Mainos

HPK kaudella 2024–2025

  • 583 250
  • 3 638

Analyysiseta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho
Loponen jos meille tulee on kyllä älyttömän kova kiinnitys ja osoittaisi jälleen kerran, että isommankin luokan prospektit kokevat Kerhon hyvänä askeleena urallaan tällä hetkellä. Onhan tuollainen Loponen, Kiiskinen, Lundell, Kangas ja miksei Skinnarikin niin sellainen U20-luokan nimilista ettei ihan heti mieleen tule, jolloin tuollaista vuoden sisään olisi yhteen seuraan siirtynyt.

Mitä pidempään hiljaiseloa eletään kärkinimien huhujen suhteen, sitä todennäköisemmäksi kasvaa se, että ne tulevat P-Amerikasta, näistä harvemmin toimittajat ovat kovin aikaisin perillä ja siellä kausikin taitaa edelleen olla runkosarjavaiheessa. Lisäksi moni pohtii tarkkaan siirtoa Eurooppaan vs. taistelu kirkkaammista valoista.

Itse kaipailisin rosteriin selkeää pelintekijää ja pelaajaa jolla on kyky ratkoa pelit, sen takia en innostu paljoa esimerkiksi Virrasta, koska pidän häntä enemmän kahden suunnan pelaajana, kelpaisi toki kakkosvitjan keskelle, mutta ykköshevoseksi jokin jolla on selkeä upside offensiivisessa tekemisessä ja saisi vaikka ylivoiman kuntoon.

Mutta hienoa lueskella, kuinka porukka on menossa kickoffiin ihan vaan naatiskeleen olutta ja tunnelmoimaan, oleen yhtenä Kerho-yhteisönä eikä olla niin pahasti pettyneitä vaikka vielä kickoffiin ei kärkinimiä saataisikaan, vaikka ne pelaajajulkistukset isossa roolissa ovatkin. Se on omasta mielestä sitä Kerho-perhettä, yhdessäoloa, naureskelua ja kuittailua. Nautitaan yhteisöstä ja toivotellaan uudet tervetulleeks, kesää kohti.
 
Suosikkijoukkue
Ei merkittävän kaupungin pallokerho
Lähtijöiden lista on paljon suurempi kuin mitä huhut tuovat tännepäin.Pakkohan siellä kick-offissa on olla nimiä enemmän kuin mitä huhut kertoo..

Tuskin on. Ulkkarit eivät varmaan tee näin aikaisin sopimuksia ja lienevät ainoita, jotka voivat tulla huhujen ulkopuolelta.
 
Hokipohkeet

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Liverpool
Loponen jos meille tulee on kyllä älyttömän kova kiinnitys ja osoittaisi jälleen kerran, että isommankin luokan prospektit kokevat Kerhon hyvänä askeleena urallaan tällä hetkellä. Onhan tuollainen Loponen, Kiiskinen, Lundell, Kangas ja miksei Skinnarikin niin sellainen U20-luokan nimilista ettei ihan heti mieleen tule, jolloin tuollaista vuoden sisään olisi yhteen seuraan siirtynyt.
Jos nämä herrat kehittyvät odotetusti ja lunastavat potentiaalinsa, on meillä parin vuoden päästä kova hyökkäys
 
Läskisalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, HauSi, NJD, Barça
Eikä, kun pettykää jo valmiiksi kierien tervassa ja höyhenissä. En mä tiedä, mutta luulisin että olisi helpompi ottaa happea edes ennen kick-offia. Jos on pettymys, niin siinä on hyvää aikaa vielä monta kuukautta hyperventiloida ennen kun kiekko tippuu.
 
Ice71

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Jerry100, Hereworth
Sieltä pitäis tulla pari nimeä, jotka miellyttää varmasti monia. Muuta en ole kuullut, joten älkää kyselkö, vaan ostakaa mukeja.
Samaa olen myös kuullut. Jo reilu kuukausi sitten kuulin parin pikkulinnun nokasta kirjaimet MM + sitten toinen vahvistus päälle. Viittaako nimikirjaimiin, maailmanmestariin, MM-kisa kävijään vai kiusattiinko tässä vain hullua? Ken tietää. Aika sen näyttää osuiko vai menikö metsään.
Vielä en ranteitani ratko, hyperventiloinninkin aloitan aikaisintaan syyskuun puolessa välissä.
 
clayman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK

MM = Matt Marcinew?

Että silleen...
 
Takanahka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kepa
Samaa olen myös kuullut. Jo reilu kuukausi sitten kuulin parin pikkulinnun nokasta kirjaimet MM + sitten toinen vahvistus päälle. Viittaako nimikirjaimiin, maailmanmestariin, MM-kisa kävijään vai kiusattiinko tässä vain hullua? Ken tietää. Aika sen näyttää osuiko vai menikö metsään.
Vielä en ranteitani ratko, hyperventiloinninkin aloitan aikaisintaan syyskuun puolessa välissä.
Muuso Mäenpää.

Kiitos Mika!
 
Ice71

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Jerry100, Hereworth
Muuso Mäenpää.

Kiitos Mika!
Ja maaliin sitten joskus Muuse Saros.
Mutta jos näistä kirjaimista pitäisi jotain veikata, niin mä veikkaisin MM-kisa kävijää, eikä välttämättä suomalaista. Tartteekohan tässä alkaa käymään läpi Norjan, Ranskan ja Unkarin kisamiehistöjä.
 
Rinkula

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Petteri Nikkilä, Kalle Kangas, Maso Lehtonen
Sieltä pitäis tulla pari nimeä, jotka miellyttää varmasti monia. Muuta en ole kuullut, joten älkää kyselkö, vaan ostakaa mukeja.
Eilen katselin suljetun Kerho-shopin ikkunasta kuinka Nikkilän muki komeili hienosti, samoin Maso muki lähtee hankintaan! Kelpaa juoda heti kick-offin jälkeen carilloa kyseisistä mukeista!
 
puuha-pete

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Minnesota, Hollanti
Onko vielä jokin kuvio noiden nuorten siirroissa, että niistäkin joudutaan jotain maksamaan? Sen verran juovuksissa, etten jaksa edes ajatella tiedon etsimistä muualta.
 
Nigi

Jäsen
Mutta jos näistä kirjaimista pitäisi jotain veikata, niin mä veikkaisin MM-kisa kävijää, eikä välttämättä suomalaista.

Jos mietitään MM-kisa kävijöitä, niin itselleni tuli mieleen Arttu Ilomäki. Jostain syystä näkisin hänen sopivan HPK-nuttuun.

Edit. Mukikampanja-ketjussa olikin jo porukkaa samoilla ajatuksilla liikkeellä.
 
Viimeksi muokattu:

Gustaf

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Seuraavat kerholaiset MM:t ovat toivottavasti Kim Saarinen, Oliver Kopiloff ja Roope Vesterinen U18-kisoissa, jotka pelataan 25.4. - 5.5. Espoossa ja Vantaalla.

En tiedä kyllä yhtään, millaiset mahdollisuudet Suomella ja meidän nuorukaisillamme on kannu voittaa.
 
Osmo Rapeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kuusijuhla - Sex Festival
Seuraavat kerholaiset MM:t ovat toivottavasti Kim Saarinen, Oliver Kopiloff ja Roope Vesterinen U18-kisoissa, jotka pelataan 25.4. - 5.5. Espoossa ja Vantaalla.

En tiedä kyllä yhtään, millaiset mahdollisuudet Suomella ja meidän nuorukaisillamme on kannu voittaa.
Ei tämä mikään mahottoman kova joukkue ole, ja USA sekä Kanada ovat taas (etenkin USA), mutta kotikisoissa voi aina odottaa venymistä. Liput ovat halpoja joten kannattaa hankkia nyt vielä kun osaan peleistä saa. Lapset 6e.
 
RedBull36

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hpk
Rautiainen-Lundell-Tuulola
Huttunen-Päivärinta-Kiiskinen
Skinnari- Korhonen- Ruokonen
Aaltonen-Järvelä- Alitalo
Vesterinen

Nurmi-Kukkonen
Nikkilä-Ketola
Antsa-Hietanen
Kangas-Ikonen

Rajaniemi
Saariset

Tuossa jonkinlainen hahmotelma ensikauden rosterista. Tuohon kyllä vielä tarvisi 2-3 kärkiheppaa. Tällä rosterilla taistellaan mestikseen karsimisesta.
 
laimeasilli

Starbulls Rosenheimin auto pyörii Hämeenlinnassa, tänäänkin nähty.

Toivottavasti ainakin se luoti vältettäisiin, vaikka minkäs teet. Jos tahtotila on hankkia arpoja niin sitten hankkivat arpoja, tulivat sitten vaikka Japanista.

Toivotaan edelleen parasta.
 
Jeskamareee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers & HPK

Vegasin francisen ensimmäinen sopimuspelaaja.
Vai liittyykö Jari Pasanen valmennustiimiin? (toki sopimus kaudesta 24-25, en tiedä kyseisen sarjan optioista)
 
laimeasilli

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK

Vegasin francisen ensimmäinen sopimuspelaaja.
Vai liittyykö Jari Pasanen valmennustiimiin? (toki sopimus kaudesta 24-25, en tiedä kyseisen sarjan optioista)
Jakaa varmasti mielipiteitä, mutta omasta mielestäni ei vaan riitä. Reid Gardiner veti 70 pinnaa 40 peliin DEL2:ssa ja on Liigassa ollut vahvistus.

Puhutaan edelleen lähtökohtaisesti karsijarosterista Reid Duke ykkössentterinä.

Joku syy siihen on miksi auto pyörii kylillä. Aika näyttää mikä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös