Mainos

HPK mediassa

  • 1 441 613
  • 7 140

Takanahka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kepa
"Lehtosella ja Virralla oli jo ennestään jatkuva valmentajasopimus. Uusina sopimuksina Sirento-Manninen ja Virtanen allekirjoittivat kahden vuoden jatkon Kerhoon."
Sirento-Manninen ja Virtanen jatkavat kaksi kautta. Virralla soimus katkolla ensi kauden jälkeen. Puhe oli valmennustiimistä eli koko nykyinen tiimi jatkaa varmuudella ensi kaudella. Virta kun saattaa siirtyä muualle ensi kauden jälkeen.

Maso kyllä jutteli siihen malliin eilisessä haastattelussakin, että jatko on varma pidemmälle.
Niin, Masolla on jatkuva sopimus, kyllä, mutta seuralla on mahdollisuus katkaista se kunkin sopimuskauden päätteeksi. Vai onko sittenkään? Tähän haluttiin vastauksia, mutta niitä ei saatu. Tämä oli naurettavaa "salailua" seurajohdolta. Kyllä tällaiseen kysymykseen täytyisi pystyä vastaamaan rehellisesti. Kansahan noidenkin liksat maksaa, joten ei tällaiseen paljoa luulisi olevan varaa.
 
Siivouskomero

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Kerhon sivuilla oli aikoinaan Mason tiedoissa, että sopimus on 2024+2, nyt päivityksen jälkeen näkymä on 2026.

Sirento-Mannisella tuskin olisi tehty kahden vuoden jatkoa, jos Maso ei olisi puikoissa.
 
No jos asia kerta näin on, niin minkä helvetin takia asiaa ei voi vahvistaa medialle? Turhaa sitten on myöskään jauhaa mistään avoimuudesta ja yhteisöllisyydestä.
 
clayman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Haapea on todennut medialle, ettei seura kommentoi työntekijöihin tai työsopimuksiin liittyviä asioita. Hän on tehnyt näin johdonmukaisesti. Savolaisen mielestä näin tehdessään, Haapea on jäänyt "toistelemaan itseään kuin papukaija." Eli kun jankataan ja kysellään samaa asiaa, tekee se vastaajasta papukaijan. Sillä lailla.

Täällä esitettyjen kuvauksien perusteella Haapea on kierrellyt ja väistellyt asioista kysyttäessä. Nyt kun on jutut luettu kokonaan (klikkejä säästämällä), huomaa kuinka paljon sanomisia on jälleen tulkittu.

Muutenkin tartutaan "kulmikkaaseen toimintaan" ja unohdetaan se fakta, että ihmiset ovat erilaisia ja jotkut johtavat erilailla kuin toiset. On myös erikoista miten kaikki päätökset laitetaan Haapean syyksi, vaikka tuskin toimii yksin ja päättää yksin - sehän uuden organisaatiomallin pointti juuri on eli kukaan ei päätä yksin.
 
TJ MACKEY

Jäsen
Muutenkin tartutaan "kulmikkaaseen toimintaan" ja unohdetaan se fakta, että ihmiset ovat erilaisia ja jotkut johtavat erilailla kuin toiset.
Tässä olet @clayman täysin oikeassa. Johtajat ovat hyvin erilaisia, kuten ovat kannattajatkin ja heidän tarpeensa. Siinä missä jollekin Ilkka Haapea on kommentoinniltaan ”juuri sopivassa suhteessa ja oikein toimiva, ei sen enempää eikä vähempää kuin muillakaan seuroilla”, niin toisille hän on kommentoinnillaan suoraan sanoen kuin seipään niellyt sanelukone.

Puhtaasti omasta mielestäni ja saat @clayman olla siitä eri mieltä, niin Kerhon johdon voi jakaa esiintymisellään kahteen kategoriaan. On nämä sulavaliikkeiset, iloiset ja energiset ja mielellään asioita kommentoivat Louhi ja Maso Lehtonen. Erittäin hyvin asiansa artikuloivat ja lausunnoissaan selkeät. Eikä se ole satttumaa, että nämä herrat tulevat pärjäämään ja pärjäävätkin jo urheilussa ja liike-elämässä.

Sitten on nämä Rajamäki ja Haapea. He tuntuvat vierastavan esiintymistä ja vaivaantuvat kysyttäessä. Eikä siinä, meillä ihmisillä on erilaisia luonteenpiirteitä ja ominaisuuksia. Tähän mennessä saaduista haastatteluista ja lausunnoista saa lähinnä sen kuvan, että toinen ei sano oikein mitään ja toinen tiputtelee Vierumäki- jargonia asian vierestä. Ja siis tämä on oma käsitys puhtaasti siitä mitä olen nähnyt lehdistä. Enkä rehellisesti seuran kannattajana tiedä, mitä muuta minun tulisi nähdä, voidakseni arvioida miesten julkista esiintymistä. En ota kantaa siihen hyvässä enkä pahassa miten herrat esiintyvät esim. koppikäytävillä tai suljettujen ovien takana.

Tietysti lopulta se todellinen jääkiekko- substanssi määrittää Rajamäen ja Haapean onnistumisen. Toinen kokoaa kolmen vuoden sisään top8 jengin kasaan ja toinen pistää 5 vuodessa junnuputken minttiin niin pysyy Mackeyt ja kumppanit turpa kiinni. Siltikin, vuonna 2023 jääkiekkojohtaminen Liigassa on myös kovin julkinen ammatti. Tätä korostettiin myös Kerhon rekrytointi ilmoituksissa: julkista esiintymistä. Haapealle ja Rajamäelle löytyisi oppi ja esimerkki hyvin läheltä. Ei muuta kun kysymään Masolta, kuinka paljon se vilpittömyys, iloisuus, avoimuus ja kiertelemättömyys on auttanut hänen urallaan, hyvän jääkiekkovalmennuksen sivussa.
 
Tässä on juurikin kyse persoonasta. Louhelle ja Masolle esiintyminen on luontevaa. Rajamäelle ja Haapealle ei. Asialle voi toki tehdä jotain, mutta silti puhutaan luonteesta/persoonasta. Toisille esiintyminen on todella haastavaa.

HäSan lahjakkaat toimittajat ovat tarttuneet juurikin tähän.
 
Ice71

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Jerry100, Hereworth
Sitten on nämä Rajamäki ja Haapea. He tuntuvat vierastavan esiintymistä ja vaivaantuvat kysyttäessä. Eikä siinä, meillä ihmisillä on erilaisia luonteenpiirteitä ja ominaisuuksia. Tähän mennessä saaduista haastatteluista ja lausunnoista saa lähinnä sen kuvan, että toinen ei sano oikein mitään ja toinen tiputtelee Vierumäki- jargonia asian vierestä. Ja siis tämä on oma käsitys puhtaasti siitä mitä olen nähnyt lehdistä. Enkä rehellisesti seuran kannattajana tiedä, mitä muuta minun tulisi nähdä, voidakseni arvioida miesten julkista esiintymistä. En ota kantaa siihen hyvässä enkä pahassa miten herrat esiintyvät esim. koppikäytävillä tai suljettujen ovien takana.
Tämä suorastaan huutaa nyt uutta tiedotusjohtajaa(mediajohtajaa tai millä nimellä nyt halutaan sitä kutsua), vankalla kokemuksella.
Särmää äijää, joka osaa puhua medialle vaikka paskaa ilmekään värähtämättä.
Ehdotan tätä alla olevaa "herrasmiestä", kunhan hänen kiireet toisaalla hellittävät.

Pyydetään jo samalla anteeksi tätä pientä viikonloppukevennystä asiantiimoilta.
 
Liitteet

  • 34834.jpg
    34834.jpg
    24,1 KB · kertaa luettu: 149

Jääkaappi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga

Seura sai tuoreeltaan moitteita Hämeen Sanomissa urheilujohdon viestinnästä ja siitä, että tehtyjä päätöksiä ei ole aina kommentoitu ja avattu.

Källarsson myöntää, että asiassa on parantamisen varaa.

Ihan ehdottomasti tämä on asia, missä etsimme oikeita toimintatapoja ja linjauksia. Haluamme kuitenkin ehdottomasti osallistua avoimesti keskusteluun, vaikka aivan kaikkea ei voi aina julkisuuteen sanoa. Haluamme olla moderni toimija ja se on meille tärkeä ja keskeinen tekijä.
 
clayman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
"Vaikka aivan kaikkea ei voi aina julkisuuteen sanoa."

Eli juuri kuten Haapea on todennut. Näin nämä asiat koetaan...
 
ValkMan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Tämän viikon Kiekkokiuas käsitteli esimerkiksi HPK:n junioripuoleen eli valmentajiin liittyviä tietoja ja lisäksi Sihvonen ja Savolainen käsittelivät Mason jatkosopimusasioita ja suorastaan ihmettelivät Kerhon tiedottamista.

Kuultiin myös Sihvoselta jo Kiekkokiukaan vakiintunut käsite "ei tervehdi."
 
Takanahka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kepa
Oli kiekkokiukaassa pitkästä aikaa melkoista paskanjauhantaa mitä tulee Kerhoon. Oli asiaakin, mutta sitten siihen lisäksi melkoista kummelikamaakin.

.. Huvitti eritoten tämä Saipa matsiin tarttuminen.. Noh, jostainhan se paska pitää kaivaa. Mason näyttöjen perään huudeltiin.. Oliko mm. edellisen 10 matsin kuntopuntari jäänyt katsomatta? Ilmeisesti.
 
Useful Idiot

Mua muuten vituttaa nykyään Savolainen enemmän kuin Sihvonen. Sihvosella sentään on mielipiteitä, joskin yleensä käsittämättömiä ja provosoivia, mutta Savolainen lähinnä keskittyy asioiden vihaamiseen, mutta osaa vastapainona taas sellaista ällöttävän kermaista mielistelyä, mitä tulee vaikkapa juuri Sihvoseen.

Nuo kaksi eivät kyllä tosiaan haasta toisiaan koskaan. En muista yhtäkään aihetta, missä olisi oltu edes vähääkään eri mieltä.
 
TJ MACKEY

Jäsen
Oli kiekkokiukaassa pitkästä aikaa melkoista paskanjauhantaa mitä tulee Kerhoon. Oli asiaakin, mutta sitten siihen lisäksi melkoista kummelikamaakin.
Samaa mieltä. Kerhoa käsittelevät aiheet oli jotenkin ihan turhaa kuohuntaa. Muut aiheet mielestäni ihan hyviä, kyllähän esim. Liiga kaikkine sekoiluineen ja kartelleineen kaipaakin kunnon tuuletusta Kiukaaltakin.

Siinäkin mielessä tuo Saipa- pelin ja Mason nostaminen tikunnokkaan oli typerää kun sama Kiuas vielä viikko sitten suitsutti Lehtosen kehittymistä ihan aiheesta.
 
emiilioo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Flyers, Barca, Azzurri
Kiekkokiukaan tyyli on (varmasti tietoisesti) käsitellä asioita aina yhdestä näkökulmasta. Usein toinen puoli asiasta jää täysin käsittelemättä tai sitten se sivuutetaan jollain vaikeroivalla äänensävyllä.

Välillä sieltä tulee ihan mielenkiintoisia "hallihuhuja", mutta niitäkin paisutellaan ja ihmetellään viikkotolkulla.
 
Läskisalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, HauSi, NJD, Barça
Johan on tarjous: 4 lippua 40€ ja yksi lippu 34€.
Ehkä lisäliput (samaan tilaukseen) olisi voinut mielummin laskea liikkeelle 20 €/lippu. Tai muotoilla tekstin vähän paremmin. Mutta, jos posia hakee, niin tulehan tosta selville kustannus, jos perhe ei osu siihen perinteiseen 2+2 muottiin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös