Ja Kiiskisen kohdalla tulee vielä Pohjois-Amerikan peikkokin.
Saas nähdä missä mies ens kaudella pelaa.
Onhan Kiiskinen kiistatta lahjakas ja parhaimmillaan jo tekijämies, mutta kuten edelläkin mainittu niin junnuista vähän turhan herkästi oletetaan kasvavan supertähtiä heti kun
vähän kulkee paremmin. Kiiskinenkin oli kuitenkin kaikesta huolimatta preseasonin ja alkukauden heikko (sai rapaa tästä myös palstalla) ja nyt taas viimeiset pelinsä loukkaantumisen jälkeenkin ollut aika hukassa. Kauden päätteeksi voi tehdä sitten yhteenvedon että löytyikö sieltä millainen suoritustaso noin keskiarvoisesti... Jossitteluksi toki voi silloinkin jäädä se, että mikä osuus loukkaantumisella oli otteiden heikentymiseen ja mikä osuus taas Mannerin honeymoonilla otteiden parantumiseen, mutta toivotaan että loppukausi menee nousujohteisesti ja se nähty huipputaso löytyy uudelleen.
Täysin "varma kortti" Kiiskinen(kään) ei toki ole, vaikka ensi kaudella täällä pelaisikin. Luonnollisesti tämä "kortti" on totta kai katsottava ja näistä tarinoistahan Kerho elää (ja toisinaan kuolee), eli en tarkoittanut etteikö Kiiskinen tai muut junnut ansaitsisi näytönpaikkaa ja ehkä Liigatasolla normaalia isompia saappaita soviteltaviksi, mutta tulosketjuja ei sovi kokonaan rakentaa potentiaalin ja uskon varaan.
Helppohan se on täällä huutaa, että siihen tarvisi jonkun koodinimi Kontiolan keskelle, mutta sellaista se vaatisi, että näillä junnuilla olisi enemmän varaa kasvaa ja lunastaa odotuksia turvallisemmin sen sijaan että heitellään niitä vuorotellen reppu selässä hyppyaltaaseen räpiköimään.
Kiiskistä kyllä täytyy tarkkailla junnukisoissa, että miten suoriutuu erilaisessa ympäristössä - koittaako edelleen ampua joka paikasta, minkälaiseen roolin laitetaan ja millasella peliilmeellä on liikkeellä. Sanoisin, että lienee itsestään selvää että kisojen sujuessa hyvin, onkin NHL-peikko jo realistinen paha. Taitaa näissäkin plla paljon organisaatiokohtaisia eroja niin en kyllä itse osaa yhtään sanoa mikä todennäköisyys aikaiselle lähdölle todella on...
EDIT. Lainaus oli puolivahinko, en enää muista kenen viestiin olin edes vastaamassa. Tuskin kenenkään. Eikä kukaan edes kysynyt.