Mainos

HPK mediassa

  • 1 442 087
  • 7 140

Dieppe

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Hyvän politiikan tavoin voisimme keskittyä nyt enemmän Pekka Virtaan ja suvaitsevaiseen enemmistöön kapteeneja. Ja tämä ei mitenkään oikeuta syrjintää puoltavia, mahdollistavia tai vähätteleviä lausuntoja, ainoastaan kuvaa sitä, mikä kokonaisuuden luo.

Siitä olemme samaa mieltä että tuohon positiiviseen puoleen tulee keskittyä enemmän. Nythän media suorastaan jahtaa "suvaitsemattomia" ja tekee niitä tarvittaessa ihan itse. Kuten kirjoitin, seksuaalivähemmistöjen asema on parantunut ja paranee kaiken aikaa, mutta tuo positiivinen asenneilmapiiri on saanut uhkatekijän kaikenlaisen paskanjauhannan ja hurskastelun muodossa.

Helppo syyllistää yksittäisiä lausunnon antajia ja naulita heidät. Tami ei todellakaan kuulu suosikkihahmoihini kiekkoskenessä enkä puolustele hänen ajattelemattomia homolausuntoja mutta laitan tuossa tapauksessa median yhtä suureksi syylliseksi. MItä ihmettä keskusteluun kutsuja on miettinyt kutsuessaan yli kuusikymppisen äijän homokeksusteluun. Realismia on se että Tamminen ja hänen sukupolvensa on elänyt 80% elämästään erittän homovastaisessa ilmapiirissä ja heidät on jopa kasvatettu siihen. Media kusee isolla rakolla homoseksuaalien muroihin.
 
Noi Korpelan kommentit olivat alun alkain aivan pöyristyttävän typeriä, eikä tuo jälkien korjaus onnistunut yhtään sen paremmin.

Aika moni tässä ketjussa tuntui olevan sitä mieltä, että esim. homoseksuaalisuuden rinnastaminen alkoholiongelmaan radiohaastattelussa oli ihan hyvä paikko. Molemmat ovat Korpelan mukaan potentiaalisia haittatekijöitä, joista pitää keskustella.
 

Osmo Rapeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kuusijuhla - Sex Festival
Helppo syyllistää yksittäisiä lausunnon antajia ja naulita heidät. Tami ei todellakaan kuulu suosikkihahmoihini kiekkoskenessä enkä puolustele hänen ajattelemattomia homolausuntoja mutta laitan tuossa tapauksessa median yhtä suureksi syylliseksi. MItä ihmettä keskusteluun kutsuja on miettinyt kutsuessaan yli kuusikymppisen äijän homokeksusteluun. Realismia on se että Tamminen ja hänen sukupolvensa on elänyt 80% elämästään erittän homovastaisessa ilmapiirissä ja heidät on jopa kasvatettu siihen. Media kusee isolla rakolla homoseksuaalien muroihin.


Tästä olemme eri mieltä. Lehtijuttu välittää, lukijan vastuulla on miettiä omaa suhtautumistaan asiaan. Vaikka Yle nostaisi jutun kärjeksi typerän lausunnon, ovat sen jälkeen lauotut mielipiteet ne, jotka tuomitsevat tai puolustelevat. Ja lehdistön edustajankin mielipidekin on yhden ihmisen, ei "median" tai edes yhden lehden.

Ja kuten olet ehkä huomannut, esimerkiksi minä, sinä ja Kirjoittelija olemme tuoneet tähän keskusteluun syrjinnänvastaisia mielipiteitä tämän "median kusemisen" perusteella. Ja moni muukin. Ehkäpä joku aiemmin "neutraali" ajattelee nyt, että (kaikesta huolimatta tai vaikkapa raflaavasta otsikosta huolimatta) tuossa ja tuossa kohdassa on itse asiassa järkeä, oli sitten kyse alkuperäisestä julkaisusta tai meidän mielipiteistämme. Tai ajattelee, että "en perkele ajattele ainakaan kuin Tami". Oliko se siis todellakin kusemista? Don't shoot the messenger...
 

Patalappu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
On kyllä erikoiset mittasuhteeet saanut tämä tapaus Korpela. Itse ymmärsin ekalla lukukerralla hänen kommenttinsa niin, että seksuaalisuus ylipäätään on vanhoilliselle kiekkomaailmalle vieras asia. Se vaatisi ensin totuttelua ja keskustelua talon sisällä ennen kuin tiedettäisiin mitä asialle tehdään. Jos siis tehdään yhtään mitään. Homokeskustelu vie lätkäkeskustelun epämukaviin sfääreihin ja jotenkin se pitäisi talon sisälläkin purkaa jos siihen lähdetään. Nämä alkoholismirinnastuksethan on ihan toimittajan suuhun laittamia. Sitäkin asiaa pitäisi hoitaa ja siitä keskustella, vaikka se onkin sairaus toisin kuin homous. En kyllä lähtisi Korpelaa lynkkaamaan mitenkään yksilönä, vaan ymmärrän toisaalta hänen varovaisuutensa asiassa. Liigan kapteenistollehan asia oli käsittääkseni enemmän tai vähemmän yhdentekevä. Niin sen pitäisi olla faneillekin. Asia on uusi ja sen tökkiminen aiheuttaa kuohuntaa, ei mitään ihmeellistä siinä. Kiitos Tami, että kehitit taas kerran suomalaista kiekkomaailmaa :)

Eikös jotkut lätkäjätkät muuten pidä jotain runkkurinkejä pelireissuilla yms. muuta tosi heteroa menoa? Junnut siis. Näin muistan parinkin tyypin joskus kertoneen, toinen oli itse pelaaja ja hänen mielestään se oli jotenkin tosi hauskaa.
 
Viimeksi muokattu:

Nemesis63

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, sympatiat Pelicans
Edelleen minua puistattaa tapa jolla Risto Korpelaa on tänään mediassa kohdeltu. Novalle toki kiitos että antoi miehen puolustautua. Mielestäni Ville Nieminen on esittänyt asiallisimman ja kiihkottomimman puheenvuoron asian tiimoilta. Nemo aivan aiheellisesti kyseli että onko media tässä aloitteellisin.

Aivan naurettavaa että eri mediat tonkii liigahallien kaappeja ja kilpailee kuka kaivaa väkisin ensimäisen homon kaapista. Minua ei häiritse lainkaan jos huomenna ensimmäinen tulee kaapista vapaaehtoisesti ja omasta tahdostaan. Toivottavasti ensimmäisenä homon löytää sellainen median edustaja joka ymmärtää aidosti kuunnelle tuon ihmisen mielipidettä.

Korpelan kohtelua mediassa ja median omatoimista, tarkiotushakuista työskentelyä asiassa voisi hyvin verrata siihen, että media seuraavaksi kaivaa sen ensimmäisen homon pelaajan nimen ja julkaisee sen kyselemättä kohteelta yhtään mitään. Korpelan voidaan toki katsoa antaneen lausunnon vapaaehtoisesti, jos nyt hänen asemassaan olevan voidaan kuvitella itse pättävän, mitä hän kysyttäessä kommentoi ja mitä ei.

Miksikäs ei? Näin toimien media omatoimisesti ottaisi myös sen seuraavan askeleen kaapistatulojen tiellä, joka on paljon suurempi tavoite kuin mitä Korpela tai tämä yksittäinen homopelaaja henkilökohtaisesti edustavat. Minä pelkäisin homopelaajana kuollakseni, mikä medioista ottaa todella tämän askeleen ja perustelee toimensa tuolla kuuluisalla oikeudentyöllä. Myös joku homoja tuntevista pelaajistakin voisi hyvin tehdä tämän, onhan jääkiekko kaikkiaan laji jossa tarkoitus pyhittää keinot.
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
On kyllä erikoiset mittasuhteeet saanut tämä tapaus Korpela. Itse ymmärsin ekalla lukukerralla hänen kommenttinsa niin, että seksuaalisuus ylipäätään on vanhoilliselle kiekkomaailmalle vieras asia...


Aikamoisen leimaava ja ennakkoluuloinen ajatusmaailma sinulla. Jääkiekkojoukkueesta löytyy kaikennäköisiä ihmisiä, joillekin joukkueessa oleva homo aiheuttaa ongelmia (ne kalsarit täytyy pukea pyyhkeen alla ja suihkussa käydään yksin) ja toiselle taas ei. Ei ole olemassa homogeenistä ryhmää, jota voisi kutsua kiekkomaailmaksi, se tuli selväksi tuossa kyselyssä. Tami ja Korpela eivät onneksi ole stereotypiota jääkiekkoihmisistä.
 

Rixa88

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Mitenköhän HPK:ssa muuten toimittaisiin sellaisessa täysin hypoteettisessa tilanteessa, että seura olisi palkkaamassa pelaajaa, joka on kärsinyt kolmen vuoden vankeustuomion alaikäiseen sekaantumisesta, aseellisesta pahoinpitelystä ja todistajan uhkailusta. Kysyttäisiinkö silloin joukkueen pelaajilta, onko tällaisen pelaajan palkkaaminen kaikille ihan OK?
Lätkässähän ei pitäisi vanhoja meriittejä tuijottaa liikaa mutta jos taustat olisivat tuota luokkaa niin mielestäni joukkueen pelaajien kanssa ei tarvitsisi keskustella koska ei olisi mitään keskusteltavaa. Ehdottomasti ei jatkoon. Korpelan kantaa tällaisessa tilanteessa taas en osaisi sanoa. Eikös Karalahtikin bannattu NHL:n puolella huumesotkujen takia.

Mitä homoseksuaalisen pelaajan palkkaamiseen tulee, niin minulle se sopisi kyllä eikä siitä mielestäni tarvitsisi keskustella pelaajien kanssa. Jos homoseksuaalinen välttämättä haluaisi tulla Kerhoon pelaamaan niin en minä vain yksinkertaisesti näkisi mitään perusteltua syytä keskustella muiden pelaajien kanssa siitä ketä palkataan, kunhan palkattava pelaaja olisi pelillisesti ja hinta/laatusuhteeltaan nimenomaan vahvistus joukkueelle. Eli lähdetään siitä että keskitytään siihen lätkän pelaamiseen ja otteluiden voittamiseen.
 

Osmo Rapeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kuusijuhla - Sex Festival
Miksikäs ei? Näin toimien media omatoimisesti ottaisi myös sen seuraavan askeleen kaapistatulojen tiellä, joka on paljon suurempi tavoite kuin mitä Korpela tai tämä yksittäinen homopelaaja henkilökohtaisesti edustavat. Minä pelkäisin homopelaajana kuollakseni, mikä medioista ottaa todella tämän askeleen ja perustelee toimensa tuolla kuuluisalla oikeudentyöllä. Myös joku homoja tuntevista pelaajistakin voisi hyvin tehdä tämän, onhan jääkiekko kaikkiaan laji jossa tarkoitus pyhittää keinot.

Höpö höpö. Lehdistöllä on omat yksityisyydensuojaa koskevat sääntönsä. Enpä muista edes Seiskan riepotellen esimerkiksi Jari Sillanpään homoseksuaalisuutta negatiivisessa valossa, tai etenkään heteroista poikkeavasti. Toista se on keskustelupalstojen nimimerkeillä...
 
Lätkässähän ei pitäisi vanhoja meriittejä tuijottaa liikaa mutta jos taustat olisivat tuota luokkaa niin mielestäni joukkueen pelaajien kanssa ei tarvitsisi keskustella koska ei olisi mitään keskusteltavaa. Ehdottomasti ei jatkoon. Korpelan kantaa tällaisessa tilanteessa taas en osaisi sanoa.

Minä osaan. Korpelan toimitusjohtajakaudella HPK:ssa on pelannut pelaaja, jonka tausta oli tuollainen. Se ei siis estä joukkueeseen pääsemistä.


Kyllä. Yhtä vakuuttavaa tekstiä kuin esim. Laura Rädyn anteeksipyyntö lapsilisälausunnoistaan tuossa tuonnottain.
 

Wicci

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Pittsburgh Penguins, Sudden Death (RIP)
Laitetaan nyt tänne, TV on media. Eli Soneran kaapeli-TV on tänään Nelonen Pro 2-kanavan osalta auki kaikille. Kanavaltahan tulee näemmä Ässät-HPK.
 
Joo kyllä nyt asia on selkeästi korjattu. Ensin sanoo lehtihaastattelussa ja seuraavana päivänä radiossa kolme kertaa saman haastattelun aikana että homous on mahdollinen haittatekijä, mutta kun kolmantena päivänä sanoo omilla sivuillaan ettei sittenkään pidä homoutta haittatekijänä, niin onhan se uskottava! Case closed. Media hallussa. Hajaantukaa, täällä ei ole enää mitään nähtävää.
 
Huutonaurua kolmannella sun mielen pahoittamiselle!

Minä uskon, että tuosta pahoittelujulkilausumasta pahoittavat mielensä monet hartaat kristityt, jotka kannattavat HPK:ta. Puhtaaseen kristinoppiin sopii kovin huonosti kommentti "homous ei ole mikään haittatekijä".

Tämähän on ihan normaalia politiikan arkea: ensin joku menee möläyttämään julkisuudessa, mitä oikeasti asioista ajattelee (Piitu Kauppi ja "miksi köyhillä on kännyköitä", Jutta Urpilainen ja "alle 3000 euroa tienaavat on pienituloisia", you name it). Sitten brainstormataan porukalla ja mietitään, miten ne möläytykset saataisiin seliteltyä parhain päin.
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна

Osmo Rapeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kuusijuhla - Sex Festival
Jokohan tästä aiheesta päästäisiin. Pääsee @Kirjoittelija takaisin omalle hiekkalaatikolleen, varmasti ollut raskasta aikaa kun pitänyt täällä päivystää koko ajan.

Ei aihe tai ongelma seuroissa mihinkään häviä. Korpelalle tämä on askel parempaan.

Hyvä lausunto, joka olisi minusta saanut tulla ilmoille ehkä jo hieman aikaisemminkin, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Juuri näin.
 

Luiro

Jäsen
Korpela sanoi, ettei HPK aio profiloitua sateenkaariseurana ja nyt Kerhosta tuli miehen sammakkojen vuoksi ensimmäinen SM-liigaseura, joka otti kantaa sen puolesta, että jokainen saa toimia kuten haluaa. Hienoa, että Riiva myönsi virheensä ja nyt jatketaan samalla tiellä.
 

J.Petke

Jäsen
Jos on löysät housussa, käsi pystyy ja tunnustetaan asia. Hienosti toimittu! Välillä vaan omat mielipiteet on hyvä jäsennellä paremmin ja olla sitä mieltä seurana mitä kuuluukin olla.
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Lätkässähän ei pitäisi vanhoja meriittejä tuijottaa liikaa mutta jos taustat olisivat tuota luokkaa niin mielestäni joukkueen pelaajien kanssa ei tarvitsisi keskustella koska ei olisi mitään keskusteltavaa. Ehdottomasti ei jatkoon. Korpelan kantaa tällaisessa tilanteessa taas en osaisi sanoa. Eikös Karalahtikin bannattu NHL:n puolella huumesotkujen takia...


Billy Tibbets???
 
Minä nostan hattua Korpelan alkuperäiselle lausunnolle, joskin olen lukenut siitä vain tekstimuotoiset versiot. YLE oli haistanut koko juttusarjassa veren ja on/oli päivän selvää, että vähänkin tulkinnanvaraisen lausunnon antava henkilö tullaan asian tiimoilta ristiinnaulitsemaan. Arvoliberaalit ihmiset ja tahot ovat siitä omituisia, että heidän oma suvaitsevuutensa loppuu tasan siihen paikkaan jos joku on yhtään heidän kanssaan eri mieltä ja rohkenee kyseenalaistaa - mitä helvetin suvaitsevaisuutta se on?

Jotta osaisi arvioida tilannetta paremmin, täytyisi ensin pystyä näkemään maailma homoseksuaalin silmin. Heterona en tähän pysty, joten lähin verrokki lienee se, miten tarkastelen vastakkaista sukupuolta. Itse pystyisin kuvittelemaan tilanteen hyvinkin mielenkiintoiseksi ja keskustelun arvoiseksi, jos liittyisin osaksi parhaassa iässä olevien urheilullisten naisten joukkuetta ja pukukoppia.

Monien kommenteissa, enkä tarkoita nyt vain tätä ketjua, paistaa kokemattomuus joukkuepelaamisesta. Joukkue on aina enemmän tai vähemmän suljettu, hyvin tiivis yhteisö ja parhaassa tapauksessa paljon enemmän kuin osiensa summa - ja huonossa tapauksessa murto-osa siitä. Joukkuehenki yksistään voi viedä urheilussa pitkälle, vaikka muissa ominaisuuksissa jouduttasiin antamaan tasoitusta.

Tämä liittyy seksuaaliseen suuntautumiseen siten, että voidaanko homoseksuaalinen henkilö nähdä potentiaalisena riskitekijänä joukkueen yhteishengelle ja sitä kautta pelilliselle ja taloudelliselle tulokselle? Heitän muutamia kuvitteellisia haasteita:

- Mitä jos joukkueessa on joku joka kokee tilanteen häiritsevänä syystä tai toisesta? Saattaisiko joku tuntea tarvetta käyttyä homoseksuaalin kanssa intiimissä pukukoppiympäristössä eri tavalla kuin "normaalisti"? Esimerkiksi kuten vastakkaisen sukupuolen kanssa on tapana toimia?
- Entäpä jossa homoseksuaalia syytetään vilkuilemasta vähän liikaa, joko aiheesta tai aiheetta?
- Tai miltä maistuisi parisuhde pukukopissa? Parisuhdekriisi? Väärään henkilöön kohdistettu flirtti tai iskuyritys? Kolleegan pakaroiden nipistely pikkujoulujen lopputunteina? Entäpä jos joku heteroseksuaalista perhe-elämää elänyt löytääkin itsensä uudestaan homoseksuaalin joukkuekaverinsa ansiosta?

Joku arvatenkin heittää, että näitähän on ns. normaalit työyhteisöt pikkujouluineen täynnä, mutta joukkueurheilu ei ole normaaliin työyhteisöön täysin verrattavissa oleva asia. Yhtäkaikki homoseksuaali joukkueessa saattaa mahdollisesti tuoda mukanaan koppiin aivan uudenlaisia asioita, joita homogeenisesti heteroseksuaalisessa joukkueessa ei ole. Ja näiden asioiden kanssa joutuisi sitten painimaan suurella todennäköisyydellä heteroseksuaalinen joukkueen johto ja valmennus, jotka eivät hekään pysty näkemään tilannetta homoseksuaalin silmin.

Näitä näkökulmia vasten peilaten, en pidä Korpelan ajatusta asiasta keskustelusta yhteisön kanssa ollenkaan kohtuuttamana. Jos osapuolet ovat asian kanssa cool, niin sittenhän ei muuta kuin kiekko jäähän ja menoksi.
 
Viimeksi muokattu:
Monien kommenteissa, enkä tarkoita nyt vain tätä ketjua, paistaa kokemattomuus joukkuepelaamisesta...

- Mitä jos joukkueessa on joku joka kokee tilanteen häiritsevänä syystä tai toisesta? Saattaisiko joku tuntea tarvetta käyttyä homoseksuaalin kanssa intiimissä pukukoppiympäristössä eri tavalla kuin "normaalisti"?

http://espn.go.com/sportsnation/post/_/id/9223792/reaction-jason-collins-announcement

Kobe Bryant: "Proud of @jasoncollins34. Don't suffocate who u r because of the ignorance of others."

Doc Rivers: "I am extremely happy and proud of Jason Collins. He’s a pro’s pro."

Trevor Ariza: "@jasoncollins34 much respect to you. It takes a strong dude to be the first. Your a hell of a professional and a hell of a teammate."

Dwyane Wade: "Jason Collins showed a lot of courage today and I respect him for taking a stand and choosing to live in his truth."

Manu Ginobili: "All my respect & support to JasonCollins. Thanks to his courage perhaps someday an athlete's sexual preference will be irrelevant. Congrats."

Magic Johnson: "Jason Collins has announced that he is gay. I know Jason and his family well and I support him 100%."

SHAQ: "Character is found in those who lead. I am so proud of my friend, Jason Collins, for showing all of us what leadership looks like."

Paistaako näissäkin kommenteissa mielestäsi "kokemattomuus joukkuepelaamisesta"? Pitäisikö jonkun jatkoaikalaisen kenties käydä kertomassa Kobe Bryantille, Dwyane Wadelle, Magic Johnsonille, Shaquille O'Nealille ja kumppaneille, mitä joukkuepelaaminen on?
 
Viimeksi muokattu:

Osmo Rapeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kuusijuhla - Sex Festival
Voimalaituri, kuulostavat amatöörijoukkueen ongelmilta nuo.
 

Osmo Rapeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kuusijuhla - Sex Festival
Tämä on aivan loistava!! Hienoa ajattelua.

Todellakin...tuommoinen "joukkuepelaaminen" ei kyllä todellakaan ole minulle tuttua.

Näen näillä ajatuksilla myös tämän Oulun Kärppien sivulla julkaistun uutisen ihan uudessa valossa: http://www.oulunkarpat.fi/fi/uutiset/artikkeli/puolivalierasarjaan-odottavin-mielin.html

"Kärppäjoukkuetta on koeteltu pitkin kautta erinäisten loukkaantumisten merkeissä, mutta nyt sairastuvalta saadaan lisää porukkaa mukaan remmiin ja joukkue alkaa hiljalleen eheytyä."

Karri Kiven nuoret leijonatkin kokivat jotain lätkän ulkopuolella mahdotonta (lainaus ESS:n jutusta).

"Pelillisesti joukkueen eheytymisestä näkyi merkkejä jo ennen MM-kisoja pelatuissa turnauksissa Lake Placidissa, Rovaniemellä ja Moskovassa."

http://www.ess.fi/urheilu/itshockey...arri-kivi-kommentoi-pikkuleijonien-menestysta

Jutun otsikko oli muuten osuvasti "Ei vinguttu eikä piipitetty!"
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös