Mainos

HPK kaudelle 2020–2021

  • 155 200
  • 684

Heitinga

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Hieman jotenkin itseä jännittää, että miten ensimmäistä kertaa ulkomailla pelaava 20-vuotias pelaaja sopeutuu Hämeenlinnaan ja joukkueeseen missä on vieläpä ainoa ulkomainen pelaaja. Ehkäpä tämä asia on otettu toimistolla huomioon ja onneksi joukkueen ikärakenne edes vähän tukee McIsaacin sopeutumista.

Mielenkiintoinen haku, mutta paha sanoa kyllä vielä että mitä McIsaacista oikein saatiin. Voi olla ihan tekijäkin, mutta toisaalta voi olla myös yhtä hyvin täysin "ynnämuut" osastoa.

Edit. Nopealla Googletuksella selvisi kuitenkin se, että ilmeisesti McIsaacilla on ilmeisen paljon potentiaalia hyvälle ja pitkälle uralle NHL:ssä ja puheissa oli ennen loukkaantumista, että olisi ottanut sen paikan jopa jo seuraavalla kaudella! Junnuissa vahvuuksia ollut luistelu, fyysisyys ja laukaus.
 
Viimeksi muokattu:

Läskisalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, HauSi, NJD, Barça
Pientä negaa tulee siitä, että tuo puhelimeen vastaaminen tuntuu olevan aika vaikeaa. Tosin voihan silläkin olla osaa asiaan, että tallennetuissa puheluissa kaveri ei oikein tunnu saavan suunvuoroa. MIelenkiintoinen kaveri joka tapauksessa.
 

Hokipedia

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK, LA Kings, Underdog
Vuoden soppareita tekevät lainapelaajat eivät ilmeisesti mahdu AHL:n kokoonpanoihin ja suuntana olisi ilmeisesti ECHL tai junnusarjat?

On äärimmäisen epätodennäköistä, että AHL:ssä pelataan yhtäkään ottelua kaudella 2020-21. Siksi näitä pelaajia satelee Eurooppaan.
 

Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Vuoden soppareita tekevät lainapelaajat eivät ilmeisesti mahdu AHL:n kokoonpanoihin ja suuntana olisi ilmeisesti ECHL tai junnusarjat?
AHL:ssä olisi lähtökohtaisesti pelannut, mutta sen liigan alkaminen on täysin auki. Nyt McIsaacille halutaan peliaikaa ja pelejä paljon. Olkapääremontin takia ei pelannut viime kaudella juurikaan ja sitten kausi päättyi kesken. Vuoden sopimus on hyvä niin pelaaja pääsee keskittymään ns. olennaiseen koko kauden.

Enemmän puolustava puolustaja kuin hyökkäävä mutta kyllä sitä kiekollistakin taitoa löytyy. Mielenkiintoinen hankinta kaiken kaikkiaan.
 

Tattari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kanta- ja Päijät-Häme "täältä jostakin" käsin...
On äärimmäisen epätodennäköistä, että AHL:ssä pelataan yhtäkään ottelua kaudella 2020-21. Siksi näitä pelaajia satelee Eurooppaan.
Jep. AHL on tehnyt suunnitelmat aloittaa pelit joulukuun alussa. Muuta tietoa ei ole. Kysymys onkin varmaan siitä miten NHL-joukkueet aikovat sarjaan panostaa tulevalla kaudella (jos siis lainkaan). Seurat ovat antaneet pelaajien siirtyä Eurooppaan pelaamaan. Osa on saanut luvan koko kaudeksi ja osalla on "AHL:n alkamispykälä".

Kuka saa siis pelata koko kauden Euroopassa ja kuka vain AHL mahdolliseen alkuun saakka? - Vastaus: todennäköisesti kokoonpanossa olevat pelaajat eivät voi tehdä koko kauden mittaisia lainasopimuksia Eurooppaan.

Joulukuun lähestyessä tilanne voi muuttua. Myös ns. artistiverotus vaikuttaa ja kuka saa niihin poikeuksia koronan vuoksi kuka ei...
 

Takanahka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kepa
AHL:ssä olisi lähtökohtaisesti pelannut, mutta sen liigan alkaminen on täysin auki. Nyt McIsaacille halutaan peliaikaa ja pelejä paljon. Olkapääremontin takia ei pelannut viime kaudella juurikaan ja sitten kausi päättyi kesken. Vuoden sopimus on hyvä niin pelaaja pääsee keskittymään ns. olennaiseen koko kauden.

Enemmän puolustava puolustaja kuin hyökkäävä mutta kyllä sitä kiekollistakin taitoa löytyy. Mielenkiintoinen hankinta kaiken kaikkiaan.
Craig Schira vol. 2 palvelisi.
 

Rod Weary

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Liian pitkä Rafalskiksi. Ei tiiä yhtään, mikä sieltä tulee.
 
Suosikkijoukkue
Ikuiset sydämen jääriitteet. Elementti: Pimeä aine
Todella mielenkiintoinen hankinta. Hyvä Mika!

Maalivahtiosasto on kuitenkin vielä kysymysmerkki.
Mielestäni maalivahtiosasto on enemmänkin huutomerkki: lähtökohtaisesti koko Liigan heikoin.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Hamu

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL

BitterX

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Wacker, Punaportin vapaakaupunki
Hieman jotenkin itseä jännittää, että miten ensimmäistä kertaa ulkomailla pelaava 20-vuotias pelaaja sopeutuu Hämeenlinnaan ja joukkueeseen missä on vieläpä ainoa ulkomainen pelaaja. Ehkäpä tämä asia on otettu toimistolla huomioon ja onneksi joukkueen ikärakenne edes vähän tukee McIsaacin sopeutumista.

Noh, en olisi tästä huolissani. Sopeutuminenhan on tietenkin aina henkilöstä kiinni, mutta jos kyseessä ei olisi uusille mielenkiintoisille elämänkokemuksille avoin jäbä, niin tuskin olisi edes altistanut itseänsä mahdollisuudelle lähteä Eurooppaan. Mitä tulee siihen, että sopeutuuko nimenomaan Hämptoniin, niin siitäkään en lähtökohtaisesti olisi huolissani. Kaverin kotipaikkahan on Hevonkuusi, Nova Scotia, mutta hänellä kuitenkin on kokemusta noin Tampereen kokoisessa Halifaxissa asumisesta, mikä vähentää pelkoa siitä, että Hämeenlinnan 24/7 sykkivä elämänmeno olisi liikaa :).

Hatunnosto ennakkoluulottomuudesta nuorelle kanukille - eiköhän tuommoisella asenteella joukkueeseen oikein hyvin sopeuduta.

Mitä pelillisiin asioihin tulee, niin kyseessä on tietenkin kiistatta lahjakas kaveri, mutta vielä raakile. Miesten pelejä ei vyöllä ole, joten ei nyt varmaan ihan Schira heti ensimmäisistä peleistä alkaen ole. Valtavasti potentiaalia on kuitenkin kehittyä erinomaiseksi vahvistukseksi kauden edetessä.
 
Suosikkijoukkue
Ikuiset sydämen jääriitteet. Elementti: Pimeä aine
... mutta hänellä kuitenkin on kokemusta noin Tampereen kokoisessa Halifaxissa asumisesta, mikä vähentää pelkoa siitä, että Hämeenlinnan 24/7 sykkivä elämänmeno olisi liikaa :).
Nightlifekin on kiinni.
 

Ralph

Jäsen
Saa kutsua negatiiviseksi, mutta itse odotin varmempaa ja kokeneempaa kaveria. Jared McIsaac on todella potentiaalinen kaveri ja mahdollisuus tehdä hyvä NHL-ura. Jos tiedossa olisi, että HPK aikoisi paikata sekä Petteri Nikkilän että Niklas Frimanin lähdöt, McIsaac olisi erinomainen korvaaja toiselle, mutta kun toinen top-2-pakeista jätetään kokonaan korvaamatta, odotin uuden hankinnan olevan varmempi suorittaja.

HPK:n puolustus ei edelleenkään näytä hyvältä, mutta toki paremmalta kuin mitä eilen samaan aikaan.
 

puuha-pete

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Minnesota, Hollanti
Samat sanat mitä Toivola sanoi. Eiköhän se nämä paremmin tiedä. Ja on vittumainen pelata vastaan.

Olen tyytyväinen. Vielä kun oletettavasti on sitä oikeaa asennetta siellä maalinedustalla niin tämä oli juuri sitä mitä toivoin.

Kohtuullinen liike, napakka avaussyöttö lapaan ja sitten omassa päässä isännöi jykevästi niin avot.
 

Jerry100

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vihdoin Oranssi

Rolf Paski

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Raittiuslegioona & FC Kraak
Se olis sitten 153min pelattu ilman maalia. Kuinka pitkään putki jatkuu, vastus ei torstaina helpotu vaan päinvastoin. Ja tosiaan hyökkäys piti olla meidän vahvuus. Pitääkö huolestua?
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös