Mainos

HPK mediassa

  • 1 442 345
  • 7 140

Ralph

Jäsen
Totta, on tuo hienompi paita kuin viime kausilla. Mutta kyllä hammasta alkoi vihloa, kun näki MiettisAnan paidassa tuon vihreän mainoksen. Hahlin harmaa mainos menee vielä jotenkin, mutta että vihreä.

Toivottavasti noissa pelaajakohtaisissa mainoksissa ei koko väripalettia ole käytössä, vaan suurimmalta osin olisivat mustia tai valkoisia.
 

T70

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tulevaisuuden HPK
Kerhon uusi paitamalli on aihiona ihan hyvännäköinen. Näiden yksittäisten pienmainosten sijoittelu saa paidan edelleen ja valitettavasti näyttämään tilkkutäkiltä. Ainakin omaan silmään pistää erityisen ikävästi mainosten sijoittelu suhteessa paidan etuosan alavaakaraidoitukseen. Olisivat edes nostaneet ne tuon mustan vaakaraidan yläpuolelle eikä sen päälle. Edellisessä paitamallissa etuosa oli kokonaisuudessaan yksivärinen ja siihen jotenkin hiukan paremmin sopi myös nuo logon alle sijoitettavat "vihreät mainokset".
 

M10

Jäsen
Ihan hieno paita tuo on, vaikka siitä edellisestä paitamallista tykkäsinkin enemmän. Tai sitten olen vaan jo niin tottunut siihen. Enivei, oikein hyvä aihio, niin kuin T70:kin sanoi.

Kuten kaikki sanoivat jo: tuo pohjantähden valkoinen mustissa olkapäissä on kamala. Niin upea olisi kun olkapäät olisivat säilyneet mustina, mutta ymmärrän kyllä toimistoakin. Raha ratkaisee ja jos Pohjantähti tuohon mainoksensa haluaa niin se on sitten siinä.
 

Rod Weary

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Niin, olisihan paidan päävärinä voinut olla vaikka sininen.
 

Jakub

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Kummilan sininen takaisin!

Esa Säteri

On muuten tyylikkäämpi värimaailmaltaan kuin yksikään nykyisistä liigajoukkueiden peliasuista, kun kaikki on sinivalkoista, mitä nyt harmonian rikkoo joku oranssi pallukka paidan rinnassa.Täydellistä mainosten sijoittelua ! Ja varmaan vielä samat toimiston miehetkin, Riiva ja Hanski olleet asialla jossakin roolissa. Oi niitä aikoja.
 

Wicci

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Pittsburgh Penguins, Sudden Death (RIP)
Oi niitä aikoja.

Hienoja aikoja. Sillon Turussakin osattiin vielä tehdä joukkue ja Pasilassakin pelattiin kotimaista huippukiekkoo. Lelullakaan ei ollu burnout kun paineli pää märkänä Kerhon takalinjoilta lättyä luukulle.
 

Tade

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Onkohan HPK:n uusi aluevaltaus yleisurheilu kun ovat tykänneet Kimmo ja Jorma Kinnusen jostain youtube pätkästä? Useita somekanavia seuraavana tulee mieleen että onko tuo median hallinta vieläkään kohdillaan vaikka toki kehitystä reilussa vuodessa on tapahtunut positiiviseen suuntaan.

Palaute kuitenkin antaa mahdollisuuden kehittyä kun palautteen osaa oikein ottaa.
 

expertti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Brodeur, Hughes bros., Dawson Mercer, NJD, HPK
Onkohan HPK:n uusi aluevaltaus yleisurheilu kun ovat tykänneet Kimmo ja Jorma Kinnusen jostain youtube pätkästä? Useita somekanavia seuraavana tulee mieleen että onko tuo median hallinta vieläkään kohdillaan vaikka toki kehitystä reilussa vuodessa on tapahtunut positiiviseen suuntaan.

Palaute kuitenkin antaa mahdollisuuden kehittyä kun palautteen osaa oikein ottaa.

Siis voi ei! Mitä me nyt tehdään, ne katsoo muitakin urheilulajeja? Kannataisi palkata ammattilainen, joka ei tykkäile.
 

Wicci

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Pittsburgh Penguins, Sudden Death (RIP)
Otetaan nyt tietoinen riski ja isketään faktat jatkislaistenkin pöytään, kun osa sitäkin ryhmää olen. Ja asiasta on puhuttu joissakin väleissä/ketjuissa. Koittakaa olla edes vähän armollisia, vaikka mä aikuinen ihminen olenkin jo.

Olen ollut jo jokusen kauden mukana HPK:n sometoiminnassa (ns. vasurilla ja kun ehdin) Nyt tänään 1.9.2015 sovittiin asioista paremmin ja otan isomman jalansijan asioista. Helpottaakseni taakkaa ja omin mahdollisin keinoin koittaen parantaa toimintaa.

Tästä syystä olen aina ollut palstalla vähän vaan taustalla ja hissukseen, ehkä viinipäissäni (melkein kaikki selvinpäin, tarkastin!) joskus muutaman viestin kirjoittanut mutta pääasiassa pitänyt turpani kiinni. Nyt kuitenkin asia muuttuu.

Mun isoin alue tulee olemaan 24/7 Twitter. Instagram pääasiassa mulla on vierasreissuilla niin saadaan sieltäkin materiaalia ja Facebookissa olen mukana kun siellä käsiä tarvitaan. Mutta pääsääntöisesti alueena on Twitter. Sieltä saa aina HPK:n jatkossa kiinni, kysymyksiä saa esittää ja niihin kaivetaan vastaukset. Jos mä en tiedä, lupaan viedä asian niin pitkälle eteenpäin että vastaus löytyy. Twitterissä tulee pelien aikana maalit, jäähyt ja jos jotain isompaa happeningia tulee. Pelien ulkopuolella koitetaan sitten keksiä jos jonkinlaista, jotta saadaan somemaailmassa jalansijaa vielä enemmän.

Omakin Twittertili luonnollisesti löytyy, sinne mieluusti otan vastaan vittuilut ja muun palautteen. Jokaiselta. Tottakai halu on kehittää ja viedä Kerhon somea eteenpäin ja siihen palaute on aina se tarpeellisin keino. Tietysti omien ideoiden ja jo olemassaolevien lisäksi. Oma henkilöllisyyshän tässä paljastuu, mutta senkin teen tietoisesti enkä asiasta oikeastaan välitä. Samaa "perhettähän" tässä ollaan. Kai? Tiedän senkin, etten tyylilläni osaa jokaista aina miellyttää mutta sekin on toisaalta sivuseikka. Koitan vaan ajaa Kerhon asiaa, parhaani mukaan. Negatiivinenkin palaute auttaa aina oppiin jotain uutta.

Kysymyksiä saa tietysti laitella tätäkin kautta jos jotain tulee, YV:llä tai "julkisesti". Koitan saada rehelliset vastaukset asioihin. Mutta multa ei kannata kysellä millon se rightin pakki tulee, en mä niistä tiedä koskaan etukäteen. No okei, Fehrin tiesin mut se oli sen veljen moka.

Korostan vielä loppuun sitä, että koitan kaikessa ajaa tietysti Kerhon etua. Koittaa saada somea paremmaksi ja teen sen ainoastaan kaikkien yhteisen edun eteen. Teen hommaa puhtaasti sydämestä, vuodesta -86 asti hallilla norkoilleena ja Rinkelinmäellä aina käyneenä vaikka välillä asuttukin pitkin ja poikin muita seutuja. Mut en mä tavallaan tästä yksin selviä, toimiston väen tuen lisäksi se palaute on aina hyvästä. Huomenna isken haalarit päälle ja alan hommiin. Kannattanee aamupäivän ja päivän alla olla kuulolla, heitellään muutama uutinen jakoon. (Joojoo, tiedän mä jotain).

Ystävällisin terveisin,
Wicci

edit. Lisätään nyt kun tuli kysymyksiä, että tietysti kaikki tärkeät uutiset jaetaan edelleen jokaiseen mediaan. Ei ole kenelläkään pakko olla olemassa Twitteriä nyt sen takia.
 
Viimeksi muokattu:

BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Perskeleen hienoa!
Tsemppiä Wicci, tälläistä on kaivattu ja pyyntöön on nyt sitten vastattu.
Toimistolle kiitoksia kanssa, posia ja eteenpäin menemistä, sekä kehittymistä, on aina hienoa olla seuraamassa, uskotaan ja toivotaan, että parantuva näkyvyys näkyy myös hallilla.
 

odwaz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kepa ja Pena
@Wicci voisi ensitöikseen vaihtaa Pallokerhon twitter-avatarin oikean väriseksi, vaikkapa virallinen logo seuran sivuilta. Nykyinen enemmän punaisen sävyinen kuin kunnon oranssi. Ellei syy sitten ole Twitterin puolella, mutta näin täällä.

Eipä muuta kuin anna laulaa somet täyteen.
 

nakke-81

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK (ipk, keupa, fps)
Twitter toiminut hienosti tiedottamisen suhteen. Ja hyvä että joku ottanut sen vastuulle.
 

puuha-pete

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Minnesota, Hollanti
Loistavaa @Wicci! Tätä on toivottu ja nyt saatu vielä ns.sisäpiiriläinen paiskimaan sitä duunia, mitä täällä on odotettu. Iso käsi Wiccille, koska herra alkaa tekemään kannattamallamme joukkueelle työtä. Koitetaan saada tarjottua ajatuksia ja kehitysideoita täältäkin tuonne twitterin puolelle, tuskin hyviä ideoita tarvitsee pimittääkään.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös