Mainos

HPK kaudella 2025–2026

  • 47 785
  • 386

Benkku

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, NUFC
Ei täällä varmaan kukaan oikeasti oleta Leinon Kerhoon siirtyvän. Itse otin Leinon lähinnä vertailuksi että tulevan ykkössentterin olisi hyvä olla suunnilleen samantasoinen.
Joo, mutta ei mihinkään liigaseuraan siirry SHL:ssä piste-per peli vetäviä pelaajia. Niin ihmettelen mistä Kerho tämän tasoisen sentterin löytää.
 
clayman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Joo, mutta ei mihinkään liigaseuraan siirry SHL:ssä piste-per peli vetäviä pelaajia. Niin ihmettelen mistä Kerho tämän tasoisen sentterin löytää.
Ainoa mahdollisuus olisikin juuri tuo Leino. Jos olisi hänellä halua tulla edustamaan kasvattiseuraa. Muuten saman tasoiseen ei olekaan mahdollisuuksia.
 
puuha-pete

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Minnesota, Hollanti
Ei ole, kyseessä on kuitenkin Ekin työ. Soisin, että tämä meidän urheilujohtajien konklaavimme toimisi kuten vaikkapa KalPan vastaava ja siellä olisi tuollaisia Patrick Curryjä ollut seurannassa jo hyvän aikaa. Ekillä kuitenkin pitäisi sinne P-Amerikkaan olla kontakteja, osaamisesta sitten ei vielä näyttöjä olekaan.

Siinä olet oikeassa, että noista senttereistä riippuu paljon. Ne pitää olla täysosumia, eikä näitä Toppingeja (nykymenon mukaisesti) ja Brodeckeja. Kotimaisista laatupelaajista on turha Kerhon ollessa kyseessä haihatella.
Niin ihan sarvia ja hampaita ajattelin esimerkkipelaajia nykyliigassa, jotka mielestäsi riittäisi.

Sekin on karua, että ei sieltä montaa nykyään ykkösen roolia vetävää Kerhoon naarata.
 
TekAstin

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK & Hawks
Eikö enään kaivata sentteriä joka on tasoa Kunyk ollenkaan :) pyöri kuitenkin toiveissa useamman vuoden.
Kunyk tuntui olevan pari vuotta Kerhofaneille joku messias, joka osasi aivan kaiken, vielä tämänkin kauden monet ketjutoiveet olivat tyyliin
Rautiainen-"Kunyk"-Tuulola
Kaksi vuotta sitten Liigassa ei ollut kunnon ykkössentteriksi, tietty Kärpissä pelasi johon hankittaan aina nykyään liikaa ykköskorin tähtiä.
Kyllä se Kunyk kelpaisi tuohon vieläkin, mutta palkka voisi olla suurempi kuin kenelläkään muulla ja peli ei ehkä kulkisi yhtä hyvin kuin viimeksi Kerhonutussa.
 
Kgz

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Philadelphia
Nämä seuraavat komentit voi olla arkaluontonsa kamaa täällä mutta otan riskin.

Itse en kyllä haaveile takas Paajasta, Leinoa tai muutakaan joka oli ison profiiliin pelaaja kun kerhosta LÄHTI maailmalle ja tehnyt uraa muualla.

Kuinka moni kerhosta lähtenyt profiilipelaaja on ollut enää takas tullessa se mitä on kuviteltu tällä palstalla tai kuka niistä onnistunut olemaan iso pelaaja täällä muuten kuin palkkapäivänä.

No niinpä, siittä osumasta on alkaa jo tovi aikaa, itse mielummin näkisin ja käyttäisin ne rahat oikeasti kovaan pelaajaan jolla ei ole HPK statusta nii voi jopa olla parempi meille kaikille faneille ja pelaajalle itselleen.
 
Kerhonpojjaat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Tampa
Kunyk tuntui olevan pari vuotta Kerhofaneille joku messias, joka osasi aivan kaiken, vielä tämänkin kauden monet ketjutoiveet olivat tyyliin
Rautiainen-"Kunyk"-Tuulola
Kaksi vuotta sitten Liigassa ei ollut kunnon ykkössentteriksi, tietty Kärpissä pelasi johon hankittaan aina nykyään liikaa ykköskorin tähtiä.
Kyllä se Kunyk kelpaisi tuohon vieläkin, mutta palkka voisi olla suurempi kuin kenelläkään muulla ja peli ei ehkä kulkisi yhtä hyvin kuin viimeksi Kerhonutussa.
Näitä "Kunykeja" pitäisi mielestäni etsiä uusia. Echl on nykyään ihan hyvä sarja ja sieltä tulee helkutin kovia pelaajia Liigaan, mutta ei kerhoon. Toki se on aina vähän 50/50 mitä sieltä tulee vaikka olisi yli p/o siellä pelannut.

Ekillä toivottavasti suhteet kunnossa ja voisi hieman tarkemmin etsiä ne timantit tuolta pois. Kerhon on aika vaikea näitä jo Liigassa breikanneita haalia, kun siinä on jokunen muukin seura tarjouksensa jättänyt.

Toivottavasti ensi kaudelle on löydetty uutta Kunykia, Jolya, Currya myös kerhoon.
 
Dawson

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Minä ottaisin Kunykin jopa ennen Leinoa. Mutta tuskinpa on kumpikaan tulossa.
 
Rinksu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Kuinka moni kerhosta lähtenyt profiilipelaaja on ollut enää takas tullessa se mitä on kuviteltu tällä palstalla tai kuka niistä onnistunut olemaan iso pelaaja täällä muuten kuin palkkapäivänä.

Käytännössä aina sama juttu käynyt. Se "prime" on jo hyvä tovi sitten ollut ja takaisin tulee jo uransa jäähdyttelyvaiheessa oleva veteraani, joka ei vielä halua pistää hokkareitakaan naulaan.

Kyllähän näissä "nostalgiahauissa" on ollut hinta/laatu-suhde aivan pielessä.

Ei tule mieleen kyllä kuin Niko Kapanen, joka oikeasti pelasi solidia kiekkoa, jos kohta oli kyllä hänenkin uransa parhaat hetket jo kirkkaasti takana.

Hahlit, Miettiset, Lahdet ja kumppanit ovat kyllä sitten lähinnä rasittaneet pelaajabudjettia.
 
Rinksu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Ja tuosta Leinosta, ennen kuin on taas seuraava kuumottelu palstalla meneillään.

Kaveri on urallaan siinä vaiheessa, että nyt pitää takoa kun rauta on kuumaa. Tekee hyvää tulosta "Ruotsin Hpk:ssa" ja vaikka meidän farmisakki ei jatkoilla heittäisikään, on kiinnostusta varmasti muutenkin miestä kohtaan.

Ja jos tuo nyt sitten vaikka liigaan palaisikin, niin eiköhän siellä ole mottipäisellä heruttamassa nyt vähintään Ilves ja HIFK.

Eiköhän Leino mene aikanaan sen "nostalgialistan" jatkoksi, sitten kun on ne suurimmat eurot taottu tilille.
 
Eipä ole kukaan realistisesti hahmotellut tuollaista hankintaa ensi kaudeksi.

Mutta... Leino on kuitenkin kaikkea sitä, mitä seura nimeltä HPK tarvitsisi. Oma kasvatti, nimi toisi väkeä ja ainakin uskottavuutta.

Ensi kaudeksi epärealistinen, mutta sen suunnitelman mukaan pitäisi olla sen tason pelaaja, joka pystytään hankkimaan tulevilla kausilla. Tämä tietenkin vaatisi organisaatiolta kehitystä ja sitähän tässä toivotaan.
 
Toisiko Leino lopun viimein katsojia juurikaan? Meillehän tuo olisi valtava juttu mutta tuskin hirveän moni Suomessa edes tietää koko nimeä. Ja ei, ei sillä nyt väliä ole tiedetäänkö vaikka Mikkelissä kuinka kova pelaaja on kyseessä mutta ei Leinolla katsomoa täytetä.

Jos joukkue menestyy sen tiimoilta, sitten asia tietysti toinen ja tämän tason kavereita siihen tarvitaan.
 
Rinksu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Jos joukkue menestyy sen tiimoilta, sitten asia tietysti toinen ja tämän tason kavereita siihen tarvitaan.

Oikeastaan Lappeenranta on niin hyvä esimerkki siitä, millä se halli täytetään.

Ei nämä Kalaputaat, Petmanit, Kousat ja kumppanit nyt niin huippunimiä ole, tai edes kovin mediaseksikkäitä Lappeenrannan ulkopuolella.

Mutta kun "tuote" on nuosusuhdanteessa, hyvä pössis on saatu aikaa organisaatiossa ja homma toimii upeasti kentällä.
 
clayman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Toisiko Leino lopun viimein katsojia juurikaan? Meillehän tuo olisi valtava juttu mutta tuskin hirveän moni Suomessa edes tietää koko nimeä. Ja ei, ei sillä nyt väliä ole tiedetäänkö vaikka Mikkelissä kuinka kova pelaaja on kyseessä mutta ei Leinolla katsomoa täytetä.

Jos joukkue menestyy sen tiimoilta, sitten asia tietysti toinen ja tämän tason kavereita siihen tarvitaan.
Kyllä Leino toisi Hämeenlinnassa väkeä hallille. Ei toki yhtä paljon kuin Jolyn paluu, mutta varmasti kiinnostaisi ja siinä olisi se viesti, että nyt ollaan hakemassa menestystä.

Epärealistinen kuitenkin ja tosiaan lähinnä mietiskelyä siitä, minkälaisen sen suunnan pitäisi olla jatkossa.
 
puuha-pete

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Minnesota, Hollanti
Kyllä Leino toisi Hämeenlinnassa väkeä hallille. Ei toki yhtä paljon kuin Jolyn paluu, mutta varmasti kiinnostaisi ja siinä olisi se viesti, että nyt ollaan hakemassa menestystä.

Epärealistinen kuitenkin ja tosiaan lähinnä mietiskelyä siitä, minkälaisen sen suunnan pitäisi olla jatkossa.
Ehkä voisi tuoda sitä tiettyä pöhinää ennen kautta, jota joukkue voi menestymällä ruokkia. Siihen tappioita ja vaihtelevaa peliä niin ollaan siellä 3000 molemmin puolin. Ei ketään tule hallille lokakuussa siksi kun meillä pelaa Robert Leino.

@Rinkula sen tuossa yllä hienosti avasi.
 
Rinksu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Ehkä voisi tuoda sitä tiettyä pöhinää ennen kautta, jota joukkue voi menestymällä ruokkia. Siihen tappioita ja vaihtelevaa peliä niin ollaan siellä 3000 molemmin puolin. Ei ketään tule hallille lokakuussa siksi kun meillä pelaa Robert Leino.

Käytännössähän yhtenä nimenä pelin sakatessa ei toisi edes Connor McDavid. Totta kai tuota alkuun ihmiset kävisivät tsekkaamassa, kun Jeesuksen livenä näkisivät.

Uutuudenviehätys olisi sitten nopeasti ohi, kun peli alkaa sakata.

Kyllä se menestys on, jota ihmiset haluavat nähdä. Voittavan joukkueen, ei nimiä paidan selässä. Sitä, että tunnetaan se yhteisöllisyyden tunne, kun ollaan porukkana tällaista joukkuetta kannattamassa. Sitähän me tuonne mennään katselemaan.
 
clayman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Ehkä voisi tuoda sitä tiettyä pöhinää ennen kautta, jota joukkue voi menestymällä ruokkia. Siihen tappioita ja vaihtelevaa peliä niin ollaan siellä 3000 molemmin puolin. Ei ketään tule hallille lokakuussa siksi kun meillä pelaa Robert Leino.

@Rinkula sen tuossa yllä hienosti avasi.
Väitinkö muuta?

Ihan samaa tuossa hain. Leinon tunnettavuuden lisäksi olisi se viesti, minkä tuollainen hankinta antaisi yleisölle (pöhinäksi ehkä kutsutaan).

Hyvilläkin hankinnoilla voi peli olla heikkoa. Nimet eivät yksinään tuo menestystä, se on selvä.

Uskottavuutta tuo SaiPakin on luonut hankinnoillaan. Sitten ovat hyvien otteiden myötä hyödyntäneet sen pöhinän. Tämä taas on mahdollistanut lisäpanostukset.
 
Rinksu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Hyvilläkin hankinnoilla voi peli olla heikkoa. Nimet eivät yksinään tuo menestystä, se on selvä.

Ja se on käytännössä tälläisella peräpään budjetilla toimivalla organisaatiolla niinkin, että kuinka kilpailukykyisen joukkueen saat niiden jokusen kärkijätkän ympärille.

Tasapainottelua. Ei yksi Joly ja toinen Kunyk kuuhun vie, jos muu joukkue sitten joudutaan kustannussyistä täyttämään mestishauilla ja A-junkkareilla.

Kyllä se on monen asian summa se menestys.
 
Joly on hyvä esimerkki siitä, kuinka yksi pelaaja ei ole yhtä kuin menestyvä joukkue.

Siksi Leinon kaltainen hankinta onkin aidosti mahdollista vasta siinä vaiheessa, jos/kun seura on saanut taloutensa kuntoon. Ainoa asia, joka mahdollistaisi sen aiemmin, olisi pelaajan - tai lähinnä Leinon - aito halu pelata Kerhossa.

Kyllä joku ECHL haku on Kerhon kohdalla paras mahdollisuus saada osaamista kärkiketjuihin. Parin vuoden sisällä sitä olisi myös tarjolla omista junnuista, mikäli hoidetaan sopimukset kuntoon ja pelaajat kehittyvät halutulla tavalla. Vesterinen ja Kopiloff ainakin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös