Mainos

HPK:n juniorit

  • 733 088
  • 2 068

HyttyOfficial

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerhon Pallo, Detroit Red Wings, Real Madrid
U20- ja U18 -jengeihin on tiedossa isoja muutoksia ensi kaudelle.

Kuulemani mukaan Vili ei jatka organisaatiossa tämän kauden jälkeen. Samoin U18 jengin puolelta pääkoutsi Honkala ei jatka HPK:ssa.

Ja käsitykseni on, että päätökset ovat seuran.

Tuntuu kyllä erikoiselta, että edustuksen synkän alkukauden vastapainona upeasti pelanneiden kahden korkeimman junnujengin koutsit eivät saa jatkaa.

Vilinkin kohdalla ollut paljon puhetta siitä, että miehestä kasvatettaisiin seuraava "oma" liigatason valmentaja. Itse olin yksi niistä, joka toivoi näkevänsä Vilin aikanaan apukoutsina Kerhon liigapenkin takana - ehkä joskus jopa vetovastuussa.

Viitaluoma on ehtinyt luomaan jo pitkän uran Kerhossa, pelaajana varmasti yksi 2000-luvun ikonisimpia Kerholaisia ja ollut U-18 ja U-20 jengien valmennuksessakin jo viisi vuotta. Joukkueessa on kehittynyt pitkästä aikaa aidosti lupaavia pelaajia, joilta voi odottaa breikkaamista liigatasolle.

Pelkällä HPK-taustalla ei toki voi työpaikat olla taattuja, mutta en näe miten tulokset eivät olisi riittäviä tai rohkaisevia tässä hetkessä.

U18 jengi taas porskuttaa upeasti sarjan kolmosena ja jengistä on noussut pelaajia myös maju-rinkiin.

Toivon todella, ettei kyseessä ole vain nykyisen urheilujohdon hauiksennäyttö tai tavoite palkata tilalle omia kavereita näihin positioihin.

Tämä tietooni saamani uutinen asettaa uuteen valoon myös palstalla ja muualla lukemani huhut urheilujohtajamme presenssistä.

Pakko sanoa, että tämä hieman varjostaa sitä hyvää fiilistä mikä oli ehtinyt hiipimään viimeaikaisten edarin otteiden ja jatkosopimusten osalta.
 
clayman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK

Olisikohan Viitaluoma sitten astumassa Fopsin penkin taakse? Miesten sarjassa päävalmentajana ja sen jälkeen Kerhoon takaisin? Noh, ehkä ei kuitenkaan.

En nyt tiedä miten tämä kertoo jotain urheilujohtajan presensistä, kun ei taida päätöksiä kuitenkaan yksin tehdä.

Ja onhan tässä ollut myös puhetta nuorten valmentajista. Ei Vilistä mutta muuten kyllä. Ongelmallisia tapauksia.

Noh, katsotaan toteutuvatko nämä vai onko vain huhu.
 
Voi toki siirtyä Mestikseen, mutta se olisi seurausta siitä, että ei saa Kerhossa jatkoa eikä syy sille, että ei saa jatkoa.

Ja onhan tässä ollut myös puhetta nuorten valmentajista. Ei Vilistä mutta muuten kyllä. Ongelmallisia tapauksia.

Noh, katsotaan toteutuvatko nämä vai onko vain huhu.
Olen kuullut, että nuoremmissa (U15, U14) on joukkueissa aika huonoa yhteishenkeä eivätkä koutsit ainakaan edistä tilannetta.
 
Siivouskomero

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
U20- ja U18 -jengeihin on tiedossa isoja muutoksia ensi kaudelle.

Kuulemani mukaan Vili ei jatka organisaatiossa tämän kauden jälkeen. Samoin U18 jengin puolelta pääkoutsi Honkala ei jatka HPK:ssa.

Ja käsitykseni on, että päätökset ovat seuran.

Tuntuu kyllä erikoiselta, että edustuksen synkän alkukauden vastapainona upeasti pelanneiden kahden korkeimman junnujengin koutsit eivät saa jatkaa.

Vilinkin kohdalla ollut paljon puhetta siitä, että miehestä kasvatettaisiin seuraava "oma" liigatason valmentaja. Itse olin yksi niistä, joka toivoi näkevänsä Vilin aikanaan apukoutsina Kerhon liigapenkin takana - ehkä joskus jopa vetovastuussa.

Viitaluoma on ehtinyt luomaan jo pitkän uran Kerhossa, pelaajana varmasti yksi 2000-luvun ikonisimpia Kerholaisia ja ollut U-18 ja U-20 jengien valmennuksessakin jo viisi vuotta. Joukkueessa on kehittynyt pitkästä aikaa aidosti lupaavia pelaajia, joilta voi odottaa breikkaamista liigatasolle.

Pelkällä HPK-taustalla ei toki voi työpaikat olla taattuja, mutta en näe miten tulokset eivät olisi riittäviä tai rohkaisevia tässä hetkessä.

U18 jengi taas porskuttaa upeasti sarjan kolmosena ja jengistä on noussut pelaajia myös maju-rinkiin.

Toivon todella, ettei kyseessä ole vain nykyisen urheilujohdon hauiksennäyttö tai tavoite palkata tilalle omia kavereita näihin positioihin.

Tämä tietooni saamani uutinen asettaa uuteen valoon myös palstalla ja muualla lukemani huhut urheilujohtajamme presenssistä.

Pakko sanoa, että tämä hieman varjostaa sitä hyvää fiilistä mikä oli ehtinyt hiipimään viimeaikaisten edarin otteiden ja jatkosopimusten osalta.

Onpa kyllä mielenkiintoista, jos kummankaan ikäluokan valmentajat ei jatka. Onkohan tulossa jotain vierumäkeläisiä näihin pesteihin?
 
Jääkaappi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga

Viitaluoma ei jatka, kuten @HyttyOfficial tätä jo aiemmin huhuili.

– En ole jatkamassa, HPK:ssa jo pelaajana merkittävää uraa tehnyt Viitaluoma vahvistaa.

– Olisin halunnut jatkaa, mutta näin on ilmoitettu ja sillä siisti.

Erikoinen on ratkaisu ja olisi enemmän kuin mielenkiintoista kuulla tämän päätöksen taustoista enemmän. Kuka tilalle?
 
clayman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Perättömiä huhupuheita ja juoruilua, ei kerro mitään urheilujohtaja Haapeasta. Tyhmä juorulehti tuo HäSa. Rinkelinmäellä kaikki hyvin.
No sanoppa mitä se kertoo Haapeasta? Koko organisaation uudistamisen pointti on, ettei yksi ihminen vastaa kaikesta. Silloin päätöksetkään eivät ole yhden henkilön tekemiä.
 
Kerhonpojjaat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Tampa

Voisiko tuossa olla taustalla jotakin "sooloilua" että ei olla toteutettu valmennus suunnitelmaa, tai yhteisiä suuntaviivoja.

Tai

Muutetaanko vain muuttamisen takia. Pääsee sanomaan että on oma kädenjälki seurassa.

On kyllä kumma että hyvät "valmennus polut" napsastaan poikki kahdelta valmentajalta. Kunhan ei mitään Vierumäen robotteja ja Haapean luokkatovereita tulis tilalle.
 
Rolf Paski

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Raittiuslegioona & FC Kraak
Perättömiä huhupuheita ja juoruilua, ei kerro mitään urheilujohtaja Haapeasta. Tyhmä juorulehti tuo HäSa. Rinkelinmäellä kaikki hyvin.

Myöhässähän HäSa tällä kertaa on, kun palstoilta tämä oli jo muutama päivä sitten luettavissa. Viitaluomasta tai Honkalasta valmentajana en itse osaa sanoa mitään. Haapean ja kumppaneiden päätöstä on tässä vaiheessa vielä turha arvioida, kun ei tiedä vielä mitkä ajatukset Haapealla tulevaisuutta kohden on. Ilmeisesti ne ajatukset ja tavoitteet ovat erilaiset, mitä nykytoiminta on osoittanut ja nämä herrat ei niihin suunnitelmiin sovi. Onko tavoitteet sitten parempaan pelaajakehitykseen, mitä tuolta Haapean ja Louhen puheista on aina silloin tällöin kiinni napattavissa tai sitten jotain muuta? Todennäköisesti näihin positioihin on jo jotkut nimet olemassa, kun kerta nykyisille ei jatkoa myönnetä. Onko ne sitten Kerhon tarpeeseen ja tulevaisuuden suunnitelmiin parempia nimiä, niin aika näyttää.

Tämänkin päätöksen pystymme joskus tulevaisuudessa paremmin arvioimaan.
 
Viimeksi muokattu:

Hereworth

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Joni Puurula, Ikaalisten Nouseva-Voima
No sanoppa mitä se kertoo Haapeasta? Koko organisaation uudistamisen pointti on, ettei yksi ihminen vastaa kaikesta. Silloin päätöksetkään eivät ole yhden henkilön tekemiä.

Yllättävästä suunnasta jälleen puhutaan mustaa valkoiseksi. Selaa vaikka palstaa taaksepäin.
 
clayman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Muutetaanko vain muuttamisen takia. Pääsee sanomaan että on oma kädenjälki seurassa.
Tästä ei toivottavasti ole kyse. Toki näinhän välillä käy organisaatiota uudistaessa.

Tilanne selkenee siinä kohtaa, kun uudet valmentajat nimetään. Eräs mediapersoonahan toi esille junnuliigojen nykyisen tason. Ehkä Kerho on reagoimassa tähän...
 
Hereworth

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Joni Puurula, Ikaalisten Nouseva-Voima
Mitä ihmettä sä selität?

Mitä olen puhunut valkoiseksi? Vai etkö osaa vastata kysymykseen, jolloin on pakko heittää jotain epämääräistä imoille?

Ei, sinulle on vain täydellisen yhdentekevää vastata mitään, kun vastaus ei kuitenkaan miellytä ja mikäli vastauskseen et pysty vastaamaan takerrut johonkin yksittäisiin lillukanvarsiin. Tapanasihan on siis kiistää kaikki Kerhoon osuva kritiikki, mitä täällä esitetään.

Mutta avataan nyt vielä: Huhujen perusteella muodostamani mielipide Haapeasta ei siis ole kovin hyvä, ei ilmeisesti tule toimeen halliväen kanssa ja on vielä niin mulkku, ettei tervehdi muita firman työntekijöitä(!). Tämähän oli muun muassa sinun mielestäsi typerää juoruilua ja Savolaisen&Sihvosen katkeruutta tms. Nyt saatiin siis vahvistusta Haapean erikoisesta johtamisesta, kun pitkän linjan kerholainen ja A-junioreissa onnistunut Viitaluoma ulostetaan syistä, joita tämä Haapea ei kommentoi.

Odotellaan nyt vielä josko tätä avattaisiin ja katsotaan kuka sitten korvaa Vilin, mutta 1+1+1 -päättely ei kovin hyvää kuvaa tästä urheilujohtajasta anna. Toivotaan, että tällä kertaa olen väärässä.
 
Rolf Paski

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Raittiuslegioona & FC Kraak
Nyt saatiin siis vahvistusta Haapean erikoisesta johtamisesta, kun pitkän linjan kerholainen ja A-junioreissa onnistunut Viitaluoma ulostetaan syistä, joita tämä Haapea ei kommentoi.

Joo, kyllähän Haapeasta kuulee kaiken näköistä, eikä kovin suosittu hahmo ole ainakaan edustuksen pelaajiston keskuudessa. Mutta tuosta lainatusta en kyllä saa erikoista johtamista aikaiseksi. Mielestäni olisi erikoisempaa johtamista, jos sopimuksen alaista valmentajaa tai syytä hänen jatkamattomuudelle alettaisiin julkisuudessa kommentoimaan ja ruotimaan kesken kauden, ainakaan millekään lehdelle. Juttu ei kerro onko herroille itselle taustoitettu noita syitä ja ko. kaverit on mielestäni ainoat, keille tässä vaiheessa noita syitä on tarve esittää.
 
Viimeksi muokattu:

clayman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Ei, sinulle on vain täydellisen yhdentekevää vastata mitään, kun vastaus ei kuitenkaan miellytä ja mikäli vastauskseen et pysty vastaamaan takerrut johonkin yksittäisiin lillukanvarsiin. Tapanasihan on siis kiistää kaikki Kerhoon osuva kritiikki, mitä täällä esitetään.
Eiköhän täällä ihan muut tartu epäolennaisuuksiin. Se ei myöskään ole kieltämistä jos ei suoraan osta jotain huhua faktana. Aiemmin on puhuttu Haapean persoonasta, josta ei kenelläkään ole osoittaa faktoja. Sama kuin Pikestä heitetyt känniväitteet viime kaudella. Vaikka en miehen valmennustyylistä pitänyt, en silti lähtenyt tuomitsemaan asiasta, joka perustui pelkkään huhuun. Jännä myös, kuinka itse olet ilmaissut suhtautuvasi kielteisesti Kerhon toimintaan kunnes toisin todistetaan. Ei tunnu oikein mikään miellyttävän ja pakko tarttua jokaiseen uutiseen, joka on negatiivissäyvyinen.

Nyt saatiin siis vahvistusta Haapean erikoisesta johtamisesta, kun pitkän linjan kerholainen ja A-junioreissa onnistunut Viitaluoma ulostetaan syistä, joita tämä Haapea ei kommentoi.
Mikä vahvistus? Onko todisteita siitä, että Haapea on yksin päättänyt ko. valmentajien jatkosta? Tätä juurikin tarkoitan. Väännetään väkisin kaikki mahdollinen todisteeksi jostakin.

Seurassa on muitakin vastuuhenkilöitä kuin Haapea. Organisaation uusien periaatteiden perusteella on epätodennäköistä, että kukaan lähtisi tai pystyisi edes tekemään tällaisia päätöksiä yksin.
 
Hereworth

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Joni Puurula, Ikaalisten Nouseva-Voima
Joo, kyllähän Haapeasta kuulee kaiken näköistä, eikä kovin suosittu hahmo ole ainakaan edustuksen pelaajiston keskuudessa. Mutta tuosta lainatusta en kyllä saa erikoista johtamista aikaiseksi. Mielestäni olisi erikoisempaa johtamista, jos sopimuksen alaista valmentajaa tai syytä hänen jatkamattomuudelle alettaisiin julkisuudessa kommentoimaan ja ruotimaan kesken kauden, ainakaan millekään lehdelle. Juttu ei kerro onko herroille itselle taustoitettu noita syitä ja ko. kaverit on mielestäni ainoat, keille tässä vaiheessa noita syitä on tarve esittää.

Se miten Haapea joko jättää kommentoimatta tai miten kommentoi vaikkapa Mason sopimusta Iltapululle, on niin sekavaa ja salailevaa, hierarkista viestintää jolla mies asettaa itsensä median yläpuolelle. Tämä yhdistettynä näihin muihin hallihuhuihin, joissa samanlaista hierarkista ja ylimielistä kuvaa miehestä annetaan, niin en lainkaan ihmettele mikäli Haapea myös toimisi urheilujohtajana näin. Salaillen, kierrellen ja hieman ylimielisen oloisesti. Tälläisestä johtamisesta varmaati liian monella on kokemusta, eikä se lopulta mihinkään hyvään johda. Eihän Haapean olisi tarvinnut kuin kommentoida jotakin ”strategian” tai ”valmentajapolun” muutoksista tms. Eli edes vähän avata, miksi tällaiseen ratkaisuun on päädytty.

Tämä siis samaan aikaan, kun Kerhossa on päävalmentaja joka avaa julkisesti oikeastaan kaiken, sellaistakin mitä ei välttämättä tarvitsisi.
 
Viimeksi muokattu:

clayman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Eihän Haapean olisi tarvinnut kuin kommentoida jotakin ”strategian” tai ”valmentajapolun” muutoksista tms. Eli edes vähän avata, miksi tällaiseen ratkaisuun on päädytty.
Tai ehkä ei ole saanut kommentoida kun seura ei ole itse tiedottanut asiasta.

Hidastahan tuo Kerhon tiedottaminen on välillä ollut, kun mediassa ja etenkin sosiaalisessa mediassa asioita käsitellään nopealla tahdilla. Sitten syntyy näitä epäselviä tilanteita / vaikutuksia. Ja tähän seuran tulee panostaa, koska nyt kukaan ei oikein uskalla vastata mitään, paitsi Maso. Tai Louhi.
 
Hereworth

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Joni Puurula, Ikaalisten Nouseva-Voima
Tai ehkä ei ole saanut kommentoida kun seura ei ole itse tiedottanut asiasta.

Hidastahan tuo Kerhon tiedottaminen on välillä ollut, kun mediassa ja etenkin sosiaalisessa mediassa asioita käsitellään nopealla tahdilla. Sitten syntyy näitä epäselviä tilanteita / vaikutuksia. Ja tähän seuran tulee panostaa, koska nyt kukaan ei oikein uskalla vastata mitään, paitsi Maso. Tai Louhi.

Kenties. Ja eihän seura varmaan tiedottaisikaan Viitaluoman sopimuksen päättymisestä erikseen, vaan vasta sitten kun uusi koutsi julkistetaan. Kuitenkin, jos selvästi ilmaistaan nykyisellä valmentajalle ettei jatkoa ole luvassa, kannattaisi tosiaan edes hiuksenhienosti valmistautua avaamaan asiaa, kun nykypäivänä sitä lähes varmasti tulee joku toimittaja tiedustelemaan.Medianhallinnan ja viestinnän ongelmia, niinkuin itsekin sanot.
 
clayman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Medianhallinnan ja viestinnän ongelmia, niinkuin itsekin sanot.
Ennakointi ei oikein onnistu/toimi. En sitten tiedä mistä se johtuu. Onko nykyään liiankin monta johtajaa? Tai organisaatiomalli liian uusi, jolloin ei ole yhteistä näkemystä siitä, miten näihin tilanteisiin reagoidaan?

Yhden henkilön epäröinti on sattumaa, noin monen kertoo jostain.

Mutta siis... oletettavasti näihin ratkaisuihin saadaan selventävää tietoa vielä. Jos ei, yhdyn kritiikkiin.
 
Rolf Paski

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Raittiuslegioona & FC Kraak
Se miten Haapea joko jättää kommentoimatta tai miten kommentoi vaikkapa Mason sopimusta Iltapululle, on niin sekavaa ja salailevaa, hierarkista viestintää jolla mies asettaa itsensä median yläpuolelle. Tämä yhdistettynä näihin muihin hallihuhuihin, joissa samanlaista hierarkista ja ylimielistä kuvaa miehestä annetaan, niin en lainkaan ihmettele mikäli Haapea myös toimisi urheilujohtajana näin. Salaillen, kierrellen ja hieman ylimielisen oloisesti. Tälläisestä johtamisesta varmaati liian monella on kokemusta, eikä se lopulta mihinkään hyvään johda. Eihän Haapean olisi tarvinnut kuin kommentoida jotakin ”strategian” tai ”valmentajapolun” muutoksista tms. Eli edes vähän avata, miksi tällaiseen ratkaisuun on päädytty.

Tämä siis samaan aikaan, kun Kerhossa on päävalmentaja joka avaa julkisesti oikeastaan kaiken, sellaistakin mitä ei välttämättä tarvitsisi.

Hieman olen eri linjoilla tässä tapauksessa. Mielestäni tässä Haapea teki oikein, vaikka monessa muussa kohtaa olen kanssasi samoilla linjoilla. Ei lähde kommentoimaan HäSa kuulemaa juttua kesken kautta. Mielestäni se ei kuulu tässä vaiheessa muille kuin asianomaisille henkilöille. Toivottavasti on sen sentään tehnyt. Jos ei, niin eiköhän HäSan syväkurkut tämän kaiva esiin.

Uskoisin kyllä, että aikanaan tullaan kertomaan, mitä muutoksella halutaan.
 
Kerhonpojjaat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Tampa
Eiköhän täällä ihan muut tartu epäolennaisuuksiin. Se ei myöskään ole kieltämistä jos ei suoraan osta jotain huhua faktana. Aiemmin on puhuttu Haapean persoonasta, josta ei kenelläkään ole osoittaa faktoja. Sama kuin Pikestä heitetyt känniväitteet viime kaudella. Vaikka en miehen valmennustyylistä pitänyt, en silti lähtenyt tuomitsemaan asiasta, joka perustui pelkkään huhuun.
Tuohon Piken känniväitteisiin..

Todella luotettavalta lähteestä kuultu, että oli kuin olikin ollut Nallessa pilkkuun hyvän ystävänsä Sihvosen kanssa.
Nämä yhteiset illat Sihvosen kanssa ei ole ollut mitään harvinaisuuksia.
 
j72

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Flyers, Claude Giroux
Tuohon Piken känniväitteisiin..

Todella luotettavalta lähteestä kuultu, että oli kuin olikin ollut Nallessa pilkkuun hyvän ystävänsä Sihvosen kanssa.
Nämä yhteiset illat Sihvosen kanssa ei ole ollut mitään harvinaisuuksia.
Vaikka totta olisikin. Mitä väliä. Ainakaan enään. So last season.
 
Takanahka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kepa
Missä Viitaluoma ei ole päättäjien mielestä onnistunut? Miksi hän ei saa jatkaa? Entä Honkala? Etenkin Viitaluoma on minun silmissäni kannuksensa jo ansainnut.

Vaadin vastauksia. Olen kannattanut Kerhoa pitempään kuin te olette eläneet. Olen osakkeenomistaja ja kausikortin ostanut, vaikka olen asunut kohta 25 vuotta Tampereella. Muutenkin olen rahaa polttanut mm. fanituotteisiin. Kaverit Tampereella sanovat, että takapuoleen on poltettu Kerho-logo. Siitä ei kuitenkaan ole todisteita.

Haapea, Louhi, Rajamäki, vastatkaa!
Seura tulee varmasti tämän koutsiasian kanssa julki, jahka sen aika on. Ei seura voi kommentoida näitä median kaivamia tietoja samantien, kun media niistä kirjoittaa. Mennee samaan laariin esimerkiksi Jesse Kiiskisen sopimuksen kanssa. Ei näitä voida kommentoida tässä vaiheessa.
 
Jääkaappi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga
Seura tulee varmasti tämän koutsiasian kanssa julki, jahka sen aika on. Ei seura voi kommentoida näitä median kaivamia tietoja samantien, kun media niistä kirjoittaa. Mennee samaan laariin esimerkiksi Jesse Kiiskisen sopimuksen kanssa. Ei näitä voida kommentoida tässä vaiheessa.
Viitaluoma on asian vahvistanut ja syy muutenkin lienee kaikilla tiedossa. Tai toivottavasti ainakin näin.

Näin vuonna 2023 asioita voi ja pitää kommentoida silloin, kun ne ovat pinnalla ja yleisesti tiedossa.
 
Takanahka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kepa
Viitaluoma on asian vahvistanut ja syy muutenkin lienee kaikilla tiedossa. Tai toivottavasti ainakin näin.

Näin vuonna 2023 asioita voi ja pitää kommentoida silloin, kun ne ovat pinnalla ja yleisesti tiedossa.
Jos Viitaluoma on asian medialle myöntänyt, niin se ei silloin meinaa sitä, että myös seuran täytyy asiaa samantien kommentoida. Eiköhän asian kanssa tulla kerralla sit julki, jahka uusi poppoo julkistetaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös