Mainos

HPK:n juniorit

  • 733 315
  • 2 068
Suosikkijoukkue
Ei merkittävän kaupungin pallokerho
Kerho meni 4-3 johtoon kun kaksi ja puoli minuuttia jäljellä. Tappara tasoitti 30 sekunnin päästä ilman veskaria.
 
Ralph

Jäsen
HPK siis johti neljästi ja Tappara tuli tasoihin neljästi. Eiköhän tuosta puutu vain Tapparan jatkoaikamaali.
 
Ralph

Jäsen
Kas niin, vajaat seitsemän minuuttia pelattiin jatkoaikaa ja ylivoimalla Roope Laavainen ratkaisee. Erkka Seppälä ja Otto Latvala syötöille, HPK jatkoon.
 
H P K

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Ylivoimalla jatkoaika voitto Kerholle. Tapparan Hasilla on varmaan paljon kavereita, tyhmä jäähy. Ja kerrankin tuomarilla oli munat, olis liigatuomareillakin
 
Jussih

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Juniori-Kahvara siis hoidettiin. Nyt sopii toivoa, että edustus hoitaa oman ruutunsa. Tapparan voittaminen pelastaisi vielä suoran pleijaripaikan ja Kerhon loputtomalta kahvamaratoonilta (JYP + Kahvara). Sen verran pojat voisivat ajatella katsojia, ettei pleijareiden alussa ainakaan tarvitsisi katsella jyväskyläläisen koulukunnan anti-jääkiekkoa.
 
Keikka

Eihän tuo Tappara-pelin voitto sijoitusta kuuden joukossa takaa, mutta mahdollisuuksia toki parantaa huomattavasti.

Mutta ketjun aiheeseen liittyen: Loistava homma junnuille! Seuraavaksi sitten vastus kovenee huomattavasti.
 
Fossey

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
...eiköhän noi JYPin ja Tapparan kahvausjutut oo jo sellaset 15 vuotta vanhoja :D

Todella hieno homma Kerhon nuorilta, joilla ei ehkä kaikkein helpoin kausi ole ollut. Tästä eteenpäin kaikki on plussaa. Kerholla on yllätysvalmis joukkue ja pelitapa. Katsojiakin säälipleijareiksi jo aika mukavasti, kuinkahan isoksi Kiekkokaupungin oranssi huuma tänä keväänä yltääkään? Jännät jatkopelit tulossa...
 
Tattari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kanta- ja Päijät-Häme "täältä jostakin" käsin...
Seurailin sivusilmällä ruutuplussasta A-junnujen matsia. Mitä isot edellä sitä pienet perässä. Ylivoima oli melkoisen stressavaa katsottavaa. Kärpät ratkoi matsin kolmannen erän puolessa välissä yv-maaleilla. Saas nähdä mikä muodostuu lopputulokseksi. (E. typoja)
 
TheRikza

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hämeenlinnan Pallokerho, Florida Panthers
Seurailin sivusilmällä ruutuplussasta A-junnujen matsia. Mitä isot edellä sitä pienet perässä. Ylivoima oli melkoisen stressavaa katsottavaa. Kärpät ratkoi matsin kolmannen erän puolessa välissä yv-maaleilla. Saas nähdä mikä muodostuu lopputulokseksi. (E. typoja)
A-junnuiltahan puuttuvat tänään kokoonpanosta liigamiehet. Laavainen, Latvala ja Seppälä tänään Lekin mukana
 
Tattari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kanta- ja Päijät-Häme "täältä jostakin" käsin...

nakke-81

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK (ipk, keupa, fps)
Kerhon kasvatti Paavo Tyni aloittaa tänään Keupan paidassa finaalit ja varsin mukavasti kausi sujunut pisteiden valossa.

Toivottavasti pääsee kannua nostamaan!
 
DAVIS

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Mikä mättää Hämeenlinna? Ihmettelimme tuossa oikein porukalla HPK-junnujen sarjasijoituksia ylempää SM-sarjaa silmällä pitäen. A-junnuja lukuunottamatta kaikki junnut kyntää sarjojen pohjalla. En nyt ole kiinnittänyt isommin huomiota miten edelliset vuodet HPK:lla on sujunut, mutta ajattelin että olisikohan siellä jonkin asteinen "Lukko-syndrooma" menossa?
 
#76Sally

Vastausta en osaa antaa mutta kyllä tämä taitaa olla joka kautinen ilmiö, että varsinkin b-, ja c-junnut kyntävät sarjan hännillä. A-juniorit ovat pääsääntöisesti kyllä pärjänneet ihan hyvin ja toisinaan jopa erinomaisesti voittaen mm. mestaruudenkin.
 
Roman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK ja Tappara
Mikä mättää Hämeenlinna? Ihmettelimme tuossa oikein porukalla HPK-junnujen sarjasijoituksia ylempää SM-sarjaa silmällä pitäen. A-junnuja lukuunottamatta kaikki junnut kyntää sarjojen pohjalla. En nyt ole kiinnittänyt isommin huomiota miten edelliset vuodet HPK:lla on sujunut, mutta ajattelin että olisikohan siellä jonkin asteinen "Lukko-syndrooma" menossa?
Täällä korjataan viimeisten vuosien juniorityön hedelmiä. Onko muutoksia tulossa, sen näemme muutaman vuoden sisällä. Tämä nyt esillä oleva surkeus on ollut tiedossa jo pitkään, eikä sinällään varmasti yllätä ketään. Mika Toivolalta odotin paljon kun hänet palkattiin Juniorijääkiekon vetäjäksi, mutta Liiga HPK vei valitettavasti välistä. Vaikkakin Toivolalla vieläkin on rooli nykyisten vanhemman pään junioreiden parissa. Muuten junioreiden parissa jatkaa sama kaksikko joka on osa syynä tähän sukellukseen.

tämä taitaa olla joka kautinen ilmiö, että varsinkin b-, ja c-junnut kyntävät sarjan hännillä. A-juniorit ovat pääsääntöisesti kyllä pärjänneet ihan hyvin ja toisinaan jopa erinomaisesti voittaen mm. mestaruudenkin.
Totta on ettei B ja C ole kovin menestystä niittäneet, mutta nyt molemmilla on uhkana etteivät pelaa keväällä edes ylempää SM-sarjaa. C:llä saattaa olla mahdollista vielä jopa Mestis-tasolla jatkaminen, jos säännöt sen sallii (en muista onko näillä joukkueilla kiintiöpaikkoja) Mielenkiintoista tässä on seurata kuinka lumipallo pyörii eteenpäin. 4-5 tulevaisuuden vuotta nämä nykyiset C ja B ryhmät muodostavat A-nuorten rungon. Jälleen kerran olemme ulkopuolelta tulevien varassa myös A-nuorten suhteen.
 
DAVIS

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Totta on ettei B ja C ole kovin menestystä niittäneet, mutta nyt molemmilla on uhkana etteivät pelaa keväällä edes ylempää SM-sarjaa.
Pidätkö tässä vaiheessa "uhkana" että B ja C ei pelaa ylempää SM-sarjaa. Mä lyön Mal Davisin pelipaidan vuodelta -90 vetoa että kumpikaan ei pelaa ylempää SM-sarjaa!
Positiivisuus on hieno asia mutta joku raja siinäkin.
 
Viimeksi muokattu:

Sean Connery

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Täällä korjataan viimeisten vuosien juniorityön hedelmiä. Onko muutoksia tulossa, sen näemme muutaman vuoden sisällä. Tämä nyt esillä oleva surkeus on ollut tiedossa jo pitkään, eikä sinällään varmasti yllätä ketään. Mika Toivolalta odotin paljon kun hänet palkattiin Juniorijääkiekon vetäjäksi, mutta Liiga HPK vei valitettavasti välistä. Vaikkakin Toivolalla vieläkin on rooli nykyisten vanhemman pään junioreiden parissa. Muuten junioreiden parissa jatkaa sama kaksikko joka on osa syynä tähän sukellukseen.

Tunnut olevan hyvin kartalla, mitä on tehty ja missä menty pieleen? Kerrothan meille kaikille ihan konkreettisesti miten mainitsemasi kaksikko on syyllisiä nykytilanteeseen? Siis jotain ihan oikeaa faktaa eikä vain "no katsoppa sarjataulukkoa". Ettet vaan ole mennyt lukemaan Sihvosen tekstejä perehtymättä junnupuolen realiteetteihin...

Samoin tämä ikuinen itku siitä, että Kerhojunnut on liikaa ulkopaikkakuntalaisten varassa. Miten viisaat palstaveljet tämän asian korjaisi? Laitetaan luukut kiinni ja peluutetaan vain "omia junnuja". Ehkä nämä vierasavut pelaavat täällä just siksi, että omien taso ei riitä. Ei niitä tänne rahalla osteta vaan tryouttien yms. muiden näyttöjen perusteella osoittavat olevansa parempia kuin paikalliset. Vaikka oma pelaajatuotanto on hyvässä kasvussa ja voi hyvin, niin laadukkaita "liiga-aihioita" ei vaan tämän kokoisesta kylästä tule määräänsä enempää.
 
Viimeksi muokattu:
(1)
  • Tykkää
Reactions: Hamu

Roman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK ja Tappara
Pidätkö tässä vaiheessa "uhkana" että B ja C ei pelaa ylempää SM-sarjaa. Mä lyön Mal Davisin pelipaidan vuodelta -90 vetoa että kumpikaan ei pelaa ylempää SM-sarjaa!
Positiivisuus on hieno asia mutta joku raja siinäkin.
Eipähän kukaan pääse syyttämään ainaisesta pessimistisyydestä ;) En kyllä pysty ottamaan kiinni vetoasi, koska olen kanssasi aivan samoilla ajatuksilla, vaikka ei minulla Davisin pelipaitaa olekaan.

Tunnut olevan hyvin kartalla, mitä on tehty ja missä menty pieleen? Kerrothan meille kaikille ihan konkreettisesti miten mainitsemasi kaksikko on syyllisiä nykytilanteeseen? Siis jotain ihan oikeaa faktaa eikä vain "no katsoppa sarjataulukkoa". Ettet vaan ole mennyt lukemaan Sihvosen tekstejä perehtymättä junnupuolen realiteetteihin...

Samoin tämä ikuinen itku siitä, että Kerhojunnut on liikaa ulkopaikkakuntalaisten varassa. Miten viisaat palstaveljet tämän asian korjaisi? Laitetaan luukut kiinni ja peluutetaan vain "omia junnuja". Ehkä nämä vierasavut pelaavat täällä just siksi, että omien taso ei riitä. Ei niitä tänne rahalla osteta vaan tryouttien yms. muiden näyttöjen perusteella osoittavat olevansa parempia kuin paikalliset. Vaikka oma pelaajatuotanto on hyvässä kasvussa ja voi hyvin, niin laadukkaita "liiga-aihioita" ei vaan tämän kokoisesta kylästä tule määräänsä enempää.
Kartalla tai ei, mutta jokainen, joka on tilannetta seurannut läheltä tunnistaa tilanteen. Sihvonen tietää varsin hyvin junioirijääkiekon ongelmat ja varmasti osaa ne kertoa paremmin kuin minä. En ole juuri hänen juttujaan lukenut viimeaikoina, joten mielipiteeni olen muodostanut ihan itse. En suinkaan ole yksin näiden asioiden kanssa. Siitä olkoon todisteena jupina mitä on kaupungissa eri alustoilla esiintynyt. Ongelmia on ruodittu väsymiseen asti. Olisiko Petterillä jotain annettavaa tilanteesssa on ihan toinen keskustelu. Yleistä porua riittää toki aina tehdään niin tai näin.
Turha meidän on oikeastaan täällä miettiä sen enempää ongelmia tai ratkaisuja. Juniorijääkiekolla oli juuri kasvojen pesun paikka ja oikeasti mahdollisuus lähteä miettimään muutosta tekemiseen. Toivolan Liiga sopimuksen jälkeen päädyttiin jatkamaan samalla kokoonpanolla kuin ennenkin. Toivon todella että suunta muuttuu. Näillä suuntaviivoilla on menty nyt Lehkosen pois potkimisen jälkeen 5 vuotta. Sitä ennenkin nykyisellä valmennuspäälliköllä oli roolinsa nuorempien junioreiden kanssa. Voidaan siis sanoa että nykyiset B-juniorit ja siitä nuoremmat ovat tämän nykyisen organisaation tuottamaa polvea. Voidaan arvioida kuinka tuloksellisesti olemme onnistuneet kun katsomme kuinka valtakunnallista sarjaa pelaavat pärjäävät. Pidemmällä tähtäimellä voimme arvioida kuinka moni näistä nykyisistä päätyy Liigaan tai Mestikseen pelaamaan. Liian helppoa on mennä kaupungin koon ja materiaalin realiteettien taakse.
Tosiasia on, että yleensä SM-tasolla pelaaminen on täysin ulkopaikkakuntalaisten varassa ja siinäkin olet oikeassa, että siksi näin kun oma taso ei riitä. Tässähän on koko jutun ydin. Miksi esimerkiksi viime kaudella noin puolet C-SM porukasta tulee Riihimäki/ Hyvinkää akselilta? Tuolta alueelta kärkeä siirtyy myös pääkaupunkiseudulle reippaasti ennen C-ikääkin. Melkein väittäisin että jos he saisivat pidettyä kaikki omat juniorit kasassa, heillä olisi kilpailukykyisempi joukkue kuin Hämeenlinnassa. Miksi? Parempaa ainesta lapsissa on melko kehno selitys? Jäätä on samanverran kahdessa kaupungissa yhteensä kuin Hämeenlinnassakin.
Kuvaavaa on se että nyt HPK:n joukoista jopa 10 vuotiaita joukkueidensa kärki ukkoja siirtyy muualle. Onko tämä vanhempien hullua vaateliaisuutta vai ymmärretäänkö tässä jotain suurempaa realistisuutta HPK:n tapaan tehdä junioirityötä? Siitä voi ihan jokainen kehittää oman ajatuksensa.

Oma pelaajatuotanto on kasvussa ja voi hyvin, sanoit. Kieltämättä tulokset ovat olleet melko positiivisia, jos mittaamme Liigan kynnyksellä tai sen ylittäneitä pelaajia viimeisten vuosien ajalta. Palataan tähän aiheeseen vaikka 4 vuoden päästä. Silloin tiedämme kuinka mainitsemani kaksikon kehittämä järjestelmä jatkaa kehitystä vai jatkaako? Nuorten menestyminen sarjoissaan ei anna kovin ruusuista kuvaa tulevasta. Toki siellä on valtakunnankärki tasolla olevia lupaavia poikia edelleen.

Hallituksessa puhaltaa uudet tuulet. Katsotaan kuinka pystyvät vaikuttamaan asioihin. Laamanen ei pystynyt! Jos ei pysty nykyisetkään vaan porukka vaihtuu parin vuoden sisään uuteen ei tuollakaan puolella ole paljon perään kuulutettua pitkäjänteistä työtä näkyvissä.

Vastasin turkulaisen alkuperäiseen kysymykseen "Mikä mättää Hämeenlinna"? Edellä olen kuvannut omaa näkemystäni mistä lähtisin etsimään syytä. Mikä on sinun ajatuksesi hieman alavireisestä nykytilanteesta? Huonot lapset? Vanhempien geeniperimät? Varustehuolto?
Ei tarvitse kertoa kuinka asiaa korjataan, kerro vain mistä lähtisit etsimään seikkoja jotka johtavat nykyiseen alavireeseen juniorijääkiekossa? Materiaaliin toki jo viittasitkin.
 
Viimeksi muokattu:

Sean Connery

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Vastasin turkulaisen alkuperäiseen kysymykseen "Mikä mättää Hämeenlinna"? Edellä olen kuvannut omaa näkemystäni mistä lähtisin etsimään syytä. Mikä on sinun ajatuksesi hieman alavireisestä nykytilanteesta? Huonot lapset? Vanhempien geeniperimät? Varustehuolto?
Ei tarvitse kertoa kuinka asiaa korjataan, kerro vain mitä lähtisit kehittämään juniorijääkiekossa? Materiaaliin toki jo viittasitkin.

Hyviä pointteja sinulla. Ei kaikista asioista voi lähteä väittelemään. Itseäni vain ärsyttää, että tätä napinaa ja nakerrusta kyllä kuulee siellä täällä, mutta ei niitä asioita, mitä ihan oikeasti pitäisi tehdä "paremmin". Samalla se ns. johtohenkilöiden syyttely vailla faktoja vituttaa. Ainahan pitää olla syyllinen, eikös niin?

Sen verran lähellä Hakio-hallia on tullut oltua jo pidempään, että kaikkea olen kuullut, niin nykyjohdon kuin aiempienkin tekemisistä. En edelleenkään lähtisi asioista muutamaa ihmistä syyttelemään. Ja mitä tulee Lehkosen aikaan, niin aika ruusuisen kuvan saanut sekin ajanjakso, mutta ne vähemmän ruusuiset jutut pysyy hauskasti piilossa.

10-vuotiaiden siirtyminen muihin seuroihin on silkkaa idiotismia, mikäli asiaan ei liity perheen sisäistä muuttotarvetta toiselle paikkakunnalle. Kyseessä on alakouluikäiset lapset ja tuon ikäisen siirtely joukkueesta toiseen paremman tulevaisuuden nimissä on jotain käsittämättömän typerää. HPK ei millään muotoa voi vesittää lapsen/nuoren kehittymistä Liiga- tai NHL-tasolle. Kyse on yksilön kyvyistä jne... Näitä juttuja kyllä kuulee tuon tuosta ja en voi henk.koht. kuin päätä pyörittää, miten hölmöjä nämä vanhemmat ovat. Toki oma on päätöksensä ja jokainen tekee kuten parhaaksi näkee. Aika harvoin näistä "muuttajista" on koskaan sen parempia tullut.

Ryhmäkoot on varmasti suurimpia ongelmia Hämeenlinnan junnujoukkueissa. Asia mikä sinällään liittyy johtoon ja sen ratkaisuihin... On hieno asia, että imua löytyy (pelaajia lisää + rahaa sisään), mutta kilpailullisesti asia on haastava. Siinä missä HPK:n G-E junnujoukkueella on +50 pelaajaa kaukalossa on kilpailevilla seuroilla ehkä 20-25 pelaajaa. Kuitenkin sama määrä valmentajia on molemmilla. Jäätä on per pelaaja yli puolet enemmän "hyödynnettävissä" siis muualla. Tähän nyt ei ratkaisua oikein olekaan.. lisäämällä jäävuoroja (niitä ei ole, koska hallit jo nyt täynnä + Metritiski jatkuvan sulkemisuhan alla) kasvatetaan jo entisestään kalliita kausimaksuja (kiitos halliyhtiön taksat, jotka alueen kalleimpia). On siis kohtuu haastavaa ratkaista ongelmia ellei jopa mahdotonta. Tiedän, että junnujoukkueet ovat käyneet esim. Valkeakoskella halvempien jäiden takia treenaamassa.

Tästä päästäänkin siihen, että Kerhoon tulevat vieraspaikkakuntalaiset junnut ovat niitä, jotka ovat olleet jäällä paljon enemmän. Tämä varmasti näkyy eräänlaisena taitopiikkinä näiden pelaajien eduksi. Silti se ei selitä kaikkea.. Edelleen HPK:n junnujoukkueiden terävin kärki on täysin kilpailukykyistä koko valtakunnan alueella. Ne urheilulliset ja lahjakkaat yksilöt... niitä vaan ei ole määräänsä enempää.

Ehkä toimiston kaksikko lukee näitä keskusteluja ja näistä rohkaistuneena keksii tavan moninkertaistaa jääajan lapsilla, niin että laadukkaasta valmennuksesta ei nipistetä ja vanhempia ei imetä kuiviin... Uusi harkkahalli(t) anyone?
 
BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Vastasin turkulaisen alkuperäiseen kysymykseen "Mikä mättää Hämeenlinna"? Edellä olen kuvannut omaa näkemystäni mistä lähtisin etsimään syytä. Mikä on sinun ajatuksesi hieman alavireisestä nykytilanteesta? Huonot lapset? Vanhempien geeniperimät? Varustehuolto?
Ei tarvitse kertoa kuinka asiaa korjataan, kerro vain mistä lähtisit etsimään seikkoja jotka johtavat nykyiseen alavireeseen juniorijääkiekossa? Materiaaliin toki jo viittasitkin.
Älä ymmärrä väärin, mutta minä olisin voinut täältä itärajalta kirjoittaa yhtä pitkän ja yhtä tyhjän vastauksen HPK:n juniorijääkiekosta. Tämä siis tietämättä yhtään mistään yhtään mitään. Jos on jotain sanottavaa, edes siis nimimerkin takaa julkisuuteen, niin sitten vaan niitä faktoja tiskiin. Tollanen jonninjoutava ja ympäripyöreä horina on lähinnä naurettavaa palstamillimetrien kulutusta. Yhtään konkreettista asiaa et saanut viestiisi mahdutettua koskien Kerhon juniorihommia.

Tätä napinaa ja jupinaa on nyt saanut lukea täältä aika paljon ja edelleen yhtään konkreettista juttua ei ole noussut esille. Mä voin laittaa SaiPsta yhden, voisin laittaa monta muutakin ja varmaan kyselemällä Kerhostakin, mutta koska mulla on sitä konkretiaa eikä nupinaa, niin: Täällä Liigan alapuolella toimiva herra oli heittänyt suoraan, että "miksi niitä junnuja kehittämään ja niihin panostamaan kun lähtevät kuitenkin muualle". Ei nyt sanatarkka lainaus mutta ydinsisältö tuo. Siinä oli sitä oikeaa konkretiaa. Toivottavasti joku uskaltaa vastaavaa lyödä tiskiin jos kerran on jotain hampaankolossa. Vähän on nyt laihaksi jäänyt tämä koko keskustelu, ihan nimimerkkeihin katsomatta.
 
Roman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK ja Tappara
Ja mitä tulee Lehkosen aikaan, niin aika ruusuisen kuvan saanut sekin ajanjakso, mutta ne vähemmän ruusuiset jutut pysyy hauskasti piilossa.

10-vuotiaiden siirtyminen muihin seuroihin on silkkaa idiotismia, mikäli asiaan ei liity perheen sisäistä muuttotarvetta toiselle paikkakunnalle. Kyseessä on alakouluikäiset lapset ja tuon ikäisen siirtely joukkueesta toiseen paremman tulevaisuuden nimissä on jotain käsittämättömän typerää.

Ryhmäkoot on varmasti suurimpia ongelmia Hämeenlinnan junnujoukkueissa. Asia mikä sinällään liittyy johtoon ja sen ratkaisuihin... On hieno asia, että imua löytyy (pelaajia lisää + rahaa sisään), mutta kilpailullisesti asia on haastava. Siinä missä HPK:n G-E junnujoukkueella on +50 pelaajaa kaukalossa on kilpailevilla seuroilla ehkä 20-25 pelaajaa. Kuitenkin sama määrä valmentajia on molemmilla. .

Tästä päästäänkin siihen, että Kerhoon tulevat vieraspaikkakuntalaiset junnut ovat niitä, jotka ovat olleet jäällä paljon enemmän. Tämä varmasti näkyy eräänlaisena taitopiikkinä näiden pelaajien eduksi.

Uusi harkkahalli(t) anyone?
Jätin lainaukseen muutaman keskeisen asian. Olen Lehkosesta ja sen ajan tekemisestä samaa mieltä. Ei varmasti millään muotoa täydellistä aikaa. Onko asiat tai kokonaisuus parantunut asioista? Ainakin resursseja toimiston puolella on ihan eri tavalla tällä hetkellä. Mitä tällä panostuksella ollaan saatu aikaan? Se miten yhteistyö valmennuksen ja toiminnanjohtajan välillä toimii nykyään vs Lehkosen aika ei ole minun arvioitavissa. Ulkopuolelle näkyvät asiat eivät ole minusta ainakaan paremmin.

Lainaamassani sinun tekstissä kappaleet kaksi ja neljä ovat minusta ristiriitaisia. 10-vuotiaan siirtyminen lähiseuraan on idiotismiä, mutta silti 14-vuotiaana tunnustetaan ulkopaikkakunnalta tulevan taitavampia enemmän jääharjoitusta ja pelejä vyölleen kerränneitä yksilöitä. Miksi siis ei kannata ajella vaikka 30 minuuttia Riihimäen hallille ja saada lapselle yksilöllisempää valmennusta, enemmän pelejä, jos lapsi on näistä kiinnostunut?

Ryhmäkoko asia on juuri niin kuin kirjoitit. Tämä on aivan varmasti se missä HPK häviää lähes kaikille lähiseudun vakavasti otettaville junioritoimijoille. Tässä näkisin johdolla olevan vaikutus mahdollisuutta. Yhteistyö muiden alueen joukkueiden kanssa olisi varmasti yksi konkreettinen esimerkki, jota ei tällä hetkellä käytännössä ole lainkaan. Tiedän siihen liittyvät haasteet osittain, mutta silti monelta suunnalta ihmetellään asiaa. Yhdistävänä seikkana ja toisena osapuolena on HPK. Näillä yhteistyöasioilla voidaan vaikuttaa osaltaan jäävuoroihin ja pelaamiseen ikäluokassa omalla tasolla. Tällä saataisiin enemmän ja tasaisempaa materiaalia pidettyä mukana pidempään. Nyky tilanteessa kuilu repeää "kilpajoukkueen" ja sen seuraavan ryhmän välille isoksi.

Ja jotta saadaan lisää konkretiaa niin sanonpa että HPK:laisessa valmennuksessa on täydellisiä puutteita kasvatuksessa, henkilöjohtamisessa. Se kuinka pelaajia kohdellaan, miten ja mitä heille vaikeissa paikoissa asioista osataan antaa on todella ala-arvoista. Eikä kannata vetää hernettä kovin syvälle. Aivan varmasti siellä on joitain asian osaaviakin valmentajia. Liikaa kuitenkin sellaisia kenellä ei ole mitään annettavaa nuorten ja lasten parissa. Väitän jopa että tämä on yksi osa HPK:n johtamista ja sen puutteita. Lähtee siis liikkeelle organisaation johdosta. Alempana tehdään juuri sen mukaisia arvoratkaisuita.
 
Viimeksi muokattu:

Sean Connery

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Lainaamassani sinun tekstissä kappaleet kaksi ja neljä ovat minusta ristiriitaisia. 10-vuotiaan siirtyminen lähiseuraan on idiotismiä, mutta silti 14-vuotiaana tunnustetaan ulkopaikkakunnalta tulevan taitavampia enemmän jääharjoitusta ja pelejä vyölleen kerränneitä yksilöitä. Miksi siis ei kannata ajella vaikka 30 minuuttia Riihimäen hallille ja saada lapselle yksilöllisempää valmennusta, enemmän pelejä, jos lapsi on näistä kiinnostunut?

10-vuotias on lapsi ja täysin lapsiurheilun piirissä oleva. Hänelle ei käytännössä opeteta mitään niin merkittävää, että kannattaisi ajella koulun jälkeen edes 30 min "paremman valmennuksen takia". Toki jääaikaa saisi enemmän, mutta kuten sanoin, niin sen hyöty saattaa olla hyvinkin hetkellinen. Hämeenlinnassa kyllä tarjotaan jäätä ihan tarvittavan paljon, jos sitä oikeaa kiinnostusta riittää niille (yleisöjäät ja peli- ja taitojää toiminta on nykyään ihan hyvissä kantamissa verrattuna aikaisempaan). Käytännössä Hämeenlinnasta tuskin kukaan matkustaa paremman valmennuksen tai jääajan perässä 30min päähän (Hyvinkää, Riihimäki, Valkeakoski tai Forssa). Näiltä paikkakunnilta suunta on pääasiassa tännepäin ja sekin on seurojen keskinäisen sopimuksen nojalla pyritty estämään. Tiedän tapauksia, että lapsia on E-D ikäisinä viety Tampereelle tai Helsinkiin, ja juuri tuota pidän typeränä ellei asiaan liity perheen omia tarpeita.

14-vuotias kuuluu jo jääkiekkoliitonkin ohjeistuksen mukaan kilpaurheilun piiriin, jolloin tulee jo Pohjola-leirit ja maajoukkuekartoitukset. Puhutaan C-ikäisistä, joista osa voi jo olla Liigaseurojen kiikareissakin. 14-15vee voi olla parhaimmillaan 180cm/80kg, joten kyseessä on jo urheilijan alku ja siihen liittyvät vaatimustasot elintapoineen ja valintoineen. Tuolloin on sitten eri asia siirtyä paikkakunnalta toiselle, mikäli kaavailtu ura niin vaatii (ja mikäli perhe asian niin näkee...). Joukkueisiin on try-outit jne., joten kyseessä on kaikinpuolin vakavaa touhua. Näissä on mielestäni aika merkittävä ero, onko pelaaja 10 vai 14 vuotias.

Ja mitä tulee HPK:n valmentajien tasoon, niin mitä nyt olen hallilla nähnyt ja kokenut, niin ylpeä olen Kerhon koutseista verrattuna lukuisiin vastustajiin. Välillä ihmettelee millasia tyyppejä "isojen seurojen" junnujoukkueita luotsaakin. Toki on muistettava, että alle C-ikäisten valmentajat ovat lähestulkoon kaikki lasten vanhempia talkootyössä. Ammattivalmentajia ei tietenkään ole näissä ikäluokissa. Nuoria valmentajia saisi olla toki enemmän ilman perhesiteitä, jolloin kaikenmaailman suosimisilta sun muilta vältyttäisiin...
 
Roman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK ja Tappara
mitä tulee HPK:n valmentajien tasoon, niin mitä nyt olen hallilla nähnyt ja kokenut, niin ylpeä olen Kerhon koutseista verrattuna lukuisiin vastustajiin. Välillä ihmettelee millasia tyyppejä "isojen seurojen" junnujoukkueita luotsaakin. Toki on muistettava, että alle C-ikäisten valmentajat ovat lähestulkoon kaikki lasten vanhempia talkootyössä. Ammattivalmentajia ei tietenkään ole näissä ikäluokissa.
Pahoittelut, todella huonosti kirjoitettu minulta. En tarkoittanut tällä kritiikillä alle C-ikäisten valmennusta vaan lähinnä siitä eteenpäin.
Myöhemmin ehkä lisää muista asioista. Tuo oli nyt korjattava heti kun tajusin virheeni.
 
BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Ja mitä tulee HPK:n valmentajien tasoon, niin mitä nyt olen hallilla nähnyt ja kokenut, niin ylpeä olen Kerhon koutseista verrattuna lukuisiin vastustajiin. Välillä ihmettelee millasia tyyppejä "isojen seurojen" junnujoukkueita luotsaakin. Toki on muistettava, että alle C-ikäisten valmentajat ovat lähestulkoon kaikki lasten vanhempia talkootyössä. Ammattivalmentajia ei tietenkään ole näissä ikäluokissa. Nuoria valmentajia saisi olla toki enemmän ilman perhesiteitä, jolloin kaikenmaailman suosimisilta sun muilta vältyttäisiin...
Tätä olen aina ihmetellyt. Joukkueilla on E-D junnuissa jäitä se muutama tunti viikossa, tähän muut päälle mutta tuntimääräisesti se on silti vähäinen määrä. Miksi ihmeessä juniorijoukkueisiin ei palkata ihan päätoimisesti yhtä valmentajaa per useampi joukkue joilla olisi sitten ns. apuvalmentajina ja pelien vetäjinä niitä vanhempia? Periaatteessahan tämä on valmennuspäällikön vastuulla, mutta käytännössä ei ne mitään sellaista tee. Se treenien suunnittelu ja narujen käsisspitäminen on toki v-mäistä hommaa, mutta ei se mitään ylitsepääsemätöntä ole, jos on vaan tahtoa ja halua. Iltaisin työaikaa kun vetää ne 1-3 treenit ei kauheasti kuitenkaan jäällä tule. Ja jos nyt joku ihmettelee, niin harvoin ne joukkueet treenaa kaikki samaan aikaan. Itse olen juossut parhaimmillani 3-4 treenejä per päivä tuolla vetämässä eri joukkueille ja ikäluokille. Kun aikaa ja resursseja oli, niin hyvin pystyi "ammattivalmentajana" toimimaan pikkujunnuissa. Jos tämä onnistui toisessa palloilulajissa (onnistuu koska tiedän näitä henkilöitä useampiakin ja eri lajeissa), niin miksi tämä ei onnistu jääkiekossa, tai miksi sitä ei tehdä?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös