Mainos

HPK kauteen 2011–2012

  • 368 696
  • 962

Lättfil

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
No joo. Sopimus näyttää alkavan vasta heinäkuun lopussa. Toivottavasti mies reenaa sitten itse kesän kovaa, koska kunto ei kuulemma aina kesän jälkeen ihan mikään parhain ole ollut.
 

jamppa1919

Jäsen
Suosikkijoukkue
♠Ässät♠
koska kunto ei kuulemma aina kesän jälkeen ihan mikään parhain ole ollut.

Mistä tälläinen tieto? Ässissä pelatessaan oli ainakin aina kovassa kunnossa ja muutenkin urheilullinen. Miehen suurin puute jääkiekkoilijana on puutteellinen pelikäsitys ja sen ohella todella heikko itseluottamus, mikä tarvitsee pönkitystä ja onnistumisia. Ässissä ekana kautena ennen Joulua teki 1 vai 2 maalia? Kevät kaudella loput n.12 kaappia. Seuraavalla kaudella syksyllä parikymmentä kaappia ja heti kun alettiin jotain odottaa niin kaveri alkoi luulemaan itsestään liikoja ja keskittyi kiekon kuskaamisen ja sopimusneuvotteluihin pois Ässistä. Teki kevään aikana sitten oikein 4-5 maalia.

Ässät yritti silloin pitää Luomalan mutta 150.000€ ei päästy edes neuvottelemaan. Vähintään tuon saanee HPK:lta nyt, koska Kärppä-sopimus viime kaudella oli n.200.000€/vuosi.

Maalimäärät voi olla mitä vaan 5 ja 25 maalin väliltä kerhossa. Voi olla siis hyväkin hankinta, mutta suuret riskit olemassa koska mies on pelannut vasta 1 hyvän kauden 31 vuoden ikään mennessä urallaan.
 

Jääkaappi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga
Ässät yritti silloin pitää Luomalan mutta 150.000€ ei päästy edes neuvottelemaan. Vähintään tuon saanee HPK:lta nyt, koska Kärppä-sopimus viime kaudella oli n.200.000€/vuosi.

Haha, vai että HPK maksaisi Marko Luomalan kaltaiselle pelaajalle 150.000€ kaudessa? :D Hyvä kun Viitaluoma tienasi tuon viime kaudella. Kahdesta kaudesta tuo saattaisi EHKÄ olla ihan ok, vaikka palkoista en mitään tiedäkään.

Onneksi kirjoituksesi oli kuitenkin pelkkää huumoria ja turhaan siihen tartuin.
 

d2uce

Jäsen
Mistä tälläinen tieto? Ässissä pelatessaan oli ainakin aina kovassa kunnossa ja muutenkin urheilullinen.

Sekoittaisikohan nyt Kupariseen.

Yllättävän nimekkäitä pelaajia HPK on saanut haalittua tällä viikolla, vaikkei nyt mistään varmoista onnistujista puhutakaan. Ihan positiivista touhua kuitenkin kaikkien mahdollisten kauhuskenaarioiden keskellä.
 

Teela

Jäsen
Haha, vai että HPK maksaisi Marko Luomalan kaltaiselle pelaajalle 150.000€ kaudessa? :D Hyvä kun Viitaluoma tienasi tuon viime kaudella. Kahdesta kaudesta tuo saattaisi EHKÄ olla ihan ok, vaikka palkoista en mitään tiedäkään.

Onneksi kirjoituksesi oli kuitenkin pelkkää huumoria ja turhaan siihen tartuin.

Jampan viesti Luomalan palkkojen osalta ei ollu huumoria, vaan täyttä totta. Sitä millä hinnalla HPK:hon tulee on sitte ihan eri asia.
 

Ralph

Jäsen
Itse en riemusta hypi, mutta toteanpa silti, että ihmeen hyviä hankintoja tämä meidän rahaton ja perseaukinen seura on saanut hankittua viime päivinä.

Täysin samat mietteet minulla nyt. Ei oikein Luomala aiheuta riemunkiljahduksia, mutta on kuitenkin jonkun tason pelaaja ja silti Kerho saa niitä näillä rahoillaan.

Ja ilmeisesti voitettiin KHL-seurat, jihuu. Tai no, perhesyyt, perhesyyt. Voihan Luomala onnistuakin, odotan että ainakin 10 häkkiä iskee jos ehjänä pysyy. Voi olla jälleen uusi nimi Kerhossa lopulliseen läpimurtoihin pysyneisiin pelaajiin ja tehdä +50 pistettä, mutta voi olla että on lapanen ja tekee n. 20 pistettä.

hpk.fi kirjoitti:
HPK:n toimitusjohtaja Risto Korpela kertoo, että HPK on erittäin tyytyväinen tällä viikolla aikaansaatuihin sopimuksiin. Korpelan mukaan liigajoukkue on tällä hetkellä hyvällä mallilla. Joukkueen rakentamisessa edetään kesän aikana maltillisesti, tilanteen mukaan.

Eli se yksi laituri on vielä mahdollinen. 1/2 -ketjuun, 3/4 -ketjuun vaiko loukkaantumisten paikkaajaksi?
 

Heitinga

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Jampan viesti Luomalan palkkojen osalta ei ollu huumoria, vaan täyttä totta. Sitä millä hinnalla HPK:hon tulee on sitte ihan eri asia.

HPK:ssahan Markon unelma on ollut aina pelata jo pikkujannusta lähtien joten kyllä siinä 150 000k eurosta on hintaa tiputettu sadalla tonnilla.

Ei mutta kun tätä jo puoli tuntiakin pureskeli ja yritti sisäistää sekä kokoonpanoja pyöritellä niin alkoi tulemaan sellainen ns. nyrkki silmään -ilmiö eli varmasti sopii Hämeenlinnaan hyvin. Varmat maalintekijäthän joukkueesta puuttuu täysin, mutta itse odotan Zagrapanin kuoriutuvan sellaiseksi n. 20 maalin mieheksi Laakkosen rinnalla. Zagrapanhan osaa myös osua maalipuiden väliin sillä huhujen mukaan osaa jotenkin laukoa ja jenkeissä on kuitenkin hätyytellyt 20 maalin rajaa tai jopa ylittänyt sen jokaisella pelaamallaan kaudella.


Sennin Wakizashin tavoin uutiskatsaus tämän hankinnan jälkeen. Saadaanpa ainakin ilmaista mainosta jos ei muuta.

HPK pestasi Marko Luomalan (HS)
HPK nappasi maalihain KHL-seurojen nenän edestä (Iltalehti)
HPK värväsi toissakauden maaliruiskun (Iltasanomat)
HPK nappasi KHL-seurojen kiikaroiman voimahyökkääjän (MTV3)
 
Viimeksi muokattu:

Squit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK ja KaMa
No niin pieni katsaus laituriosastolle: Luomala, Nieminen, Kolehmainen, Barney, Honka, Turtiainen... Toivottavasti muiden jengien pakisto tekee ylimääräisiä punttitreenejä kesällä, meinaan noiden jätkien kanssa saa painia ensi kaudella maalinedessä ja paljon.

Luomala on sinänsä erittäin nyky Kerhomaisen näköinen laituri, eli iso, liikkuva ja fyysinen. Rindell diggaa näistä ajokoirista ja se on kiva. Eli Luomala sopii kuin nappi otsaa tässä mielessä. MUTTA mies on nyt hommattu sellaiseen rooliin, että se 20 maalia on tultava ja se on se kysymysmerkki.

Zagrapan, Leavitt ja Luomala ovat hankintoina erittäin kunnianhimoisia. Joo ne kaikki on kysymysmerkkejä toki. Mutta Kerholla ei ollut rahaa hommata varmoja nimiä. Mutta jos kaikki nuo miehet onnistuu, niin sitten ollaan korkealla. Jos taas ei, niin... no se riski on otettava. Pääasia että johto sentään yrittää hommata potentiaalisia pelureita. Toinen vaihtoehto olisi ottaa parinkymmenen pisteen varmoja jätkiä noilla rahoilla, mutta kun sellaisilla ole ollut tarve, niin turhaan semmoisiin sitten sijoittaa.

Zagrapan, Leavitt, Luomala, Laakkonen, OPG ja Järä. Mitä tästä paketista tulee? Onko Riiva guru vai paska toimari? Sen näkee sitten. Uskon että ensi kaudesta tulee positiivinen.
 

jamppa1919

Jäsen
Suosikkijoukkue
♠Ässät♠
Haha, vai että HPK maksaisi Marko Luomalan kaltaiselle pelaajalle 150.000€ kaudessa? :D

Juu tottahan toki Marko tulee hyvää hyvyyttään pelaamaan ilmaiseksi Kerhoon!

Luomala on varmasti kaavailtu 1. kentän laitaan ja tienannee sen 150k bruttona. Ässiin tullessa tienasi 80-90.000€ kaudessa ja maaliennätys oli 9 maalia, eikä palkat tuosta ole ainakaan tippuneet. Luuletko oikeasti että Luomala tekee kesäkuussa 75t pahvin kun edellisen kauden palkka oli n.200.000€?

Se on ihan faktatieto että Ässät tarjosi merkittävän 150.000€ pahvin Luomalalle 2010 keväällä, mutta Luomala ei suostunut edes neuvottelemaan tuolla hinnalla. Tämä luki mm. Satakunnankansassa silloin.
 

Rolf Paski

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Raittiuslegioona & FC Kraak
Se on ihan faktatieto että Ässät tarjosi merkittävän 150.000€ pahvin Luomalalle 2010 keväällä, mutta Luomala ei suostunut edes neuvottelemaan tuolla hinnalla. Tämä luki mm. Satakunnankansassa silloin.

Juu ja Nokian osakkeestakin joutui maksamaan keväällä 2010 kymmenen euroa, nyt saa vähän päälle neljällä eurolla. Mitähän yhteistä mahtaa olla Luomalan urakehityksellä ja Nokian tuloksella viimeisen vuoden aikana?
 

Jääkaappi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga
Juu tottahan toki Marko tulee hyvää hyvyyttään pelaamaan ilmaiseksi Kerhoon!

Luomala on varmasti kaavailtu 1. kentän laitaan ja tienannee sen 150k bruttona. Ässiin tullessa tienasi 80-90.000€ kaudessa ja maaliennätys oli 9 maalia, eikä palkat tuosta ole ainakaan tippuneet. Luuletko oikeasti että Luomala tekee kesäkuussa 75t pahvin kun edellisen kauden palkka oli n.200.000€?

Ei sitä tiedä vaikka tuliskin, on meillä kuitenkin kiva valmentaja ja kaikkea.

Ensinnäkin, luuletko oikeasti, että Luomala saisi viime kauden näytöillä jostain tuollaisen sopimuksen? Paskaako sillä on väliä, että paljonko mies viime kaudella tienasi. Lisäksi koko ajan on ollut puhetta, että HPK:lta on rahat loppu ja nyt me sitten yhtäkkiä maksetaankin Marko Luomalalle 150.000€ kaudessa. Jeppisjepulis.
 

jamppa1919

Jäsen
Suosikkijoukkue
♠Ässät♠
Jeppisjepulis.

Usko mitä uskot. 75.000€/kausi ei ole lähelläkään realistista. Sehän on keskitasopalkka just ja just nyky liigassa. Jos miestä ollaan oltu viemässä KHL:n niin ei varmana tuollaisilla palkoilla viiletä teidän 1. kentässä.

Puustisesta irtosi 170.000€ siirtokorvaus. Siinä rahat Luomalan palkkaan. Puustisen korvaajaksihan hänet hankittiin.
 

palle fontän

Jäsen
Suosikkijoukkue
RDS
Melkoinen lihamylly on tuo meidän laituriosasto kieltämättä. Jokohan alkaisi tunnelma rinkulalla kohoamaan? Luomala ei kuitenkaan ole uransa aikana tullut tunnetuksi maalintekijänä, vaan taistelevana ja taklaavana pelaajana, jolla on taitopuolella parannettavaa.
 

Juzsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Real Madrid, Espanja, Raul
Asiahan ei hirveästi kiinnosta, mutta kommentoidaan nyt silti tuota palkka asiaa. Luomala ei todellakaan alta 100k/kausi tule HPK:ssa pelaamaan vaikka osa sellaisessa harhakuvissa elääkin,
 

Ralph

Jäsen
Nyt kun joukkue on tälläviikolta saatu lähes valmiiksi, on sanottava että kyllä pidän tästä joukkueesta, kun ottaa rahatilanteen huomioon. Joukkue on pienellä rahalla koottu ja se näkyy. Mielestäni potentiaalia on palata jopa mitaleille, mutta ainakin sijat 11-14 ovat pettymys, minulle.

Maalivahdit on yksi arvoituksista. Mika Järvisellä on sitä kuuluisaa potentiaalia olla liigan top-5 maalivahti, mutta vähintään odotan alle 2.5 päästetyn maalin keskiarvoa ja tasaista työskentelyä. Mikko Tolvaselle mieluusti enemmän kuin Metsolle Lassilan takana. Esimerkiksi Järviselle 40 ottelua ja Tolvaselle 20 ottelua, sillä uskon että Tolvasesta on hyväksi kakkosmokeksi SM-Liiga -tasolle. Pahimmassa tapauksessa kummallakaan ei onnaakaan.

Puolustus on kondiksessa ja sen otteita ei ainakaan vielä tarvi pelätä. Ykkösparissa kapteeni Marko Tuulola pelannee viimeisen vuotensa ja jalka painaa mutta kyllä hän pystyy samanlaiseen peliin kuin esim. viime kaudella. Hänen parinaan toimiva Mathias Porseland pystyy ehjänä pysyessään olemaan pistepörssin top-5:ssä. Hyvässä tapauksessa ottaakin vielä askeleen eteenpäin, mutta ei se ole tarpeellinen. Kakkosparissa toivottavaa on, että Jukka-Pekka Laamasen lämäri on yhä kunnossa ja Ossi-Petteri Grönholm ei tee emämunauksia omassa päässä vaan pelaa pelottomasti mutta varmasti. Kolmosparissa Santeri Alatalolla on potentiaalia yli 20 pisteeseen, mutta ensin hasardien on loputtava. Tuukka Mäkelä vain vikoo miehiä nurin kuin ennenkin. Seiskapakki Lauri Kärmeniemi Alatalon tavoin voisi kehittyä vain. Puolustukseen emme kaadu.

Sentterit ovatkin todella mielenkiintoinen osio. Hyvässä tapauksessa Marek Zagrapan ja Alex Leavitt eivät petä sekä Tuukka Pulliainen ja Arsi Piispanen ottavat askeleita eteenpäin jolloin sentterit olisivat liigan top-3:ssa. Huonossa tapauksessa kukaan ei paranna ja/tai ulkomaahaut pettävät, eli sentterit olisivatkin not-3:ssa. Hyvää on, että variaatioo riittää. Zagrapan voi hyvilläkin otteilla olla kakkossentteri jos Leavitt onkin todella kova. Tai vaikka Leavitt osoittautuisikin kohtuu hyväksi, voisi Piispanen silti olla korkeammassa ketjussa. Kaikki voivat tehdä yli 20 pistettä jos hyvin käy. Otto Paajanen paikkailee jos tarvitaan, ja varmaan kelvollisesti paikkaakin. Kysymysmerkki on siis sentteristö, mutta luotan että he tekevät esim. 40-35-25-15 -pisteet.

Laituritkin mietityttävät, mutta samaten kuin senttereissä, variaatioo riittää. Alkuunsa Janne Laakkonen on ykköslaituri ja ehjänä jos jopa pysyisi, miksei pistepörssin top-10:ssä. Uskon, luotan ja lähes tiedän ettei Laakkonen petä. Sitten tämä tämänpäivän ryöstö, Marko Luomala. Parhaassa tapauksessa hän tekee yli 20 maalia, mutta eiköhän 15-20 maalia riitä. Tuskin tekee piste-ennätystään mutta eiköhän yli 25 pistettä silti synny. Scott Barneyssä lepää paljon toivoa. Onnistuisipa kuin SaiPassa ja olisi kova maalipyssy, kun toinen vaihtoehto on että pelaa kuin Kerhossa viime kauden lopun. Niko Nieminen on yksi varmimmista hyökkääjistä. Kyllä se taas raataa ja vääntää hyvin molempiin suuntiin ja iskee yli 20 pistettä. Toisaalta, ainekset on yli 20 maaliin jo pelkästään. Mutta nämä neljä kärkilaituria voivat olla lähes missä järjestyksessä vain, mutta alempanakin vaikka pelaisivat hyvin. Janne Kolehmainen onkin raataja numero yksi. Piispasen rinnalla voi sen sivussa syntyä taas yli 10 maalia ja hyvässä tapauksessa enemmän korkeammassa ketjussa. Antti Roppokin omaa potentiaalin kaksinumeroseen maalilukuun ja yläketjun paikkaan. Kilpailua on siis luvassa kun vielä Jaakko Turtiainen sekä Juuso Honka väijyvät nelosessa. Honka voi yllättää ja pelata jopa ykkösketjussa komeilla maaliluvuilla. Ja vielä Teemu Rautiainenkin väijyy mukana. Ja uusi laiturikin tulossa. Jännä nähdä mitä tästä tulee. Paljon hyvää, vaiko huonoa?

Eli Harri Rindell, kaiva ne potentiaalit esiin niin mitali palaa Hämeenlinnaan. Vaikkapa edes se Hämeenlinnassa niin kuuluisa pronssimitali. Usko on ainakin tällä yhdellä kannattajalla kova.
 

Jääkaappi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga
Usko mitä uskot. 75.000€/kausi ei ole lähelläkään realistista. Sehän on keskitasopalkka just ja just nyky liigassa. Jos miestä ollaan oltu viemässä KHL:n niin ei varmana tuollaisilla palkoilla viiletä teidän 1. kentässä.

Mikäli tuo KHL-juttu pitää paikkansa, niin siinä tapauksessa Luomala ei ainakaan tilipussin perusteella uutta työnantajaansa valinnut.

On tuo minun heittämäni 75.000€/kausi varmastikin alakanttiin, en sitä epäile hetkeäkään, mutta rohkenen silti väittää, että on tuo kuitenkin lähempänä totuutta kuin tuo 150.000€.

Aurinko paistaa, eli ny rillataan. Morjens.
 

Squit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK ja KaMa
Ei taida homma olla vielä tässä. Zagrapan tuonut yllättävän paljon imua mukanaan. Vaikka vielä ei ole tietenkään edes varmaa, että hän täällä ensi kaudella pelaa.

Voi vitjan pökäle! Olet kyllä ollut oikeassa "ollaan hiljaa niin tulee kalaa" sanoillasi, joten kyllä tässä asiassa sinuun luotan. Olisihan se hieno homma jos saataisiin vielä yksi potentiaalinen top-2 ketjun laituri. Odotetaan vesi kielellä, mutta kesä mielellä.
 

Rinksu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Näyttävyyden hinnalla mennään siis ensi kausi, mutta kyllähän näihin tyytyväinen on oltava nykytilanteessa. Vaikka itsekin odottelen vuosituhannen alkupuoliskon tyyliä joka kesä.

Laituriosasto on siis erittäin jykevää mallia ja hyvä niin. Ensi kauden kerho tuskin pelaa kovin kauniisti, mutta simppelikin on joskus kaunista. Ja jos saisi pyytää kiva-Harrilta, niin ensi kaudella voisi myös ottaa nk. kuittivihkoakin vähän mukaan. Palikoita kun on.
 

Kennedy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Noutajat
Paperilla HPK näyttää olevan ensi kaudella erittäin potentiaalinen musta hevonen, koska Kiva sai viime kaudellakin potentiaalia irti rivimiehistä ja junnuista. Varsinkin Kolehmainen ja Turtiainen nauttivat sekä kasvoivat saadessaan lisää vastuuta kauden edetessä. Tämän lisäksi erinomaisia hankintoja pelaajarintamalla, kun huomioidaan resurssit sekä Rindellin ajatusmaailmaan sopiva tapa pelata jääkiekkoa.

Leavittiltä ja Zagrapanilta voidaan odottaa hyvää kiekonhallintaa ja käsiä, joita viime kauden joukkueesta uupui, mikäli ensimmäistä ketjua sekä perna-arsia ei lasketa. Lisäksi herroilta Luomala ja Laakkonen odotetaan tasonnostoa edelliskaudesta, joten uskon heiltäkin löytyvän motivaatiota toteuttaa Rindellin pelitapaa.

Pelitavasta puheenollen, Luomala tuntuisi sopivan tähän muottiin kuin nakutettu ja uskon hänen tyyppisen pelaajan kykenevän käyttämään omia vahvuuksiaan, kuten Kolehmainenkin osoitti viime kaudella. Lisäksi huomionarvoista on molempien herrojen omaava erinomainen työmoraali, vaikka hieman erityyppisiä pelaajina ovatkin.


Maalivahdit: Check. Vähän sama kilpailutilanne tulossa kuin mestaruuskaudella Wiikman/Rämö

Puolustus: Check. OPG erinomainen täsmähankinta vahvistamaan omaa päätä. Viime kausi liiaksi Tuulolan varassa. Tällä hetkellä rosteri ei hirveästi kestä loukkaantumisia tällä saralla. Alatalolta ja Kärmeniemeltä odotettavissa tasonnostoa edelliskaudesta.

Hyökkäys: Check. Viime kaudella Rindell sai irti "nevahöödeistä", kädettömistä ja junnuista irti enemmän potentiaalia, jonka vain optimistisimmat näkivät tapahtuvan ennen kauden alkua. Tällä kaudella joukkue näyttää paperilla kuitenkin leveämmältä ja uskon Kivan saavan jatkossakin alemmista ketjuista enemmän potentiaalia irti, joten hallilla tullaan viihtymään.
 

Bronco

Jäsen
HPK:lle onnittelut Luomalan hankkimisesta. Molempien osapuolien kannalta tärkeä siirto. Ilves-aikoinaan oli yksi suurimmista suosikeistani.

En osaa yhtään arvioida kuinka monta maalia Luti tulee paukuttamaan ensi kaudella, mutta kyllähän Kerhon kokoonpanossa oli tilaa juuri tällaiselle kovasti töitä tekevälle ja mihin tahansa ketjuun sopivalle hyökkääjälle. Tämä ja Zagrapanin kiinnittäminen lisäävät melkoisesti luottoa Hämeenlinnaa kohtaan.

Puolustus näyttää olevan HPK:lla se kaikista vahvin osa, kun taas tolppien välistä ja hyökkäyspäästä löytyy aika paljon kysymysmerkkejä. Ketjusommitelmista pilkistää mielenkiintoisia ulkomaalaisia, potentiaalisia nuoria sekä muutama liigajyrä, mutta Laakkosen laskisin tehojen puolesta ainoaksi luottojätkäksi.

Musta hevonen, todellakin.
 
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät & NHL
Ennustan jo tässä vaiheessa, että lokakuussa viimeistään kaikilla Hämeenlinnassa on mitta täynnä tätä Luomalan Markoa. Siis oli ihan täyspaska Kärpissä ja ilo oli ylimmillään, kun nosti kytkintä. Markolle ei kannata ostaa telkkaria, ettei se näe tekstitv:stä, kun joukkue hankkii korvaajan marraskuussa. Siis ei näyttänyt jääkiekkoilijalta edes, kuin silloin tällöin. Eikä tämä ole mitään provoa, vaan aidosti käy sääliksi, että Puustinen korvataan Luomalalla. Meilläkin Luomalan piti korvata joku oikeasti kova jätkä, mutta vituiks män.
 

Uotila

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kulttipelaajat, Tommi Jäminki, Aleksei Shvalev
Todellinen dream come true -tyyppinen hankinta kerholta! Kaverin kanssa tästä hankinnasta oltiin jo haaveiltukin kauden päätyttyä. Harva jääkiekon riviseuraaja tuskin tietääkään, että "kaikki oikein" Luomalan cv:stä löytyy myös suonenvetokauden lisäksi ehdottomasti paikka sm-liigan top-3 viskin/konjakinkumoajana!
 

Desperaado

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Spurs
Ennustan jo tässä vaiheessa, että lokakuussa viimeistään kaikilla Hämeenlinnassa on mitta täynnä tätä Luomalan Markoa. Siis oli ihan täyspaska Kärpissä ja ilo oli ylimmillään, kun nosti kytkintä. Markolle ei kannata ostaa telkkaria, ettei se näe tekstitv:stä, kun joukkue hankkii korvaajan marraskuussa. Siis ei näyttänyt jääkiekkoilijalta edes, kuin silloin tällöin. Eikä tämä ole mitään provoa, vaan aidosti käy sääliksi, että Puustinen korvataan Luomalalla. Meilläkin Luomalan piti korvata joku oikeasti kova jätkä, mutta vituiks män.

Kossupullo vetoa pohjosen poika, että luomala tekee 30p tai enemmän? Ja tämä ei ole vittuilua vaan tosiveto.

Edellyttäen siis tietenkin, ettei ole loukkaantuneena yli 10 peliä kaudesta.
 

puuha-pete

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Minnesota, Hollanti
Mielenkiintoinen jengihän tästä helkkari saatiin, kaikkea oikeastaan sijoilta 2-13. Ihan mestaruuteen en jaksaisi jotenkin uskoa, tai sitten Leavitt onkin Sprukts ja siirtyy laitaan pelaamaan alun jälkeen.

Luomala on mielenkiintoinen ja ei sille ihan hirmuisesti kyllä varmaan olla maksettu. Itse lähtisin jostain 125 000 liikenteeseen, eli Puustisen palkka ja hivenen päälle, mikä periaatteessa on hauskaa. Kerho ei todellakaan ole maksanut viime vuosina mitään uskomattomia palkkoja oikeastaan kellekään ja tuolla 150 000 oltaisiin aika kärkipäätä. Onkohan Lassila, Viitaluoma, Mäenpää? ja Chiodo vetänyt tuollaisia rahoja? Kukaties Laamanen tienaa lähelle.

Edit: Kysyin tyttöystävältä, että tiedätkö kuka on Marko Luomala? Ei ollut käryäkään. Kysyin montako maalia tekee ensi kaudella? -25+. Tästä on nyt sata euroa vetoa ja kernaasti tuon otan takkiin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös