Osmo Rapeli
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- Kuusijuhla - Sex Festival
Päätin alkaa pitkäaikaisena HPK:n seuraajana palstapolisoimaan asiasta, joka on häirinnyt minua. Sori siitä, mutta nyt on aika erotella tähän ketjuun kaikki, mitä Kerho itse tuottaa itsestään verkkosivujen, somen ja vastaavan markkinoinnin kautta. Mikä on hyvää ja mikä huonoa?
"HPK mediassa" -ketju voitaisiin puolestaan pyhittää sille, "mitä ne meistä ajattelee" sekä "mitä me niistä ajatellaan". Eli kuinka journalistinen media, kaupalliset viihdesivustot ja esim. MTV Katsomo kohtelevat Kerhoa. Sytyttekö ideaan?
Jollekin toiselle nämä kaksi ovat yhtä ja samaa Chromeen avautuvaa möykkyä, minusta taas olisi tärkeää kyetä tarkkailemaan erikseen kehitystä näissä erillään.
Elikkä tyytyväisyyden tylsyttäessä on kenties ketjuhistoriassa mahdollista sitten paremmin tarkastella sitä, mitä seura itse kykenee itsestään sanoittamaan, ja toisessa sitä, millaisena hämeenlinnalaisseura nähdään sen ulkopuolella. Vain toiseen seura pystyy varmuudella vaikuttamaan!
Otetaas alkuun puheenaiheita uusvanhan ketjun käynnistämiseksi:
1. Kotisivut uusittiin viime kaudella (?). Vieläkö sinne on jäänyt lapsuksia? Toisaalla kerrottiin, että lähteneitä pelaajia ei ole joulukuun aikaan ehditty paljon poistella. Tykkäättekö?
2. Mitä mieltä Kerhon somesisällöstä? Mikä tyyli toimii teihin?
3. Eikö olekin Goodmanin kyljessä oleva videotaulu yksi näistä parhaista muistuttajista, kyllä.
4. Ootteko huomanneet että etenkin Facebookissa kommentointi on aina vilkasta. Hyvä!
5. Osaako Kerho markkinoida ja myydä itseään? Onko parantunut tämän kauden aikana?
6. Mikä on suosikkimainoksesi Kerhon historiassa? Mitkä ovat jääneet erityisesti mieleen? Voi olla jonkun sponsorin mainos myös...ääni tai kuva.
7. Ehdotuksesi siitä, miten Kerhon pitäisi markkinoida itseään uudella tavalla.
8. Se hyvä aihe, joka unohtui tästä
9. Hyvää vuoden loppua ja alkavaa vuotta!!!

Viimeksi muokattu: