Kaikki playoffien ulkopuolella, -ei kiinnosta.
Playoff-saumat ovat niin ohuet, että mielestäni niitä ei juuri kannata elätellä.
Mutta tämä on toisaalta ollut vahvasti oletettu ja odotettu tilanne jo ennen kuin kiekko tippui jäähän Mikkelissä kauden avausottelussa. Jokainen asiantuntija-arvio povasi meidät bottom-2:een ennen kauden alkua, eikä todellakaan väärin perustein.
Tietenkin joukkueen sisällä playoff-paikka asetetaan tavoitteeksi. Ja sinänsä tietenkin tuo on myös välttämättömyys, koska jos näin ei olisi toimittu niin sehän olisi täydellistä uskon puutetta itseensä - ja sinällään jo varma tie totaaliseen floppiin. Mutta eihän tuo nyt ole ollut millään lailla objektiivinen näkemys, vaan olisi vaatinut / vaatii megaluokan yllätystä.
Valmennuksen osalta ollaan vahvistuttu, mutta pelillisesti ovat vahvistuneet muutkin. Lisäksi pelaajiston vahvistamisen osalta me olemme epäonnistuneet. Sanoisin, että karsintojen välttäminenkin vaatisi sitä, että Noël ja se uusi hyökkääjä (onko tulossa edes?) ovat kovia vahvistuksia.
Itseäni ainakin todellakin kiinnostaa se, että Kerho pelaa positiivissävytteisen loppukauden ja välittäisi sitä kautta karsinnat. Se turvaisi sen, että tulevalle kaudelle voidaan alkaa rakentamaan maltillisesti uutta nousua ja ehkä ensi kaudella pelata jo astetta tai paria paremmista sijoituksista.
Tällä seuralla on nyt pitkä, usean kauden mittainen tie edessä kohti uutta, kestävää menestystä ja siksi ihmettelen tämmöisiä "jos ei päästä pleijareihin, niin ihan sama" -näkemyksiä. Kyse on nyt pidemmästä tähtäimestä.