, jolloin otetaan aina enemmän riskiä siitä, että pelataan itsensä ulos tilanteesta. Nähdäkseni tästä syystä Kerho (tai muutkaan joukkueet) aika vähän yrittää puolustuspäässä enää nykykiekossa taklatakaan kunnolla vastustajaa. Liimataan vaan vastustaja laitaan, kun selvä paikka on, mutta muuten vaan ohjataan pois päin maalilta.

Jos siis taktisesti tyydytään ohjaamaan ja pitämään kiekolliset äijät kulmissa ja blokataan kiekottomat maalin edestä, niin sehän välillä näyttää siltä, että vastustaja pyörittää mielin määrin, mutta oikeasti siinä ei mitään erityisen vaarallista synny. Odotetaan vaan, että hyökkäävä joukkue tekee jonkun toivottoman syöttöyrityksen, joka saadaan katkaistua ja tilanne poikki. Tietysti mitä enemmän se pyöritys jatkuu, niin nouseehan siinä todennäköisyys, että joku hukkaa miehensä tai paikkansa ja maalipaikka avautuu. Teki sen nyt sitten miten tahansa, niin sitä vaikeampaa se kuitenkin on, mitä taitavammat ja nopeammat pelaajat vastustajalla on.

En nyt ole mikään taktiikoiden tuntija. Joku asiantuntevampi voi tarttua, jos tämä on ihan puuta heinää.
 

Fossey

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Olihan hieno ilta Rinkelinmäellä eilen. Ihan kuin silloin parhaina aikoina, vierasjoukkue laitettiin aivan käsittämättömään mankeliin ekan kympin aikana. Tosin tätä edesauttoi Ässien päättömät jäähyt, mutta kumminkin. Toivottavasti liito jatkuu tänäänkin eikä tule sitä perinteistä, että usko rakentuu hienon esityksen päälle, jonka jälkeen kyykätään. Kyllä tuo ryhmä on niin hyvin ollut jalkeilla, etten tähänkään usko.
 

Rinksu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Kerholla on muuten tällä hetkellä ihan loistava neloskenttä: Krivosik - Riska - Lahti. Kolme isoa miestä, jotka jaksaa puurtaa ja vääntää maalin edessä ja kulmissa.

Kyllä. Toisaalta sitä Lahtea haluaisi nähdä ylempänäkin, kun kunto näyttää olevan kohdillaan. Toisaalta taas ei tuota eheää kokonaisuutta haluaisi rikkoakaan. No onneksi on tällaisia tämän kauden pulmat tähän asti. Riska muuten on vielä tärkeä palanen. Vaikka selvästi onkin vielä aikas kesäterässä, osaa tökkiä mailaansa alivoimilla oikeisiin väleihin ja karvaa hyvin. Tryoutin kautta loppukauden mittaista vaan ja kuntokuuria kevättä varten. Jos tästä p-off vuosi vielä tulisi, on aivan helvetin tärkeä likaisen työn tekijä siinä vaiheessa.
 

clayman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Jos siis taktisesti tyydytään ohjaamaan ja pitämään kiekolliset äijät kulmissa ja blokataan kiekottomat maalin edestä, niin sehän välillä näyttää siltä, että vastustaja pyörittää mielin määrin, mutta oikeasti siinä ei mitään erityisen vaarallista synny. Odotetaan vaan, että hyökkäävä joukkue tekee jonkun toivottoman syöttöyrityksen, joka saadaan katkaistua ja tilanne poikki. Tietysti mitä enemmän se pyöritys jatkuu, niin nouseehan siinä todennäköisyys, että joku hukkaa miehensä tai paikkansa ja maalipaikka avautuu. Teki sen nyt sitten miten tahansa, niin sitä vaikeampaa se kuitenkin on, mitä taitavammat ja nopeammat pelaajat vastustajalla on.
IFKn ensimmäisessä maalissa hukkui joltakin Tyrväinen ja Nikkilä vielä sukkana maalilla. Tuossa nähtiin tosiaan tuon puolustustaktiikan varjopuoli. Ongelmissa ollaan, kun ei pystytä pitämään keskikaistaa puhtaana.
 

Ralph

Jäsen
HPK ei pääse hyökkäysalueelle kuin vain roiskimalla ja samalla HIFK hassuttelee pari maalia toisessa päässä. Ei riitä tänään HPK:lla. Puolustus pihalla, hyökkääjät pysähtyvät keskialueella ja ei Larmikaan veny.
 

Santsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, LiPu
Hieno nähdä, että Paajasen rannelaukaus on ottanut steppejä eteenpäin. No se peli loppu ennen kuin kunnolla alkoikaan. Eteenpäin.
 

BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Pelirohkeus, pelirohkeus ja pelirohkeus. Kaveri haastaa jatkuvasti kovalla itseluottamuksella 1-1 tilanteissa. Kerho neppailee taas kiekkoja päätyyn ja lähtee painimaan, kun pitäisi vetää jalkakynää ja ajaa maalille.
 

suklaasydän

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Natus Vincere (CS2), Tottenham Hotspur
Kerho oli vielä yhdessä vaiheessa ihan hyvin mukana, pitäisi vain noin fyysistä ja taitavaa joukkuetta vastaan olla kirurgisen tehokas omissa paikoissa, mutta sinne pääsy ja viimeistely ontuvat hieman. Esim. tuosta Paajanen/Turunen 2 vs. 1:stä pitäisi vain yksinkertaisesti tehdä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös