Olkaa mitä mieltä tahansa, mutta omasta mielestäni Topping on ollut tasaisen hyvä jo pidemmän aikaa. Tuulolan kanssa ehkä monipuolisin hyökkääjä, joka tekee hieman epäulkkarityyppisesti näkymättömiä asioita kentällä jatkuvasti. Ei nyt sulaa hulluutta, mutta pientä typeryyttä jättää käyttämättä hänen kaltainen pelaaja. Caronin ohella ehdottomasti haluaisin joukkueeseen, mikäli olisin Mamban saappaissa. Oikein roolitettuina loistavia pelimiehiä. Toki sinne tarvitaan selkeä ykkössentteri "Kunyk/Leino", mutta tuskin Topping niin kallis on, etteikö voisi pitää mukana. Olihan muuan Cornet myös loistava pelaaja vaikka ei ykköstykki ollut. Tuulola lienee jo menetetty, Uskoisin että Ruokonen ja Rautiainen myös (sinänsä sääli kun Kerho-legendoja ovat).
Pakistossa Noël on hieman kuten Topperi. Ei niin hyvä kylläkään, mutta onko liian kallis heitettäväksi heti luiskaan? Mielestäni ihan laadukas peruspakki, jolta ei ole parhaita pelejä nähty. Olisin huomattavasti levollisempi jos ensi kaudella on pakistossa laajuutta tämän kauden tapaan. Kuitenkin Ikonen, Hietanen ja Ketola ovat poistumassa varmuudella.
Mutta mitä eniten kaipaisin olisi seuralta miehekäs ulostulo, että missä mennään URHEILUTOIMENJOHTAMISESSA. JOS puheet Erkin lähdöstä pitää paikkaansa, niin kuka joukkuetta motivoidusti tällä hetkellä kokoaa ja missä vaiheessa tilanne on? Kovin hiljaista ollut jo pidemmän aikaa. Pakkohan siellä on olla ihan oikeita pelureita sopimuksessa Hermosen (???) lisäksi. Jos ei ole, niin koko noususuhdanne on vedetty pöntöstä alas. Vai Mamba ja Louhi kahdestaan hommaa ensi kauden pelaajat. Onneksi runko on pääosin valmis.