Hyvä ja todenperäinen kirjoitus. Ehkäpä hieman kaunisteltukin kertomus. Ihmettelen ettei asiasta enempää ole kommentointia julkisesti. Niin hävytöntä on kyseisen juniorijääkiekon toiminta. Ihmettelen suuresti näitä kommentteja laiskoista pojista ja siitä kuinka he ovat äidin lihapullien parissa. Plaa, plaa, plaa! Kuvastaa täydellisesti kuinka perillä asioista kyseiset tahot ovat.
Kerhon filosofia on aina ollut "ruoho on vihreämpää aidan toisella puolella". Tästä on kirjoitettu aikaisemmin jo vaikka kuinka paljon. Ollaan vain tosi ylpeitä menestyksestä, jolla loppujen lopuksi on aika vähän tekemistä hämeenlinnalaisen juniorityön kanssa.
Pieni kaupunki ja pienet piirit. Onko meillä oikeita ihmisiä oikeilla paikoilla? Vastaan itselleni: Näyttää vahvasti ettei ole.
Jokainen voi toki äänestää jaloillaan millaiseen toimintaa sitoutuu tai rahojaan laittaa. Minä olen niin jo tehnyt. Toisaalta sääli jos toiminnan taso valkenee pientenkin harrastajien vanhemmille ja vaikuttaa näin ollen harrastaja määriin. Toisaalta en tuotakaan sen enempää harmittele. Niin kuin täällä on paljon puhuttu - jos tuote ei ole kunnossa - ei siitä kannata maksaa. Tuote ei ole kunnossa jos ja kun junioritoimintaa tulisi mitata muillakin mittareilla kuin kilpaurheilullinen menestys.
Mikäs täss nyt siis on pointtina?
1. Kaikki saa pelata ja haluamissaan joukkueissa. Oli taitotaso sitten mikä tahansa?
Vai?
2. Oman kaupungin pojista tulee koota paras mahdollinen joukkue, eikä muualta ketään? Entä jos jengistä puuttuu maalivahti? No sitten voi tulla muualta. Entä jos joku haluaakin maalivahdiksi? Joo sitten oman kaupungin poika. Eikä haittaa, ettei ko. joukkueelle löydy enää sarjatasoa?
Tämä sama kitinä siitä, että on ostettu jokin peliharrastus kersalle eikä saada rahalle vastinetta on nykyaikaa. Rahan vastine vaan pitäisi olla (korostettu ääripäitä, missä kohtaa kulkee n 30 perheen keskimääräisyys, johon kaikki ovat tyytyväisiä?): Ylin sarjataso, ei tarvitse harjoitella (eri syistä, eri määriä), pelataan vaan, pitää olla tasaisia pelejä jne. Ristiriitoja toisensa perään.
Jospa nyt joku ehdottaisi ratkaisuja: Miten joukkueet kootaan, jotta löytyy sarjataso, jossa tasaisia pelejä? Miten treenataan, jotta joukkue pysyy koossa kauden aikana, eikä taitotasoerot kasva jo yhden talven aikana (en puhu nyt mistään herkkyyskausijargoniasta).
Valmennus on kehittynyt jo viimeisen 2-3 v aikana todella paljon. Ei niistä vanhemmilla ole juurikaan tietoa vaikka isukki olisi kuinka vetänyt suomisarjaa 15 vuotta sitten. Toki on seuroja, jossa valmennus laahaa perässä, mutta on hemmetisti seuroja, joissa vanhempien tietämys lapsen kasvusta, kasvattamisesta, motorisesta kehittymisestä perustuu lähinnä huuhaaseen ilman tieteellistä pohjaa.
Ja nyt puhutaan edelleen C, B-junnuista. Jollakin taitaa tähän sekoittua D ja nuorempien toiminta?
Mitä tulee pullapoikien blaablaa-kommentteihin. Vätyksiä pystytään mittaamalla arvioimaan nykyään melko tarkasti, mutta eihän sitä kukaan halua nähdä, että oma poika/tyttö ei olekaan niin innostunut, kunnianhimoinen, ahkera, tavoiteorientoitunut reaalielämässä vs. puheissaan kuin kitisijävanhempi toivoisi.Oma lapsi on aina rakas ja virheenä onkin siloitella tietä ja tuloksia, kannustamisen - ja erityisesti tukemisen sijaan. Lapsi/nuori/nuori aikuinen tarvitsee tukea itsenäisille päätöksille, ei kannustusta päinvastaisiin tavoitteisiin.