HPK kaudella 2025–2026

  • 152 293
  • 1 066
Aaltonen on treenikauden suurin yllättäjä. Siis ennen kuin jäälle mennään. Siihen se sitten jääkin.
Pahasti on jäänyt kyllä piippuun ja ollut suurimpia pettymyksiä alkukauden jälkeen. Kroppakin piti olla kuin ajokoiralla testitulosten mukaan. Muutaman taklauksen on saanut aikaan, siinä melkein kaikki mainittava. Vaikka fysiikan pitäisi olla kunnossa niin vältteleekö kontakteja ja nahinoita? Odotin kyllä vähintäänkin jotakin köyhänmiehen Tikkaa tms. On kauden mittaan vajonnut sinne Ruokos-osastoon jolla ei juurikaan ole käyttöä.
 
rapster

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Kolarin Turmio
Aika monta vuotta putkeen on tullut mentyä kohti uutta kautta hyvin aikaisin keväästä asti sillä fiiliksellä, että "ai saakeli miten hienoa, että se ja se ei enää pelaa Kerhossa ensi kaudella".

Korkeintaan yksi tai kaksi pelaajaa per kausi ovat olleet sellaisia, joiden jäämistä on toivonut hartaasti. Ja harvemmin on saatu pidettyä.

Tämä olis nyt syytä saada katki, ja hankintojen ja jatkuvuuden alettava onnistua. Viitteitä paremmasta on, mutta mä en kyllä vittu jaksa, jos Radun, Bengtssonin ja Myllärin kaltaisia hahmoja pitää kattella enää yhtään pidempään. Me tarvitaan parempia jääkiekkoilijoita.
 
Kerhonpojjaat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Tampa
Pahasti on jäänyt kyllä piippuun ja ollut suurimpia pettymyksiä alkukauden jälkeen. Kroppakin piti olla kuin ajokoiralla testitulosten mukaan. Muutaman taklauksen on saanut aikaan, siinä melkein kaikki mainittava. Vaikka fysiikan pitäisi olla kunnossa niin vältteleekö kontakteja ja nahinoita? Odotin kyllä vähintäänkin jotakin köyhänmiehen Tikkaa tms. On kauden mittaan vajonnut sinne Ruokos-osastoon jolla ei ole juurikaan käyttöä.
Tässä nähdään, että kentällä tarvii myös pääkopassa olla jotakin, eikä vain voimalla pärjätä. Mikäli lajitaidot on heikot ja peliäly vielä heikompi, ei kentällä fysiikalla tee mitään
 
#76Sally

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Aika monta vuotta putkeen on tullut mentyä kohti uutta kautta hyvin aikaisin keväästä asti sillä fiiliksellä, että "ai saakeli miten hienoa, että se ja se ei enää pelaa Kerhossa ensi kaudella".

Korkeintaan yksi tai kaksi pelaajaa per kausi ovat olleet sellaisia, joiden jäämistä on toivonut hartaasti. Ja harvemmin on saatu pidettyä.

Tämä olis nyt syytä saada katki, ja hankintojen ja jatkuvuuden alettava onnistua. Viitteitä paremmasta on, mutta mä en kyllä vittu jaksa, jos Radun, Bengtssonin ja Myllärin kaltaisia hahmoja pitää kattella enää yhtään pidempään. Me tarvitaan parempia jääkiekkoilijoita.
Nimenomaan näin. Tarvitaan ennen kaikkea taitoa joukkueeseen. Ai se maksaa? No sitten se hinta on maksettava, niistä edes parista pelaajasta joiden odotusarvo on tehokas viimeistely. Niitä raatajia ja vastaavia löytyy kyllä tarpeeksi, jotta joukkue saadaan täyteen.

Onneks sentään valmennus on kauden alusta alkaen kunnossa.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: j72

TJ MACKEY

Jäsen
Se alkoi viimeistään siinä vaiheessa kun korona katkaisi kauden 19-20. Siitä eteenpäin Kerhoon on hankittu suhteessa muita joukkueita enemmän näitä taistelevia, hieman dieseleitä, kiekosta luopuvia grindereitä. Samaan aikaan kuin varkain muut joukkueet ovat alkaneet perustaa peliään pienen tilan syöttämiseen, kiekon hallintaan, luistelunopeuteen ja pienen tilan kykyyn laukoa ja reagoida. Siis niihin oleellisimpiin lajitaitoihin. Samalla Liigan entisestä mallioppilaasta kiekolisen pelin suhteen, on tullut itsensä antiteesi. Kiekollisuuden ja taidon vastakohta. Ja tämä ei ole pelkästään rahakysymys tai pienen talousalueen vika. Lopetettiin uskomasta siihen omaan konstiin. Että se kipailuetu löytyy sieltä vastustajaa paremmasta kiekollisesta pelistä.

Toivon todella, että HPK löytää urheilujohdon, joka ymmärtää mihin suuntaan pelin evoluutio myös Liigassa on menossa. Ollut menossa jo muutaman vuoden ajan. Mika Toivolan, Toivasen ynmä muiden lajianalyysi oli väärä. Kuten se on ollut myös Louhen, Haapean ja Rajamäen. Muutama Nikkilän, Korhosen, Kukkosen tai Hietasen kaltaisia joukkueessa menee ja ovat helvetin arvokkaita. Mutta heidän lisäksi pitää olla pirusti jalkanopeutta, kiekon hallintaa, kykyä syöttää, laukoa pienestä tilasta ja vauhdista. Taitoa saamari! Kiiskisen, Huttusen ja Jokirinteen pelillinen DNA ei saa olla poikkeus, vaan se kollektiivinen linja.

Ja kun löytyy urheilujohto joka ymmärtää modernin lätkän päälle, voidaan alkaa modernisoimaan orgsnisaation pelaaja/peliprofiilia ja sitä kautta joukkuetta. Kerhon kannattajat ostavat kiekollisemman pelitavan, pomminvarmasti. Nyt on jo pohjilla päävalmentaja, joka sitä kiekollisempaa peliä osaa pomminvarmasti valmentaa, ilman että pitää tinkiä voittamisesta tai halusta menestyä.
 
Kennedy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Noutajat

Allekirjoitan jokaisen sanan.
 
Ja kun löytyy urheilujohto joka ymmärtää modernin lätkän päälle, voidaan alkaa modernisoimaan orgsnisaation pelaaja/peliprofiilia ja sitä kautta joukkuetta. Kerhon kannattajat ostavat kiekollisemman pelitavan, pomminvarmasti. Nyt on jo pohjilla päävalmentaja, joka sitä kiekollisempaa peliä osaa pomminvarmasti valmentaa, ilman että pitää tinkiä voittamisesta tai halusta menestyä.Seen
Aamen! Myös puolustajien pitää olla kiekollisempia ja osallistua hyökkäämiseen, se vain on nykyään jääkiekkoon kuuluva asia.

Tässäkin sarjassa nähtiin, kuinka Ässien hyökkääjä tuo kiekon alueelle ja jättää kovalla vauhdilla tulevalle pakille toiseen aaltoon, jolloin kerhon seisova viisikko oli ihan pulassa.

Kerhon puolustajat vain pitivät viivaa ja roiski kiekon takaisin ränniin, nämä eivät ole voittavia asioita. Pakeilla pitää myös olla jalkaa ja kiekollista taitoa. Myllärit ja Hietaset alkavat vain olemaan hyökkäyksen tiellä, jos niitä on liikaa rosterissa.

Myös noiden "puolustavien puolustajien" pitää nykyään osata muutakin kuin boxouttia.
 
TekAstin

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK & Hawks
Ensi vuodeksi nopeita ja taitavia pelaajia, eikä näitä kankeita dieseleitä, Nikkilän lisäksi ei yhtään hidasta pakkia tarvitsisi hommata, eikä hyökkäyksen saa olla yhtä hidas kun tällä kaudella.
 
ZamboniZorro

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Ketut, Kärpät, Leijonat, Näätäeläimet
No niin, HPK-fanit, olkaa kaikesta huolimatta ylpeitä! Minä ainakin olen ylpeä siitä miten pelasitte pienellä budjetillanne tämän vuoden.

Tiedän, että tippuminen pudotuspeleistä kirpaisee, mutta hei – te sentään pääsitte sinne!

Me Kärppä-fanit elämme todellisuudessa, jossa Liigan varmaan kalleimmalla joukkueella saatiin niin tehokkaasti ei mitään aikaiseksi. Laitettiin miljoonia tiskiin ja vastineeksi saatiin yksi Liiga-historian kalleimmista vitseistä

Pääsitte ainakin kevään peleihin ja koitte sen tunteen, kun kevät ja jääkiekko tuo sydämentykytyksiä ja kevätkiimaa. Ja pikkuisen seuran kassaankin ylimääräistä. Me taas ollaan jopa hieman helpottuneita ettei Liiga-karsinnat kutsuneet.

Vaikka kausi loppui jo, saitte tästä kaudesta ainakin jotain irti. Moni veikkasi teitä vielä joulun aikaankin pommin varmaksi jumboksi. Teitä ei kiinnostanut se paskaakaan ja taistelitte hienosti sarjataulukon pohjalta reippaasti ylöspäin.

Saitte pienellä budjetilla ja vaatimattomilla lähtökohdilla kohtuullista tulosta aikaiseksi.
Taistelitte ja annoitte vastustajille vaikeita hetkiä. Itselle jäi tällä kaudella parhaiten mieleen peliesityksistänne, ettei Kerho kumartele ketään kun kävitte Oulussa ryöstöretkellä. Tasoititte pelin viimeisellä sekunnilla ja voititte jatkoajalla ja aivan ansaitusti.

Jos sekään yhtään lohduttaa, niin teillä on ainakin mahdollisuus sanoa, että Kerho oli tänä keväänä paljon parempi kuin Kärpät. Vaikka se ei suuri saavutus olekaan.

Pahoittelut jos tuli pikkuisen liikaa Kärppä-vertailuja, mutta olen vain sitä mieltä, että hoiditte hommat niin paljon meitä paremmin. Arvostan.

Keskitytään nyt rauhassa kevääseen ja elämän pieniin iloihin – vaikkapa siihen, että Tappara on myös vaarassa tippua.
 
Kerhonpojjaat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Tampa
Ensi vuodeksi nopeita ja taitavia pelaajia, eikä näitä kankeita dieseleitä, Nikkilän lisäksi ei yhtään hidasta pakkia tarvitsisi hommata, eikä hyökkäyksen saa olla yhtä hidas kun tällä kaudella.
Eipä siellä monta pelaajaa vaihdu. Tulisikohan 4 uutta rosteri pelaajaa+ muutamat junnut.

Eli kasvuun luotettava, jälleen.

Toki tuosta jos kehitys jatkuu mm. Jokirinne, Päivärinta, Huttunen, Vesterinen, Ravinskis, Korhonen, Kiiskinen, Saarinen, Kangas porukalla ja saadaan 3-4 oikeaa vahvistusta, on meillä pullat aika hyvin uunissa!
 
TekAstin

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK & Hawks
Eipä siellä monta pelaajaa vaihdu. Tulisikohan 4 uutta rosteri pelaajaa+ muutamat junnut.

Eli kasvuun luotettava, jälleen.

Toki tuosta jos kehitys jatkuu mm. Jokirinne, Päivärinta, Huttunen, Vesterinen, Ravinskis, Korhonen, Kiiskinen, Saarinen, Kangas porukalla ja saadaan 3-4 oikeaa vahvistusta, on meillä pullat aika hyvin uunissa!
Uskon, että Ruokonen, Radu, Tuulola, Järvelä, Antsa, Ketola ja Ikonen ovat lähdössä. Sailio, Hietanen, Mylläri, Noel, Sinkkonen, Alitalo, Caron mahdollisesti, Bengtsson ainakin palstan mukaan kiinnitetty. 2-3 noista epävarmoista voikin jatkaa, mutta onhan se outoa jos 10-14 lähtee ja sisään tulee viisi tai vähemmän.
 
Rolf Paski

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Raittiuslegioona & FC Kraak
HäSassa Hietanen sanoo, että ottaa vähän happea ja miettii ensi kauden kuvioita vasta sen jälkeen. Eli ei nyt ainakaan vielä ole päättänyt panna hokkareita naulaan.
 
HC Esplanad

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Kolmosena joku Ravinskis-Bengtsson-Caron

Nelosena Aaltonen-Päivärinta-Korhonen

Siinä olisi halvat kaksi alinta kenttää jos pitää paikkansa, että Bengtsson + Caron on halpoja.
 
Axel K.

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Kolmosena joku Ravinskis-Bengtsson-Caron

Nelosena Aaltonen-Päivärinta-Korhonen

Siinä olisi halvat kaksi alinta kenttää jos pitää paikkansa, että Bengtsson + Caron on halpoja.
Jotenkin sellanen fiilis, että Korhonen kyllä pelaa keskellä myös ensi kaudella. Ja Päivärinta pykälää ylempänä kuin nyt.
 
Viimeksi muokattu:

Rinkula

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Petteri Nikkilä, Kalle Kangas, Maso Lehtonen
Mitä mä kirjoittelin päivä pari sitten että kohta alkaa liikkuumaan huhut näistä "Leinoista" ja "Jolyista" kun Nestori on Turengin nesteellä kuullut jonkun puhuvan kahvipöydässä kumpa se Leino palaisi Kerhoon. Totuus on Bengtssonin jatkot ja joku ECHL arpa. Siitä se riemu repeäää kun Bengtsson kulkee kunniakujaa pitkin lavalle kauden vanha Artturi Toivola tribuuttipaita yllänsä.

Varmaan periaate, jos jatkaa, jatko on HPK:ssa.
No eihän Juse enää tässä vaiheessa uraa lähde muualle. Jotenkin tuosta kommentista huokuu fiilis että jatkaa, tähän voi olla Mamballa iso syy. Olisin hyvin, hyvin iloinen jos jatkaa. Nähtiin näissä kolmessa Ässät pelissä että sitä kokemusta tosiaan tarvitaan kun ne oikeasti kovat pelit alkavat. Samalla en pahastuisi jos Silli jatkaisi vielä kauden.
 
Kerhonpojjaat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Tampa
Uskon, että Ruokonen, Radu, Tuulola, Järvelä, Antsa, Ketola ja Ikonen ovat lähdössä. Sailio, Hietanen, Mylläri, Noel, Sinkkonen, Alitalo, Caron mahdollisesti, Bengtsson ainakin palstan mukaan kiinnitetty. 2-3 noista epävarmoista voikin jatkaa, mutta onhan se outoa jos 10-14 lähtee ja sisään tulee viisi tai vähemmän.
Täällä ainakin huhuttu Radun jäävän.

Noëlilla optio, niin varmaan jää.
Sinkkosella optio, niin eiköhän jää.

Varmoja lähtijöitä taitaa olla: Tuulola, Järvelä, Ketola, Ikonen
mahdollisesti lähteviä: Antza, Sailio, Hietanen, Caron.

Jotenkin en jaksa uskoa että tuonne olisi tulossa ainakaan kauden alkuun mitään 10 rosteri pelaajaa.

Näille paikoille xxx sitten isoja vahvistuksia tai jatkoja

xxx-xxx-xxx
Vesterinen-Huttunen-Kiiskinen*
Ravinskis-Päivärinta-xxx
xxx-Korhonen-Sinkkonen

Nikkilä-Kukkonen
xxx/Hietanen-Jokirinne
Noël/xxx - Kangas
Wallenius

Vaikka miten tota pyörittää, en näe Rautiaisella enään käyttöä. Ton ykkösketjun pitää olla jotakin muuta, kun Radun pörräämistä. Kun ei noi muutkaan ketjut varmoja ole. Toivottavasti Huttusella ei ollut mitään suonenveto kautta.

Kickoffin jälkeen voidaankin todeta:

Vesterinen-Huttunen-Rautiainen
Ravinskis-Bengttson-Sailio
Kopiloff-Päivärinta-Sinkkonen
Aaltonen-Korhonen-Alitalo
 
Rinkula

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Petteri Nikkilä, Kalle Kangas, Maso Lehtonen
Ei helvetti ei toi Rautiainen voi millään jatkaa, onko siitä oikeasti jotain huhua vai onko joku vain palstalla näin heittänyt? Se syyskuu-joulukuu Radu kelpaisi milloin vain, tekisi keposeen sen 40 pinnaa, mutta ei jumalauta tota puolet kaudesta surffailevaa Rautiaista voi katsoa. En millään usko että sillä on sopimus ensikaudesta Kerhoon. Bengtsson nyt menköön siellä alakentissä jos kerta sopimus on sille menty tekeen, mikä on toivottavasti maksimissaan 60k. Hietanen, Caron, Sinkkonen, Sailio, Noel, näille herroille toivon jatkoa ja ovat varmasti ihan palkkansa arvoisia joukkueelle. Tuulolalle tietenkin myös mutta hän ei taida Kerhossa ensikaudella pelata.
 
Rinksu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Kyllä se semmonen juttu on, että loppukevään/kesän aikana täytyy kaivaa seuran jostain cojonesit. Tämä tällainen pieni nousujohde täytyy nyt hyödyntää ja takoa kuumaa rautaa.

Ei jumalauta voida taas lähteä kauteen toistamalla pelaajahankinnoissa samat virheet ja odottamalla jotain muuta lopputulosta.

Kerhon täytyy syksyllä olla välittömästi paperillakin sen näköinen, että jotain muutakin lähdetään tekemään kuin välttämään sijoitusta 15.

Siihen sellaiseen eivät sovi mitkään Rautiaisten jatkot.

Tulosyksikköön on heittää nuorta voimaa Ravin, Vesterisen ja toivottavasti Kiiskisenkin johdolla, mutta lisää tarvitaan. Mikään Hermonen ei tätä ratkaise, oli sitten kuinka kiva joka valmentajan unelmapelaaja tahansa.

Kerhon on oltava tulevien kuukausien aikana aggressiivinen, nälkäinen ja näytettävä nyt, että täältä ollaan tulossa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös