Mainos

HPK kaudella 2024–2025

  • 581 853
  • 3 637

Takanahka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kepa
Noo ei se Jukureidenkaan rosteri tuon kummoisempi ollut muutama vuosi takaperin ennen kauden alkua, mutta tässä onkin se, että nyt pitää valmennuksen onnistua kaivamaan siitä rosterista kaikki mahdollinen irti.

Ei HPK ole eikä tule olemaan vielä lähi vuosina seura joka hommaa montaa ns valmista pelaajaa. Nykyisellään seura on valitettavasti siinä tilanteessa (ei nykyjohdon ansiosta), että pitää kasvattaa pelaajia ja muutamalla täsmähaulla saada hyvä kokonaisuus kasaan. Mahdollisuus siihen on kuitenkin melko pieni, tosin ei mahdotonkaan, eli hyvä testi sitten nykyiselle johdolle, että ovatko ns oikeita miehiä hommaan.

Ensi syksynä katseet on Masossa, jos homma ei rokkaa heti alusta, niin sitten uutta kaveria tilalle, Maso myöskin tietää sen. Louhen sanoin, ensi kaudella ei saa olla muuta mahdollisuutta kuin onnistua.
On siellä muidenkin sitten laitettava ihan sitä A++ suoritusta pöytään.. Tai saavat kaikki sitten lähteä samalla oven avauksella.
 
laimeasilli

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Pakko mutuilla kun ei parempaakaan ole tarjota. Mutta eikös siellä luottamusta ollut Ekiin? Vai vaihtuiko mielipide vajaan kahden tunnin sisällä? :D
Ei ollu sulle mitään toi, yleisesti vaan siitä mitä toit esille.

Ja luotan kyllä Ekiin, huhu huhulta enemmän. Mutta näihin muihin kavereihin en ainakaan vielä kovin paljoa.
 
Kerhonpojjaat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Tampa
Noo ei se Jukureidenkaan rosteri tuon kummoisempi ollut muutama vuosi takaperin ennen kauden alkua, mutta tässä onkin se, että nyt pitää valmennuksen onnistua kaivamaan siitä rosterista kaikki mahdollinen irti.
No itse asiassa on se Jukureidenkin rosteri ollut paljon edellä, jokaisella OJ:n kaudella.
Lisäksi isompi budjetti ollut käytössä mitä ilmoitettu. Oli ainakin juttua omistajasta joka panostanut joukkueeseen enemmän kuin koskaan ennen.

OJ on saanut Liiga tasolla keskiverto-hieman yli keskiverto rosteri Jukureissa.

Ei olis OJ tän kauden rosteria hilannut yhtään mihinkään muualle, kuin Masokaan.

Mikäli tuonne ei tule 2-3 oikeasti Liigan tasolla kärki ketjun pelaajaa on se seuralta aikamoinen perseen näyttö Masollekkin. Eikä varmasti houkuta yhtäkään tulokas valmentajaa enään Kerhoon, ikinä. Alkaa olemaan jo aikamoinen valmentajien hautausmaa, kun ei anneta edes mahdollisuutta näyttää osaamistaan.
 
Seeepra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat SaiPalle
Kyllähän se aika pitkälti tältä näyttää tällä hetkellä.

X - X - Tuulola
Rautiainen - Lundell - Skinnari
Huttunen - Päivärinta - Kiiskinen
Aaltonen - Korhonen - Ruokonen
Sinkkonen - Järvelä - Alitalo

Alitalolle ja Savolaiselle pelipaikat mestiksestä.

Vesteriselle ja Toivoselle pelipaikat U20:sta
Ässiä kannustan, mutta symppaan Kerhoa.

Ihan kauheeltahan tuo sommitelma rehellisesti näyttää, ei Ässienkään kovin hyvältä näytä. Paras pistemies teki Kerhossa 23 pistettä..

Kaksi Jolya tarvii, että tuolla hyökkäyksellä voi päästä sinne 10 parhaan joukkoon..
 
Santsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, LiPu
No itse asiassa on se Jukureidenkin rosteri ollut paljon edellä, jokaisella OJ:n kaudella.
Lisäksi isompi budjetti ollut käytössä mitä ilmoitettu. Oli ainakin juttua omistajasta joka panostanut joukkueeseen enemmän kuin koskaan ennen.

OJ on saanut Liiga tasolla keskiverto-hieman yli keskiverto rosteri Jukureissa.

Ei olis OJ tän kauden rosteria hilannut yhtään mihinkään muualle, kuin Masokaan.

Mikäli tuonne ei tule 2-3 oikeasti Liigan tasolla kärki ketjun pelaajaa on se seuralta aikamoinen perseen näyttö Masollekkin. Eikä varmasti houkuta yhtäkään tulokas valmentajaa enään Kerhoon, ikinä. Alkaa olemaan jo aikamoinen valmentajien hautausmaa, kun ei anneta edes mahdollisuutta näyttää osaamistaan.
Mitä tässä nyt kaivoin muutamia kausiennakoita parin vuoden takaa, niin bottom-4 tuota rosteria mihin vertasin, niin silloin sijoitettiin. Eli yleisessä kuvassa aika samoissa kantimissa olivat. Mutta tietysti näkemyserojahan nämä ovat.

No kyllä varmasti liigapaikka houkuttaa tulokasvalmentajia, siitä olen samaa mieltä, että työkaluja pitää saada, mutta myöskin pidän mielessä, että edelleen ensi kauden osalta rosteri on isolta osin lukossa, kiitos edellisen johdon. Se rajoittaa/vaikeuttaa, mutta ei tietenkään tee mahdottomaksi joukkueen kasaamista.
 
No se on sitten muiden tehtävä kaapia sitä rahaa jostain, että saadaan parempia pelaajia, ei Mason. Meinaan aika härskiä toimintaa jos Masolle annetaan nyt vielä vähän edellistäkin kautta paskempi jengi käyttöön ja todetaan vain perään, että "Hei Maso, se on tulos tai ulos"..
 
Hereworth

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Joni Puurula, Ikaalisten Nouseva-Voima
Päiväni murmelina: Puolustus ja maalivahdit näyttävät tässä vaiheessa Kerhon vahvuuksilta.

Jos rahalla saa koko ajan vähemmän laatua ja palkat ovat nousseet, niin ehkä ne vähän perunat pitäisi suunnata muualle kuin Olli Korhosiin.
 
Jerry100

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vihdoin Oranssi
Päivä päivältä vahvistuu vain se fakta että Kerho on vain pakolla osallistumassa ensikaudella.

On vahvistuksia, ja sitten on näitä Korhosia ja muita "vahvistuksia".

Kyllä tässä näytetään persettä niin fanien, yhteistyökumppanien kuin Masonkin suuntaan.

Varmaan ollaan taas todella yllättyneitä kun hallissa entistä vähemmän katsojia ja niistäkin tavoitteista jäädään.
 
Siivouskomero

En oikein ymmärrä tätä "perseen" näyttö asiaa, koska kaikkihan tietävät Kerhon nykytilanteen taloudellisesti. Tässäkö kohtaa pitäisi ottaa riski taloudellisesti? Parista mestaruudesta huolimatta, niin ollaan edelleen yksi pienistä.
 
Jerry100

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vihdoin Oranssi
En oikein ymmärrä tätä "perseen" näyttö asiaa, koska kaikkihan tietävät Kerhon nykytilanteen taloudellisesti. Tässäkö kohtaa pitäisi ottaa riski taloudellisesti?

Muotoillaan toisinpäin:

Millaiset mahdollisuudet Kerholla on saada katsomot täyteen ja tulovirta positiiviseksi tuolla materiaalilla?

Eikö tämä tällä kaudella nähty että jos joukkue on heikko ja harmaan tylsä ja mitään sanomaton, ja kaikenlisäksi ei tee maaleja, häviää jne niin se ei tuo jengiä katsomoon.

Eli miksi Kerhon ei pitäisi ottaa riskiä? Turvallisesti liigaan aina paskaporukalla osallistumalla menestykseen kenties?

Kerho tarvitsee liigaan uskottavan joukkueen, se vain on fakta.

Tuo nykyinen hahmotelma ei ole uskottava. Tästä syystä.
 
Viimeksi muokattu:

Siivouskomero

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Muotoillaan toisinpäin:

Millaiset mahdollisuudet Kerholla on saada katsomot täyteen ja tulovirta positiiviseksi tuolla materiaalilla?

Eikö tämä tällä kaudella nähty että jos joukkue on heikko ja harmaan tylsä ja mitään sanomaton, ja kaikenlisäksi ei tee maaleja, häviää jne niin se ei tuo jengiä katsomoon.

Kerho tarvitsee liigaan uskottavan joukkueen, se vain on fakta.

Tuo nykyinen hahmotelma ei ole uskottava. Tästä syystä.

Uskoisin Kerholta menevän taas hetki ennen kuin voivat kasata nimekkäämmän joukkueen Liigaan.
Nyt on vain saatava urheilullinen puoli kuntoon ja löytää etua jostain muualta kuin materiaalista.

Siinä olet oikeassa, että selässä olevia nimiä tuijottaessa ei katsojia tule sen enempää kuin tälläkään kaudella. Mutta pitää antaa mahdollisuus, eikä suoriltaan tuomita tulevaa jengiä.
 
Kyllä minä ainakin olen aistivinani ihmisissä sellaista kollektiivista vitutusta, sekä kyllästymistä tähän Kerhon jo muutaman vuoden kestäneeseen konttaamiseen.

Tottakai pitää antaa mahdollisuus uudelle pumpulle näyttää mitä ovat miehiään, mutta kyllä tässä katastrofin ainekset leijuu siitä huolimatta ilmassa.

Ensi syksy tulee olemaan todella merkityksellinen ja tärkeä seuran tulevaisuuden kannalta. Se kun painetaan vihkoon, niin alkaa porukalle riittämään, minä mukaanlukien.

Tuokaa nyt edes se kiima ja taistelu takaisin Rinkelinmäelle, saatana.. Sitä on ikävä.. Ja siihen ei tarvita nimimiehiä. Tarvitaan vain koutsi jolla on homma hanskassa.
 
clayman

Ei joukkueeseen saada niitä kovia nimiä millään. Ei tuolla budjetilla. Siksi näiden "omien poikien" hankkiminen on sinänsä ymmärrettävää, kun kuitenkin ovat yleisölle tuttuja. Sillä nimellä taas ei ole mitään väliä, jos otteet ovat heikot.

Onneksi siellä on Tuulola, Nikkilä ja Hietanen.

Eki toivottavasti löytää tuonne jotain päteviä pelaajia AHL/ECHL puolelta. Siinä on hänen mahdollisuutensa näyttää, mitä itse tuo tuohon tehtävään.
 
Kerhonpojjaat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Tampa
Kyllä minä ainakin olen aistivinani ihmisissä sellaista kollektiivista vitutusta, sekä kyllästymistä tähän Kerhon jo muutaman vuoden kestäneeseen konttaamiseen.

Tottakai pitää antaa mahdollisuus uudelle pumpulle näyttää mitä ovat miehiään, mutta kyllä tässä katastrofin ainekset leijuu siitä huolimatta ilmassa.

Ensi syksy tulee olemaan todella merkityksellinen ja tärkeä seuran tulevaisuuden kannalta. Se kun painetaan vihkoon, niin alkaa porukalle riittämään, minä mukaanlukien.

Tuokaa nyt edes se kiima ja taistelu takaisin Rinkelinmäelle, saatana.. Sitä on ikävä.. Ja siihen ei tarvita nimimiehiä. Tarvitaan vain koutsi jolla on homma hanskassa.
Ei se kiima ja taistelukaan onnistu, jos ei ole tarpeeksi päteviä pelaajia.

Tai jos sulle riittää että omissa luistellaan ja on kiimaa luistella vastustajien perässä, niin sitten.

Mutta että voitetaan kamppailuja ja saadaan hyökkäysalueellakin jotakin tuotettua, tarvitaan päteviä pelaajia. Myös omista pitää päästä pois ja siihen ei kiima auta, jos et saa edes kiekkoa vastustajalta pois. Tähän ei auta Rautiaiset ja kumppanit.

Kiimaa pitää olla, mutta niin pitää myös kunnollisia pelaajia! Muuten se on vain näennäistä räpiköimistä, mitä se on tällä kaudella ollut.
 
Se on juuri näin, totta turiset.

Mutta kyllä kerhonkin budjetilla TÄYTYY sellainen porukka pystyä raapimaan kasaan joka joskus jonkun irtokiekonkin itselleen voittaa.. Meinasin, että siihen ei tarvita mitään 300k pelaajaa, näin esmes.

Tarvitaan tietty taso pelaajistossa, ja sen jälkeen vitunmoinen renkaiden pumppaaminen.
 
Suosikkijoukkue
HPK
Ja ymmärrän mikäli hankitaan näitä nuoria potentiaalisia hyökkääjiä, vaikka ei täysin valmiita tähtiä ole. Niiltä voi sentään odottaa taso parannusta, mutta en ymmärrä tuota Korhosen hankintaa millään. Kaveri 25v ja lähes 200 pelin konkari, niin ei häneltä nyt voi ihmeellistä parannusta odottaa, eiköhän se olisi tullut ilmi jo. Mieluummin ton tyyppiset pelaajat jättää hankkimatta ja säästää kunnon vahvistukseen tai samalla rahalla pari nuorta potentiaalista pelaajaa hankkii
 
laimeasilli

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Mv-osasto ja puolustus on kunnossa.

Hyökkäyksessä lähdetään siitä, että
X1-X2-Tuulola
Rautiainen-Lundell-Skinnari
Huttunen-Päivärinta-Kiiskinen
Aaltonen-Korhonen-Ruokonen

X1= ECHL/AHL rajamailla oleva pelaaja. AHL:ssä tehnyt joitain pisteitä, ECHL:ssä piste per peli.

X2= Patrik Virta tai toinen yllä mainittu

Olisko se koko budjetti käytetty tohon jengiin? En osaa sanoa.

Mutta mihin tätä piti verrata? Jukureihin ja OJ:n ensimmäisen kauden jengiin? Aivan järkyttävä ero rutiinissa ja hyökkäyksen laajuudessa. Ja kyllä meidän pitää voida Jukureihin itseämme verrata. Ainakin parin vuoden takaiseen, mutta ei oikeesti vaan voida. Kyllä kaikilla värilaseilla katseltuna, toi rosteri on toki potentiaalinen, mutta ei auta akuuttiin hätään juuri mitään.
 
Con Tsales

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Huuhkajat, Ahveniston ampumahiihtäjät
Kukkosessa ei ollut kyllä mitään vahvaa tällä kaudella, ihan helvetin hasardi ja puolustus pelaaminen aivan kammottavaa.
Meidän kärkijantterin tehotilasto päättyneellä kaudella oli -25. Kukkosen -8 on Raduun verrattuna kerrassaan loistava. Tervetuloa.
 
Ice71

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Jerry100, Hereworth
Muotoillaan toisinpäin:

Millaiset mahdollisuudet Kerholla on saada katsomot täyteen ja tulovirta positiiviseksi tuolla materiaalilla?
Heti aluksi varoitan, että lue tämä vastaukseni ns. pilke silmäkulmassa.

Mikään tai kukaan ei ole epävarmempi tulonlähde kuin HPK:n fani. Eli en lähtisi rakentamaan varmaa tulovirtaa hämeenlinnalaisten fanien pohjalta ja varaan. Siinä pitää olla 3,5 miljoonan pelaajabudjetilla operoiva joukkue täynnä tähtistatuksen pelaajia, että saavutettaisiin 4000 yleisö k.a.

Kylhän sää tierät; Teit niin tai näin, niin aina väärinpäin ja muita "kuolemattomia lausahduksia"
 
Rannari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pata
Ei toi teidän hahmotelma rosteri nyt niin huono ole kuin annatte ranteiden viiltelyn lomassa ymmärtää. Suurimmassa roolissa lienee Rajaniemi, joka pelasi alun 15 matsin jälkeen todella loistavaa kiekkoa noin 30 matsia. Sen kälkeen painui taas samalle alkukauden tasolle ja etukulmasta vuosi taas kuin lahonneesta pärekatosta. Ei vain kestä vielä nuorempi joukkue tällaista torjuntatyöskentelyä.

Hyökkäyspäähän tarvitsette kolme maalintekijää, jotka pelaavat myös omiin samalla kiimalla. Nuorista ainakin kaksi todennäköisesti breikkaa. Perusteluina ei ole muuta kuin, että joka vuosi joku tekee niin. Skinnarissa ainakin olemassa mahdollisuus.

Siinä se. Kova kesä alle ilman rasitusvammoja sekä pelitavasta kiinni pitäminen. Näillä varmuudella 10 sakkiin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös