HPK:n juniorit

  • 742 401
  • 2 113

Roman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK ja Tappara
Sarjataulukot eivät valehtele.

Hämeenlinnassa ei mikään ikäluokka kuulu valtakunnan parhaan 12 joukkueen joukkoon. U16 toki on juuri nyt SM sarjan 12:sta. Siinäkin on omat koukeronsa, mutta ei mennä niihin.

Odottiko joku pelaajien ja tulosten paranevan sormia napsauttamalla? Yritetään nyt ymmärtää tämän olevan tulosta pitkäaikaisesta tekemisestä, jonka sinäkin Petteri tiedät varsin hyvin. Tiedät myös hyvin heikot ikäluokat, jotka edustavat nyt osaltaan tätä vanhempaa junioiripäätä. Muutama poikkeus siellä on ikäluokissa ja niidenkin avain pelaajat ovat olleet liigajoukkueen mukana. Niin laajasti loistavia eivät nämäkään ikäluokat olleet, että pystyisivät menestymään kun kärki on muualla.

Nyky toiminnan tuloksia voidaan arvioida vuosien päästä, kun näemme pystytäänkö Hämeenlinnassa kasvattamaan parempia pelaajia. Jos pystytään niin tulokset paranevat ja toiminta on ulkopuolisiakin kiinnostavaa. Nythän junnuihin tulee kyllä pelaajia, mutta ne ovat järjestäen sellaisia mitkä eivät mahdu oman kasvattaja seuransa ykkösjoukkueisiin. Toki sieltä voi löytyä joku josta kasvaa pelimies jatkossa, mutta lähtökohdallisesti se johtuu jonkun muun epäonnistuneesta arvioinnista. Nyt ei puhuta siitä, että tulijat olisivat tulleet hakemaan isompaa roolia Hämeenlinnasta. Vaan he ovat tulleet ylipäänsä pelipaikkaa etsimään.

Virheisiin ei olisi enää varaa juniorikiekossa. Voi olla ettei nykyisellä toiminnalla saada tuottoja ulos ja sen jälkeen alkaa jälleen uusi ajanjakso. Alusta!
 

RepeSorsa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Icedogs
Viime kaudella kaikki ikäluokat pelas pleijareita, oli siellä 12 joukossa. Samat ikäluokat pyörii tällä hetkellä joukkueissa. -02 ikäluokka putos pois ja -09 tuli uutena mukaan u16-u20 ikäluokkiin. Sormia napauttamalla tapahtu muutos tähän tilanteeseen.
 

Roman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK ja Tappara
Voi sen kai tuollakin tavoin nähdä.

U16 ei pelannut varsinaista SM sarjaa viime vuonna, vaan pelasi alempaa SM sarjaa, joka tänä vuonna on Mestis. U16 pelasi toki oudolla sääntökiemuralla pudotuspelejä voittamalla alemman SM sarjan.
09 ikäryhmä on tänä vuonna siten pärjännyt jopa paremmin ollessa nyt varsinaisessa SM sarjassa 12 parhaan joukossa. Toki niin kuin aiemmin on mainittu eivät sinne pelaamalla selvinneet vaan säännöillä paikka sinne avautui. Eli aika samalla tasolla U16 jatkaa kuin viime vuonna. Tämä on ollut minulle pieni yllätys. Oletin etteivät he olisi noin korkealla tänä vuonna.

U18 oli viime kaudella HPK mittapuulla varsin laadukkaan 06 ikäryhmän ikäjoukkue. U18 ryhmän kyykkäys on minusta suoraan seurausta siitä ettei 07 ikäryhmä ole mitenkään verrattuna saman tasoinen kuin edellisvuoden 06:set. 08 syntyneet ei vain riitä vuotta vanhempien valtakunnan tason vertailussa. Toki siellä on myös ollut harmillisia loukkeja 07 ryhmän terävimmässä kärjessä.

U20 ei ole pärjännyt tänä vuonna aivan yhtä hyvin kuin viime vuonna. Viime vuonna olivat SM sarjan viimeisiä eli sijalla 10. Tällä hetkellä sijoitus on 16. Ei johdu siitä että 02 syntyneet olisivat olleet jotenkin hyvä ikäluokka Hämeenlinnassa. Ei ollut, eikä sitä ole ollut myöskään 03 syntyneet.
Tästä minulla on vahvasti sellainen tunne, ettei U20 houkuta "oikeanlaisia" pelaajia Hämeenlinnaan (omiahan ei tunnetusti ole). Ainoastaan sellaiset pelaajat jotka ovat murtautumassa liigaan saattavat olla kiinnostuneita. Tässä olisikin minusta se nopein reitti parantaa ylempien junnuikäluokkien menestystä. Jos tuonne saisi uskottavan pelaajan kehittäjän, jonka avulla pelaajat ottaisivat niitä isoja steppejä. Tämä voisi olla houkutin lähinnä U18 ja U20 pelaajille.
Omien laajemman, tasokkaan rintaman pelaaja kehityksen uskon vievän vuosia. Lähemmäs 10 vuotta jos osaavat henkilöt ovat nyt remmissä. Ovatko? En osaa sanoa. Toivottavasti.
 

Zentteri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pienet seurat, Kärpät
Hyvä arki tuottaa parempia pelaajia ja kun hyvä arki on jatkuvaa ja yleisesti tiedossa. on sinne aina uusia tulijoita. Eli maine vetää puoleensa, pelaajat ja taustat tietävät.

U15-U20 joukkueiden suoritustason hyppäys ei tule hetkessä " sormia napsauttamalla".
Jos harjoitteluun arjessa löytyy se "huippulaatu" , näkyy se vertailuryhmään pelaajakohtaisesti jo muutamassa viikossa/ kuukaudessa.
Vaikka "huippulaatua" olisi arjessa yllinkyllin , pelaajien kehitys kehittyy omaa tahtiaan.

Kun muuallakin tehdään töitä laadukkaasti, täytyy pohjalla olla useita vuosia "huippulaatua" jotta erityisen näkyvää piristystä saadaan U16-U20 SM ikäluokkiin.

Mutta tämäkään ei tietenkään riitä koska pelaajamäärä hämeenlinnankokoisella talousalueella on rajallinen.

Ei tarvitse olla kauhean pettynyt jos U16 ja U18 pelaisi esim nykymestistä koska taso on juuri oikea kun peilaa ikäluokkien kokoa ja aikaisempien vuosien menestystä.

Kaiken päälle joukkueiden menestykseen (+/-) vaikuttaa kulmahuoneen ohjeet miten pelaajia täytyy siirrellä/ peluuttaa eri joukkueiden ja liigan välillä.

U15 on pitkälti paikkakunnan omia kasvatteja ja tästä ylöspäin muualta tulee pelaajia vuosittain enemmän.
Jokainen vuosi on erilainen :U16 on joka vuosi eri jengi, U18 vajaa 1/2 samoja pelaajia peräkkäisinä vuosina (U20 noin 2/3 samoja) .

Jokainen seura tekee mielestään laadukasta/huippulaadukasta työtä.

Tämän laadun määrittely on taas oma tarinansa : helposti tarkistettavissa on sellaiset perusasiat kunnossa kuten toistomäärät ja vaatimustaso riittävät jatkuvasti vai onko touhu puuhastelua? Onko harjoittelussa jatkuvuus kunnossa lyhyemmällä ja pidemmällä tähtäimellä?

Seuroilla on ylätasolla samantapaiset organisaatiot, koulutukset yms "powerpointit"
Kun mennään arjen toteutuksiin, sieltä alkaa löytymään eroja.
Hämeenlinnassakin on näkynyt erinomaista arkea joskus, joskus välttävää eri ikäluokissa kun mittarina on toistomäärät ja laatu per harjoitus.
Arjen organisointi tehokkaaksi ja laadukkaaksi vaatii paljon kokemusta ja kykyä, ilmeisesti siksi siinä on usein suuria eroja.
 
Viimeksi muokattu:

Jomppeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ketterä, Forssan Alku, Koovee
Sarjataulukot eivät valehtele.

Hämeenlinnassa ei mikään ikäluokka kuulu valtakunnan parhaan 12 joukkueen joukkoon. U16 toki on juuri nyt SM sarjan 12:sta. Siinäkin on omat koukeronsa, mutta ei mennä niihin.

Odottiko joku pelaajien ja tulosten paranevan sormia napsauttamalla? Yritetään nyt ymmärtää tämän olevan tulosta pitkäaikaisesta tekemisestä, jonka sinäkin Petteri tiedät varsin hyvin. Tiedät myös hyvin heikot ikäluokat, jotka edustavat nyt osaltaan tätä vanhempaa junioiripäätä. Muutama poikkeus siellä on ikäluokissa ja niidenkin avain pelaajat ovat olleet liigajoukkueen mukana. Niin laajasti loistavia eivät nämäkään ikäluokat olleet, että pystyisivät menestymään kun kärki on muualla.

Nyky toiminnan tuloksia voidaan arvioida vuosien päästä, kun näemme pystytäänkö Hämeenlinnassa kasvattamaan parempia pelaajia. Jos pystytään niin tulokset paranevat ja toiminta on ulkopuolisiakin kiinnostavaa. Nythän junnuihin tulee kyllä pelaajia, mutta ne ovat järjestäen sellaisia mitkä eivät mahdu oman kasvattaja seuransa ykkösjoukkueisiin. Toki sieltä voi löytyä joku josta kasvaa pelimies jatkossa, mutta lähtökohdallisesti se johtuu jonkun muun epäonnistuneesta arvioinnista. Nyt ei puhuta siitä, että tulijat olisivat tulleet hakemaan isompaa roolia Hämeenlinnasta. Vaan he ovat tulleet ylipäänsä pelipaikkaa etsimään.

Virheisiin ei olisi enää varaa juniorikiekossa. Voi olla ettei nykyisellä toiminnalla saada tuottoja ulos ja sen jälkeen alkaa jälleen uusi ajanjakso. Alusta!
Miksi HPK ei ole enää kiinnostava seura?

Miksi lähikuntien lahjakkaimmat jopa maajoukkuetason pelaajat valitsevat mielummin Porin, Turun, Tampereen tai jopa pääkaupunkiseudun eikä Hämeenlinnaa?

Olisi mielenkiintoista tietää viimeisten viiden vuoden aikana tämän valinnan tehneille, että mitkä asiat ovat vaikuttaneet tähän päätökseen. Minkälaisia vastauksia saisimme?

Esimerkiksi vuonna 2021 U18 SM joukkueen tryoutille oli ilmoittautunut yli sata poikaa josta 50 otettiin tapahtumaan. En tiedä mitkä luvut ovat tänäpäivänä, mutta tiedän että liiallista tunkua ei ole ollut ilmeisesti mihinkään ikäryhmään.
 

clayman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Luulisi nyt ainakin U20 joukkueella olevan enemmän vetovoimaa/imua, näiden maajoukkuepelaajien takia.

Kerhossa pääsee esille ja omien suoritusten myötä avautuu väylä myös liigaan.

Lisäksi siellä on liigajoukkueella kokenut valmentaja, jolta voi ammentaa oppia. Manner myös peluuttaa junnuja ja antaa reilun mahdollisuuden näyttää osaamista.

Kiiskisen ja Kankaan kehitys on tärkeässä asemassa. Samoin Jokirinteen. Siihen vielä omat Saarinen, Vesterinen, Toivonen ja Kopiloff.
 

Läskisalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, HauSi, NJD, Barça
Miksi HPK ei ole enää kiinnostava seura?

Miksi lähikuntien lahjakkaimmat jopa maajoukkuetason pelaajat valitsevat mielummin Porin, Turun, Tampereen tai jopa pääkaupunkiseudun eikä Hämeenlinnaa?

Olisi mielenkiintoista tietää viimeisten viiden vuoden aikana tämän valinnan tehneille, että mitkä asiat ovat vaikuttaneet tähän päätökseen. Minkälaisia vastauksia saisimme?

Esimerkiksi vuonna 2021 U18 SM joukkueen tryoutille oli ilmoittautunut yli sata poikaa josta 50 otettiin tapahtumaan. En tiedä mitkä luvut ovat tänäpäivänä, mutta tiedän että liiallista tunkua ei ole ollut ilmeisesti mihinkään ikäryhmään.
Nämä kyselyt olisi kyllä hyvä väline ottaa käyttöön, toivottavasti jo ovatkin. Uskoakseni lyhyellä aikavälillä kiinnostusta voisi lisätä esittämällä dataa pelaajien kehittymisestä yksilötasolla. Tämä toki vaatii sen, että nykyinen harjoittelu johtaa kehitykseen niissä ominaisuuksissa, jotka Kerhossa on keskiössä. Sen menestyksen ja kehityksen näkisin tärkeimpänä mittarina ennen joukkueen menestystä. Yksilötason kehitystarinat tuovat laadukkaampia tarjokkaita ja laadukkaammat tarjokkaat tuonevat myös joukkue menestystä.

Mielenkiinnolla myös odotan, miten viime kaudella menestystä niittänyt ja tälläkin kaudella ainakin jouluun saakka tappioitta pelannut nykyinen u14-ikäluokka vertautuu valtakunnan tasolla, kun sen aika koittaa.
 

HC Esplanad

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Yhdeltä potentiaalisen lähialueen paikkakunnalta 2006-2017 syntyneistä lähes kaikki urheilullisesti lahjakkaimmat lapset / nuoret ovat jalkapallon parissa.

Luonnollisesti tätä ohjaa harrastamisen hinta yhtenä keskeisenä tekijänä. Se että ekaluokkaikäisinä harjoitukset ovat samana iltana ja pelit samana viikonloppuna ohjaa jommankumman harrastuksen pariin.

Humoristisena heittona yhdestä perheiden illanistujaisista, daamit (eli äidit) totesi että jääkiekkoilijat joita ovat deittailleet ovat tyhmempiä kuin jalkapalloilijat, osin sovinistisen kulttuurin vuoksi.
 

Kymppitonni

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK Philadelphia Flyers Nikkarit -17
Jotainhan tässä vuosien varrella on pieleen mennyt, miksi me ei olla saatu käännytettyä lähikuntien tai kaupunkien jengejä tai niiden junioreita HPK:n alle. Hyvä vertaus on vaikka Lahti, siellä on saatu Pelicansin alle aika läjä junnuja. Toki, en ole asiaan pahemmin perehtynyt, mutta asia on pistänyt silmään tässä viime vuosina.
 

clayman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Yhdeltä potentiaalisen lähialueen paikkakunnalta 2006-2017 syntyneistä lähes kaikki urheilullisesti lahjakkaimmat lapset / nuoret ovat jalkapallon parissa.
Sama huomio pääkaupunkiseudulta, jossa olen töissä.

Aiemmin "asiakkaiden" joukossa oli iso kasa jääkiekkoilijoita. Nykyään niitä on huomattavasti vähemmän, kun taas jalkapalloilijoiden määrä on kasvanut. Koripallokin kiinnosta ihan eri tavalla.
 

Roman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK ja Tappara
@Zentteri erinomainen kirjoitus. Allekirjoitan kaiken!

Edelleen minusta tärkeintä ei ole ulkopuolisten pelaajien kiinnostuksen lisääminen, vaan oman tekemisen parantaminen. Hämeenlinnaan tulisi saada organisaatio, joka pystyisi kehittämään pelaajia paremmin kuin muualla.
Tästä seuraisi automaattisesti muidenkin kiinnostus HPK:n valmennuksesta.

@Jomppeli Kyllä tryouteille tänäkin päivänä on tungosta. Hirvittävä määrä pelaajia oli nytkin hakenut. Se laatu vain ei ole sellaista kuin olisi edellytys. Ne pienempien seurojen (keillä ei ole SM sarja joukkuetta) kärki pelaajat hakeutuvat "parempiin" seuroihin. Vasta noiden seurojen kakkos- tai kolmoskorin pelaajat tulevat pyrkimään HPK:hon.

@clayman U20 ryhmän kevään joukkueen kasaaminen näytti ulospäin vaikealta. Faktaa ei ole, mutta kovasti vajaa miehitteisesti kevät sujui. Ikään kuin olisi odotettu vielä jotain, mahtoiko koskaan tulla? Tietämättä totuutta se näytti siltä ettei todella mitään tungosta ollut. Mannerin roolia junioripuolen kehittäjän en tiedä, joten mikä vaikutus sillä tulevaisuuden kiinnostukseen HPK:ta kohtaan on jää nähtäväksi. Se on tietysti fakta ettei mies ollut talossa silloin kun tätä meneillään olevaa kautta on rakennettu.

Edelleen kuitenkin olen tyytyväinen siihen että HPK lähti muuttamaan pitkään paikallaan seissyttä junioirityötä. Katsotaan nyt mitä nykyiset tahot saa aikaiseksi. Muutos ei näy vuodessa, eikä kahdessa. Niin huonosti asioita ei ole ennen tehty HPK:ssä, eikä liioin muualla.
Virheet ovat kalliita ja hyvin hitaita todeta. Toivon että nykyinen porukka saa tuloksia aikaan.
 

HC Esplanad

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Lahjakkaimmat hakeutuvat ehkä parempiin seuroihin, mutta jalkatyöllä löytää ne potentiaaliset muualta kuin "ykkösjoukkueista."

Yhdessä seurassa kolmosjoukkueessa pelasi pakkina kaveri, joka oli aika ujo ja arka. Kolmosjoukkueessa sai / otti paljon peliaikaa ja teki jatkuvasti voittavia asioita. Muutama kuukausi ja oli kakkosjoukkueessa ja siellä jatkuvasti parhaimmistoa. Omassa seurassa tie ylöspäin tukossa ja toisessa samankokoisessa seurassa samantien ykkösjoukkueen kaveri.
 

TJ MACKEY

Jäsen
Kiitokset kaikille junnutoiminnan kysymyksiin vastanneille. Omiin kysymyksiin ja huoliin tuli paljon vastauksia.

Oman kritiikkini kärki ei ole koskaan kohdistunut suoraan ihmisiin, vaan tekemiseen. Näkisin itse todella mielelläni juurikin Haapean/Rajamäen urheilupumpun onnistuvan juuri esim. junnutoiminnan kanssa. Ei mitään kyseisiä herroja vastaan. Päässyt jutuillekin toisen kanssa muutamia kertoja. Mukava heppu.

Raaka fakta vaan taitaa olla se, että huipulla pysyäkseen, eli relevanttina kilpailijana Liigatasolla, HPK tarvitsee todella hyvän juniorityön ja sitä kautta yhden Suomen laadukkaimmista kilpapuolista. Ihan samalla tavalla kuin HPK tulee tarvitsemaan seuraavan 5-10 vuoden sisään uuden areenan. Nämä kaksi ovat mielestäni elinehtoja Kerholle jatkoa ajatellen. Edes toisen toteutuminen ei itsessään riitä.

Toivon että Kerholla riittää nöyryys ja vimma, sekä arjen toimijoilla jaksaminen kääntää kaikki kivet, jotta paluu huipulle onnistuu.

Älyttömästi tsemppiä koko seuralle. Sekin on varmaa, että kun viesti on uskottava, realistinen, kilpailua pelkäämätön ja teot puhuvat niin kyllä kannattajatkin seuraavat hallille. Lisäinfoa tästä tyylistä antaa Mikko Manner ja Antti Pennanen.
 
Viimeksi muokattu:

clayman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
@clayman U20 ryhmän kevään joukkueen kasaaminen näytti ulospäin vaikealta. Faktaa ei ole, mutta kovasti vajaa miehitteisesti kevät sujui. Ikään kuin olisi odotettu vielä jotain, mahtoiko koskaan tulla? Tietämättä totuutta se näytti siltä ettei todella mitään tungosta ollut. Mannerin roolia junioripuolen kehittäjän en tiedä, joten mikä vaikutus sillä tulevaisuuden kiinnostukseen HPK:ta kohtaan on jää nähtäväksi. Se on tietysti fakta ettei mies ollut talossa silloin kun tätä meneillään olevaa kautta on rakennettu.
Siksi toivonkin, että seuraavalle kaudelle olisikin tarjolla enemmän pelaajia U20 joukkueeseen.

Paras skenaario olisi omien kasvattien kehitys ja astuminen kärkirooleihin. Se ei kuitenkaan tapahdu tuosta vaan ja siinä välissä olisi hyvä, jos ulkopuoleltakin saataisiin laatua sisään.

Kangas kertoi siinä yhdessä haastattelussa, kuinka pääsi pelaamaan Mannerin tultua mukaan. Siinä on oiva mainos ensi kautta ajatellen. Voi myös vaikuttaa näihin lähiseudun lupaaviin junnuihin, mikäli tuo polku säilyy samanlaisena jatkossakin. Silloin saatetaan tulla jo aiemmassa vaiheessa Kerhoon.

Kuten tuli todettua, luulisi sillä olevan merkitystä, että liigajoukkueen päävalmentaja suhtautuu noin myönteisesti junnuihin/nuoriin pelaajiin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös